Suot ovat olennainen osa suomalaista maisemaa ja luonnon monimuotoisuutta. Suomen kostea ja viileä ilmasto sekä tasainen korkokuva suosivat soistumista ja alun perin noin kolmannes, yli 10 miljoonaa hehtaaria maa-alastamme on ollut soiden peitossa. Soiden ojitus ja muu maankäyttö ovat muuttaneet suoluontoamme voimakkaasti. Ojittamatonta suota on jäljellä noin neljä miljoonaa hehtaaria, josta valtaosa Pohjois-Suomessa.
Pitkospuut Kurjenrahkan kansallispuiston suolla. © Kuva: Seppo Tuominen.
Suoluontotyyppien uhanalaisuus
Suoluonnon muutosten takia monet soiden luontotyypit ovat uhanalaistuneet. Vuonna 2018 valmistuneessa Suomen luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa tarkasteltiin sekä suotyyppien että niiden muodostamien laajempien suokokonaisuuksien eli suoyhdistymätyyppien ja maankohoamisrannikon soiden kehityssarjojen uhanalaisuutta.
Arvioinnissa suokasvillisuus luokiteltiin 50 suotyyppiin. Näistä yli puolet, 54 %, arvioitiin koko maassa uhanalaisiksi ja 20 % silmälläpidettäviksi. Suotyypeistä uhanalaisimpia ovat letot, korvet sekä neva- ja lettokorvet. Ne ovat reheviä ja viljavia soita, joita on jo varhain raivattu pelloksi tai ojitettu metsänkasvatusta varten. Valtakunnallisesti äärimmäisen uhanalaisia (CR) ovat välipintakoivuletot ja kalkkiletot. Erittäin uhanalaisia (EN) ovat kangaskorvet, varpu-, metsäkorte- ja muurainkorvet, juolasarakorvet, korpirämeet, palsarämeet, rimpiset koivuletot, välipintaletot sekä tervaleppä- ja harmaaleppäluhdat.
Runsaspuustoiset suotyypit, kuten kangasrämeet, kangaskorvet ja varpukorvet arvioitiin uhanalaisemmiksi kuin edellisessä, kymmenen vuotta aikaisemmin toteutetussa arvioinnissa. Syyksi katsottiin etenkin hakkuupaineiden kasvu. Myös märkien ja puuttomien rimpilettojen ja Etelä-Suomen rimpinevojen uhanalaisuuden arvioitiin lisääntyneen, koska ympäröivät ojitukset ja muu maankäyttö muuttavat niiden luontaista vesitaloutta.
Suotyyppien jakautuminen uhanalaisuusluokkiin luontotyyppien lukumäärän perusteella Etelä-Suomessa (n=46), Pohjois-Suomessa (n=46) ja koko maassa (n=50). Osuudet on laskettu luokittelun alimman hierarkiatason mukaan eli ryhmätason arviot eivät ole luvuissa mukana.
Alueellisesti soiden luontotyypit ovat uhanalaistuneet erityisen voimakkaasti etelästä Lapin lounaisosaan ja Kainuuseen ulottuvalla alueella (Etelä-Suomi). Lapissa, lounaisosaa lukuun ottamatta, ja Koillismaalla suoluonnon monimuotoisuus on säilynyt paremmin, koska maankäyttö ei ole ollut yhtä intensiivistä kuin etelämpänä. Pohjois-Suomen soista on myös suojeltu suurempi osuus. Paikallisesti suot ovat Lapissakin kokeneet tuntuvia muutoksia. Metsäojituksia on tehty runsaasti aina Kolarin–Sallan korkeudelle saakka. Valtaosa lettoisista ja korpisista suotyypeistä on ojituksen ja pellonraivauksen vuoksi Pohjois-Suomessakin silmälläpidettäviä tai uhanalaisia.
Soiden luontotyyppiyhdistelmät, eli suoyhdistymät ja maankohoamisrannikon soiden kehityssarjat luokiteltiin 19 tyyppiin, joista 63 % arvioitiin koko maassa uhanalaisiksi ja 16% silmälläpidettäviksi. Maankohoamisrannikon keidas- ja aapasuokehityssarjat ja eteläiset sarasuot arvioitiin äärimmäisen uhanalaisiksi (CR). Erittäin uhanalaisiksi arvioitiin suoyhdistymätyypeistä rannikkosuot ja erityisesti Pohjanmaan ja Kainuun alueella esiintyvät keskiboreaaliset aapasuot. Erittäin uhanalaisia ovat myös maankohoamisrannikon piensuokehityssarjat.
Soiden luontotyyppiyhdistelmien jakaantuminen uhanalaisuusluokkiin luontotyyppien lukumäärän perusteella Etelä-Suomessa (n=13), Pohjois-Suomessa (n=9) ja koko maassa (n=19).
Vesitalouden häiriöt pääsyynä heikkenevään kehityssuuntaan
Valtaosalla arvioiduista suoluontotyypeistä luontotyypin tilan kehityssuunta nykyhetkellä ja lähitulevaisuudessa arvioitiin koko maan tasolla heikkeneväksi ja vain noin viidenneksellä vakaaksi. Yhdenkään tyypin kehityssuuntaa ei arvioitu paranevaksi.
Heikkenevä kehityssuunta johtuu yleensä ympäröivien ojitusten ja muun maankäytön aiheuttamista vesitaloushäiriöistä tai metsätaloustoimenpiteistä. Ilmastonmuutokseen liittyvästä lämpötilan noususta johtuva roudan sulaminen on syynä heikkenevään kehityssuuntaan Pohjois-Lapin routarämeillä ja palsasuoyhdistymillä.
Paikallinen ikirouta on synnyttänyt Ylä-Lapin soille palsakumpuja, joka ovat alkaneet sulaa ilmaston lämpenemisen seurauksena. Romahtava palsa Inarin Perumämmärinjängällä kesällä 2018. © Kuva: Rauno Ruuhijärvi.
Kehityssuunnaltaan vakaiksi arvioitujen joukossa on suotyyppejä, jotka eivät ole herkkiä vesitaloushäiriöiden aiheuttamalle kuivahtamiselle, vaan voivat jopa lisääntyä suon kuivahtamisen seurauksena märempien suotyyppien kustannuksella. Kehityssuunnaltaan vakaissa on myös äärikarua keidassoiden keskiosien suokasvillisuutta, johon ei todennäköisesti kohdistu enää maankäyttöpaineita samassa määrin kuin aiemmin.
Vanhat, uudelleen nousevat ja uudet uhkat
Soita on hyödynnetty Suomessa intensiivisesti ja soiden käyttöhistoria ulottuu satojen vuosien taakse. Vanhimpia soiden käyttömuotoja ovat raivaus maatalousmaaksi ja kotitarveturpeenotto. Laajamittaiseksi turvemaiden hyödyntäminen laajeni 1900-luvun loppupuoliskolla, kun soita alettiin yhä enemmän ojittaa metsänkasvatusta varten.
Ojitettujen turvemaiden osuus kaikista turvemaista Suomessa.
Soiden ojitus onkin merkittävin syy suoluonnon uhanalaistumiseen – yli puolet Suomen suoalasta on ojitettu metsänkasvatusta varten. Pellonraivaus on jo vanhastaan muuttanut suoluontoa. Sen merkitys väheni välillä selvästi, mutta tällä vuosituhannella turvepeltojen raivaus on kääntynyt uudelleen kasvuun. Hakkuut ovat heikentäneet ojittamattomien puustoisten soiden, etenkin korpien luonnontilaa. Muutostekijöitä ovat olleet myös muun muassa turpeenotto, yhtenäisiä suoalueita pirstovien tieverkostojen rakentaminen sekä vesirakentaminen. Uusi, merkitykseltään yhä kasvava uhka on ilmastonmuutos.
Soiden tilan parantaminen turvaa ekosysteemipalveluja
Ojittamattomien soiden säilyttäminen ja suoluonnon tilan parantaminen on tärkeää paitsi luonnon monimuotoisuuden, myös niiden tarjoamien ekosysteemipalvelujen turvaamiseksi. Suot muun muassa sitovat ja varastoivat hiiltä, suodattavat ja puhdistavat vettä sekä tarjoavat marjoja, riistaa ja ulkoilu- ja virkistysalueita. Monet suoluonnon tilaa parantavat toimet edistävät samalla myös soiden alapuolisten vesistöjen tilan parantamista sekä turvaavat ja kasvattavat soiden hiilivarastoja.
Kypsyviä hilloja ja karpalonkukkia. © Kuva: Hannu Nousiainen.
Viimeisen 10 vuoden aikana on otettu monia edistysaskelia suoluonnon tilan parantamiseksi liittyen muun muassa suojelualueverkoston kattavuuden ja laadun parantamiseen, lainsäädännölliseen turvaan, maankäytön ohjeistukseen ja ennallistamisen edistämiseen. Viimeisin uhanalaisuusarviointi osoittaa, että etenkin suoluonnon laadullinen tila edelleen heikkenee, vaikka määrän väheneminen on selvästi hidastunut. Suoluonnon tilaa parantavia toimia on syytä edelleen jatkaa ja tehostaa. Erityisen tärkeitä ovat toimenpiteet, jotka parantavat laajempien suokokonaisuuksien tilaa ja suojelua. Keskeiset toimenpiteet liittyvät muun muassa suojelualueverkoston kattavuuden ja laadun parantamiseen, mutta yhtä keskeistä on turvata suoluontoa suojelualueverkoston ulkopuolella.
Suot-asiantuntijaryhmän yhteystiedot
Puheenjohtaja: Jukka Turunen, Geologian tutkimuskeskus, Ympäristöratkaisut, Soiden käyttö ja resurssitalous, Vuorimiehentie 5, 02151 Espoo, etunimi.sukunimi@gtk.fi
Sihteeri: Aira Kokko, Suomen ympäristökeskus, Biodiversiteettikeskus, Latokartanonkaari 11, 00790 Helsinki, etunimi.sukunimi@syke.fi
Lähteet:
Kaakinen, E., Kokko, A., Aapala, K., Autio, O., Eurola, S.†, Hotanen, J.-P., Kondelin, H., Lindholm, T., Nousiainen, H., Rehell, S., Ruuhijärvi, R., Sallantaus, T., Salminen, P., Tahvanainen, T., Tuominen, S., Turunen, J., Vasander, H., Virtanen, K. 2018. Suot. Julk.: Kontula, T. & Raunio, A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristökeskus & ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. s. 117–170.
Kaakinen, E., Kokko, A., Aapala, K., Autio, O., Eurola, S.†, Hotanen, J.-P., Kondelin, H., Lindholm, T., Nousiainen, H., Rehell, S., Ruuhijärvi, R., Sallantaus, T., Salminen, P., Tahvanainen, T., Tuominen, S., Turunen, J., Vasander, H., Virtanen, K. 2018. Suot. Julk.: Kontula, T. & Raunio, A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 2: luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristökeskus & ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. s. 321–474.