Kemikaalien ympäristöriskit

Ympäristön kannalta erityisen ongelmallisia ovat pysyvät, biokertyvät ja myrkylliset eli ns. PBT-aineet (Persistent, Bioaccumulative and Toxic). PBT-aineet hajoavat luonnossa hyvin hitaasti ja niille altistuminen voi jatkua vielä pitkään varsinaisten päästöjen loputtua. Monet niistä myös kulkeutuvat kauas alkuperäisistä päästölähteistä.  

Joillakin kemikaaleilla on jo pieninä pitoisuuksina haitallisia vaikutuksia eliöihin. Osa taas aiheuttaa merkittäviä haittoja vasta, kun niiden pitoisuudet kertyvät ravintoketjujen huipulle. Kemikaalit voivat vaikuttaa ympäristössä ja eliöissä hyvin eri tavoin kemikaalin ominaisuuksista ja käyttötavasta riippuen. 

Kemikaalien ympäristöhaittoja ehkäistään monin keinoin

Kemikaaleista aiheutuvia riskejä ja haittoja pyritään hallitsemaan lainsäädännöllisin, taloudellisin sekä vapaaehtoisuuteen perustuvin keinoin. Lainsäädäntöön vaikuttavat kansallisten tavoitteiden ohella EU-lainsäädäntö sekä joukko kemikaalien riskien vähentämiseen tähtääviä kansainvälisiä sopimuksia, joihin Suomi on sitoutunut. Ympäristöhallinnon vastuulla on valvoa, seurata ja arvioida ekosysteemin altistumista kemikaaleille.

Myös kemikaalien oikealla valinnalla pystytään tehokkaasti vähentämään ympäristöhaittoja. Kemikaalilaissa olevan valintavelvollisuuden mukaan kemikaalin käyttäjän on arvioitava, onko haitallista kemikaalia mahdollista korvata muulla kemikaalilla tai menetelmällä.

• Kemikaalilainsäädäntö (ym.fi)
• Kansallinen kemikaaliohjelma (ym.fi)
• REACH-kemikaalilainsäädäntö (echa.europa.eu)

Kemikaaleilla on useita reittejä ympäristöön

Rajoituksista huolimatta haitallisia kemikaaleja päätyy ympäristöön monista lähteistä ja useita reittejä pitkin. Päästöt voivat olla esimerkiksi suoria pistemäisiä päästöjä teollisuudesta, jätevedenpuhdistamoista tai onnettomuuksista, hajapäästöjä esimerkiksi kotitalouksista tai kaukokulkeutumaa ilman kautta. 

Monet suuret jätevedenpuhdistamot saavat asumajätevesien lisäksi käsiteltäväkseen myös teollisuuslaitosten, sairaaloiden ja kaatopaikkojen jätevesiä sekä kaupunkien hulevesiä. Jätevedenpuhdistamot on suunniteltu poistamaan jätevedestä lähinnä ravinteita ja kiintoainetta, ei niinkään erilaisia kemikaaleja. Siksi jätevedenpuhdistamoiden kautta kulkeutuu merkittävä osa joidenkin kemikaalien päästöistä. Jäteveden puhdistuksessa muodostuvan lietteen hyötykäyttö on joidenkin kemikaalien sekä mikromuovien osalta merkittävä kulkeutumisreitti maaperään. 

Kemikaaleja pääsee ympäristöön myös niin sanotuista luontaisista tai historiallisista päästölähteistä, joiden merkitys voi tiettyjen aineiden osalta olla merkittävä. Tällaisia ovat esimerkiksi satamien ja telakoiden läheisyydessä olevat pilaantuneet sedimentit (orgaaniset tinayhdisteet), entisten puunjalostusteollisuuden alapuoliset vesialueet ja etenkin niiden sedimentit (dioksiinit), sammutusvaahdoista saastuneet maat (mm. PFAS-yhdisteet) tai länsirannikon happamilta sulfaattimailta tapahtuva huuhtouma (raskasmetallit). Pitkäikäiset kuluttajatuotteet ja rakennusmateriaalit voivat myös muodostaa eräänlaisia varastoja, joista voi vapautua erilaisia kemikaaleja niiden nykyisistä rajoituksista tai käyttökielloista huolimatta. 

• Pysyvät orgaaniset yhdisteet (POP)
• Muovit, ympäristö ja kiertotalous

Haitallisten aineiden pitoisuuksia seurataan 

Pysyvien ja kertyvien kemikaalien ympäristöpitoisuuksia seurataan vesi- ja eliönäytteiden avulla. Pitoisuuksia määritetään jokivesistä, simpukoista sekä sisävesillä ja rannikolla ahvenista ja avomerellä silakoista. Jokivesistä kartoitetaan myös erilaisia yhdisteryhmiä kuten alkyylifenoleita, metalleja, ftalaatteja sekä PCB-, PAH- ja PFAS-yhdisteitä. Myös kasvinsuojeluaineiden pitoisuuksia seurataan vedestä säännöllisesti useilla paikoilla.

Kuva

• Kalaa vaihdellen kaksi kertaa viikossa (ruokavirasto.fi)
• Sisävesien kemiallista tilaa pitää parantaa
• Avoimet ympäristötiedot: HERTTA-tietojärjestelmä (syke.fi)

Kemikaalien yhteisvaikutukset

Kemikaaleja voi päätyä ympäristöön kaikista niiden elinkaaren vaiheista (valmistus, käyttö, hävitys). On arvioitu, että käytössä olisi nykyään yli 100 000 kemiallista ainetta ja lukuisia niistä koostuvia seoksia. Ihmiset voivat altistua erilaisille kemikaaleille ihon, ravinnon ja hengitysilman kautta. Näistä pääasiallisin altistumisreitti on ravinnon kautta tapahtuva altistuminen. Myös luonnoneläimet altistuvat kemikaaleille pääasiassa ravinnon ja veden kautta.

Kemikaalien riskinarvioinnissa tutkitaan yksittäisten aineiden haittavaikutuksia, mutta eri kemikaalien yhteisvaikutuksia ei tunneta riittävästi. Yhteisvaikutusten on arveltu olevan monien ympäristö- ja terveyshaittojen syy. Kemikaalit voivat aiheuttaa samantyyppisiä haittavaikutuksia ja jopa tehostaa toistensa vaikutusta, jolloin yhteisvaikutukset voivat olla suurempia kuin yksittäisten kemikaalien aiheuttamien vaikutusten summa.

Yhteisvaikutusten eri muodoille on esitetty seuraavia mahdollisuuksia:

• yhteisvaikutus on yhtä suuri kuin yksittäisten kemikaalien vaikutusten summa
• toisiaan vahvistava, eli yhteisvaikutus on suurempi kuin yksittäisten kemikaalien vaikutusten summa
• toisiaan heikentävä, yhteisvaikutus on pienempi kuin yksittäisten kemikaalien vaikutusten summa.

Kemikaalien vaikutusmekanismit elimistössä ja eliöissä voivat olla monimutkaisia. Vaikka yksittäisten aineiden pitoisuudet olisivat ns. haitattomiksi tunnetuilla pitoisuustasoilla, voi eri yhdisteiden toisiaan vahvistava yhteisvaikutus silti johtaa haittavaikutusten ilmenemiseen. Lisäksi yhteisvaikutusten arvioimisesta tekee erityisen hankalaa se, että altistusta aiheuttavien kemikaalien eri yhdistelmiä voi olla lukemattomia. 

Riskinarvioinnissa kemikaalien yhteisvaikutuksia voidaan arvioida tutkimalla tunnettujen seosten myrkyllisyyttä tai ennustamalla mahdollisia yhteisvaikutuksia laskennallisesti. Tuntemattomien aineiden esiintyminen tuo epävarmuutta sekä altistuksen vakavuuden tunnistamiseen että tunnistamisen menetelmiin. Yhteisvaikutuksen arviointiin soveltuvia menetelmiä on julkaistu ja on todennäköistä, että vaikutusperustaiset biotestit ovat tulevaisuudessa osa kemikaalien ympäristöriskinarviointia.

Kemikaalialtistumista voidaan mitata biomarkkereilla

Yksittäisten aineiden sijaan eliöt altistuvat ympäristössä kemikaalien seoksille. Kemikaalialtistumista voidaan mitata erilaisilla biomarkkereilla, jotka kuvastavat muutoksia eliöissä molekyyli-, solu- ja kudostasolla. Näin saadaan tietoa myös ympäristön kemikaalikuormasta. 

Tutustu myös