Hiekkarannat
Hiekkarannalla tarkoitetaan aluetta, joka on meren, järven tai joen ranta, jota ei ole rakentamisella taikka täyttämis- tai tasoittamistoimenpiteillä merkittävästi muutettu, jonka maa-aines on pääosin hiekkaa tai hietaa ja kasvillisuus sulkeutumatonta.
Levinneisyys
Hiekkarantoja esiintyy koko Suomessa. Lähes puolet niiden arvioidusta alasta on merenrannoilla, ja jokirannoilla sekä järvenrannoilla on noin neljännes kummallakin. Esiintymiä on etenkin harjualueilla ja hiekkadyynien yhteydessä.
Rannikolla hiekkarantoja on runsaimmin Perämeren rannoilla mm. Kalajoella, Siikajoella ja Hailuodossa, Yyterissä sekä Hankoniemen ja Suomenlahden harjusaarien rannoilla. Sisämaassa hiekkarantoja on eniten Lapin suurten jokien varsilla, Oulujärven rannoilla, Salpausselkien alueella sekä Järvi-Suomen karujen, kirkasvetisten reittivesien varrella.
Luontotyypin tunnistaminen
Hiekkarantojen kasvillisuus on melko niukkaa ja aukkoista eikä hyvässä tilassa koskaan täysin peittävää, vaan paljasta hiekkaa on näkyvissä. Hiekan liikkuminen aaltojen ja tuulen mukana, alhainen ravinnepitoisuus, vedenkorkeuden vaihtelu, tuulisuus ja paahteisuus sekä rannikoilla suolaisuus tekevät luontotyypistä omaleimaisen elinympäristön. Hiekkarannan laajuus vaihtelee vedenkorkeuden mukaan, ja ekologiseen kokonaisuuteen sisältyy myös matalan veden peittämä hiekkarannan osa.
Laajoilla hiekkarannoilla kasvillisuus muodostaa usein rannansuuntaisia vyöhykkeitä. Hiekkarannoille voi kertyä rannalle ajautuneista vesikasveista eloperäisiä rantavalleja, jotka ovat hyvä kasvualusta kasveille ja elinympäristö selkärangattomille lajeille. Suuri osa hiekkarantojen eläinlajistosta on selkärangattomia, jotka elävät katseilta piilossa joko vesirajassa hiekan sisällä tai kasvillisuuteen piiloutuneena.
Hiekkarantojen kasvilajisto on rannikolla erilaista kuin sisävesillä, ja myös Etelä- ja Pohjois-Suomen välillä on eroja. Koko rannikolla tyypillisiä merenrantahietikoiden kasveja ovat rantavehnä, suola-arho ja merinätkelmä. Merenrannikon hiekkarannat ovat tärkeä elinympäristö useille harvinaisille ja uhanalaisille paahdeympäristöjen kasvi- ja hyönteislajeille.
Sisävesien hiekkarannoilta puuttuvat suolaan sopeutuneet lajit. Niillä kasvaa muillakin rantatyypeillä tavattavia lajeja, kuten siniheinää, ruokohelpiä, hietakastikkaa, rantakukkaa, luhtavuohennokkaa ja rantaminttua. Pensaista esiintyy etenkin pajuja, ja kangasmetsään rajautuvalla takareunalla tavataan esimerkiksi puolukkaa, sianpuolukkaa, jäkäliä ja hietikkotierasammalta.
Jokivarsilla joen dynamiikka muuttaa hietikoita varsin nopeasti avaten uusia kasvupaikkoja ja tuhoten entisiä. Jokihietikoiden kasvillisuus on harvaa ja niukkalajista. Se koostuu esimerkiksi kissankellosta, ahomatarasta, ukonkeltanoista, harakankeltanoista ja rölleistä. Pohjoisilla jokivarsihietikoilla elää uhanalaisia kasvilajeja kuten pensaskanerva ja tataarikohokki.
Luontotyypin tilaa heikentävät ja parantavat toimet
Rakentaminen sekä maa-ainesten ottaminen, täyttäminen ja tasoittaminen heikentävät hiekkarannan tilaa. Virkistyskäyttöä tulee ohjata siten, etteivät alueen suojeluarvot heikkene kulutuksen takia. Toisaalta lievä kulutus ylläpitää hiekkarannan avoimuutta.
Luontaista kasvillisuutta ei pidä poistaa, ellei tavoitteena ole rehevöitymisestä johtuvan umpeenkasvun hoitaminen. Jos hiekkarannalla tarvitaan luonnonhoitotoimia, niitä suunnitellaan ja niiden toteuttamisesta neuvotellaan maanomistajan kanssa osana rajauspäätösmenettelyä.
Hiekkarannoilla sijaitsevien eloperäisten rantavallien poistamista harkitaan tapauskohtaisesti. Merenrantojen hauru- ja meriajokasvalleja ei tule poistaa, mutta rihmalevistä ja järviruo’osta muodostuneet massat ja järvenrantojen järviruokokasaumat ovat usein alku umpeenkasvulle.
Hiekkarantojen läpi menevät tai lähistöllä sijaitsevat ojat, jotka tuovat vesiä hakkuualueilta tai pelloilta, rehevöittävät hiekkarantaa ja sen rantavettä kiihdyttäen järviruo’on kasvua. Ravinnevalumien vähentäminen ja pidättäminen esimerkiksi kosteikkojen avulla parantaa hiekkarantojen ja vesistön tilaa.
Kurtturuusu on kansallisesti haitalliseksi luokiteltu vieraslaji, jonka torjunta on maanomistajan vastuulla. Yksittäiset kurtturuusupensaat eivät heikennä hiekkarannan tilaa, mutta ne tulee poistaa mahdollisimman pian, koska kurtturuusu leviää tehokkaasti juurakkonsa avulla ja voi vallata koko hiekkarannan. Koneellisesti tehtävä kurtturuusun torjunta on hiekkarannoilla varsin yksinkertaista, koska juurakko irtoaa hiekasta hyvin. Torjunnassa tärkeää on jälkihoito ja seuranta, sillä uudet pensaat lähtevät kasvuun hiekkaan jääneistä juurakon kappaleista. Siemenistä leviämistä tapahtuu edelleen sisämaasta lintujen mukana rannikolle. Kurtturuusun torjuntaan on ohjeita vieraslajit.fi -sivustolla.
Niillä rannikkoalueilla, joilla ilmastonmuutos aiheuttaa meriveden pinnan pysyvää nousua, tulisi maankäytön suunnittelulla mahdollistaa hiekkarantojen vähittäinen siirtyminen, jotta tämän uhanalaisen luontotyypin esiintymiä ei häviäisi.
Laajemmat tiedot luontotyypistä:
Luonnonsuojelulain luontotyyppien inventointiohje, luonnos 15.5.2024 (ei saavutettava) (pdf, 49 Mt)