Vedenalainen melu
Ihmistoiminnasta syntyvä vedenalainen melu on voimakkaampaa ja luonteeltaan erilaista kuin luontaiset vedenalaiset äänet. Voimakkaat äänet tai pitkään jatkuva melu ovat haitallisia merinisäkkäille, kaloille ja selkärangattomille. Vedessä ääni kulkee nopeammin ja kantaa pidemmälle kuin ilmassa, jolloin myös melun vaikutusalue on suurempi. Yleisin tapa ilmaista melun voimakkuutta on äänenpainetaso, jonka yksikkö on desibeli (dB). Vedestä mitattuja äänenvoimakkuuksia ei voida kuitenkaan suoraan verrata ilmassa mitattuihin äänenpainetasoihin. Pinnan alla mittaustulos on huomattavasti ilmaa korkeampi johtuen veden ja ilman tiheyserosta.
Vedenalainen melu jaetaan jatkuvaan meluun ja hetkelliseen eli impulsiiviseen meluun. Ne ovat peräisin eri lähteistä ja niiden vaikutukset eroavat toisistaan huomattavasti.
-
Jatkuva melu
Jatkuva melu on peräisin pääasiassa laivaliikenteestä ja potkurien kavitaatiosta, ja se on yleensä voimakkainta suhteellisen matalilla (63 ja 125 Hz) taajuuksilla. Osa melusta syntyy myös merituulivoimaloissa ja kaikuluotaimissa. Jatkuva melu saattaa peittää eläimille tärkeitä ääniä tai johtaa muutoksiin käytöksessä, kuten pakoreaktioihin. Laivaliikenteen on ennustettu lisääntyvän sekä maailmanlaajuisesti että Itämerellä, mikä tarkoittaisi myös jatkuvan vedenalaisen melun määrän ja voimakkuuden kasvua. Jatkuvaa melua aiheutuu myös esimerkiksi merituulivoimaloista sekä pienveneiden kausittaisesta liikennöinnistä. Tulevaisuudessa yhä lisääntyvä merituulivoiman rakentaminen kasvattaa myös avomerellä jatkuvan melun määrää.
-
Hetkellinen melu
Hetkellinen melu on epäsäännöllistä ja pääasiassa peräisin vedenalaisesta rakentamisesta, jota tapahtuu rannikolla ja joskus myös avomerellä. Esimerkiksi satamaruoppausten, sekä voimalaitosten ja siltojen rakennusvaiheen louhinnan tai paalutuksen yhteydessä on mitattu erittäin korkeita hetkellisiä äänenpainetasoja.
Hyvän tilan määrittäminen vedenalaiselle melulle perustuu indikaattorilajeihin
Melun tilaa voidaan arvioida melulle herkkien indikaattorilajien kautta. Näitä ovat nisäkkäistä pyöriäinen, itämerennorppa ja harmaahylje, kaloista turska ja silakka. Kalojen kuuloalue on herkempi matalammilla taajuuksilla, minkä takia niiden melualtistusta arvioidaan 125 Hz terssikaistalla. Nisäkkäiden kuuloalue on puolestaan herkempi korkeammilla taajuuksilla ja niiden melualtistusta arvioidaan 500 Hz terssikaistalla.
Seurannassa mitattavan jatkuvan melun tilaa arvioidessa tutkitaan sekä melun häiritsevyyttä että sen alueellista ja ajallista kattavuutta. Alueen katsotaan olevan heikossa tilassa, jos yli viidennes indikaattorilajin elinympäristöstä altistuu keskimäärin 110 dB vedenalaiselle melulle minkä tahansa yksittäisen kalenterikuukauden aikana, tai jos ihmisen toiminta lisää melua keskimäärin enemmän kuin 20 dB luontaiseen verrattuna minkä tahansa yksittäisen kalenterikuukauden aikana.
Hetkellisen vedenalaisen melun kynnysarvoja on kaksi: lyhyen ja pitkän aikavälin altistumiselle. Pitkän aikavälin kynnysarvossa korkeintaan 10 % indikaattorilajin elinympäristöstä saa altistua voimakkaalle melulle yhden kalenterivuoden aikana. Lyhyen aikavälin altistumisen kynnysarvossa korkeintaan 20 % indikaattorilajin habitaatista saa altistua voimakkaalle melulle minkä tahansa yksittäisen päivän aikana vuodessa. Lyhyen aikavälin altistumisella koetaan olevan pienempi vaikutus indikaattorilajin populaatioon, minkä vuoksi sen alueellinen laajuus saa olla suurempi.
Yhteenveto vedenalaisen melun tilasta
Vedenalainen melu arvioitiin jatkuvan ja hetkellisen melun avulla. Hetkellisen melun kannalta tila arvioitiin hyväksi, mutta arviossa on suurta epävarmuutta johtuen aineiston heikosta saatavuudesta, koska se kerätään vapaaehtoisella ilmoitusmenettelyllä. Jatkuva melu ylittää luontaisen äänenpainetason 20 dB:llä yli viidesosassa Suomenlahden ja Pohjois-Itämeren altaista, mikä ylittää kansainvälisesti sovitun kynnysarvon ja nämä merialueet arvioitiin heikkoon tilaan.
Ympäristötavoitteet melun vähentämiseksi
Energialla ja vedenalaisella melulla ei ole kansallisia ympäristötavoitteita tällä hetkellä, ja vuoden 2018 tila-arviossa ainoastaan tavoite TIETO2: Vedenalaisen melun haitalliset vaikutukset lajeille tunnetaan’ käsitteli vedenalaista melua. Kaudella 2018–2024 tieto melun haitallisista vaikutuksista lisääntyi lukuisien tutkimushankkeiden, mittausten ja kansainvälisten työryhmien ansiosta. Tavoite voidaan katsoa saavutetuksi, mutta selvityksiä tarkennetaan vielä kaudella 2024–2030.
Ympäristötavoitteiden arviointi on esitetty Tausta-asiakirjassa:
Merenhoidon ympäristötavoitteiden tarkistaminen 2024 (pdf, 5 Mt)Melulle asetetaan vuosille 2024-2030 seuraavat ympäristötavoitteet:
- Uusi MELU1: Impulsiivinen vedenalainen melu ei ole haitallista meriympäristölle. Räjähdyksistä, paalutuksista, akustisista luotaimista, melukarkottimista, sekä muista impulsiivisista melulähteistä peräisin oleva impulsiivinen melu ei vaurioita merinisäkkäitä, kaloja tai muita merieläimiä (akuutit vaikutukset). Lisäksi impulsiivisen melun ajallisen ja alueellisen kattavuuden ei tulisi häiritä merinisäkkäitä ja kaloja liian toistuvasti liian suurella alueella arviointijaksojen aikana (krooniset vaikutukset).
- Uusi MELU2: Jatkuva vedenalainen melu ei ole haitallista meriympäristölle. Pääsääntöisesti laivaliikenteestä (ml. jatkuvatoimiset kaikuluotaimet) ja muista pitkäkestoisista äänilähteistä kuten tuulivoimapuistojen toiminnasta peräisin oleva jatkuvan vedenalaisen melun voimakkuus, sekä ajallinen ja alueellinen kattavuus arviointiajanjakson aikana ei ole liian toistuvaa eikä liian laajalle levinnyttä, jotta se häiritsisi merinisäkkäitä, kaloja tai muita merieläimiä, tai peittäisi liikaa vedenalaista äänimaisemaa.
- Uusi MELU3: Vedenalaisen melun haitalliset vaikutukset lajeille tunnetaan ja melun määrää voidaan alueellisesti ja ajallisesti vähentää, esimerkiksi kausittaisilla nopeusrajoituksilla tai suojelualueilla, joille asetetaan veneilyä tai muuta toimintaa koskevia rajoituksia.