Ympäristömyrkyt

Vaarallisia ja haitallisia aineita löytyy kaikkialta Itämeren luonnosta, myös Suomen merialueilta. Näitä kutsutaan yleisesti ympäristömyrkyiksi. Itämeren ekosysteemiä rasittavat eniten sellaiset myrkylliset aineet, jotka hajoavat hitaasti ja kertyvät ravintoverkossa kaloihin, simpukoihin sekä niitä syöviin lintuihin ja nisäkkäisiin aiheuttaen esimerkiksi lisääntymishäiriöitä. Tällaisia aineita ovat eräät raskasmetallit ja orgaaniset ympäristömyrkyt. Niiden pitoisuuksia seurataan Suomen merialueilla erityisen tarkasti.  

Vaarallisten aineiden määrät meriympäristössä ovat hyvää tilaa kuvaavalla tasolla, kun niiden pitoisuudet eliöstössä, sedimentissä tai vedessä ovat niin pieniä, että ne eivät aiheuta suoria tai epäsuoria haittavaikutuksia herkille meren eliöille tai ravintoverkon huipulla oleville lajeille. Kalojen ja ihmisravintona käytettävien muiden meren antimien epäpuhtaustasot eivät hyvässä tilassa ollessaan ylitä sellaisia pitoisuuksia, joista aiheutuisi ihmisille terveydellistä haittaa. 

Tilaa arvioidaan mittaamalla kaloista, sinisimpukasta, planktonista, vedestä ja sedimentistä tiettyjen vaarallisten aineiden pitoisuuksia, radioaktiivisuutta ja levämyrkkyjä. Lisäksi vaarallisten aineiden vaikutuksia arvioidaan seuraamalla kuinka paljon merikotka saa poikasia sekä mittaamalla ahvenen ja silakan kudoksissa olevien lysosomien vakautta. Kullekin aineelle ja vaikutusindikaattorille on asetettu kynnysarvo, jota pitoisuudet tai vaikutukset eivät saisi ylittää. Lisäksi arvioidaan aineiden kuormitusta Itämereen teollisuudesta, jätevedenpuhdistamoilta, jokien mukana sekä laskeumana.

On kuitenkin huomattava, että EU- markkinoilla on arviolta noin 100 000 kemikaalia ja lisäksi tuntematon määrä kemikaalien muuntumistuotteita. Tässä tila-arviossa on arvioitu vain Itämeren seurantaohjelmaan kuuluvia aineita ja lisäksi suppea ryhmä EU- tai HELCOM-tasolla priorisoituja aineita, joista löytyy mitattua ympäristötietoa.

Haitallisiin aineisiin liittyvien ympäristötavoitteiden saavuttaminen on pitkälti riippuvainen muista kuin kansallisista toimista.  Kansainvälinen merenkulkujärjestö (International Maritime Organization, IMO) ja EU säätelevät esimerkiksi kiinnittymisen estoon tarkoitettujen antifouling-maalien käyttöä. Merenhoidon ympäristötavoitteiden asettamisen osalta on huomioitava, että antifouling-tavoite koskee vain huviveneitä ja muita IMO:n AFS-yleissopimuksen ulkopuolelle jääviä aluksia. Siksi kuparikuormituksen vähentäminen on riippuvainen myös muusta kuin kansallisesta sääntelystä.

Yhteenveto haitallisten aineiden tilasta

Ympäristömyrkkyjen pitoisuudet ovat yleisesti vähentyneet Itämeressä, mutta yksittäisten aineiden pitoisuudet ovat edelleen liian korkeita ja osoittavat heikkoa tilaa. Koko merialueen mittakaavassa 80 % mitatuista aineindikaattoreista osoittavat hyvää tilaa ja 20 % heikkoa tilaa. Liian korkeita pitoisuuksia mitattiin pintasedimentissä tributyylitinalle ja kuparille sekä palonestoaineille (PBDE) ahvenessa ja silakassa. 

Kaloista mitattu lysosomimembraanin pysyvyys, eli LMS-indeksi (engl. lysosomal membrane stability) osoittaa mahdollista riskiä ympäristömyrkkyjen yhteisvaikutuksille. Ympäristömyrkkyjen taso ravinnoksi tarkoitetussa kalassa on alle kynnysarvojen, eli osoittaa hyvää tilaa.

Kuva

Pitkällä aikavälillä vaarallisten aineiden pitoisuudet ovat pääosin pysyneet samana tai laskeneet

Vaarallisten aineiden pitoisuudet pitkän aikavälin seuranta-aineistoissa ovat pääosin pysyneet samana tai laskeneet, mikä osoittaa, että riski tilan heikkenemiseen on matala. Rannikkovesissä kadmiumin pitoisuudet ovat kuitenkin lisääntyneet erityisesti eteläisillä merialueilla. Avomerialueilla elohopean pitoisuudet ovat kasvaneet Perämerellä ja perfluorattujen yhdisteiden pitoisuudet Ahvenanmerellä. Viimeisimmät pitoisuudet eivät kuitenkaan ole vielä ylittäneet kynnysarvoja. PCDD/F-yhdisteitä kertyy yhä itäisen Suomenlahden sedimentteihin.

Kuva