Hyppää pääsisältöön

Kimalaisseuranta

Kimalaisseuranta on toiminut vuodesta 2019 lähtien. Menetelmiltään se on lähellä Syken päiväperhosseurantaa. Havaintoja voi ilmoittaa tarvittaessa myös lajitasoa karkeammin, joten seuranta sopii hyvin aloittelevallekin harrastajalle.
Kuva
Mantukimalainen
Mantukimalainen. © Mikko Kuussaari

Seurannan tavoitteet

Kimalaisseurannan tavoitteena on tuottaa vuosittaista ja määrällistä seurantatietoa maamme kimalaismäärien vaihtelusta. Ensi vaiheessa raportointi rajoittuu lähinnä kimalaisten kokonaismäärien kehitykseen, sillä merkittävä osa havainnoista on ilmoitettu lajitasoa karkeammin. Jatkossa analyysejä pyritään tarkentamaan siten, että pystymme arvioimaan myös yksittäisten lajien runsausmuutoksia.

Seurantamenetelmä

Kimalaishavainnot kerätään ns. linjalaskentamenetelmän avulla. Se tarkoittaa, että kullekin havaintopaikalle on suunniteltu yhdessä havainnoijan kanssa vakiona pysyvä kävelyreitti, jolla havainnointi tapahtuu. Menetelmä on likimain sama kuin Maatalousympäristön päiväperhosseurannassa. Merkittävin poikkeus on se, että kimalaisia voi kirjata ja ilmoittaa myös lajitasoa karkeammin määritettyinä - joko lajiryhmän tarkkuudella, tai tarvittaessa vain 'kimalaisina'.

Toimintaohjeet ja lomakkeet

Alla olevilla, vuoden 2019 koulutustilaisuudessa kuvatuilla videoilla on kuvailtu sekä kimalaisten tunnistamista että niiden seurannan käytännön toteutusta. Seurannan tarkemmat toimintaohjeet ja lomakkeet löytyvät PDF-muotoisina sivun alalaidasta.

Seurannan tulokset ja raportointi

Kunkin vuoden tulokset on raportoitu alta löytyvissä PDF-vuosiraporteissa. Lisäksi yhteenveto seurantavuosien 2019-2021 tuloksista sekä pilotoinnin toteutuksesta on esitetty alla olevassa PÖLYHYÖTY-hankkeen loppuraportissa:

Liity mukaan!

Seurantaan voi liittyä mukaan kuka tahansa kimalaisia kohtuudella tunteva luontoharrastaja. Oleellisinta on, että pystyt tekemään havainnointia säännöllisesti samalla tietyllä alueella - sekä läpi kesän keväästä syksyyn, että vuodesta toiseen. Tähän tarkoitukseen sopii parhaiten vaikkapa kotisi tai kesämökkisi välitön lähiympäristö.

Tutustu ensin tältä sivulta löytyviin ohjemateriaaleihin, ja ota sitten yhteyttä seurannan koordinaattoriin. Voitte sitten yhdessä miettiä, minne ja millainen laskentareitti sinulle suunniteltaisiin. Lisäksi saat häneltä käyttöoikeuden seurannan Laji.fi -verkkopalveluun.

Lisätietoja

  • Seurantaa koordinoi tutkija Janne Heliölä, Suomen ympäristökeskus (Syke), etunimi.sukunimi@syke.fi, puh. 040-0148 654.

Julkaisija

Suomen ympäristökeskus (Syke)
Takaisin ylös