Geneettinen monimuotoisuus

Geneettinen monimuotoisuus tarkoittaa eliöiden perinnöllistä muuntelua (DNA-sekvenssimuuntelu, alleelit, haplotyypit jne.) jonkin eliöryhmän, kuten lajin tai populaation sisällä. Geneettinen monimuotoisuus vaikuttaa lajien kykyyn sopeutua muuttuviin ympäristöolosuhteisiin. Vaihtelua voi esiintyä esimerkiksi kasvien kylmänsietokyvyssä, kasvunopeudessa tai eläinten käyttäytymisessä.

Porohirvas — Kuvan poro, Suomessa ja Luoteis-Venäjällä elävä metsäpeura, Norjassa tavattava tunturipeura ja Pohjois-Amerikassa esiintyvä karibu kuuluvat kaikki Rangifer-sukuun eli ovat saman lajin eri elinympäristöihin sopeutuneita geneettisiä muotoja. © Riku Lumiaro

Miksi eliöiden geneettinen monimuotoisuus on tärkeää?

Geneettinen monimuotoisuus voi suojata eliöpopulaatioita taudeilta tai tuholaisilta tai esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutuksilta. Tutkimustieto myös osoittaa geneettisen monimuotoisuuden hyödyt ekosysteemien toiminnalle ja kestävyydelle ympäristön stressitekijöitä vastaan. Lisäksi riittävä viljely- ja luonnonvaraisten kasvien ja karjan monimuotoisuus on perusta maailman ruokaturvalle.

Geneettinen monimuotoisuus on monien tutkimusten mukaan ollut globaalisti jyrkässä laskussa, erityisesti teollisen vallankumouksen jälkeen. Syynä laskuun ovat mm. elinympäristöjen häviäminen, pirstaloituminen ja heikentyminen, populaatioiden heikentyminen, luonnonvarojen ylikäyttö, haitalliset vieraslajit sekä sään ääri-ilmiöt ja ilmastonmuutos.

Lajien suojelu ei välttämättä ole riittävä tapa suojella geneettistä monimuotoisuutta, koska saman lajin populaatiot voivat sisältää hyvin erilaisia alleeliyhdistelmiä. Erityisesti geneettisesti erillään olevat populaatiot ovat arvokkaita sopeutumiskyvyn ja siten monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta.

Geneettinen monimuotoisuus Suomessa - tutkimustiedosta työkaluiksi

Geneettiseen monimuotoisuuteen liittyvät kansainväliset sopimukset

Biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus eli Biodiversiteettisopimus (Convention on Biological Diversity, CBD) ja Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (International Union for Conservation of Nature, IUCN) määrittelevät luonnon monimuotoisuudelle kolme tasoa: laji-, ekosysteemi- ja geneettisen tason. Ne muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, ja monimuotoisuuden säilyttämiseksi tulee kiinnittää huomiota kaikkiin tasoihin.

Geneettisen monimuotoisuuden suojelu oli mukana jo CBD:n Aichi-tavoitteissa (CBD 2011). Tavoitteen 13 mukaan vuoteen 2020 mennessä viljelykasvien ja kotieläinten sekä näiden luonnonvaraisten sukulaisten (sekä sosioekonomisesti ja kulttuurisesti arvokkaiden lajien) geneettinen monimuotoisuus olisi säilytetty. Lisäksi olisi laadittu ja toteutettu suunnitelmia lajien geneettisen eroosion minimoimiseksi ja perinnöllisen monimuotoisuuden suojelemiseksi. Tätä tavoitetta ei kuitenkaan saavutettu, mutta uudessa Post2020-kehyksessä luontokadon pysäyttämiseksi on mukana tavoite geneettisen monimuotoisuuden säilyttämisestä (ks. esim. GEO BON 2021) joka nyt on laajennettu koskemaan myös luonnonvaraisia lajeja.

Geneettinen monimuotoisuus on mukana myös muissa kansainvälisissä sopimuksissa, ml. kestävän kehityksen tavoitteissa (SDG; tavoite 2.5), kansainvälisessä kasvinsuojelusopimuksessa (GSPC; tavoitteet 5 ja 9) sekä EU:n biodiversiteettistrategiassa.

Tilanne Suomessa

Suomessa varsinaista geneettistä monimuotoisuutta tai sen säilyttämiseen liittyviä erityispiirteitä ei arvioida säännöllisesti. Luonnonvaraisten lajien geneettistä monimuotoisuutta on käsitelty laajemmassa mittakaavassa viimeksi Suomen ympäristökeskuksen laatimassa valtakunnallisessa hankekartoituksessa 1997.
Maa-, metsä-, puutarha- ja kalataloudessa hyödynnettävien eliölajien geneettisen monimuotoisuuden tutkimusta ja suojelua ylläpidetään Suomessa lakisääteisellä geenivaratyöllä, jota ohjaa maa- ja metsätalousministeriön asettama Geenivaraneuvottelukunta.

Geenivarojen käytön ennakkosuostumus ja maahantuonti-ilmoitus

Kotimaisia suojeluhankkeita

Etäsuojeluhanke ESCAPE on esimerkki hankkeesta, jonka avulla voidaan puuttua geneettisen monimuotoisuuden häviämiseen. Hanke toteutettiin vuosina 2012–2017 ja sen tavoitteena oli kansallisen kasvien etäsuojelun toimintasuunnitelman täytäntöönpano. Hankkeen etäsuojelukokoelmissa on yhteensä 176 putkilokasvi- ja sammallajia, alalajia ja muunnosta. Lisäksi hankkeessa on tehty lajien palautusistutuksia sekä elinympäristöjen hoitotoimia.

Myös viljelykasvien luonnonvaraisten sukulaislajien (CWR) suojelun keinoja ja vaihtoehtoja on selvitetty Suomessa kattavasti viime vuosina (Fitzgerald ym. 2020). Suojelukeinoja ovat in situ -suojelun menetelmät eli suojelu kasvien alkuperäisillä kasvupaikoilla, sekä siementen tallettaminen geenipankkeihin (etäsuojelu, ex situ -suojelu). CWR-lajien suojelun ympärillä toimii yhteistyöverkostoja pohjoismaisella ja eurooppalaisella tasolla.

Kansainväliset verkostot

EUFORGEN (Euroopan metsägeenivaraohjelma) edistää ja koordinoi metsäpuiden geenivarojen hoitoa ja kestävää käyttöä Euroopassa osana kestävää metsänhoitoa.

ECPGR Viljelykasvien geenivaroja koskeva eurooppalainen yhteistyöohjelma.

Geneettiseen monimuotoisuuteen liittyviä julkaisuja

Fitzgerald, H., Ruohonen-Lehto, M. & Lohtander-Buckbee, K. (2015). Suomen arvokkaat geenivarat. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 26/2015. Helsinki. 95 s. (Linkki ABS-kohdassa).

Fitzgerald, H., Eisto, K. & Kiviharju, E. (2020). Viljelykasvien luonnonvaraisten sukulaislajien suojelu Suomessa: Tärkeimmät lajit ja keinoja suojelun toteuttamiseksi. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 38/2020. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 82 s.

Hoban, S., Bruford, M., D'Urban Jackson, J., Lopes-Fernandes, M., Heuertz, M., Hohenlohe, P.A., Paz-Vinas, I., Sjögren-Gulve, P., Segelbacher, G., Vernesi, C., Aitken, S., Bertola, L.D., Bloomer, P., Breed, M., Rodríguez-Correa, H., W. Funk, W.C., Grueber, C.E., Hunter, M.E., Jaffe, R., Liggins, L., Mergeay, J., Moharrek, F., O'Brien, D., Ogden, R., Palma-Silva, C., Pierson, J., Ramakrishnan, U., Simo-Droissart, M., Tani, N., Waits, L. & Laikre, L. (2020). Genetic diversity targets and indicators in the CBD post-2020 Global Biodiversity Framework must be improved. Biological Conservation 248.

Jarkko, R., Juslén, A., Kekkonen, M. & Aspi, J. (2019). Opas geneettiseen monimuotoisuuteen - Esimerkkejä Suomen luonnosta. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto & Oulun yliopisto.

Pehu, T., Kiviharju, E., Rusanen, M., Kantanen, J. & Heinimaa, P. (2018). Suomen maa-, metsä- ja kalatalouden kansallinen geenivaraohjelma. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 2018:11a.

Lisätietoja

Ylitarkastaja, FT Marja Ruohonen-Lehto, p. 0295 251 578, etunimi.sukunimi@syke.fi
Ylitarkastaja, dosentti Katileena Lohtander-Buckbee, 0295 251 390, etunimi.sukunimi@syke.fi

Julkaistu 24.5.2022 / Päivitetty 7.11.2022

Julkaisija

Suomen ympäristökeskus (Syke)