Sisävesi- ja rantaluontotyyppien uhanalaisuus

Merkittävin syy sisävesiluontotyyppien uhanalaistumiseen on vesien rehevöityminen ja likaantuminen, joka johtuu valuma-alueen maankäytön aiheuttamasta piste- ja hajakuormituksesta. Myös vesirakentaminen, kuten padotukset ja perkaukset, sekä säännöstely voimatalouden tarpeisiin ja tulvien torjumiseksi ovat merkittäviä uhanalaistumisen syitä. Ojituksilla ja metsätaloustoimenpiteillä on muutettu pienten virtavesien, lähteikköjen ja lampien lähiympäristöjä ja valuma-alueen ojitusten vaikutukset ovat voineet heijastua myös pienvesien hydrologiaan ja kuormituksen myötä vedenlaatuun. Rantojen luonnontilaa ovat muuttaneet etenkin rehevöitymisestä ja perinteisen niiton ja laidunnuksen loppumisesta johtuva umpeenkasvu sekä rantarakentaminen.

Vesi- ja rantaluontotyyppien tulevaisuuden uhkat ovat pitkälti samoja kuin uhanalaistumisen syytkin. Uusia merkitykseltään kasvavia uhkia ovat ilmastonmuutos ja vieraslajien leviäminen.

Maankäyttö aiheuttaa kuormitusta

Valuma-alueen maankäyttö, kuten maa- ja metsätalous, turvetuotanto, asutus ja teollisuuslaitokset, aiheuttavat vesistöihin rehevöittävää typpi- ja fosforikuormitusta, samoin kuin kiintoaine- ja orgaanista humuskuormitusta. Rehevöityminen aiheuttaa vesi- ja rantakasvillisuuden ja planktonlevien runsastumista ja lajistomuutoksia ja kalasto muuttuu. Orgaanisen ja kiintoainekuormituksen haittavaikutuksia ovat vesistöjen mataloituminen, pohjien liettyminen, veden tummentuminen ja samentuminen sekä happiongelmat.

Kuva

Kemialliset haittavaikutukset koskevat useita sisävesiluontotyyppejä, mutta koko valtakunnan mittakaavassa merkitys on edellä kuvattua kuormitusta vähäisempi. Vesiympäristölle vaarallisia ja haitallisia aineita tai yhdisteitä ovat muun muassa erilaiset raskasmetallit ja myrkylliset orgaaniset yhdisteet. Niitä pääsee vesiin muun muassa yhdyskuntien, kaivosten ja teollisuuden jätevesistä, kaatopaikoilta, liikenteestä, ilmaperäisenä kaukokulkeumana ja maankäytön seurauksena. Maatalousvaltaisilla alueilla vesistöihin kulkeutuu myös rikkakasvien torjunta-aineita. Suomessa on vasta viime vuosina alettu tutkia esimerkiksi lääkeaineiden ja mikromuovien pitoisuuksia vesistöissä. Eri kemikaalien yhteisvaikutuksia ei myöskään vielä tunneta riittävästi.

Länsi-Suomessa maankuivatuksen piirissä olevilla alunamailla eli happamilla sulfaattimailla maaperään muodostuva rikkihappo ja sen aiheuttama valumavesien happamuus aiheuttaa merkittäviä ongelmia. Happamat valumavedet liuottavat maaperästä metalleja ja useita raskasmetalleja. Vesistöissä esiintyvät happamuuspiikit voivat aiheuttaa laajoja kalakuolemia ja jopa kalojen häviämisen pienistä joista.

Vesirakentamisen vaikutukset heijastuvat eliöstöön

Sisävesien ja rantojen luonnontilaa ovat heikentäneet myös vesi- ja rantarakentaminen, järvenlaskut ja säännöstely. Virtavesien patoamiset ja säännöstely vesivoiman tarpeisiin tai tulvasuojelun vuoksi ovat vähentäneet merkittävästi koskipinta-alaa sekä muuttaneet koskielinympäristöjä. Suvantojen ja koskien vuorottelun tilalle on, etenkin suurissa joissa, muodostunut patoaltaiden ketjuja, joiden eliöyhteisöjen rakenne on muuttunut alkuperäisestä. Lyhytaikaissäännöstelyn aiheuttama veden syvyyden ja virtausnopeuden jatkuva vaihtelu heikentää eliöstön, kuten pohjaeläinten elinolosuhteita. Suurin osa erittäin suurista joista on voimalaitospatojen katkaisemia ja voimakkaasti säännösteltyjä, ja padotus koskee myös merkittävää osaa suurista joista. Padotuksen myötä vaelluskalakantojen nousu estyy, mikä vaikuttaa myös ylempänä olevien säännöstelemättömien jokien kalakantoihin.

Kuva

Järviä ja lampia on kuivattu peltomaaksi tai niiden vedenpinnan tasoa on muutettu esimerkiksi pengertämällä. Suurista ja keskisuurista järvistä suurta osaa säännöstellään. Säännöstely muuttaa vedenkorkeuden luonnollista vaihtelua lisäämällä vedenkorkeuden alenemaa talvella ja leikkaamalla kevättulvaa. Nämä muutokset heikentävät varsinkin rantavyöhykkeen eliöstön tilaa.

Ojitukset ja hakkuut heikentävät pienvesien tilaa

Merkittävimpiä pienvesien - purojen, norojen, lähteikköjen ja lampien - tilan heikkenemisen syitä ovat ojitukset ja uomien perkaukset maa- ja metsätalouden tai yhdyskuntien maankuivatusta varten sekä niistä aiheutuneet hydrologiset ja rakenteelliset muutokset. Valtaosa ojituksista on tehty metsänkasvatuksen tarpeisiin. Pienvesien valuma-alueiden ojitukset aiheuttavat myös ravinne- ja kiintoainekuormitusta pienvesiin. Purojen luonnontilaa ovat heikentäneet olennaisesti myös lukuisat puroissa olevat tierummut, korkeat pohjapadot, vanhat myllypadot ja muut rakenteet, jotka muun muassa estävät kalojen ja muiden vesieläinten nousun ylävirtaan. Pienvesien ekologista tilaa ovat heikentäneet myös lähiympäristön puuston hakkuut, joiden seurauksena pienilmasto muuttuu, veden lämpötila nousee ja vesieliöstölle tärkeän karikkeen määrä vähenee. Lisäksi lähiympäristön ja etenkin rantavyöhykkeen hakkuut lisäävät pienvesien ravinnekuormitusta, jos riittävää suojavyöhykettä ei jätetä. Lähteikköjen ja muiden pohjavesivaikutteisten pienvesien luonnontilaa ovat heikentäneet myös muun muassa pohjavedenotto ja pohjaveden laadun muutokset.

Kuva

Rantojen umpeenkasvu kiihtyy

Rantojen merkittävimpiä uhanalaistumisen syitä ja myös tulevaisuuden uhkia ovat rantarakentaminen, vesien ja rantojen rehevöityminen ja liettyminen, vesirakentaminen ja säännöstely. Avoimiin rantoihin vaikuttaa monien eri tekijöiden jouduttama umpeenkasvukehitys. Yleinen vesien ja rantojen rehevöityminen, rantalaidunnuksen ja niiton loppuminen, paikoin myös vesirakentaminen ja vesien säännöstely ovat edesauttaneet avointen ja matalakasvuisten rantojen sukkessiota ja umpeenkasvua. Järviruoko ja muut kookkaat ilmaversoiset kasvit ovat tunkeutuneet avoimille ja vähäkasvistoisille rannoille ja saraikoihin, ja pensaikot ja puusto ovat lisääntyneet. Umpeenkasvu on vienyt tilaa sarakasveilta ja heiniltä, ja monet matalien niittyjen ja laitumien lajit ovat harvinaistuneet.

Kuva

Ilmastonmuutos ja vieraslajit kasvavia uhkia

Ilmastonmuutos on sisävesi- ja rantaluontotyypeillä merkitykseltään kasvava tulevaisuuden uhka. Luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa sen vaikutusten arvioitiin kohdistuvan voimakkaimmin tunturialueen vesiin, lounaisten savialueiden virtavesiin ja rantoihin, runsasravinteisiin järviin sekä karuihin ja kirkasvetisiin (vähähumuksisiin) järviin. Vesistöjen lämpötilat ovat nousseet viimeisten vuosikymmenien aikana, ja jääpeitteinen kausi on lyhentynyt. Ilmastonmuutos vaikuttaa hydrologisiin oloihin muuttaen valunnan, virtaamien ja vedenkorkeuksien vuodenaikaista jakaumaa. Talviaikainen valunta kasvaa, talvitulvat yleistyvät ja vastaavasti kevättulvat pienenevät. Valunnan muutosten myötä riski ravinteiden, humusaineiden ja kiintoaineen lisääntyvälle huuhtoutumiselle kasvaa merkittävästi. Luontaisesti vähähumuksiset järvet ovat herkkiä humuspitoisuuden lisääntymiselle. Vesikasvi- ja pohjaeläinlajien levinneisyysrajojen on arvioitu siirtyvän pohjoisemmiksi ilmastonmuutoksen seurauksena.

Kuva

Myös vieraslajiuhkan on arvioitu kasvavan tulevaisuudessa. Uhka arvioitiin suurimmaksi keskiravinteisilla ja ravinteisilla sisävesiluontotyypeillä ja etenkin Etelä-Suomessa. Vesistöjen haitallisia vieraslajeja ovat muun muassa puronieriä, täplärapu, rapurutto, isosorsimo ja kanadanvesirutto. Koillismaan runsaskalkkiset järvet ovat alttiita kanadanvesiruton leviämiselle ja massakasvustojen muodostumiselle. Isosorsimo, karhunköynnös ja jättipalsami leviävät helposti rantakasvillisuuden sekaan. Sisävesiin on aivan viime vuosinakin levinnyt uusia vieraslajeja, kuten keltalammikki ja kiehkuravesirutto Turun seudun vieraslajikeskittymässä sekä alun perin Vuoksen vesistöalueelle levittäytynyt hyytelösammaleläin, jota nykyisin tavataan jo laajemmaltikin.

Kuva

Vesi- ja rantaluonnon suojelu ja tilan parantaminen edellyttävät laaja-alaista, koko valuma-alueen kattavaa vesienhoidon suunnittelua ja toimenpiteitä, joissa erityistä huomiota kiinnitetään valuma-alueella tehtävään maankäyttöön ja sen vaikutuksiin. Valuma-alueiden vesiensuojelu tulee huomioida erityisesti maa- ja metsätalouden käytännöissä ja suojavyöhykkeissä, ruoppauksissa ja rantarakentamisessa, ojituskäytännöissä, virtavesien perkauksissa sekä tulvasuojelussa, jota tulisi tehdä vain luonnonmukaisesti. Kunnostusojitusten tarvetta on tarkasteltava kriittisesti. Metsä- ja maatalouden kuormitusta voidaan tarkastella vesistömallinnustyökaluilla, joita tulee edelleen kehittää ja ottaa laajasti käyttöön.

Sisävesiluontotyypit ovat uhanalaistuneet etenkin Etelä-Suomessa, jossa erityisen heikossa tilassa ovat esiintymisessään savikkoalueille painottuneet sisävesiluontotyypit - savikkoalueiden kaikki virtavesiluontotyypit sekä runsasravinteiset lammet ja järvet. Niiden tila on heikentynyt pitkään jatkuneen ja intensiivisen maankäytön seurauksena. Savikkoalueiden vesistöjen suojelua ja ennallistamista tulee tehostaa uomien ja järvien kunnostamisen lisäksi kattavilla valuma-aluekunnostuksilla, jotta kiintoaine- ja ravinnekuormitus saadaan mahdollisimman pieneksi. Esimerkiksi maatalouden ravinnekuormituksen vähentämisen keinoja ovat muun muassa viljelykäytäntöjen kehittäminen, karjatalouden ravinnepäästöjen vähentäminen, sulfaattimailla toimimisen erityiskeinot sekä maatalouden ympäristöohjelman tehokas hyödyntäminen ja sen jatkuva kehittäminen.

Etenkin Etelä-Suomen virtavesien laatua tulee parantaa. Virtavedet ovat uhanalaistuneet voimakkaammin kuin järvet ja lammet, erityisesti Etelä-Suomessa, jossa kaikki virtavesityypit noroista erittäin suuriin jokiin arvioitiin uhanalaisiksi. Virtavesien ekologista tilaa ovat heikentäneet erityisesti voimalaitosten rakentaminen ja säännöstely, uittoperkaukset, uomien kaivaminen ja oikominen tulvasuojelua varten sekä maa- ja metsätalouden kuivatusojitukset ja niiden aiheuttama kiintoaine- ja ravinnekuormitus. Virtavesien laadun parantamisen lähtökohtana tulee olla niiden ekologisen tilan sekä vesi- ja rantaluonnon monimuotoisuuden kokonaisvaltainen parantaminen (hydrologia, vedenlaatu, habitaattien monimuotoisuus).

Virtavesielinympäristöjen muutokset, kuten vesirakentamisen aiheuttamat vaellusesteet ovat heikentäneet vaelluskalojen elinoloja. Kalojen vaellusesteitä tulee purkaa tai rakentaa toimivia ja luonnonmukaisia läpikulkuratkaisuja vaelluskalakantojen elvyttämiseksi kaikkialla, missä se on kalataloudellisesti ja luonnonsuojelullisesti perusteltua. Valuma-aluekunnostusten ohella oikaistuja ja kanavoituja jokia tulee mahdollisuuksien mukaan palauttaa luonnontilaisen kaltaisesti polveileviksi, jotta veden pidättyminen paranee ja elinympäristöt monipuolistuvat. Myös puuainesta tulee lisätä uomiin kunnostustoimien yhteydessä.

Kuva

Pienvesien suojelua ja kunnostusta tulee tehostaa. Pienimpiä vesiluontotyyppejä, kuten noroja, latvapuroja ja lähteitä, on hävitetty tai heikennetty muun muassa metsä- ja suo-ojitusten yhteydessä. Myös pienvesien ympäristön hakkuut heijastuvat pienvesien ekologiseen tilaan. Pienvesiluonnon turvaamiseen on tarvetta kiinnittää nykyistä enemmän huomiota metsätaloustoimien ja kunnostusojitusten yhteydessä. Pienvesien ennallistamis- ja kunnostustoimia tulee jatkaa eri toimijoiden voimin ja työn koordinointia, parhaiden käytäntöjen jakamista ja toimenpiteiden vaikutusten seurantaa tulee tehostaa. Pienvesien kunnostamisessa keskeistä on valuma-aluenäkökulma, synergiamahdollisuuksien huomioon ottaminen esimerkiksi soiden ennallistamisen kanssa sekä laaja eri toimijoiden yhteistyö.

Pienien vesistökohteiden lainsäädännöllistä suojaa tulee edelleen tehostaa. Pienialaisiin vesiluontotyyppeihin liittyvän lainsäädännön ajantasaisuutta, vaikuttavuutta ja kehittämistarpeita tulee kehittää selkeämmäksi kokonaisuudeksi. Tällä hetkellä lainsäädäntö ei turvaa kyseisiä elinympäristöjä ja niiden lajistoa riittävällä tavalla.

Rehevöitymisen ja umpeenkasvun haittavaikutuksia rantaluontotyyppeihin tulee vähentää kustannustehokkailla hoitotoimilla. Sisävesillä rehevöitymisestä johtuvaa rantojen umpeenkasvua tulee torjua järvien ja lampien rantojen hoitotoimilla, muun muassa vesi- ja rantakasvillisuutta niittämällä ja raivaamalla sekä laiduntamalla. Ensi vaiheessa hoitotoimia tulisi käynnistää hiekkarannoilla, joilla kunnostus on vielä kustannustehokasta ainakin umpeenkasvun alkuvaiheessa. Maatalouden ympäristötuen erityistukea tulee hyödyntää tehokkaasti rantaniittyjen avoimuuden ylläpidossa ja lisäämisessä.

Tietoa rantaluontotyypeistä ja niiden esiintymisestä tulee koota ja niiden tilan arviointia ja seurantaa kehittää. Rantoja koskeva tietous on riittämätöntä ja hajallaan. Tästä syystä useat rantaluontotyypit jäivät uhanalaisuusarvioinnissa puutteellisesti tunnetuksi (DD). Monien rantaluontotyyppien taantumisesta on viitteitä viime vuosikymmenten ajalta, mutta riittävää kokonaiskuvaa taantumisesta ei ole. Tietoja rantojen luontotyypeistä voitaisiin jatkossa kerätä esimerkiksi järvien vesikasvi- ja pohjaeläinseurantojen sekä jokien pohjaeläinseurantojen yhteydessä ja myös alati kehittyvien kasvillisuuden kaukokartoitusmenetelmien avulla.

Vesi- ja rantaluonnon säilyminen tulee turvata kaavoituksen ja maankäytön ohjauksessa. Esimerkiksi rantaluontotyyppien tilan parantamisessa ja turvaamisessa on olennaista käyttää maankäyttö- ja rakennuslain mahdollistamat keinot ohjata rantojen käyttöä yhtenäisin periaattein, kestävästi ja luonnonarvot huomioon ottaen. Rantojen käytön suunnittelussa tarvitaan kuntatasolla tapahtuvan suunnittelun ohella myös laajempaa, maakunnallista kokonaistarkastelua vesi- ja rantaluontotyyppien näkökulmasta.

Vesistökohteiden luontoarvot ja vesimuodostumien tilatavoitteet tulee ottaa huomioon metsien biotaloussektorilla. Metsätalousvaikutukset voivat kohdistua vesiluontokohteisiin suoraan (etenkin pienvesillä) tai välillisesti valuma-alueen muutosten kautta. Pääosa vesistökohteista on pelkästään erilaisten metsänhoidon suositusten turvaamia, ja ainoastaan pienvesillä on laajempaa lainsäädännöllistä suojaa.

Vesiensuojeluohjeistusta ja valvontaa tulee kehittää. Vesistöjen tilaan vaikuttavat lukuisat eri maankäyttömuodot, jotka tapahtuvat eri toimijoiden kautta. Myös valvova viranomaistoiminta sekä vapaaehtoinen edistämis- ja neuvontatoimi ovat pilkkoutuneet kapeisiin sektoreihin. Tietyt vesistöihin pistemäisesti vaikuttavat toiminnat, kuten turvetuotanto, vaativat ympäristöluvan, mutta huomattavasti laaja-alaisempi maa- ja metsätaloustoiminta toimii pääosin suositusten, ohjeiden ja tukimuotojen varassa. Viranomaistoimintaa, samoin kuin neuvonta- ja kehittämistyötä tulee kehittää ylittämään toimialarajat ja löytämään kokonaisvaltaisempaa lähestymistapaa vesiensuojelukysymyksiin.

Sisävesiluontotyyppien arviointityön on perustuttava nykyistä enemmän biologisiin tekijöihin, myös pienvesillä. Luontotyyppien luokittelun ja uhanalaisuusarvioinnin, kuten myös vesienhoidossa ekologisen tilan luokittelun, tulee painottua jatkossa enemmän biologisiin tekijöihin myös pienemmillä vesistökohteilla. Tietopohjaa tulee merkittävästi parantaa ja tilan arvioinnin menetelmiä edelleen kehittää. Nyt arvioinnissa on voitu hyödyntää biologisia aineistoja lähinnä suuremmilla vesistömuodostumilla, joista kerätään vesienhoidon suunnittelun seuranta-aineistoja.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksista vesistöihin tarvitaan lisää tietoa ja sitä tulee jakaa avoimesti. Ilmastonmuutoksen merkit alkavat jo näkyä vesiluonnossa ja sen vaikutukset vesien hydrologiseen ja kemialliseen laatuun yhdessä lämpötilamuutosten kanssa vaikuttavat voimakkaasti vesistön perustuotantoon, kasvistoon ja muuhun eliöstöön sekä koko vesiekosysteemiin. Nyt tunnistetuista vesi- ja rantaluontotyypeistä pitäisi tutkimusten avulla pyrkiä löytämään herkimmin reagoivat luontotyypit, määrittämään niillä tapahtuvat lyhyen ja pitkän aikavälin muutokset sekä tunnistamaan ne keinot, joilla näitä muutoksia voidaan hidastaa ja torjua.

Ajankohtaisia hankkeita - Helmi ja Ranta-Putte

Vesiluontotyyppien tilaa on pyritty parantamaan mm. Helmi-hankkeessa, jossa pienvesien ja rantaluonnon kunnostuksella parannetaan monimuotoisuutta. Monimuotoisuus on heikentynyt esimerkiksi maankäytön muutosten ja vesirakentamisen seurauksena. Kiireellisimmin hoidettavia ovat monet purot ja lähteet. Pienvesillä tarkoitetaan myös noroja, lampia, lähteikköjä,  fladoja ja kluuveja. Ranta-Putte-hankkeessa kehitetään uhanalaisten hiekkarantojen paikkatietoaineistoja ja ennallistamista. Paras tulos saadaan, kun pienvesien ja rantojen sekä läheisten soiden, lintuvesien ym. elinympäristöjen ennallistamissuunnittelua ja toteutusta tehdään yhteistyössä valuma-aluekohtaisesti.

Helmi-ohjelma

Ranta-Putte-hanke