Kaupunkiseudut ja kaupungistuminen

Kaupungistumisen vertailu vaikeaa

Kaupungistumiskehitystä mitataan väestön osuutena kaupunkimaiseksi luokitelluissa yhdyskunnissa. Vertailu eri maiden välillä on kuitenkin vaikeaa, koska kaupunkialueiden määrittelyssä on eri maissa käytössä erilaisia luokitteluperusteita. Koska eri maiden aluerakenteet poikkeavat suuresti toisistaan, kansalliseen tarkasteluun tarvitaan omia luokituksia ja kaupunkiseutumäärityksiä.

Valtaosa asuu taajamassa

Vähintään 200 ihmisen asukastihentymiä kutsutaan taajamiksi. Vuonna 2021 Suomessa tällaisia oli yhteensä 723 kappaletta. Niistä valtaosa on pieniä, alle tuhannen asukkaan kyliä ja kuntakeskuksia. Yli 5 000 asukkaan taajamia oli 101, ja niissä asui 4,1 miljoonaa suomalaista eli 74 prosenttia väestöstä.

Kaupunkiseututaajamia ovat yli 15 000 asukkaan keskustaajamat sekä niihin kytkeytyvät lähitaajamat. Suomessa on näin määriteltynä 34 kaupunkiseutua. Osa on niin sanottuja kaksoiskaupunkiseutuja, joissa kaksi läheistä keskustaajamaa, kuten Kotka–Hamina, lasketaan yhdeksi kaupunkiseuduksi. Suurin kaupunkiseutu on Helsingin keskustaajama, joka ulottuu yhdentoista kunnan alueelle ja jossa asuu 1,3 miljoonaa ihmistä.

Kuva

Kaupungistumisen mittarit osoittavat ylöspäin

Kaupungistumista voi arvioida monella eri mittarilla. Yksinkertaisin kotikunnan kuntamuodon mukaan tehty luokittelu ei ole kovin kuvaava, sillä Suomessa on paljon pinta-alaltaan suuria kaupunkeja, joissa vain osa asuu kaupunkimaisesti. Lisäksi kuntaliitosten seurauksena kaupungin asukkaiden lukumäärä voi kasvaa ilman että kaupunkimainen asuminen käytännössä lisääntyy.

Yksi vaihtoehto on laskea taajamissa, eli yli 200 asukkaan asutustihentymissä, asuvien osuus. Suomen taajama-aste oli 86,6 prosenttia vuonna 2020. Tämäkään ei välttämättä ole kovin tarkka mittari kaupungistumiselle, koska monet taajamista on pieniä maaseututaajamia eli isompia kyliä, kirkonkyliä tai kuntakeskuksia.

Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämän kaupunki–maaseutuluokituksen perusteella laskettu kaupungistumisaste kuvaa tilannetta paremmin. Tällöin kaupungiksi on valittu luokituksen sisempi ja ulompi kaupunkialue sekä kaupungin kehysalue. Kaupungistumisaste on vuoden 2020 väestötietojen perusteella 73,0 prosenttia.

Kolmas yhdyskuntasuunnittelun kannalta mielenkiintoinen väestön keskittymistä kuvaava mittari on asemakaavoitetulla alueella asuvan väestön osuus. Se oli vuoden 2020 asemakaavatilanteen mukaan 78,5 prosenttia.

Pitkällä aikavälillä sekä taajama-aste, kaupungistumisaste että asemakaavoitetulla asuvien osuus ovat kasvaneet suhteellisen tasaisesti.

Myös aluerakenne muuttuu kaupungistumisen seurauksena

Sen lisäksi, että kaupungistuminen vaikuttaa niihin kaupunkeihin ja maaseutuun, jotka kasvavat tai menettävät väestöään, se vaikuttaa myös valtakunnalliseen aluerakenteeseen. Aluerakenteella tarkoitetaan yksittäistä yhdyskuntaa laajempaa seutujen välistä rakennetta, jossa huomio kiinnitetään esimerkiksi eri työssäkäyntialueiden välisiin suhteisiin.

Aluerakenteen kehitys luo puitteita väestön hyvinvoinnille, elinkeinojen toimintaedellytyksille ja  myös hiilineutraalille yhteiskunnalle. Maan eri osien kehityserot ja erilaiset lähtökohdat antavat vaihtelevia edellytyksiä kohdata muutosilmiöitä ja vastata ulkopuolelta tuleviin uhkiin ja tavoitteisiin.

Muutosjoustavan ja kestävän aluerakenteen kehittämisen perustaksi tarvitaan systemaattista alue- ja yhdyskuntarakenteen muutosten seurantaa ja ennakointia, erilaisten tulevaisuuskuvien analysointia sekä vaikutusten arviointia.