Vaarallisten ja haitallisten aineiden kuormitus
Itämeren laajan valuma-alueen intensiivinen maatalous, suuri asukasmäärä ja monipuolinen teollisuus tuovat mereen monenlaisia haitallisia aineita. Myös ilman kautta kulkeutuu vaarallisia aineita jopa Kiinasta asti. Valtamerillä myrkyt sekoittuvat suureen vesimassaan ja niiden pitoisuus laimenee nopeasti. Itämeri on kuitenkin matala ja sen vesitilavuus on pieni, joten eliöihin kertyy enemmän haitallisia aineita kuin valtamerissä. Itämeren tehokas perustuotanto ja sedimentaatio edesauttavat monien myrkkyjen sitoutumista hiukkasiin. Vähäisen vedenvaihtuvuuden vuoksi Itämeri onkin käytännössä hitaasti hajoavien aineiden päätepiste.
Itämereen päätyvistä haitallisista aineista osa on tarkoituksella tuotettuja ja käytettyjä kemikaaleja, osa taas esimerkiksi teollisuudesta ja polttoprosesseista syntyviä ei-toivottuja sivutuotteita. Tuotteisiin sitoutuneet aineet voivat vapautua ympäristöön koko tuotteen elinkaaren aikana tai vanhoja päästöjä voi liikkua yhä ympäristössä. Erilaisia kemikaaleja ja muita haitallisia aineista käytetään myös kotitalouksissa, maataloudessa ja muissa elinkeinoissa.
Haitallisia aineita päätyy Itämereen montaa reittiä
Osa vaarallisista ja haitallisista aineista päätyy Itämereen suorana pistekuormituksena esimerkiksi teollisuudesta tai yhdyskuntien jätevesistä. Pistekuormituksella tarkoitetaan päästöjä, jotka ovat peräisin tarkasti määritettävistä lähteistä ja niiden valvominen on helpompaa kuin hajakuormituksen, sillä päästölähteet ovat tiedossa. Myös merellä tai rannikoilla tapahtuvat onnettomuudet saattavat aiheuttaa paikallisesti isoja haitallisten aineiden pitoisuuksia. Oman riskinsä aiheuttavat merenpohjalla olevat lukuisat hylyt, joissa osassa on suuria määriä öljyä.
Pistekuormituksen lisäksi aineita tulee hajakuormituksena useista pienistä päästölähteistä, kuten pelloilta, metsistä tai asutuskeskuksista valuvien vesien mukana sekä ilmasta. Hajakuormituksen arviointi ja valvonta on vaikeampaa kuin pistekuormituksen, sillä päästöt ovat peräisin laajoilta alueilta, useista lähteistä, ja mittaustietoa kuormituksen arvioimiseksi on vähän.
Merkittävä osa vaarallisista aineista päätyy mereen jokien kuljettamana. Esimerkiksi kuparin kuormituksesta reilu puolet päätyy Itämereen jokien kuljettamana, kolmasosa on peräisin alusten pohjien antifouling-maaleista, 7 % ilmalaskeumasta ja suorista pistekuormituslähteistä vain 1 %. Perämerellä ja Selkämerellä jokien osuus kuormituksesta on suurempi kuin muilla merialueilla. Itäisellä Suomenlahdella näkyy Kymijoen tuoma kuormitus.
Jokien kuljettamien raskasmetallien määrissä laskua
Suomen jokien kromin ja elohopean ainevirtaamat Itämereen laskivat tilastollisesti merkitsevästi, mutta muiden metallien virtaamissa ei havaittu muutosta. Elohopean ainevirtaaman lasku johtui pääasiassa Kemijoen ja Tornionjoen vähentyneestä elohopeakuormasta. Merialueittain tilanne kuitenkin vaihteli runsaasti: nikkeli- ja kuparivirtaama Perämereen kasvoi, kun sen sijaan Selkämeren osalta ne vähenivät. Lisäksi Selkämereen tulevassa lyijyvirtaamassa ja Suomenlahden sinkkivirtaamassa oli havaittavissa laskua.
Sulfaattimaiden hapan ja metallipitoinen valuma on haitallista jokisuistojen ja sisäsaariston vesieliöille
Suomessa on Euroopan suurimmat happamien sulfaattimaiden alueet, ja merkittävimmät näistä alueista ovat Pohjanlahden rannikolla. Happamien sulfaattimaiden kuivatuksen seurauksena alueen jokisuistoihin ja läheiseen sisäsaaristoon päätyy kaloille ja selkärangattomille vesieläimille erittäin haitallista hapanta huuhtoumaa. Samalla hapan huuhtouma liuottaa maaperästä runsaasti metalleja kuten alumiinia, kadmiumia, nikkeliä, kobolttia, kuparia, mangaania ja sinkkiä. Näiden metallien pitoisuudet nousevat niin jokisuistojen kuin kauempanakin sijaitsevissa pohjasedimenteissä, kun ne jokiveden ja meriveden sekoittuessa saostuvat pohjalle.
Sedimenttiin saostuneet metallisakat ovat lepotilassa, mutta esimerkiksi ruoppausten yhteydessä metallit voivat lähteä uudelleen liikkeelle. Metallipitoisuudet ovat korkeita rannikkovesissä jokien edustoilla esimerkiksi jokien korkean virtaaman aikana.
Ilmalaskeuman mukana Itämereen kulkeutuneiden aineiden määrä on laskussa
Ilmasta suoraan veteen päätyvä tai valuma-alueelta huuhtoutuva laskeuma on merkittävä vaarallisten aineiden kulkeutumisreitti Itämereen. Osa vaarallisista aineista, kuten elohopea, dioksiinit, kadmium ja PCB, päätyvät Suomen merialueille kaukokulkeumana muualta.
Sekä raskasmetallien päästöt ilmaan että niiden laskeuma Itämereen ovat pienentyneet 1990-luvulta lähtien. Kadmiumin päästöt ilmaan Itämeren ympärysmaista vuonna 2018 ovat vähentyneet puoleen vuoden 1990 tasosta, lyijyn osalta päästöt vähenivät lähes 90 %. Samalla ajanjaksolla ilmasta Itämereen päätyvä kadmiumin määrä putosi 73 % ja elohopean laskeuma 35 %. Sen sijaan 2000-luvulla elohopean laskeuma Suomea ympäröiville merialueille on pysynyt vakaana, kun taas kadmiumin laskeuma on hieman pienentynyt. Lyijyn laskeuma Itämereen on uusimmissa mittauksissa vähentynyt kaikilla muilla merialueilla paitsi Pohjois-Itämerellä. Kaikkien merialueiden yhteenlaskettu lyijylaskeuma on vähentynyt vuodesta 2018 lähtien neljäsosalla.
Polybromattujen difenylieettereiden (PBDE, kongeneerin BDE-99) laskeuma Itämereen väheni merkittävästi vuosien 2000–2019 välillä. Vähenemistä oli yli 90 %. Vuoden 2019 kokonaislaskeumasta valtaosa oli peräisin HELCOM-maiden arvioiduista päästöistä; Suomen päästöt aiheuttavat noin 5 % BDE-99 laskeumasta Itämereen. Sekä muiden HELCOM-maiden että Suomen dioksiinien päästöt ovat vähentyneet merkittävästi 1990-luvulta. Vuonna 2017 HELCOM-maiden päästöt olivat vähentyneet kolmasosalla, mikä näkyy myös Itämereen päätyvässä dioksiinien laskeumassa. Dioksiinien ilmalaskeuma Itämereen on vähentynyt kaikilla muilla merialueilla paitsi Perämerellä.
Raskasmetallien pistekuormitus on pääosin vähentynyt
Teollisuuden elohopeapäästöt rannikkovesiin ovat uusimmalla tila-arviokaudella laskeneet viidesosaan ja nikkeli- ja lyijypäästöt jopa kymmenesosaan 1980-luvun puolivälistä. Kuparipäästöt ovat laskeneet kolmannekseen, mutta kadmiumpäästöt ovat laskeneet samalla ajanjaksolla vain noin kolmanneksen. Massa- ja paperiteollisuuden tiedot ovat laskuissa mukana vasta vuodesta 2007, minkä takia raskasmetallien kuormituksen väheneminen on todellisuudessa ollut voimakkaampaa kuin mitattu aineisto 1980-luvulta lähtien osoittaa. Suurimmat teollisuuden nykyiset elohopea- ja lyijypäästöt kohdistuvat Perämereen ja kadmium-, kupari- ja nikkelipäästöt Perämereen ja Selkämereen.
Yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden elohopeapäästöissä rannikkovesiin ei ole havaittavissa muutoksia 1990-luvulta 2000-luvulle tultaessa. Samalla ajanjaksolla nikkelipäästöt ovat laskeneet vain Saaristomerellä, ja kadmiumpäästöissä ei ole tapahtunut muutosta. Laitosten seuranta on kuitenkin muuttunut, kun yhä useampi laitos on aloittanut seurannan.
Asutuksesta aiheutuva raskasmetallien kuormitus on pienentynyt, koska yhdyskuntajätevesien puhdistusta on keskitetty suuriin ja tehokkaasti toimiviin puhdistamoihin, ja koska haja-asutusalueita on liitetty viemäröintijärjestelmän ja tehokkaamman jätevedenpuhdistuksen piiriin. Sen vuoksi vuosien välisissä tuloksissa on melkoista epävarmuutta.
Yhdyskuntajätevesien kuparipäästöistä on aineistoa vain vuodesta 2007, jonka jälkeen päästöt ovat laskeneet noin neljänneksen. Suurin lasku on tapahtunut lyijypäästöissä, jotka ovat vähentyneet neljäs- tai viidesosaan 1990-luvun tasosta. Yhdyskuntajätevesien vuosipäästöt on voitu laskea eri tavalla eri puolella Suomea, erityisesti silloin kun osa analyysituloksista on ollut alle määritysrajan. Siksi eri puolella Suomea sijaitsevien jätevedenpuhdistamoiden päästöt eivät ole välttämättä keskenään vertailukelpoisia.
Suurimmat yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden nykyiset elohopea-, kupari-, lyijy- ja nikkelipäästöt kohdistuvat Suomenlahteen ja kadmiumpäästöt Suomenlahteen ja Selkämereen.
