Hyppää pääsisältöön

Merimetsoseuranta

Merimetso (Phalacrocorax carbo sinensis) on Suomessa alkuperäinen lintulaji. Merimetso ei näin ollen ole vieraslaji taikka tulokaslaji. Merimetso hävisi Suomesta ja koko Itämerestä 1900-luvun alussa voimistuneen vainon johdosta. Merimetso palasi ja pesi ensimmäisen kerran liki sataan vuoteen Suomessa vuonna 1996. Laji on luonnonsuojelulailla rauhoitettu ympärivuotisesti.

Ruotsinkieliset merimetsoseurantasivut julkaistaan kesäkuun aikana. De svenskspråkiga skarvuppföljningssidorna publiceras i juni.
Kuva
Merimetsoja pesillään maassa ja puussa kallioisella saarella Kirkkonummella 2012.
Merimetson pesimäyhdyskunta Suomenlahdella. © Heikki Kotiranta

Merimetsokanta kasvoi voimakkaasti 2010-luvun puoleenväliin asti, jolloin vuotuinen pesämäärä tasaantui noin 25 000 kappaleeseen. Vuodesta 2020 lähtien merimetso on pesinyt myös  sisämaassa. Merimetsokannan arvioinnista sekä kolonioiden, pesinnän ja vaikutusten seurannasta vastaa Suomen ympäristökeskus (Syke). 

Merimetsojen määrän kasvaessa yhteiskunnallisessa keskustelussa ja tutkimuksessa on keskitytty enenevissä määrin lajin vaikutuksiin ympäristöön. Merimetso syö yksinomaan kaloja ja kalaravinnon koostumus vaihtelee kausittain, riippuen siitä, mitkä kalalajit esiintyvät runsaimpina tietyillä alueilla eri ajankohtina. Merimetso voi harventaa myös taloudellisesti merkittävien kalalajien, kuten ahvenen ja kuhan, kantoja. 

Merimetson rauhoitussäännökset kieltävät lajin vahingoittamista, tappamista ja tahallista häiritsemistä, sekä pesien ja munien vahingoittamista. Poikkeaminen lajin rauhoitussäännöksistä voidaan kuitenkin myöntää, jollei muuta tyydyttävää ratkaisua ole vakavan kalasto-, metsä- tai vesistövahingon torjumiseksi, kansanterveyden turvaamiseksi, tai kasviston ja eläimistön suojelemiseksi.

Osa-alueet

Alueellista seurantatietoa
Tietoa merimetsosta maakunnallisesti
Poikkeusluvan edellytykset ja hakeminen
Poikkeusluvan edellytykset ja hakeminen

Tietoja merimetsosta

Kyseinen osio koskee Suomessa pesivää Phalacrocorax carbo sinensis-alalajia. Toinen Euroopassa esiintyvä Phalacrocorax carbo carbo-alalaji pesii Pohjois-Atlantin, Pohjanmeren ja Barentsinmeren rannikoilla ja alalajia tavataan etenkin Pohjanlahdella kevät- ja syysmuuton aikana.

Merimetson historia Euroopassa ja Itämerellä

Merimetson sinensis-alalaji on Euroopassa alkuperäinen. Alalajista on arkeologisia löytöjä muun muassa Bulgariasta 3 000 vuoden takaa. Arkeologisten löytöjen mukaan tuhansia vuosia sitten (ehkä heti jääkauden jälkeen noin 10 000 vuotta sitten) Itämerellä pesineet merimetsot ovat olleet mereistä carbo-alalajia, joka hävisi ilmeisesti 1500-luvulla. Tarkkaa sinensis-alalajin leviämisajankohtaa ei tiedetä, mutta sen arvioidaan levinneen Itämerelle 1500–1700-luvuilla (Ericson Hernandez-Carrasquilla, 1997).

Merimetsokannan kehitys Itämerellä ja Suomessa

Merimetso hävisi voimistuneen vainon seurauksena Itämeren pesimälajistosta 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja palasi takaisin Tanskaan vuonna 1938 sekä Ruotsiin vuonna 1948. Merimetso on levittäytynyt ja runsastunut erittäin voimakkaasti Itämeren piirissä 1980-luvulta lähtien. Esimerkiksi Ruotsin pesimäkanta kasvoi 755 parista 43 700 pariin vuosina 1985–2006 ja Viron pesimäkanta 55 parista 12 600 pariin vuosina 1988–2007. Vuoden 2005 jälkeen kannan kasvu on laajalti pysähtynyt tai kääntynyt laskuun eteläisellä ja läntisellä Itämerellä kasvun painopisteen siirryttyä itäiselle ja pohjoiselle Itämerelle. Koko Itämeren alueen pesimäkanta kasvoi vain yhdellä prosentilla vuodesta 2006 vuoteen 2012.

Kuva
Merimetson poikaset pesässä
© Heikki Kotiranta

Suomessa merimetson pesimäkanta kasvoi 10 parista 16 000 pariin vuosina 1996–2009. Linnustomme lähihistoriassa merimetsokannan kasvu on ollut omaa luokkaansa. Pesimäkanta on pienentynyt muutamalla prosentilla vain vuosina 2010 ja 2012 talvehtimisalueiden ankarien sääolojen seurauksena sekä vuosina 2019 ja 2021. Pesimäkanta voidaan luokitella vakaaksi (noin 24 500–26 700 pesää eli pesivää paria) vuodesta 2016 alkaen. Vuosittaisten pesämäärien alueelliset vaihtelut ovat kuitenkin suuria. Kesällä 2022 Suomessa pesi noin 24 470 merimetsoparia. Laji on uusimman uhanalaisuusarvioinnin mukaan elinvoimainen.

Merimetson pesinnät, muutto ja talvehtiminen

Pesintä

Suomessa pesi vuosittain keskimäärin 52 (48–63) merimetsoyhdyskuntaa 2015–2022. Pesimäpaikat ovat sijainneet merensaaristossa, mutta vuonna 2020 todettiin ensimmäiset onnistuneet sisämaapesinnät rannikon läheisellä lintujärvellä Porissa sekä vuonna 2021 kahdella paikalla Etelä-Suomen sisämaassa, missä pesiä havaittiin yhteensä vain parikymmentä. Vuonna 2022 havaittiin muutaman parin pesintä yhdellä paikalla Etelä-Suomen sisämaassa. Tämän lisäksi Porin rannikon lintujärven kanta käsitti jo noin 1 250 pesää kesällä 2022.

Yhdyskuntia pesii vakituisesti kaikilla merialueilla Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Vuonna 2022 kannasta 33 % pesi Selkämerellä, 30 % Suomenlahdella, 18 % Saaristomerellä, 10 % Merenkurkussa ja 9 % Perämerellä.

Kuva
Merimetsoyhdyskuntien sijainti ja näiden pesämäärät Suomen rannikkoalueella vuonna 2022
© SYKE

Pesimäpaikat sijaitsevat usein rannikon läheisillä lähes puuttomilla lintuluodoilla, mutta vuodesta 2002 lähtien yhdyskuntia on alkanut enenevässä määrin pesiä sisäsaariston metsäisillä saarilla. Vuonna 2022 yhdyskunnat, joita oli 52, sijaitsivat yhteensä 71 luodolla tai saarella. Yhdyskunnista viisi pesi pikkuporukoissa pelkästään merimerkkien, linjataulujen tai majakan rakenteissa. Pesimäpaikkojen kokonaisala oli noin 65 hehtaaria, ja pesistä 50 % sijaitsi puissa.

Pinta-alat ovat valtakunnallisesti vähäisiä: vähintään puolen hehtaarin kokoisilla metsävaltaisilla saarilla, joita oli 16 kappaletta Porvoosta Raumalle vuonna 2021, kattoi pesimäala noin 28 hehtaaria. Kaikkien pesimäluotojen pienemmät puustoiset alat mukaan lukien kokonaisala jäi noin 32 hehtaariin. Enintään viiden hehtaarin kokoisia luotoja tai saaria on Suomen merialueilla lähes 34 000, joista 0,3 % oli merimetson asuttamia vuonna 2021.

Noin puolet kautta aikain tunnetuista 149 yhdyskunnasta on ollut laittoman häirinnän kohteena jossain vaiheessa historiaansa, mutta vuoden 2010 jälkeen vaino on vähentynyt merkittävästi. Yhdyskunnista 39 % ja pesistä 43 % sijaitsi linnustonsuojelualueilla vuonna 2022.

Merimetso pesii ensi kertaa useimmiten kolmen vuoden ikäisenä. Pesimäkausi on pitkä: aikaisimmat emot voivat aloittaa muninnan jäätilanteen salliessa jo huhtikuun alussa ja myöhäisimmät saavat poikasensa lentoon vasta heinäkuun jälkipuoliskolla. Haudonta kestää vajaan kuukauden ja poikaset saavuttavat lentokyvyn kahden kuukauden iässä. Häiriöttömässä tilanteessa keskimääräinen lentopoikastuotto on noin 2 poikasta aloitettua pesintää kohden munapesyeiden keskikoon ollessa 3–4 (1–6) munaa.

Kuva
Merimetson munat pesissä pesimäyhdyskunnassa
© Jouni Kannonlahti

Muutto ja talvehtiminen

Suomessa pesivät merimetsot talvehtivat pääosin Välimeren alueella ja Keski-Euroopassa. Keväällä merimetsot saapuvat pesimäpaikoilleen jäätilanteesta riippuen maaliskuun jälkipuoliskolla ja huhtikuussa. Syysmuutto alkaa jo heinäkuun jälkipuoliskolla, huipentuu elokuussa ja syyskuun alkupuolella, ja päättyy pääosin lokakuun loppuun mennessä.

Pohjanlahden runsaasta merimetsomuutosta merkittävä osa edustaa Pohjois-Norjan ja Luoteis-Venäjän rannikoilla pesivän nimialalajin kantaa sekä keväällä että syksyllä. Alalajia tavataan muuttoaikoina parvittain myös sisämaan järvillä.

Ahvenanmaalla talvehti Syken seurantojen perusteella enimmillään 2 000–3 000 merimetsoa vielä 2000-luvun alkuvuosina, mutta sittemmin talvehtijoita on ollut enimmillään vain joitakin satoja yksilöitä. Talvehtijamäärät ovat vähäisiä myös muilla rannikko- ja saaristoalueillamme.

Lisätietoja merimetson kevät- ja syysmuutosta

Merimetson vaikutukset

Kalasto ja kalastus

Merimetso käyttää ravinnokseen lähes yksinomaan kaloja. Aikuisen merimetson ravinnontarve on noin 400 (350–500) grammaa vuorokaudessa. Merimetsot pyydystävät kalaa sukeltamalla, usein matalilla vesialueilla, enintään 10–25 metrin syvyydestä. Yleensä ravinnon pääosan muodostavat pesimäaikana muutama kalalaji, joita kulloinkin on runsaimmin saatavilla. Suomessa merimetson ravinnossa on havaittu ainakin 34 eri kalalajia. Suomessa muutamat satelliittiseuratut emolinnut pysyivät pesimäaikaan Suomenlahdella pääsääntöisesti 5–10 kilometrin ja yksi yksilö Merenkurkussa 30 kilometrin etäisyydellä pesimäpaikasta. Etäisyys ilmeisesti riippuu poikasille sopivan kalaravinnon saatavuudesta pesimäyhdyskunnan lähivesillä.

Kuva
Merimetso ja kala
© Julian P. Guffogg

Ympäristö

Vesien rehevöityminen

Suuret merimetsoyhdyskunnat tuottavat runsaasti fosfori- ja typpipitoista ulostetta pienelle alueelle, minkä johdosta ravinnepitoisuudet kohoavat tutkimusten mukaan yhdyskuntien  välittömässä läheisyydessä. Kuten muutkin kalaa ravintonaan käyttävät lintulajit, joiden yksilömäärä on merialueillamme huomattavasti suurempi, merimetsot kierrättävät meressä olevia ravinteita, jolloin ravinnepitoisuudet eivät kohoa laajemmalla alueella. Merimetsoyhdyskunnat voivat kuitenkin voimistaa rehevöitymistä paikallisesti, mikäli yhdyskunnat sijaitsevat sulkeutuneilla vesialueilla ja saalistavat ravintonsa pesimäalueensa ulkopuolelta.

Pesimäyhdyskuntien haitat asutukselle

Suuret merimetsoyhdyskunnat aiheuttavat hajuhaittoja. Haitan laajuuteen vaikuttavat merimetsoyhdyskunnan koon lisäksi sen etäisyys asutuksesta ja sääolosuhteet, kuten tuuli ja kosteus. Suurin osa vapaa-ajan asunnoista ja asuinrakennuksista sijaitsevat yli puoli kilometriä merimetsoyhdyskunnista. Merimetsojen levittäytyessä yhä sisemmäs saaristoon mantereen läheisyyteen on oletettavaa, että merimetson aiheuttamat hajuhaitat tulevat lisääntymään tulevaisuudessa.

Merimetsoyhdyskunnan asettuessa asutulle saarelle, voivat merimetsot aiheuttaa myös terveydellistä haittaa ulosteillaan. Merimetsot voivat myös aiheuttaa aineellisia vahinkoja keräämällä pihapiiristä puiden oksia pesiinsä tai jopa rakentamalla puihin pesiä aiheuttaen lopulta puiden kuolemisen. Merimetsoyhdyskunnan asettuminen asutulle saarelle on kuitenkin harvinaista.

Maisema

Nykyään noin puolet merimetsoyhdyskunnista pesii puuttomilla luodoilla, jolloin niiden vaikutus maisemaan jää pienemmäksi kuin puustoisilla saarilla. Puissa pesiessään merimetsojen happamat ulosteet, ja oksien käyttäminen pesien rakentamiseen, aiheuttavat muutamassa vuodessa puiden kuolemisen ja keloutumisen. Toisaalta merimetsojen hylätessä aikanaan pesimäpaikkansa, puhkeavat ravinnerikkaat saaret jo parissa vuodessa uuteen kukkaloistoon.

Muu linnusto

Muut lintulajit ovat sopeutuneet rinnakkaiseloon merimetson kanssa jo muinoin esimerkiksi Pohjois-Atlantin lintuvuorilla. Syken seurantojen mukaan myös Suomen lintuluotojen tyyppiasukkien, lokkien ja vesilintujen, parimäärät ovat säilyneet elinvoimaisina yli puolen hehtaarin kokoisilla merimetsoluodoilla. Vain aivan pienimmille muutaman aarin kokoisille luodoille ei mahdu juuri muita pesimälajeja, jos merimetsoyhdyskunta kasvaa niillä suureksi. Merimetsojen pesimäluotoja on vuosittain vain pieni määrä, noin 7090 kpl koko Suomessa, eikä lajilla ole merkittävää vaikutusta muiden saaristolintulajien pesimäkantoihin millään alueella. Saaristolinnusto on jatkuvassa muutoksen tilassa merimetson esiintymisestä riippumatta. 

Kuva
Merimetsoyhdyskunta ja lokkeja
© Jouni Kannonlahti

Yhdyskunnissa pesivät ruokkilinnut, jotka ovat herkkiä minkin saalistukselle, voivat kuitenkin hyötyä merkittävästi merimetsoyhdyskuntien tarjoamasta suojasta. Tästä on hyvänä esimerkkinä Suomessa erittäin uhanalaiseksi luokitellun etelänkiislan pesimäkannan huomattava runsastuminen eräillä itäisen Suomenlahden merimetsoluodoilla.

Kasvisto

Merimetsoja syytetään usein saaristoluonnon tuhoamisesta. Merimetso onkin laji, jonka pesimäalueet näkyvät ja kesäaikaan myös haisevat maisemassa. Tämä koskee vuosittain alle sataa hehtaaria koko Suomen merialueilla. Haitat koetaan luonnollisesti suurimmiksi ihmisasutuksen välittömässä läheisyydessä.

Merimetso aiheuttaa muutoksia kasvistossa, mutta haitat ovat pienialaisia. Merimetsojen asetuttua pesimäluodolle ensimmäisenä kärsivät puut ja pensaat, jotka ovat pesimäluotojen näkyvimpiä häviäjiä: pääasiassa mänty, paikoin myös koivu, tervaleppä, kuusi ja tuomi. Voimakkaan emäksinen lanta ja oksien katkominen pesätarpeiksi johtavat pesäpuiden kuolemiseen muutamassa vuodessa. Myöskään metsävarvut, kuten puolukka tai variksenmarja, eivät kestä ylimääräistä lantakuormaa. Varvut kärsivät tosin myös lokkiyhdyskuntien asuttamilla luodoilla. Merimetsojen tiheän pesäalueen sisällä myös ruohovartinen kasvillisuus kuolee ennen pitkää liiallisen lannoituksen seurauksena.

Kuva
Rikas kasvisto merenmetson pesimäluodolla
© Terhi Ryttäri

Välittömästi tiheän pesäalueen ulkopuolella kasvit kuitenkin menestyvät. Kaikkein pienimpiä pesimäluotoja lukuun ottamatta merimetso ei yleensä valtaa luodon koko pinta-alaa pesintäänsä. Saaristoluonnossa on useita lintuluodoilla viihtyviä kasvilajeja, jotka hyötyvät ylimääräisestä typpilannoitteesta ja sitovat sitä tehokkaasti omaan kasvuunsa, samalla hidastaen ja estäen ravinteiden valumista mereen. Näitä lintuluotojen lannasta hyötyviä kasvilajeja kutsutaan ornitokoprofiileiksi. Ne hyötyvät yhtä lailla lokkien kuin merimetsojen lannasta. Tutkituilla merimetsoluodoilla kasvilajistosta yli puolet on ollut lannasta hyötyviä ja vain harva laji häviää yksittäiseltä luodolta merimetsojen takia.

Kasvistolla on myös kyky elpyä nopeasti merimetsojen siirryttyä pesimään muualle. Syksyn ja talven sateet laimentavat ja huuhtovat lantaa, ja pesäalueiden ruohovartinen kasvillisuus on jo parin vuoden kuluttua rehevää. Hidaskasvuisen puuston uudistuminen kestää pitkään, jopa kymmeniä vuosia.

Merikotkan vaikutukset merimetsoon

Merikotkakanta on voimistunut koko Itämeren alueella erityisesti 2010-luvun kuluessa. Sekä läntisellä että itäisellä Suomenlahdella, Saaristomerellä, Selkämerellä ja Merenkurkussa merikotkan vaikutukset ovat nähtävissä useissa yhdyskunnissa.

Paikallisesti saalistus on aiheuttanut yhdyskuntien merkittävää pienenemistä, poikastuotannon heikkenemistä ja toisinaan pesinnän epäonnistumisen kokonaan. Merikotkien vierailut yhdyskunnissa altistavat merimetsojen pesät myös lokkien ja varislintujen predaatiolle.

Kuva
Merikotkia merimetson pesimäyhdyskunnassa
© Jouni Kannonlahti

Merikotkat voivat heikentää tai estää merimetsojen pesintöjä pelottamalla lintuja ennen munintaa ja myöhemmin syömällä sekä munia että poikasia. Usein löyhissä parvissa liikkuvat merikotkien pesimättömät nuoret ikäluokat aiheuttavat eniten haittaa merimetsoyhdyskunnille. Yksittäisissä yhdyskunnissa merikotkia on havaittu saalistamassa jopa kymmeniä samanaikaisesti. Esimerkiksi Paraisten Nauvossa tämä johti 2 000 merimetsoparin yhdyskunnan romahdukseen ja lopulta pesintöjen loppumiseen kuuden vuoden kuluessa.

Merikotka vaikuttaa myös merimetsoyhdyskuntien sijoittumiseen ja pesintätapaan. Erityisesti Saaristomerellä ja läntisellä Suomenlahdella yhdyskunnat ovat merkittävästi lähentyneet rannikkoa 2010-luvun kuluessa ja puissa pesiminen on yleistynyt ulkosaariston yhdyskuntien autioitumisen myötä.

Selvitykset ja tutkimusprojektit

Vuonna 2022 käynnistettiin ympäristöministeriön rahoittama tutkimushanke merimetson ja harmaahaikaran suorien kalatalousvahinkojen selvittämiseksi. Tähänastiset tutkimukset ovat painottaneet merimetson vaikutuksia kalakantoihin. Nyt käynnissä oleva tutkimushanke keskittyy merimetsojen ja harmaahaikaroiden aiheuttamiin suoriin kalatalousvahinkoihin kalanpyydyksillä ja kalaviljelylaitoksilla . Tutkimushankkeesta vastaa Luonnonvarakeskus (Luke) yhteistyössä Turun yliopiston ja ammattikorkeakoulu Novian kanssa.

Tutkimushankkeella pyritään tuottamaan tietoa merimetson ja harmaahaikaran aiheuttaminen vahinkojen laajuudesta ja alueellisesta vaihtelusta. Mikäli vahingot todetaan merkittäviksi, pyritään luomaan tukijärjestelmä vahinkojen korvaamiseksi rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemistä ja korvaamista koskevan lain (15/2022) nojalla. Tutkimushankkeesta saadaan myös tietoa lintujen käyttäytymisestä pyydyksillä ja kalanviljelmillä sekä siitä, miten vahinkoja voitaisiin ennaltaehkäistä.

Kirjallisuus

Merimetson historia Suomessa
Merimetsokannan kehitys
Merimetson vaikutukset

Kalastovaikutukset

Kasvistovaikutukset

Merikotkan vaikutukset merimetsoon

Yhteystiedot

Tutkija Pekka Rusanen, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0400 148 691, sähköposti: pekka.rusanen@syke.fi

Erikoissuunnittelija Markku Mikkola-Roos, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0400 148 685, sähköposti: markku.mikkola-roos@syke.fi

Vanhempi tutkija Terhi Ryttäri (kasvistovaikutukset), Suomen ympäristökeskus,
puh. 0400 148 692, sähköposti: terhi.ryttäri@syke.fi

Muualla verkossa

Julkaisija

Suomen ympäristökeskus (Syke)
Takaisin ylös