Suojaisat näkinpartaispohjat
Suojaisalla näkinpartaispohjalla tarkoitetaan aluetta, joka on Itämeren matalan, suojaisen liejupohjan vedenalainen putkilokasvi- ja leväyhteisö, jossa valtalajeina ovat näkinpartaislevät.
Levinneisyys
Suojaisia näkinpartaispohjia esiintyy koko Suomen rannikkoalueella matalilla, aallokolta suojassa olevilla merenpohjilla. Näkinpartaisleville suotuisimmat olosuhteet on Pohjanlahdella ja itäisellä Suomenlahdella, joissa on alhainen suolapitoisuus. Saaristomeren alueella näkinpartaishavaintoja on vähemmän, mikä mahdollisesti johtuu jyrkemmistä kallio- ja kivikkorannoista, suolaisemmasta vedestä ja rehevöitymisestä.
Luontotyypin tunnistaminen
Suojaisat näkinpartaispohjat esiintyvät yleensä matalissa, pehmeäpohjaisissa lahdissa sekä fladoissa ja kluuveissa, joissa ne voivat muodostaa tiheitä ja laajoja vedenalaisia niittyjä. Näkinpartaiset voivat kasvaa esimerkiksi ruovikoiden aukkopaikoissa.
Suojaisten näkinpartaispohjien pohja-aines on yleensä liejua, johon voi olla sekoittunut pieniä määriä hiekkaa tai soraa. Näkinpartaiset ovat kookkaita viherleviä, joista suojaisilla näkinpartaispohjilla kasvavat esimerkiksi puna-, mukula- ja itämerennäkinparta. Vähäsuolaisemmissa oloissa luontotyypillä kasvaa myös hapranäkinpartaa ja silopartoja. Näkinpartaisten yleisiä seuralaiskasveja ovat merinäkinruoho, hapsivita ja tähkä-ärviä.
Suojaisissa olosuhteissa näkinpartaiset ovat yleensä kookkaampia kuin avoimilla, aallokolle alttiilla paikoilla. Suojaisat näkinpartaispohjat ovat tärkeitä elinympäristöjä monille eläimille, koska ne tarjoavat suojaa sekä ravintoa kaloille, erilaisille selkärangattomille ja hyönteisten toukille. Yleisimpiä lajeja ovat liejukotilot, limakotilot, levä- ja vesisiirat ja katkat. Vähäsuolaisemmissa vesissä myös esimerkiksi surviaissääskien ja päivänkorentojen toukat ovat yleisiä.
Suojaisia näkinpartaispohjia voidaan havainnoida vesikiikareilla, sukeltamalla, vedenalaisella kuvaamisella ja kaikuluotauksella, ja niiden mahdollista esiintymistä voidaan päätellä myös meren pohja-aineksen ja veden syvyyden perusteella sekä ilma- ja satelliittikuvilta tai droonilla tehtävän ilmakuvauksen avulla. Fladojen ja kluuvien näkinpartaisesiintymiä on kartoitettu Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelmassa (Velmu).
Luontotyypin tilaa heikentävät ja parantavat toimet
Suojaisten näkinpartaispohjien tilaa heikentää koko Suomen rannikolla Itämeren rehevöityminen ja siihen liittyvä veden sameneminen, ruovikoituminen, rihmalevien runsastuminen ja pohjien liettyminen.
Suojaisten näkinpartaispohjien rehevöitymistä voidaan vähentää valuma-alueen maa- ja metsätalouden vesiensuojelutoimilla, kuten vesistöjen rantojen suojavyöhykkeillä, rakentamalla ravinteita sitovia kosteikkoja ja välttämällä vesien johtamista suoraan laskuojiin.
Rantarakentaminen sekä veneilyn ja muun virkistyskäytön lisääntyminen matalissa ja suojaisissa rantavesissä heikentävät luontotyypin tilaa. Matalien liejupohjien pohjasedimentti on altis veneilystä aiheutuvalle aallokolle ja virtauksille. Suojaisten lahtien tyyppilaji punanäkinparta on erittäin herkkä rehevöitymiselle ja veden liikkeille.
Suojaisten näkinpartaispohjien tilaa voidaan parantaa kunnostamalla elinympäristöjä ja siirtoistuttamalla näkinpartaisia, kuten punanäkinpartaa. Fladojen ja kluuvien kunnostaminen palauttamalla niiden suulta aiemmin poistettuja kynnyksiä ja ennallistamalla vesiyhteyksiä voi parantaa näkinpartaispohjien tilaa kustannustehokkaasti.
