Meriajokaspohjat
Meriajokaspohjalla tarkoitetaan aluetta, joka on Itämeren avoimella hiekka- tai moreenipohjalla esiintyvä vedenalainen kasviyhteisö, jonka pinta-alasta monivuotinen kasvillisuus peittää vähintään kymmenen prosenttia ja siitä meriajokas vähintään puolet.
Levinneisyys
Meriajokaspohjia esiintyy Suomen rannikkovesissä Selkämerellä, Saaristomerellä ja läntisellä Suomenlahdella noin 1–8 metrin syvyisillä hiekkapohjilla. Meriajokaspohjien esiintymistä rajoittaa Suomessa murtoveden vähäinen suolaisuus, koska meriajokas tarvitsee vähintään 5 ‰:n suolapitoisuutta. Meriajokaspohjien tunnetut esiintymät Suomessa sijoittuvat Rauman ja Sipoon välille. Laajimmat kohteet ovat Salpausselkien ja harjujen vedenalaisissa osissa ulkosaariston hiekka- ja moreenisärkillä.
Luontotyypin tunnistaminen
Meriajokaspohjat ovat hiekka- ja sorapohjilla sijaitsevia vedenalaisia niittyjä, joiden koko vaihtelee muutamista neliömetreistä useisiin hehtaareihin. Meriajokkaan lehdet ovat pitkiä (20–100 cm) ja kapeita (2–4 mm), ja kasvustojen tiheys vaihtelee. Suomen rannikon meriajokaspohjilla elää mereisten kasvilajien (meriajokas, merihapsikka) lisäksi myös murto- ja makean veden lajeja, kuten hauroja ja vitoja.
Meriajokaspohjat tarjoavat suojaa ja ravintoa kaloille ja monille selkärangattomille, jotka eivät avoimessa ympäristössä selviäisi. Meriajokkaan lehdillä ja niiden suojissa elää kotiloita, leväkatkoja ja -siiroja, merietanoita sekä silo- ja särmäneuloja. Monipuolisessa pohjaeläinyhteisössä on mm. simpukoita, katkoja, harvasukasmatoja ja monisukasmatoja.
Meriajokaspohjia voidaan havainnoida sukeltamisen ohella veneestä laskettavan kameran avulla, ja niiden mahdollista esiintymistä voidaan päätellä myös meren pohja-aineksen ja veden syvyyden perusteella sekä ilma- ja satelliittikuvilta. Meriajokasesiintymiä on kartoitettu Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelmassa (Velmu).
Luontotyypin tilaa heikentävät ja parantavat toimet
Meriajokaspohjien tilaa heikentää Suomen rannikolla Itämeren rehevöityminen ja siihen liittyvä veden sameneminen, yksivuotisten levien voimakas kasvu ja ajelehtivat rihmalevälautat. Heikentävää vaikutusta voidaan vähentää valuma-alueen maa- ja metsätalouden vesiensuojelutoimilla, kuten vesistöjen rantojen suojavyöhykkeillä, rakentamalla ravinteita sitovia kosteikkoja ja välttämällä vesien johtamista suoraan laskuojiin.
Paikallisesti maa-aineksen otto, rantarakentaminen, vesirakentaminen, veneily ja ankkurointi hävittävät ja heikentävät luontotyyppiä. Meriajokkaan siirtoistutukset ovat yksi tapa ennallistaa hävinneitä tai heikentyneitä meriajokaspohjia. Siirtoistutusten kokeilu on Suomessa käynnissä.
