Rannikon avoimet dyynit
Seuraavia harvinaisia ja uhanalaisia luontotyyppejä ei saa hävittää eikä heikentää:
rannikon avoimet dyynit, jotka ovat Itämeren rannikolla tai saaristossa olevia, tuulen kulutus- ja kasaustyön tuloksena hiekasta muodostuneita dyynejä ja niiden painanteisiin syntyneitä kosteikkoja tai kausikosteikkoja, joilla esiintyy hiekkadyyneille ominaista eliölajistoa.
Määritelmä
Valtioneuvoston asetus luonnonsuojelusta 1066/2023: Rannikon avoimella dyynillä tarkoitetaan aluetta, joka on pääosin puuton hiekkamuodostuma, jossa dyyniluontotyypit esiintyvät rannansuuntaisina vyöhykkeinä ja valtalajeina esiintyy kultapiiskua, metsälauhaa, rantavehnää, sarjakeltanoa, suola-arhoa tai variksenmarjaa sekä hiekka-alustan jäkäliä ja sammaleita.
Levinneisyys
Dyynimuodostumat ovat Suomessa harvinaisia ja niiden levinneisyys painottuu Pohjanlahden rannikolle. Eniten rannikon avoimien dyynien esiintymiä on Simon ja Uudenkaarlepyyn välillä, kun taas Merenkurkun eteläpuolella levinneisyydessä on laajoja aukkoja. Merkittäviä useiden dyynityyppien muodostamia dyynisarjoja on Hailuodossa, Siikajoen Tauvossa, Kalajoella, Kokkolan Vattajanniemellä, Porin Yyterinniemellä sekä Hankoniemellä. Suomen itäisimmät dyynit tunnetaan Kymenlaaksosta Pyhtään ja Kotkan saaristosta sekä Virolahden rannikolta.
Suomen ympäristökeskuksen (Syke) kokoama paikkatietoaineisto rannikon avoimista dyyneistä on julkaistu avoimesti ladattavaksi. Aineisto sisältää eri lähteistä kootut Suomen rannikon tunnetut avoimet dyynialueet sekä ilmakuva- ja korkeusmalliaineistoista tulkittuja mahdollisia dyynialueita. Aineistoa päivitetään, kun uutta tai tarkempaa tietoa kertyy. Rannikon avoimet dyynit -aineisto on myös katseltavana karttatasona Paikkatietoikkunassa.
ELY-keskus tarkistaa mahdollisia esiintymiä ja tarkentaa niiden sijaintitietoa ja tarkistusten perusteella informoi maanomistajia heidän alueillaan sijaitsevista tiukasti suojellun luontotyypin esiintymistä.
Luontotyypin tunnistaminen
Rannikon avoimet dyynit ovat Itämeren rannikolla tai saaristossa sijaitsevia, tuulen kulutus- ja kasaustyön tuloksena hiekasta muodostuneita lähes puuttomia dyynejä sekä dyynien painanteisiin syntyneitä kosteikkoja tai kausikosteikkoja, joilla esiintyy hiekkadyyneille ominaista eliölajistoa.
Dyyniesiintymä koostuu usein muutamasta dyyniluontotyypistä, jotka muodostavat peräkkäisiä vyöhykkeitä eli kehityssarjoja. Dyyniluontotyyppejä on kaikkiaan kuusi: liikkuvat alkiovaiheen dyynit, liikkuvat rantavehnädyynit, harmaat dyynit, variksenmarjadyynit, dyynialueiden kosteat soistuneet painanteet sekä dyynien deflaatiokentät.
Alkiovaiheen dyynit ovat pieniä, erillisiä hiekkakumpareita, joita sitoo tyypillisesti suola-arho tai rantavehnä. Niiden takana rantavehnädyyni muodostaa yhden tai muutaman rannansuuntaisen dyynivallin. Harmaat dyynit muodostavat laajempia, loivasti kumpuilevia dyynikenttiä, joiden kasvillisuus voi olla joko sammal- ja jäkälävaltaista tai harvaa heinä- ja ruohokasvillisuutta. Harmaan dyynin sisällä tai takana voi olla variksenmarjadyynejä tai kosteita dyynipainanteita. Deflaatiokentät ovat hyvin niukkakasvisia.
Dyyniluonto on dynaamista, ja muutoksia dyynityyppien välillä tapahtuu luonnossa yleisesti. Tiukan suojelun kohteisiin kuuluvat myös alueet, joilla avoimet dyynit eivät esiinny kokonaisena kehityssarjana. Rannikon avoimien dyynien kehityksen jatkuvuudelle tärkeää on dyynien esteetön yhteys mereen. Avoimiin dyyneihin yhteydessä oleva matalan veden hiekkapohja ja kasviton hiekkaranta kuuluvat dyynialueen ekologiseen kokonaisuuteen ja sisältyvät tiukasti suojellun luontotyypin esiintymään.
Luontotyypin tilaa heikentävät ja parantavat toimet
Rannikon avoimien dyynien tilaa heikentävät muun muassa rakentaminen, maa-ainesten ottaminen, maaperän muokkaus, maastoliikenteen tai liiallisen virkistyskäytön aiheuttama kuluminen, dyynikasvillisuutta syrjäyttävä vieraslaji kurtturuusu sekä puuston istutuksen tai leviämisen aiheuttama umpeenkasvu.
Dyynirannoilla virkistyskäyttöpaineet ovat usein kovat, ja tallaus ja erityisesti maastoajo tuhoavat helposti jäkäläpeitteen ja rikkovat dyynimuotoja. Toisaalta dyynit ovat osin metsittymässä laidunnuksen loputtua, ja niitä uhkaa ilman ja vesien ravinteista johtuva rehevöityminen ja umpeenkasvu.
Tarvittavia toimenpiteitä ovat näiden uhkien hillitseminen ja torjunta, kuten kulkemisen ja käytön ohjaus. Dyynit ovat luontaisesti dynaamisia luontotyyppejä, joiden muodostamat vyöhykkeet siirtyvät maankohoamisen edetessä. Luontaista kehitystä häiritsevät esimerkiksi vesirajan ruovikoituminen sekä hiekan luontaista liikkumista ja kasautumista estävät rakenteet.
Rannikon avoimien dyynien hoitotoimet suunnitellaan ELY-keskuksen kanssa sopien. Rehevöitymisestä ja umpeenkasvusta kärsivien dyynityyppien hoitotoimenpiteitä ovat rantaruovikon ja vieraslajien poisto, puuvartisten kasvien vähentäminen ja rantaan kertyvän eloperäisen aineksen poistaminen lukuun ottamatta hauru- ja meriajokasvalleja.
Kuluneilla dyynialueilla dyynejä ja niiden kasvillisuutta voidaan palauttaa kulutusta ohjaamalla sekä hiekan kasautumista edistävillä tuuliaidoilla ja rantavehnän istutuksilla.
Ilmastonmuutoksen edetessä nouseva merenpinta on uhka dyynirannoille etenkin Suomenlahdella, missä maankohoaminen ei lievennä vedenpinnan nousun vaikutuksia. Tällöin avoimien dyynien ja muiden rantaluontotyyppien ala supistuu, ellei maankäytön suunnittelulla jätetä tilaa rantaluontotyyppien siirtymiselle.
Laajemmat tiedot luontotyypistä:
Luonnonsuojelulain luontotyyppien inventointiohje, luonnos 15.5.2024 (ei saavutettava) (pdf, 49 Mt)