Jalopuumetsiköt
Jalopuumetsiköllä tarkoitetaan aluetta, joka on luontaisesti syntynyt ja jossa kasvaa runkomaisia metsälehmuksia, vaahteroita, saarnia, kynäjalavia, vuorijalavia tai tammia vähintään 20 kappaletta hehtaarilla yhtenä tai useana lähekkäisenä ryhmänä.
Levinneisyys
Jalopuumetsiköitä esiintyy etelärannikolta suunnilleen Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjanmaan korkeudelle asti. Laajin levinneisyys on lehmus- ja vaahterametsiköillä. Tammimetsiköitä esiintyy lounais- ja etelärannikon tuntumassa sekä saaristossa. Saarnimetsiköitä on lounaissaariston ja -rannikon lisäksi harvinaisena myös Uudellamaalla ja Etelä-Hämeessä.
Harvinaisimpia ovat vuorijalava- ja kynäjalavametsiköt. Vuorijalava muodostaa metsiköitä paikoittain aina Keski-Suomessa asti, kun taas kynäjalavametsiköt keskittyvät Etelä-Hämeen ja Pirkanmaan järvien rannoille.
Runsaimmin jalopuumetsiköitä on tammivyöhykkeellä ja lehtokeskusten alueella. Yksittäisiä jalopuuyksilöitä kasvaa pohjoisempana kuin niiden muodostamia metsiköitä. Ilmaston lämmetessä jalopuumetsiköt voivat levitä nykyistä pohjoisemmaksi.
Tunnistaminen
Jalopuumetsiköt ovat yleensä useamman puulajin muodostamia sekametsiköitä, joissa muita lehtipuita ja havupuita voi olla enemmän kuin jaloja lehtipuita. Runkomaisia jaloja lehtipuita on oltava vähintään 20 kappaletta hehtaarilla yhtenä tai useampana lähekkäisenä ryhmänä. Runkomaisen puun rinnankorkeusläpimitta on vähintään 7 cm, paitsi tammella vähintään 20 cm. Jalojen lehtipuiden määrä- ja kokovaatimukset täyttävän ydinosan lisäksi jalopuiden taimet tai vesat rajataan mukaan esiintymään jalopuiden uudistumisen ja metsikön luontaisen pienilmaston turvaamiseksi.
Jalopuumetsiköiden kasvupaikkatyypit vaihtelevat lehdoista ja lehtomaisista kankaista jopa karumpiin kangas- ja kalliometsiin. Rehevimmissä jalopuumetsiköissä pensaskerros on monilajinen ja hyvin kehittynyt. Siihen kuuluvat mm. pähkinäpensas, lehtokuusama, tuomi ja taikinamarja. Aluskasvillisuuden lajisto vaihtelee paljon kasvupaikan ravinteisuuden, kosteuden ja varjoisuuden mukaan. Lajistoon voi kuulua useita vaateliaita heinä- ja ruohokasveja. Kevätaspekti eli kenttäkerroslajiston kukkiminen keväällä ennen puiden lehtien puhkeamista on tyypillistä jalopuumetsiköille.
Jalopuumetsiköissä elää paljon vaateliaita ja harvinaisia eläin-, kasvi- ja sienilajeja. Vanhoissa jalopuissa on pienelinympäristöjä (mm. tyvi-, runko- ja oksaonkaloita, kuolleita oksia ja latvahaaroja, kääpiä, tikankoloja), joissa elää niihin erikoistunutta lajistoa. Suosituin isäntäpuu on tammi, johon erikoistuneita eliölajeja on satoja.
Luontotyypin tilaa heikentävät ja parantavat toimet
Metsätaloustoimenpiteet ja kotitarvepuun otto heikentävät jalopuumetsikön tilaa, mutta ELY-keskuksen ohjeistuksen mukaan jalopuumetsiköissä voidaan toteuttaa luonnonhoidollisia toimia. Jalopuiden lahot rungot ja oksat sekä jalopuulehtojen pensaskerros on tärkeää säilyttää jalopuiden seuralaislajiston ja lehtolajiston elinympäristönä. Jalopuumetsiköiden tilaa parantavina hoitotoimina voidaan tarvittaessa toteuttaa erityisesti kuusen ja joskus muidenkin puiden varovaista poistoa. Uudistumisen täytyy toteutua luontaisesti ja jalopuiden siemenellinen lisääntyminen on turvattava. Jos luontotyyppiesiintymän todetaan tarvitsevan luonnonhoitoa, hoitotoimia suunnitellaan ja niiden toteuttamisesta neuvotellaan maanomistajan kanssa osana rajauspäätösmenettelyä.
Jalopuumetsiköitä ei tule harventaa tasaisen puistomaisiksi, vaan metsikköön on hyvä jättää myös tiheiköitä ja kuusia eri lajien elinympäristöjen ja suojapaikkojen säilyttämiseksi. Voimakas harvennus myös altistaa kasvillisuuden yksipuolistumiselle heinittymisen seurauksena. Eri jalopuulajeilla on erilaiset vaatimukset valoisuuden suhteen, ja luonnonhoitotoimet on suunniteltava tämä huomioiden. Vanhat kookkaat tammet seuralaislajeineen ovat usein kehittyneet hakamaahistorian kautta ja hyötyvät valoisuuden lisäämisestä.
Häiriintymätön maaperä ja luontainen vesitalous ovat osa jalopuumetsiköiden ominaispiirteitä, joita metsämaan käsittely ja ojitukset heikentävät, samoin rakentaminen. Ojituksilla ja vedenotolla on erityisen kielteisiä vaikutuksia etenkin sisämaan saarniesiintymien vesitaloudelle. Myös kynäjalavametsiköt ovat herkkiä vesitalouden muutoksille, etenkin kevättulvien vähenemiselle.
Kasvillisuutta kuluttava ja maanpintaa tiivistävä maastoajo ja voimakas tallaus ovat haitallisia jalopuulehtojen monimuotoisuudelle ja jalopuiden taimettumiselle. Jalopuiden taimien kehitystä haittaavat myös tiheät hirvieläinkannat.
Etenkin kosteahkot jalopuumetsiköt voivat tarvita haitallisten vieraslajien torjuntaa. Tavallisimpia vieraslajeja jalopuumetsissä ovat jätti- ja rikkapalsami, ja uutena tulokkaana levittäytyy lännenpalsami. Kuivempiin, etenkin tammivaltaisiin metsiin on levittäytynyt isotuomipihlaja. Jalopuumetsiin voi lähitulevaisuudessa levitä myös vuorivaahtera, joka on lisätty kansalliseen vieraslajiluetteloon vuonna 2023.
Laajemmat tiedot luontotyypistä:
Luonnonsuojelulain luontotyyppien inventointiohje, luonnos 15.5.2024 (ei saavutettava) (pdf, 49 Mt)