Merimetsoseuranta

• 2023 Suomen merimetsokanta kasvoi neljän taantumavuoden jälkeen yli kymmenen prosenttia (sttinfo.fi)
• 2022 Merikotka vaikuttaa merkittävästi Itämeren merimetsoihin (syke.fi)
• 2021 Suomen merimetsokanta pienentyi edelliskesästä (syke.fi)
• 2020 Suomen merimetsokanta vakiintunut noin 26 000 pesivään pariin (syke.fi)
• 2019 Merimetsokanta pieneni hieman (syke.fi)

Merimetson sinensis-alalaji on Euroopassa alkuperäinen. Alalajista on arkeologisia löytöjä muun muassa Bulgariasta 3 000 vuoden takaa. Arkeologisten löytöjen mukaan tuhansia vuosia sitten (ehkä heti jääkauden jälkeen noin 10 000 vuotta sitten) Itämerellä pesineet merimetsot ovat olleet mereistä carbo-alalajia, joka hävisi ilmeisesti 1500-luvulla. Tarkkaa sinensis-alalajin leviämisajankohtaa ei tiedetä, mutta sen arvioidaan levinneen Itämerelle 1500–1700-luvuilla (Ericson Hernandez-Carrasquilla, 1997).

Merimetso hävisi voimistuneen vainon seurauksena Itämeren pesimälajistosta 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja palasi takaisin Tanskaan vuonna 1938 sekä Ruotsiin vuonna 1948. Merimetso on levittäytynyt ja runsastunut erittäin voimakkaasti Itämeren piirissä 1980-luvulta lähtien. Esimerkiksi Ruotsin pesimäkanta kasvoi 755 parista 43 700 pariin vuosina 1985–2006 ja Viron pesimäkanta 55 parista 12 600 pariin vuosina 1988–2007. Vuoden 2005 jälkeen kannan kasvu on laajalti pysähtynyt tai kääntynyt laskuun eteläisellä ja läntisellä Itämerellä kasvun painopisteen siirryttyä itäiselle ja pohjoiselle Itämerelle. Koko Itämeren alueen pesimäkanta kasvoi vain yhdellä prosentilla vuodesta 2006 vuoteen 2012.

Kuva

Suomessa merimetson pesimäkanta kasvoi 10 parista 16 000 pariin vuosina 1996–2009. Linnustomme lähihistoriassa merimetsokannan kasvu on ollut omaa luokkaansa. Pesimäkanta on pienentynyt muutamalla prosentilla vain vuosina 2010 ja 2012 talvehtimisalueiden ankarien sääolojen seurauksena sekä vuosina 2019 ja 2021. Pesimäkanta voidaan luokitella vakaaksi (noin 24 500–26 700 pesää eli pesivää paria) vuodesta 2016 alkaen. Vuosittaisten pesämäärien alueelliset vaihtelut ovat kuitenkin suuria. Kesällä 2022 Suomessa pesi noin 24 470 merimetsoparia. Laji on uusimman uhanalaisuusarvioinnin mukaan elinvoimainen.

Pesintä

Suomessa pesi vuosittain keskimäärin 52 (48–63) merimetsoyhdyskuntaa 2015–2022. Pesimäpaikat ovat sijainneet merensaaristossa, mutta vuonna 2020 todettiin ensimmäiset onnistuneet sisämaapesinnät rannikon läheisellä lintujärvellä Porissa sekä vuonna 2021 kahdella paikalla Etelä-Suomen sisämaassa, missä pesiä havaittiin yhteensä vain parikymmentä. Vuonna 2022 havaittiin muutaman parin pesintä yhdellä paikalla Etelä-Suomen sisämaassa. Tämän lisäksi Porin rannikon lintujärven kanta käsitti jo noin 1 250 pesää kesällä 2022.

Yhdyskuntia pesii vakituisesti kaikilla merialueilla Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Vuonna 2022 kannasta 33 % pesi Selkämerellä, 30 % Suomenlahdella, 18 % Saaristomerellä, 10 % Merenkurkussa ja 9 % Perämerellä.

Kuva

Pesimäpaikat sijaitsevat usein rannikon läheisillä lähes puuttomilla lintuluodoilla, mutta vuodesta 2002 lähtien yhdyskuntia on alkanut enenevässä määrin pesiä sisäsaariston metsäisillä saarilla. Vuonna 2022 yhdyskunnat, joita oli 52, sijaitsivat yhteensä 71 luodolla tai saarella. Yhdyskunnista viisi pesi pikkuporukoissa pelkästään merimerkkien, linjataulujen tai majakan rakenteissa. Pesimäpaikkojen kokonaisala oli noin 65 hehtaaria, ja pesistä 50 % sijaitsi puissa.

Pinta-alat ovat valtakunnallisesti vähäisiä: vähintään puolen hehtaarin kokoisilla metsävaltaisilla saarilla, joita oli 16 kappaletta Porvoosta Raumalle vuonna 2021, kattoi pesimäala noin 28 hehtaaria. Kaikkien pesimäluotojen pienemmät puustoiset alat mukaan lukien kokonaisala jäi noin 32 hehtaariin. Enintään viiden hehtaarin kokoisia luotoja tai saaria on Suomen merialueilla lähes 34 000, joista 0,3 % oli merimetson asuttamia vuonna 2021.

Noin puolet kautta aikain tunnetuista 149 yhdyskunnasta on ollut laittoman häirinnän kohteena jossain vaiheessa historiaansa, mutta vuoden 2010 jälkeen vaino on vähentynyt merkittävästi. Yhdyskunnista 39 % ja pesistä 43 % sijaitsi linnustonsuojelualueilla vuonna 2022.

Merimetso pesii ensi kertaa useimmiten kolmen vuoden ikäisenä. Pesimäkausi on pitkä: aikaisimmat emot voivat aloittaa muninnan jäätilanteen salliessa jo huhtikuun alussa ja myöhäisimmät saavat poikasensa lentoon vasta heinäkuun jälkipuoliskolla. Haudonta kestää vajaan kuukauden ja poikaset saavuttavat lentokyvyn kahden kuukauden iässä. Häiriöttömässä tilanteessa keskimääräinen lentopoikastuotto on noin 2 poikasta aloitettua pesintää kohden munapesyeiden keskikoon ollessa 3–4 (1–6) munaa.

Kuva

Muutto ja talvehtiminen

Suomessa pesivät merimetsot talvehtivat pääosin Välimeren alueella ja Keski-Euroopassa. Keväällä merimetsot saapuvat pesimäpaikoilleen jäätilanteesta riippuen maaliskuun jälkipuoliskolla ja huhtikuussa. Syysmuutto alkaa jo heinäkuun jälkipuoliskolla, huipentuu elokuussa ja syyskuun alkupuolella, ja päättyy pääosin lokakuun loppuun mennessä.

Pohjanlahden runsaasta merimetsomuutosta merkittävä osa edustaa Pohjois-Norjan ja Luoteis-Venäjän rannikoilla pesivän nimialalajin kantaa sekä keväällä että syksyllä. Alalajia tavataan muuttoaikoina parvittain myös sisämaan järvillä.

Ahvenanmaalla talvehti Syken seurantojen perusteella enimmillään 2 000–3 000 merimetsoa vielä 2000-luvun alkuvuosina, mutta sittemmin talvehtijoita on ollut enimmillään vain joitakin satoja yksilöitä. Talvehtijamäärät ovat vähäisiä myös muilla rannikko- ja saaristoalueillamme.

Lisätietoja merimetson kevät- ja syysmuutosta

• Hangon lintuaseman HAAHKA-muuttoselain (merimetso)

Kalasto ja kalastus

Merimetso käyttää ravinnokseen lähes yksinomaan kaloja. Aikuisen merimetson ravinnontarve on noin 400 (350–500) grammaa vuorokaudessa. Merimetsot pyydystävät kalaa sukeltamalla, usein matalilla vesialueilla, enintään 10–25 metrin syvyydestä. Yleensä ravinnon pääosan muodostavat pesimäaikana muutama kalalaji, joita kulloinkin on runsaimmin saatavilla. Suomessa merimetson ravinnossa on havaittu ainakin 34 eri kalalajia. Suomessa muutamat satelliittiseuratut emolinnut pysyivät pesimäaikaan Suomenlahdella pääsääntöisesti 5–10 kilometrin ja yksi yksilö Merenkurkussa 30 kilometrin etäisyydellä pesimäpaikasta. Etäisyys ilmeisesti riippuu poikasille sopivan kalaravinnon saatavuudesta pesimäyhdyskunnan lähivesillä.

Kuva

Ympäristö

Vesien rehevöityminen

Suuret merimetsoyhdyskunnat tuottavat runsaasti fosfori- ja typpipitoista ulostetta pienelle alueelle, minkä johdosta ravinnepitoisuudet kohoavat tutkimusten mukaan yhdyskuntien  välittömässä läheisyydessä. Kuten muutkin kalaa ravintonaan käyttävät lintulajit, joiden yksilömäärä on merialueillamme huomattavasti suurempi, merimetsot kierrättävät meressä olevia ravinteita, jolloin ravinnepitoisuudet eivät kohoa laajemmalla alueella. Merimetsoyhdyskunnat voivat kuitenkin voimistaa rehevöitymistä paikallisesti, mikäli yhdyskunnat sijaitsevat sulkeutuneilla vesialueilla ja saalistavat ravintonsa pesimäalueensa ulkopuolelta.

Pesimäyhdyskuntien haitat asutukselle

Suuret merimetsoyhdyskunnat aiheuttavat hajuhaittoja. Haitan laajuuteen vaikuttavat merimetsoyhdyskunnan koon lisäksi sen etäisyys asutuksesta ja sääolosuhteet, kuten tuuli ja kosteus. Suurin osa vapaa-ajan asunnoista ja asuinrakennuksista sijaitsevat yli puoli kilometriä merimetsoyhdyskunnista. Merimetsojen levittäytyessä yhä sisemmäs saaristoon mantereen läheisyyteen on oletettavaa, että merimetson aiheuttamat hajuhaitat tulevat lisääntymään tulevaisuudessa.

Merimetsoyhdyskunnan asettuessa asutulle saarelle, voivat merimetsot aiheuttaa myös terveydellistä haittaa ulosteillaan. Merimetsot voivat myös aiheuttaa aineellisia vahinkoja keräämällä pihapiiristä puiden oksia pesiinsä tai jopa rakentamalla puihin pesiä aiheuttaen lopulta puiden kuolemisen. Merimetsoyhdyskunnan asettuminen asutulle saarelle on kuitenkin harvinaista.

Maisema

Nykyään noin puolet merimetsoyhdyskunnista pesii puuttomilla luodoilla, jolloin niiden vaikutus maisemaan jää pienemmäksi kuin puustoisilla saarilla. Puissa pesiessään merimetsojen happamat ulosteet, ja oksien käyttäminen pesien rakentamiseen, aiheuttavat muutamassa vuodessa puiden kuolemisen ja keloutumisen. Toisaalta merimetsojen hylätessä aikanaan pesimäpaikkansa, puhkeavat ravinnerikkaat saaret jo parissa vuodessa uuteen kukkaloistoon.

Muu linnusto

Muut lintulajit ovat sopeutuneet rinnakkaiseloon merimetson kanssa jo muinoin esimerkiksi Pohjois-Atlantin lintuvuorilla. Syken seurantojen mukaan myös Suomen lintuluotojen tyyppiasukkien, lokkien ja vesilintujen, parimäärät ovat säilyneet elinvoimaisina yli puolen hehtaarin kokoisilla merimetsoluodoilla. Vain aivan pienimmille muutaman aarin kokoisille luodoille ei mahdu juuri muita pesimälajeja, jos merimetsoyhdyskunta kasvaa niillä suureksi. Merimetsojen pesimäluotoja on vuosittain vain pieni määrä, noin 70–90 kpl koko Suomessa, eikä lajilla ole merkittävää vaikutusta muiden saaristolintulajien pesimäkantoihin millään alueella. Saaristolinnusto on jatkuvassa muutoksen tilassa merimetson esiintymisestä riippumatta. 

Kuva

Yhdyskunnissa pesivät ruokkilinnut, jotka ovat herkkiä minkin saalistukselle, voivat kuitenkin hyötyä merkittävästi merimetsoyhdyskuntien tarjoamasta suojasta. Tästä on hyvänä esimerkkinä Suomessa erittäin uhanalaiseksi luokitellun etelänkiislan pesimäkannan huomattava runsastuminen eräillä itäisen Suomenlahden merimetsoluodoilla.

Kasvisto

Merimetsoja syytetään usein saaristoluonnon tuhoamisesta. Merimetso onkin laji, jonka pesimäalueet näkyvät ja kesäaikaan myös haisevat maisemassa. Tämä koskee vuosittain alle sataa hehtaaria koko Suomen merialueilla. Haitat koetaan luonnollisesti suurimmiksi ihmisasutuksen välittömässä läheisyydessä.

Merimetso aiheuttaa muutoksia kasvistossa, mutta haitat ovat pienialaisia. Merimetsojen asetuttua pesimäluodolle ensimmäisenä kärsivät puut ja pensaat, jotka ovat pesimäluotojen näkyvimpiä häviäjiä: pääasiassa mänty, paikoin myös koivu, tervaleppä, kuusi ja tuomi. Voimakkaan emäksinen lanta ja oksien katkominen pesätarpeiksi johtavat pesäpuiden kuolemiseen muutamassa vuodessa. Myöskään metsävarvut, kuten puolukka tai variksenmarja, eivät kestä ylimääräistä lantakuormaa. Varvut kärsivät tosin myös lokkiyhdyskuntien asuttamilla luodoilla. Merimetsojen tiheän pesäalueen sisällä myös ruohovartinen kasvillisuus kuolee ennen pitkää liiallisen lannoituksen seurauksena.

Kuva

Välittömästi tiheän pesäalueen ulkopuolella kasvit kuitenkin menestyvät. Kaikkein pienimpiä pesimäluotoja lukuun ottamatta merimetso ei yleensä valtaa luodon koko pinta-alaa pesintäänsä. Saaristoluonnossa on useita lintuluodoilla viihtyviä kasvilajeja, jotka hyötyvät ylimääräisestä typpilannoitteesta ja sitovat sitä tehokkaasti omaan kasvuunsa, samalla hidastaen ja estäen ravinteiden valumista mereen. Näitä lintuluotojen lannasta hyötyviä kasvilajeja kutsutaan ornitokoprofiileiksi. Ne hyötyvät yhtä lailla lokkien kuin merimetsojen lannasta. Tutkituilla merimetsoluodoilla kasvilajistosta yli puolet on ollut lannasta hyötyviä ja vain harva laji häviää yksittäiseltä luodolta merimetsojen takia.

Kasvistolla on myös kyky elpyä nopeasti merimetsojen siirryttyä pesimään muualle. Syksyn ja talven sateet laimentavat ja huuhtovat lantaa, ja pesäalueiden ruohovartinen kasvillisuus on jo parin vuoden kuluttua rehevää. Hidaskasvuisen puuston uudistuminen kestää pitkään, jopa kymmeniä vuosia.

Merikotkakanta on voimistunut koko Itämeren alueella erityisesti 2010-luvun kuluessa. Sekä läntisellä että itäisellä Suomenlahdella, Saaristomerellä, Selkämerellä ja Merenkurkussa merikotkan vaikutukset ovat nähtävissä useissa yhdyskunnissa.

Paikallisesti saalistus on aiheuttanut yhdyskuntien merkittävää pienenemistä, poikastuotannon heikkenemistä ja toisinaan pesinnän epäonnistumisen kokonaan. Merikotkien vierailut yhdyskunnissa altistavat merimetsojen pesät myös lokkien ja varislintujen predaatiolle.

Kuva

Merikotkat voivat heikentää tai estää merimetsojen pesintöjä pelottamalla lintuja ennen munintaa ja myöhemmin syömällä sekä munia että poikasia. Usein löyhissä parvissa liikkuvat merikotkien pesimättömät nuoret ikäluokat aiheuttavat eniten haittaa merimetsoyhdyskunnille. Yksittäisissä yhdyskunnissa merikotkia on havaittu saalistamassa jopa kymmeniä samanaikaisesti. Esimerkiksi Paraisten Nauvossa tämä johti 2 000 merimetsoparin yhdyskunnan romahdukseen ja lopulta pesintöjen loppumiseen kuuden vuoden kuluessa.

Merikotka vaikuttaa myös merimetsoyhdyskuntien sijoittumiseen ja pesintätapaan. Erityisesti Saaristomerellä ja läntisellä Suomenlahdella yhdyskunnat ovat merkittävästi lähentyneet rannikkoa 2010-luvun kuluessa ja puissa pesiminen on yleistynyt ulkosaariston yhdyskuntien autioitumisen myötä.

• Ericson P.G.P. & Hernandez-Carrasquilla F. (1997) Subspecific identity of prehistoric Baltic Cormorants Phalacrocorax carbo. ARDEA 85 (1) : 1 - 7.
• Rusanen P, Mikkola-Roos M, Asanti T (1998)  Merimetso Phalacrocorax carbo - musta viikinki. Merimetson kannan kehitys ja siihen vaikuttavat tekijät Itämeren piirissä ja Euroopassa Suomen ympäristö 182.

• Bregnballe T, Lynch J, Parz-Gollner R, Marion L, Volponi S, Paquet J-Y, Carss D N, van Eerden M R (eds.) (2014) Breeding numbers of Great Cormorants Phalacrocorax carbo in the Western Palearctic, 2012­-2013 (pdf) IUCN-Wetlands International Cormorant Research Group Report. Scientific report from DCE – Danish Centre for Environment and Energy, Aarhus University. No. 99
• Rusanen P (2014) Status of the breeding population of Great Cormorants in Finland in 2012 (pdf) In: Bregnballe T, Lynch J, Parz-Gollner R, Marion L, Volponi S, Paquet J-Y, Carss D N, van Eerden M R. (eds.) Breeding numbers of Great Cormorants Phalacrocorax carbo in the Western Palearctic, 2012–2013. IUCN-Wetlands International Cormorant Research Group Report. Scientific report from DCE – Danish Centre for Environment and Energy, Aarhus University. No. 99: 103–107.
• Rusanen P, Mikkola-Roos M, Ryttäri T (2012) 
  Merimetsokannan kehitys ja vaikutuksia (pdf, 1 Mt)

   Linnut-vuosikirja 2011: 116–123.

• Lehikoinen A (2006) 
  Cormorants in the Finnish archipelago (pdf, 241 kt)

   Ornis Fennica 83: 34–46.

• Rusanen P, Mikkola-Roos M, Asanti T (2002) 
  Merimetso – matkalla maineeseen? (pdf, 857 kt)

   Linnut-vuosikirja 2001: 37–41.

• Rusanen P, Mikkola-Roos M, Asanti T (1998) 
  Merimetsokannan kehitys ja siihen vaikuttavat tekijät Itämeren piirissä (pdf, 2 Mt)

   Linnut-vuosikirja 1997: 25–38.

• Rusanen P, Mikkola-Roos M, Asanti T (1998)  Merimetso Phalacrocorax carbo - musta viikinki. Merimetson kannan kehitys ja siihen vaikuttavat tekijät Itämeren piirissä ja Euroopassa Suomen ympäristö 182.

Kalastovaikutukset

• Salmi J A, Auvinen H, Raitaniemi J, Lilja J, Maikola R (2013) Merimetson ravinto ja kalakantavaikutukset Saaristo- ja Selkämerellä RKTL:n työraportteja 19/2013.
• Salmi J A (2011) Merimetson (Phalacrocorax carbo (L.)) ravinto Suomen rannikkovesissä Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto, Akvaviittiset tieteet.
• Korhonen K (2010) Merimetson (Phalacrocorax carbo sinensis) poikasajan ravinnonkäyttö Saaristomerellä kesinä 2009–2010 Opinnäytetyö (AMK), Turun ammattikorkeakoulu, kala- ja ympäristötalous.
• Heikinheimo O, Marjomäki T J, Olin M, Rusanen P (2022) Cormorant predation mortality of perch (Perca fluviatilis) in coastal and archipelago areas, northern Baltic Sea ICES Journal of Marine Science 79(2): 337–349.
• Veneranta L, Heikinheimo O, Marjomäki T J (2020) Cormorant (Phalacrocorax carbo) predation on a coastal perch (Perca fluviatilis) population: estimated effects based on PIT tag mark-recapture experiment ICES Journal of Marine Science 77(7-8): 2611–2622.
• Lehikoinen A, Heikinheimo O, Lehtonen H, Rusanen P (2017) The role of cormorants, fishing effort and temperature on the catches per unit effort of fisheries in Finnish coastal areas Fisheries Research 190: 175–182.
• Heikinheimo O, Rusanen P, Korhonen K (2016) 
  Estimating the mortality caused by great cormorant predation on fish stocks: pikeperch in the Archipelago Sea, northern Baltic Sea, as an example (pdf, 2 Mt)

  Canadian Journal of Fisheries and Aquatic Scienses (CJFAS) 73: 1–10.

• Salmi J A, Auvinen H, Raitaniemi J, Kurkilahti M, Lilja J, Maikola R (2015) Perch (Perca fluviatilis) and pikeperch (Sander lucioperca) in the diet of the great cormorant (Phalacrocorax carbo) and effects on catches in the Archipelago Sea, Southwest coast of Finland Fisheries Research 164: 26–34; Heikinheimo O, Lehtonen H (2016) 
  Overestimated effect of cormorant predation on fisheries catches (pdf, 470 kt)

   Comment to the article by Salmi J A et al (2015). Fish. Res.; Salmi J A, Auvinen H (2016) 

  Comments on the criticism in ‘Overestimated effect of cormorant predation on fisheries catches’ presented by Heikinheimo and Lehtonen (pdf, 220 kt)

   Fish. Res.

• Lehikoinen A, Heikinheimo O, Lappalainen A (2011) Temporal changes in the diet of great cormorant (Phalacrocorax carbo sinensis) on the southern coast of Finland – comparison with available fish data Boreal Environment Research 16 (suppl. B): 61–70.

Kasvistovaikutukset

• Gagnon K, Virtanen E A, Rusanen P, Nurmi M, Viitasalo M, Jormalainen V (2020) Cormorants have negligible seascape-scale impacts on benthic vegetation communities Marine Ecology Progress Series Vol. 654: 195–207.
• Ryttäri T (2020) Kirkkonummen Gaddenien merimetsoyhdyskunnan kasvistoseuranta 2006–2020. Muistio, Suomen ympäristökeskus (pdf, 642 kt)
• Ryttäri T (2011) Merimetson kasvistovaikutukset Suomenlahden saaristossa 1998–2010 Suomen ympäristö 20/2011.

• Rusanen P (2022)
  Cormorant White tailed eagle interactions in the Baltic Sea effects in Finland (pdf, 377 kt)

  Presentation at SYKE 3.2.2022.

• Bregnballe T, Tofft J, Kotzerka J, Lehikoinen A, Rusanen P, et al. (2021)
  
  Occurrence and Behaviour of White-Tailed Eagles Haliaeetus albicilla in Great Cormorant Phalacrocorax Carbo Sinensis Colonies in Countries around the Baltic Sea. Ardea 109(3): 565-582.
• Juvaste R (2021) 
  Havsörn predator på storskarv (pdf, 3 Mt)

    Vår Fågelvärld 2.2021: 54.

• Badawieh O (2020) Merikotkan (Haliaeetus albicilla) ja merimetson (Phalacrocorax carbo) peto-saalissuhde Suomen rannikolla Pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto, Biologian laitos.