Tervaleppämetsät
Tervaleppämetsällä tarkoitetaan aluetta, joka on luontaisesti syntynyt korpi, luhta tai lehto, jossa tervaleppä on runkoluvultaan valtapuuston runsain laji.
Levinneisyys
Tervaleppämetsien esiintymisen painopistealuetta ovat Lounais- ja Etelä-Suomen saaristo- ja rannikkoseudut, Häme ja Järvi-Suomi, mutta niitä tavataan myös länsirannikolla aina Pohjois-Pohjanmaalle asti. Keskeisin tervalepän levinneisyyttä säätelevä tekijä on ilmasto, mutta myös maaperällä on merkitystä.
Tervaleppämetsät sijaitsevat tyypillisesti meren ja järvien rannoilla, jokisuistoissa, jokien ja purojen varsilla, kivennäismaan painanteissa, soiden reunoilla tai maankohoamisrannikon nuorilla soilla. Etenkin levinneisyytensä pohjoisrajoilla tervaleppämetsät esiintyvät tyypillisesti lähteiden ja lähdepurojen yhteydessä. Esiintymät ovat yleensä pieniä, enintään muutamien hehtaarin laajuisia. Laajimpien esiintymien painopiste on Etelä- ja Lounais-Suomessa meren ja suurten järvien rannoilla.
Luontotyypin tunnistaminen
Tervaleppämetsissä tervaleppä on runkoluvultaan valtapuuston runsain laji. Joukossa voi kasvaa myös hieskoivua, harmaaleppää, puumaisia pajuja ja jokunen kuusikin. Puusto on useimmiten hyväkasvuista ja kookasta. Pitkään luonnontilaisena kehittyneen puuston järeät rungot, tyvimättäät, kuolleet rungon osat ja lahot pysty- ja maapuut tarjoavat elinympäristöjä useille eliöille. Alispuina ja pensaina ovat yleisiä pihlaja, tuomi, korpipaatsama, pohjanpunaherukka ja pajut.
Tervaleppä suosii kosteita kasvupaikkoja, joissa hitaasti virtaavat pinta- tai pohjavedet tuovat ravinteita kasvillisuudelle. Tervaleppämetsät on monimuotoinen luontotyyppi, johon sisältyy sekä turvealustaisia luhta- ja korpielinympäristöjä että kivennäismaapohjaisia keski- ja runsasravinteisia lehtoja. Tervaleppäkorvet, -luhdat ja -lehdot esiintyvät usein yhdessä muodostaen suojeltavan ekologisen kokonaisuuden, johon luetaan myös tervaleppämetsien reunojen nuoret kehitysvaiheet. Rantojen kapeita, vain muutamien metrien levyisiä tervaleppäesiintymiä ei lueta tervaleppämetsiksi.
Erityyppisten tervaleppäluhtien aluskasvillisuudelle tyypillisiä lajeja ovat järviruoko, järvikorte, nevaimarre, keltakurjenmiekka, soreahiirenporras, korpikaisla ja kookkaat sarat. Luhdilla tervalepät kasvavat muuta kasvillisuutta korkeammilla mättäillä.
Tervaleppäkorvet ovat lehto- tai ruohokorpia, joiden aluskasvillisuudessa korpisuutta osoittavaa lajistoa on enemmän kuin luhtalajistoa, ja myös lähdelajisto on tyypillistä. Korvet ovat vähemmän vetisiä kuin luhdat, ja niiden sammalkerros on keskimäärin peittävämpi ja rahkasammalet runsaampia kuin luhdissa.
Tervaleppälehdot ovat kosteita tai tuoreita lehtoja, joiden kasvillisuus on saniais- tai ruohovaltaista. Esimerkiksi mesiangervo, soreahiirenporras, nokkonen, kotkansiipi, lehtovirmajuuri, karhunputki, ojakellukka, puna-ailakki ja suo-orvokki ovat tyypillisiä lajeja.
Luontotyypin tilaa heikentävät ja parantavat toimet
Tervaleppämetsien turvaamisessa olennaista on luontaisen vesitalouden ylläpitäminen. Vesitalous voi heikentyä sekä itse luontotyypillä että sen valuma-alueella tai vesistössä tehtyjen toimien vuoksi. Luontotyyppiä heikentäviä toimia ovat ojittaminen, vesirakentaminen ja säännöstely, purojen perkaukset, maanmuokkaus, rantarakentaminen, ruoppausmassojen läjitys ja maastoajo. Myös ympäristössä tehtyjen toimenpiteiden haitalliset etävaikutukset suojeltavan esiintymän vesitalouteen tulee huomioida.
Olennaista on myös turvata tervaleppämetsien kostea pienilmasto, puuston luontainen kehitys, lahopuujatkumo sekä luonnontilainen tai luonnontilaiseen verrattava puustorakenne. Metsätaloustoimet, mukaan lukien puun kotitarveotto heikentävät luontotyypin ominaispiirteitä. Tarvittaessa luontotyypin tilaa säilyttäviä tai parantavia toimenpiteitä voidaan tehdä ELY-keskuksen ohjauksessa.
Kasvillisuuden kulumista tulee tarvittaessa ehkäistä liikkumista ohjaamalla, ja haitallisia vieraslajeja tulee torjua. Sukkession loppuvaiheen tervaleppävaltaisilla lehdoilla voi liiallinen kuusettuminen heikentää luontotyypin tilaa, jolloin kuusen poistaminen voi olla hoitotoimena tarpeen. Jos rajattavan luontotyyppiesiintymän todetaan tarvitsevan luonnonhoitoa, hoitotoimia suunnitellaan ja niiden toteuttamisesta neuvotellaan maanomistajan kanssa osana rajauspäätösmenettelyä.
Laajemmat tiedot luontotyypistä:
Luonnonsuojelulain luontotyyppien inventointiohje, luonnos 15.5.2024 (ei saavutettava) (pdf, 49 Mt)