Kallio- ja kivikkoluontotyyppien uhanalaisuus
Kalliopaljastumat, kivikot ja louhikot muodostavat vain noin 2,5 % Suomen maapinta-alasta, mutta niillä elää niiden pinta-alaan suhteutettuna runsas kasvi- ja eläinlajisto. Kallioiden osuus pinta-alasta on suurimmillaan etelärannikolla, paikoin Järvi-Suomessa sekä Lapin tunturialueilla. Kasvi- ja eläinlajeja elää kallioilla ja kivikoissa yhteensä tuhansia.
Kallio- ja kivikkoluontotyyppien uhanalaisuus
Kallioiden ja kivikoiden uhanalaistuminen on ollut vähäisempää kuin useimpien muiden luontotyyppien: 44 arvioidusta kallio- ja kivikkotyypistä neljännes on uhanalaisia. Uhanalaiset kalliotyypit ovat kooltaan hyvin pieniä ja kattavat alle prosentin kallioiden ja kivikoiden pinta-alasta. Uhanalaisimpia ovat kalkki- ja serpentiinikalliot. Kalkkikallioita on louhittu jo satoja vuosia, Etelä-Suomessa jopa pääosa niiden alkuperäisestä alasta. Kalkkikallioita on hävinnyt myös rakentamisen seurauksena, ja niiden laatu on heikentynyt umpeenkasvun myötä.
Serpentiinikallioita eli ultraemäksisiä kallioita, joilla kasvaa ns. serpentiinikasveja, on tuhoutunut vähemmän kuin kalkkikallioita. Serpentiinikalliot sijaitsevat kallioperän malmipotentiaalisilla vyöhykkeillä ja usein vuolukivi- ja talkkiesiintymien läheisyydessä, joten uhka niiden häviämisestä on olemassa, kun kallioperän malmi- ja raaka-ainevaroja louhitaan.
Karujen ja keskiravinteisten kallioiden joukossa on useita silmälläpidettäviksi arvioituja kalliotyyppejä, joiden taantumisen taustalla ovat esimerkiksi jyrkänteiden tyvimetsien hakkuut, rakentaminen, ilman kautta kulkeutuva typpi- tai rikkilaskeuma sekä rantakallioilla vesien säännöstely.
Etelä-Suomessa uhanalaisten ja silmälläpidettävien kallioluontotyyppien osuus on jonkin verran suurempi kuin Pohjois-Suomessa. Uhanalaisten ja silmälläpidettävien osuuksissa osa-alueilla olevaa eroa selittävät maankäytön voimakkuudessa olevat erot. Tärkeimpinä yksittäisinä tekijöinä eron taustalla ovat kalkkikallioiden määrän vähenemiseen ja kaikkien varjojyrkännetyyppien laadulliseen taantumiseen liittyvät erot. Nämä muutokset on arvioitu Etelä-Suomessa voimakkaammiksi kuin Pohjois-Suomessa.
Kallio- ja kivikkoluontotyyppien uhanalaistumisen syyt ja uhkatekijät
Kallioluontotyypeistä uhanalaisiksi on arvioitu ainoastaan kalkki- ja serpentiinikallioita. Kalkkikallioiden uhanalaistumista ovat aiheuttaneet jo hyvin kauan sitten alkanut louhinta ja lähempänä nykyaikaa vaikuttaneet rakentaminen, umpeenkasvu sekä metsien uudistamis- ja hoitotoimet. Kalkkikallioita on louhittu Suomessa jo ainakin 1500-luvulta lähtien, ja Etelä-Suomen laajimmat kalkkikallioalueet on suurimmaksi osaksi varattu kalkintuotantoon. Jäljelle jääneet kalkkikalliot ovat etenkin Etelä-Suomessa usein pienialaisia ja vaikeasti tunnistettavia laikkuja, joita edelleen tuhoutuu esimerkiksi erilaisissa rakentamishankkeissa. Niiden merkittäviä uhkatekijöitä ovat myös metsien hakkuut sekä kalliopintojen umpeenkasvu.
Serpentiinikallioiden merkittävimpiä uhanalaistumisen syitä ja uhkatekijöitä ovat metsätalous ja kaivannaistoiminta, joka liittyy sekä vuolukiven että malmien louhintaan. Metsätaloustoimet eivät vaikuta itse kallioperään, vaan serpentiinikallioiden eliöyhteisöihin, kun hakkuut muuttavat kallioiden pienilmasto-oloja ja toisaalta tiheät taimikkovaiheet kiihdyttävät kallioiden umpeenkasvua.
Karuista ja keskiravinteisista kallioista yksikään ei ole uhanalainen. Silmälläpidettäviksi on sen sijaan arvioitu varjojyrkänteiden sekä rantakallioiden luontotyyppejä. Tärkeimpänä syynä varjojyrkänneluontotyyppien taantumiseen ovat liian lähelle jyrkännettä ulottuvat metsänhakkuut, jotka muuttavat pienilmastoa kuivemmaksi ja äärevämmäksi. Tämän seurauksena kosteaa ja varjoisaa kasvupaikkaa vaativat lajit häviävät tai ne säilyvät vain suojaisimmissa onkaloissa.
Umpeenkasvukehitys heikentää tulevaisuuden näkymiä
Koko maata koskevissa arvioissa 48 % kallio- ja kivikkoluontotyypeistä katsottiin lähiajan kehityssuunnaltaan vakaaksi, 43 % heikkeneväksi ja 9 %:lla kehityssuuntaa ei pystytty arvioimaan. Kehityssuunnaltaan edelleen heikkeneviksi katsottiin esimerkiksi kalkkikalliot, joiden umpeenkasvu etenee todennäköisesti lähitulevaisuudessakin, koska esiintymien hoitotoimet eivät ole riittäviä. Lisätaantumista aiheuttavat suojelemattomilla kohteilla myös rakentaminen sekä intensiivinen metsätalous. Myös serpentiinikalliot katsottiin kehityssuunnaltaan heikkeneviksi, vaikka niissä havaittu taantuminen on keskimäärin
lievempää ja luultavasti hitaampaa kuin kalkkikallioilla.
Kehityssuuntaa ei osattu arvioida puutteellisesti tunnetuilla tyypeillä, minkä lisäksi kehityssuunta katsottiin tuntemattomaksi myös muun muassa eräillä Pohjois-Suomen kalkkikallioluontotyypeillä, koska niiden umpeenkasvukehityksestä ei ole tietoa.
Uhanalaisimman kallioluonnon turvaaminen ei vaatisi paljon
Ihmisikään nähden kalliot vaikuttavat ikuisilta, mutta myös kallioiden joukossa on niitä, jotka eivät säily ilman erityishuomiota tai hoitoa. Kalkkikalliot ovat usein niin pieniä, että ne voivat peittyä ja tuhoutua jo vähäisenkin rakentamisen tai pihan uudistamisen yhteydessä. Tiedot jäljellä olevista esiintymistä on mahdollisimman pian saatava maanomistajien ja muiden toimijoiden tietoon, jottei arvokasta kallioluontoa tuhoudu vahingossa.
Kaikista tärkeintä on tehostaa kalkkikallioiden, vanhojen kalkkilouhosten sekä serpentiinikallioiden luontotyyppien suojelua. Kalkki- ja serpentiinikalliot ovat selvästi uhanalaisimpia kallioluontotyyppejä Suomessa, ja etenkin kalkkikallioilla elää runsaasti uhanalaisia lajeja. Näiden luontotyyppien turvaamiseksi on tärkeää vähentää niihin kohdistuvan voimakkaan maankäytön, kuten rakentamisen, metsätalouden ja kaivannaistoiminnan, haitallisia vaikutuksia. Ainakin pääosa näiden erittäin harvinaisten ja pinta-alaltaan vähäisten luontotyyppien esiintymistä tulisi suojella. Tarvittava lisäsuojelun pinta-ala on valtakunnallisesti katsoen varsin pieni, satoja hehtaareja. Kalkki- ja serpentiinikallioita voidaan suojella esimerkiksi METSO-ohjelman avulla.
Kalkki- ja serpentiinikalliot voivat olla hankalasti tunnistettavia luontotyyppejä, joita tuhoutuu maankäytössä silkan tiedonpuutteen vuoksi. Tästä syystä näiden harvinaisten luontotyyppien esiintymätiedot on koottava yleisesti jaettavaksi paikkatietoaineistoksi, jotta maanomistajat ja muut toimijatahot tulevat tietoisiksi alueiden arvosta. Vaikka kaivostoiminta on ollut merkittävä uhanalaistumisen syy kalkki- ja serpentiinikallioilla, voidaan niiden luontoarvojen säilymistä ja palautumista edistää myös kaivosalueilla louhosten oikeanlaisella jälkihoidolla sekä kaivosalueiden suunnittelulla.
Varsinkin kalkkikalliot ja muut ravinteiset kalliot taantuvat liiallisen umpeenkasvun vuoksi ja tätä negatiivista kehitystä tapahtuu myös suojelualueiden kallioilla. Hoidon voimavaroja on tarpeen lisätä huomattavasti, jotta Metsähallitus ja muut toimijat pystyvät nykyistä paremmin hoitamaan kalkkikallioita ja seuraamaan hoidon vaikutuksia. Valitettavasti nykyisin ei ole vielä riittävästi tutkimusta siitä, millaiset hoitotoimet ovat kalkkikallioilla onnistuneita ja millaiset eivät. Kalkkikallion hoitotoimiin ei pidä ryhtyä omin päin, vaan umpeenkasvukohteilla tarvitaan asiantuntijaa määrittelemään, mitä juuri kyseisellä kohteella kannattaa tehdä.
Myös tavanomaisempien kallioiden luontoarvojen turvaamiseksi on paljon tehtävissä. Karuilla ja keskiravinteisilla varjojyrkänteillä taantumista ovat aiheuttaneet liian lähelle jyrkänteitä ulottuvat metsien hakkuut. Hakkuiden myötä kuivemmaksi ja äärevämmäksi muuttuva pienilmasto on epäedullinen varjoisiin oloihin sopeutuneille eliöyhteisöille. Jyrkänteiden alusmetsät louhikkoineen ovat usein hankalia kohteita metsänkorjuun ja uudistamisen kannalta, ja niitä tulisi nykyistä enemmän säästää hakkuilta, mistä hyötyisi niin jyrkänne- kuin lahopuulajistokin. Metsänomistaja voi halutessaan myös itse painottaa tätä hakkuiden suunnittelussa.
- Luontotyyppien punainen kirja. Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet
- Luontotyyppien punainen kirja. Osa 2: Luontotyyppien kuvaukset
Kalliot ja kivikot -asiantuntijaryhmän yhteystiedot
Puheenjohtaja: Jukka Husa, Suomen ympäristökeskus, Luontoratkaisut, jukka.husa@syke.fi
Sihteeri: Tytti Kontula, Suomen ympäristökeskus, Luontoratkaisut, tytti.kontula@syke.fi
Julkaisija