Hyppää sisältöön

Valkoposkihanhi

Levinneisyys ja kannankehitys

valkoposkihanhi_i
 

Valkoposkihanhen levinneisyys kattaa lähes koko Suomen rannikkoseudun. Saariston levinneisyysalue laajeni 2000-luvulla, ja laji aloitti pesinnät myös sisämaan järvillä. Pesimäkanta on tiheimmillään pääkaupunkiseudun ja Turun saaristoissa.

Valkoposkihanhi pesi pitkään vain arktisella tundralla, missä kanta keskittyi Barentsinmeren ympäristöön. Itämerellä laji pesi ensi kerran 1970-luvun alussa, ja levittäytyminen kiihtyi 1980-luvulta alkaen. Suomen ensimmäinen pesintä todettiin vuonna 1981, mutta vielä vuonna 1995 Suomessa pesi vain kolmisenkymmentä valkoposkihanhiparia.

Valkoposkihanhen pesimäkanta on kasvanut voimakkaasti 2000-luvulla. Suomen pesimäkannan kooksi arvioidaan (v. 2015) enintään 5 000 paria. Suomalaisten valkoposkihanhien syyskanta käsittää (v. 2016) pääkaupunkiseudulla yli 10 000 yksilöä ja koko Suomessa lähes 30 000 yksilöä. Pääkaupunkiseudun syksyisissä parvissa tavataan satoja tai jopa tuhansia valkoposkihanhia.

Myös arktisen alueen populaatio on ollut voimakkaassa kasvussa, ja lajin maailmankannaksi arvioidaan jo puoli miljoonaa yksilöä. Merkittävä osa arktisesta kannasta muuttaa Suomen kautta sekä keväällä että syksyllä. Muuttomatkallaan ruokailevissa parvissa tavataan syksyisin tuhansia tai jopa kymmeniätuhansia yksilöitä Itä- ja Kaakkois-Suomen sekä Uudenmaan peltoaukeilla. Myös keväisin määrät voivat toisinaan kohota suuriksi. Säännölliseksi muuttunut muutonaikainen levähdysilmiö on syntynyt vasta 2000-luvulla.

Valkoposkihanhia. © Eija Putkuri
Valkoposkihanhet voivat muuttoaikoina esiintyä tuhansien yksilöiden parvissa. Lajin tunnistaa parhaiten harmaankirjavasta selkäpuolesta ja laajalti vaaleasta poskesta. © Kuva: Eija Putkuri

Elintavat

Valkoposkihanhet muuttavat lounaaseen pääosin lokakuussa. Valtaosa hanhista talvehtii Alankomaissa ja Saksassa. Suomessa pesivät valkoposkihanhet palaavat keväällä pääosin huhtikuussa.

Venäjän arktisilla alueilla pesiviä valkoposkihanhia saapuu Suomen ruokailualueilleen syyskuulta alkaen ja keväällä huhtikuun jälkipuoliskolla ja toukokuussa. Arktisten valkoposkihanhien parvet ruokailevat viljelyalueilla syksyisin pisimmillään kuukauden päivät ja keväisin epäsäännöllisemmin pari viikkoa.

Valkoposkihanhi pesii sekä rannikon tuntuman metsäisillä saarilla että karuilla ulkoluodoilla. Laji pesii usein pienissä yhdyskunnissa, jotka käsittävät Suomessa enimmillään muutamia kymmeniä pareja. Valkoposkihanhi pesii ensi kerran kahden tai kolmen vuoden ikäisenä ja voi elää rengaslöytöjen mukaan lähes 30-vuotiaaksi.

Valkoposkihanhi munii pääosin toukokuussa. Haudonta kestää vajaan kuukauden, ja poikaset jättävät pesän pian kuoriutumisen jälkeen. Poikaset saavuttavat lentokyvyn noin puolentoista kuukauden ikäisinä pääosin elokuun alkupuolella, minkä jälkeen pesueet voivat siirtyillä ranta-alueilta myös viljelyalueille. Valkoposkihanhen pesimäaikainen ravinto koostuu enimmäkseen vihreistä kasvinosista.

Valkoposkihanhi ja peltoviljely

Valkoposkihanhet ovat aiheuttaneet taloudellista haittaa keväisin ja syksyisin kerätessään vararavintoa pesinnän aloitusta tai muuttomatkan jatkamista varten. Keväällä satotappioita on aiheutunut toukokuussa etupäässä rehunurmelle ja sekä syysrukiin että -vehnän oraille. Myös hanhien ulosteet ovat heikentäneet rehunurmisatoa rehupaaleihin kulkeutuessaan. Syksyllä satotappioita on aiheutunut ainakin syysrukiille ja jonkin verran ohralle ja rehunurmelle.

Ratkaisumalleja

Valkoposkihanhen aiheuttamat haitat keskittyvät usein tietyille peltoalueille, joilla ruokailee suurempia hanhimääriä erityisesti Itä- ja Kaakkois-Suomessa sekä Uudellamaalla. Haittoja on mahdollista ehkäistä:

  • käyttämällä mahdollisimman aikaisin tuleentuvia viljalajikkeita, jotta sato saadaan korjattua ennen syksyisten hanhien merkittävää kerääntymistä.
  • kyntämällä korjatut viljapellot mahdollisimman myöhään, koska hanhet ruokailevat mielellään sänkipelloilla, mistä ne etsivät varisseita jyviä ja muuta ravintoa.
  • perustamalla erityisiä peltolohkoja hanhien houkuttelemiseksi pois saman peltoalueen muilta lohkoilta, joilla hanhet ovat aiheuttaneet haittaa. Hanhipeltojen perustamisella voidaan ehkäistä haittoja varsinkin keskeisillä ruokailualueilla. Lohkojen suunnittelussa tulee huomioida:
    • Hanhien houkuttelemiseksi lohkon pinta-alan tulisi olla joitain hehtaareita; lohkon suurentaminen esim. vähintään viiteen hehtaariin houkuttelee hanhia tehokkaammin.
    • Lohkot sijoitetaan peltoaukean rauhalliselle keskiosalle, jossa maapetojen ja ihmisen vaikutus on vähäisempää.
    • Ainakin yhdellä lohkolla kasvatetaan ohra-hernekasviseosta.
    • Ainakin yhdellä ohra-hernekasvilohkon viereisellä lohkolla kasvatetaan monivuotista rehunurmea, joka soveltuu hyvin hanhien ruokailuun ja lepäilyyn.
    • Houkutuslohkojen ympärille kylvetään kauralohkot, jotka eivät ole niin houkuttelevia hanhille.
    • Mahdollisuuksien mukaan hanhia voi myös erikseen ruokkia houkutuslohkoilla esim. ohralla.

Passiiviset karkotusmenetelmät, kuten pelätinpallot tai lippu- ja nauhapelotteet ovat osoittautuneet melko tehottomiksi lajina varsin kesyn valkoposkihanhen kohdalla.

Valkoposkihanhi ja virkistysalueet

Kaupunkien virkistysrannat ja rantojen piha-alueet tarjoavat valkoposkihanhille helpot olosuhteet ruokailuun ja poikueiden kasvattamiseen. Taajamissa hanhille erityisen soveliaat valkuaispitoiset nurmilajikkeet pidetään leikkaamalla nuorina, jolloin kasvukausi jatkuu syyskylmille hanhien muutolle lähtöön saakka.

Valkoposkihanhen runsastuminen aiheuttaa kiistoja, koska hanhiparvien ulosteet haittaavat erityisesti rantanurmien virkistyskäyttöä. Paikoin myös uimarannat ovat valkoposkihanhien suosittuja lepäilypaikkoja. Golfkentillä ruokailevat valkoposkihanhien parvet aiheuttavat ulosteillaan nurmen sottaantumista elokuulta alkaen. Vaikka ulosteet aiheuttavat hygieniahaittoja, merkittävää tautiriskiä ei ole selvityksissä havaittu. Hanhiemot voivat puolustaa poikasiaan rohkeasti ihmisen tullessa liian lähelle mutta eivät ota kosketusta niitä väistävään ihmiseen.

Toisaalta osa ihmisistä pitää valkoposkihanhia myös kaupunkikuvaa elävöittävänä nähtävyytenä. Huhti- ja toukokuussa nurmilla laiduntavat pesintäänsä valmistautuvat hanhet ja pesimättömät ns. luppohanhet. Hanhipoikueita saapuu pesimäluodoiltaan rantanurmille jo poikasten ollessa pieniä toukokuun jälkipuoliskolta alkaen. Vasta poikasten saavutettua lentokyvyn elokuussa hanhiperheet siirtyvät ajoittain viljelyalueille laiduntamaan.

Ratkaisumalleja

Piha-alueen rannan aitaaminen esimerkiksi puolen metrin korkuisella siirrettävällä puutarhaverkko-aidalla on tehokas keino estää hanhipoikueiden ruokailua nurmella, mutta ei tehoa välttämättä poikasettomiin aikuisiin hanhiin, jotka ovat lentokykyisiä. Isompien nurmialueiden aitaamista kokonaan umpinaisiksi tulisi välttää, jotta sisäpuolelle mahdollisesti päässeet hanhet löytävät ulosmenoaukkoja.

Valvotuilla uimarannoilla uimavahdit voivat hygieniasyistä pelottaa valkoposkihanhet pois rannalta. Saman henkilön toistuvat pelottelut ovat tehokkaimpia, varsinkin jos vaatetus pidetään samanlaisena, koska hanhet oppivat nopeasti tunnistamaan henkilön ja paeta jo kauempaa.

Poikasiaan tai saarissa sijaitsevia pesiään puolustavien hanhiemojen väistäminen riittää estämään niiden lähestymisaikeet.

Poikkeamislupamenettelyn vaativat muun muassa:

  • lintujen pyydystäminen tai tappaminen tai muu vahingoittaminen
  • pesintöjen häirintä
  • valkoposkihanhien häirintä niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla. Elämänkierron kannalta tärkeitä paikkoja ovat esimerkiksi lajin tärkeät muuttoaikaiset levähtämis- ja ruokailualueet. Mikäli valkoposkihanhien karkottamiseen on tarvetta, tulee ELY-keskukselta pyytää lupatarpeen arvio siitä, onko kohde, jolla karkotustoimenpiteitä aiottaisiin tehdä, lajin elämänkierron kannalta tärkeä paikka eli tarvitaanko valkoposkihanhien karkottamiseen lintuja vahingoittamattomilla menetelmillä poikkeuslupaa.
Julkaistu 22.5.2017 klo 10.43, päivitetty 13.3.2020 klo 15.00