Merenrantaniityt
Merenrantaniityllä tarkoitetaan aluetta, joka on luontaisesti tai perinteisen maankäytön muovaamana syntynyt, pääosin avoin ja matalakasvuinen, heinä- tai ruohovaltainen ranta-alue, jonka kasvillisuus on rannansuuntaisesti vyöhykkeinen tai mosaiikkimainen.
Levinneisyys
Merenrantaniittyjä esiintyy koko rannikkoalueellamme niin mannerrannoilla kuin saarissa. Kokonaisalasta yli puolet sijaitsee Perämeren rannikolla, missä maankohoaminen on voimakasta, rannat alavia ja rantaniittyvyöhykkeet leveimmillään ja missä on vielä laajoja laidunnettuja rantaniittyjä. Seuraavaksi eniten merenrantaniittyjä on Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla, vähiten Kymenlaaksossa.
Luontotyypin tunnistaminen
Merenrantaniityt sijaitsevat pääpiirteissään alimman ja ylimmän vedenkorkeuden välisessä vyöhykkeessä. Ne kehittyvät sellaisille merenrannoille, joilla maa-aines on ainakin osaksi hienorakeista hieta-, hiesu- tai savimaata. Niityt ovat lähes puuttomia ja pensaattomia ja ruoho- ja heinäkasvillisuuden vallitsemia. Kasvipeite on yhtenäinen ja maaperä on muokkaamaton.
Merenrantaniityt voivat olla laidunnettuja tai niitettyjä tai ne pysyvät luontaisesti avoimina meriveden korkeusvaihtelujen sekä aaltojen ja jäiden liikkeen ansiosta. Merenrantaniityn laajuus vaihtelee vedenkorkeuden mukaan, ja kokonaisuuteen sisältyy myös matalan veden peittämä ranta.
Merenrantaniityt muodostuvat rannansuuntaisesti vyöhykkeisistä kasvillisuustyypeistä, joita ovat veden vaikutuspiirissä olevat luikka- ja kaislarantaniityt ja hieman ylempänä rannalla sijaitsevat matalakasvuiset vihvilä-, sara- ja heinäniityt sekä korkeakasvuisemmat suursara- ja suurruohoniityt. Paikoin voi esiintyä myös vähäkasvisia suolamaalaikkuja.
Merenrantaniittyjen lajisto on uhanalaistunut umpeenkasvun vuoksi. Merenrantaniityt ovat tärkeitä avointa pesimäympäristöä vaativille vesi- ja rantalinnuille, ja niittyihin rajautuvat matalan veden lietteiköt ovat merkittävä muutonaikainen ruokailuympäristö muun muassa kahlaajille ja hanhille.
Luontaisesti avoimena pysyvä merenrantaniittyjen tyyppi on Itämeren kivikkoiset niittyrannat, joilla kivien lomassa on monilajista ruohokasvillisuutta. Kasvillisuus on matalaa ja lajisto suolaa sietävää. Luonteenomaisia lajeja ovat suolasänkiö, suolavihvilä, meriketohanhikki, merirannikki, iso- ja pikkusappi, meriratamo, keltamaite ja isolaukku. Luontotyyppiä on väli- ja ulkosaaristossa rantavoimille alttiilla rannoilla sekä lahdelmien pohjukoissa, joissa hienojakoisempaa maa-ainesta on kivien ja lohkareiden välissä.
Luontotyypin tilaa heikentävät ja parantavat toimet
Merenrantaniityillä rakentaminen, maaperän muokkaaminen, ruoppaaminen ja läjittäminen, ojittaminen sekä metsittäminen heikentävät luontotyypin ominaispiirteitä. Umpeenkasvaneilla alueilla ruovikkoa, puustoa ja pensaikkoa on tarpeen raivata. On tärkeää, että merenrantaniityn yhteys matalan veden alueeseen säilyy ruovikon estämättä, jotta luontainen sukkessiokehitys voi toimia. Erityisen tärkeää tämä on voimakkaan maankohoamisen alueilla.
Merenrantaniittyjen tarvitsema kunnostus ja jatkuva hoito huomioidaan rajauspäätöstä valmisteltaessa. Hoitotoimia suunnitellaan ja niiden toteuttamisesta neuvotellaan maanomistajan kanssa. Luonnonhoidollisia toimia tehdään ELY-keskuksen ohjauksen mukaan ja niihin voi saada tukea tai avustusta.
Perinteisen maankäytön synnyttämien tai laajentamien merenrantaniittyjen tilan parantaminen ja hyvän tilan ylläpito edellyttävät niittämistä tai laiduntamista. Niittyjen rehevöitymisen estämiseksi ja myös vesiensuojelusyistä merenrantalaitumet on tarpeen pitää erillään nurmilaitumista sekä välttää lisäruokintaa.
Rantaniityille luontaisesti kertyneitä hauruvalleja tai -kasaumia ei poisteta. Jos niitylle on ajautunut suuria määriä rihmalevää tai järviruokoa, ne voidaan poistaa umpeenkasvun estämiseksi.
Vieraslajien minkin ja supikoiran kantojen vähentäminen ennen linnuston pesimäkautta on tärkeää linnustoltaan merkittävillä merenrantaniittyalueilla. Uhanalaisten lintulajien pesiä tai hyönteislajistolle tärkeitä ravintokasveja voi olla tarpeen paikoin suojata laiduneläimiltä, ellei sopivaa laitumen lohkotusta ole mahdollista järjestää. Virkistyskäyttöä voi olla tarpeen ohjata rakenteilla, jottei linnustoa häiritä.
Laajemmat tiedot luontotyypistä:
Luonnonsuojelulain luontotyyppien inventointiohje, luonnos 15.5.2024 (ei saavutettava) (pdf, 49 Mt)