Harjumetsien valorinteet
Harjumetsän valorinteellä tarkoitetaan aluetta, joka on kaakko-länsi-suuntainen harju- tai reunamuodostuman rinnealue, jonka kaltevuus on vähintään viisi prosenttia, humuskerros ohut, pohjakerros aukkoinen ja puuston latvuspeittävyys enintään 60 prosenttia, ja jolla kasvaa häränsilmää, kalliokieloa, kangasajuruohoa, ahokissankäpälää tai vastaavia harjuille tyypillisiä lajeja.
Levinneisyys
Harjumetsien valorinteitä esiintyy koko maassa alueilla, joilla on mannerjäätikön sulamisvesien lajittelemia ja kasaamia hiekka- ja soramuodostumia, kuten harjuja, saumaharjuja, reunamuodostumia, deltoja tai sandureja. Etenkin Itä-, Kaakkois- ja Etelä-Suomessa Salpausselkien ja pitkittäisharjujen alueilla sekä muun muassa Rokuan ja Sotkamon harjuilla voi olla luonnonsuojelulain tarkoittamia harjumetsien valorinteitä, joilla esiintyy harjuille tyypillistä lajistoa. Harjumetsät ovat kuitenkin nykyisin luonnontilaltaan niin muuttuneita, että vain pieni osa potentiaalisista esiintymistä täyttää luonnonsuojeluasetuksen määritelmän.
Luontotyypin tunnistaminen
Harjumetsien valorinteet sijaitsevat jääkauden synnyttämien hiekka- ja soramuodostumien loivilla tai jyrkillä rinteillä. Rinteiden kaltevuus on vähintään 5 %, ja ne avautuvat kaakon ja lännen välille. Edustavin valorinnekasvillisuus keskittyy korkeiden harjujen paisterinteille, usein rinteiden yläosaan, jossa alapuolinen puusto varjostaa vähiten.
Puuston latvuspeittävyys on enintään 60 %. Valtapuulaji on mänty, ja sekapuina voi esiintyä harvakseltaan kuusta, koivua tai haapaa. Latvuspeittävyys arvioidaan kohteen koko alalta, joten esiintymän sisällä voi olla myös yksittäisiä puustoltaan tiheämpiä osia.
Harva ja vähemmän varjostava puusto mahdollistaa edustavan paahdelajiston esiintymisen. Harjujen valorinteillä voi olla jälkiä aiemmista metsäpaloista: hiiltyneitä kantoja tai palokoroja vanhojen mäntyjen kyljissä. Kasvillisuus valorinteillä on varjorinteiden kasvillisuutta selvästi avoimempaa. Pohjakerros on aukkoinen ja kivennäismaapaljastumat ovat tavallisia.
Yleisimpiä, koko maassa harjujen valorinteillä kasvavia varpuja ovat puolukka, sianpuolukka ja variksenmarja ja heiniä metsälauha, lampaannata ja metsäkastikka. Saroista tyypillisiä ovat muun muassa kanervisara, sormisara ja harjusara sekä harvinaisempi jalkasara. Tyypillisiä ruohoja ovat muun muassa huopavoikeltano, kalliokielo ja toisinaan myös harjuhietaorvokki. Häränsilmä on Etelä-Suomessa yleinen, mutta harvinaistuu pohjoista kohti. Valorinteiden pensaskerroksen tavallisin laji on kataja.
Hernekasveissa on useita harjujen valorinteiden olosuhteisiin sopeutuneita kasvilajeja, kuten idänkeulankärki, tunturikurjenherne, masmalo ja keltamaite. Harjunrinteiden kasvillisuuden sulkeutuessa lajit saattavat kadota näkyvistä, mutta maanpinnan paljastuttua metsäpalon tai muun syyn takia ne voivat nousta runsain määrin maaperän siemenvarastosta. Harjujen valorinteiden uhanalaisia lajeja ovat muun muassa hietaneilikka, kangasraunikki sekä varhain keväällä kukkivat kangasvuokko ja hämeenkylmänkukka.
Monet luontotyypillä tavattavista hyönteisistä käyttävät ravintokasvinaan tiettyjä kasvilajeja, joista tärkeitä ja laajalle levinneitä, mutta voimakkaasti taantuneita ovat ahokissankäpälä ja kangasajuruohon alalaji harjuajuruoho. Luontotyyppi on myös elinympäristö suurelle joukolle selkärangattomia eläinlajeja, joista useat ovat uhanalaisia.
Luontotyypin tilaa heikentävät ja parantavat toimet
Soranotto ja rakentaminen harjumetsän valorinteellä aiheuttavat luontotyypin häviämisen. Tavanomaiset metsätaloustoimenpiteet ja niihin liittyvä lannoittaminen heikentävät luontotyypin tilaa harjulajistolle sopimattomaksi. Harjumetsien valorinteillä voidaan toteuttaa luonnonhoidollisia toimia ELY-keskuksen ohjeistuksen mukaisesti, myös osana ympäröivien alueiden metsätaloustoimia.
Useimmat esiintymät tarvitsevat pikaisia toimia niiden valorinneluonteen säilyttämiseksi tai tilan parantamiseksi. Hoitotoimien tavoitteena on lisätä valoisuutta ja paahteisuutta. Tämä voidaan toteuttaa puustoa poistamalla, poistamalla aluskasvillisuutta ja paljastamalla kivennäismaalaikkuja. Hoitotoimia suunnitellaan ja niiden toteuttamisesta neuvotellaan maanomistajan kanssa osana rajauspäätösmenettelyä.
Varjostavan puuston poisto on valorinteiden hoidossa tärkeä toimenpide. Puustoa aukottamalla voidaan luoda paahteisia valorinteitä, jotka muistuttavat luontaisten metsäpalojen synnyttämiä puuttomia tai vähäpuustoisia kehitysvaiheita. Puuston harventaminen riittävän voimakkaasti etenkin alarinteessä parantaa ylärinteen valo-olosuhteita sekä edistää harjukasvien kukintaa ja voi vähentää sammalpeitettä. Tavoitteena on vaihteleva puustorakenne aukkoineen ja pystypuuryhmineen. Puuston poisto kerralla laajalta alueelta voi johtaa liialliseen heinittymiseen. Vesoittumisen estämiseksi lehtipuut kannattaa kaulata. Isot lehtipuut, kuolleet puut sekä yksittäiset järeät männyt säästetään. Kuollut maapuusto jätetään esiintymälle, ja lahopuun määrän lisäämiseksi myös osa kaadetuista rungoista voidaan jättää lahopuiksi. Hakkuutähteet kuljetetaan pois tai poltetaan paikan päällä. Mahdollisuus hakkuutähteiden polttoon kannattaa pohjavesikysymysten vuoksi varmistaa ELY-keskukselta.
Kivennäismaan paljastaminen tehdään varvikkoa, sammalia, jäkäliä, kariketta ja kunttaa poistamalla. Se voi herättää harjukasvien siemenpankin. Myös monet paahdeympäristöjen hyönteiset tarvitsevat paljasta maata pesäkolojen kaivamiseen. Poistettu kuntta ja muu kasvillisuus viedään pois alueelta tai poltetaan hakkuutähteiden kanssa.
Metsäpalojen torjunnan vuoksi harjunrinteille ominaisia luonnonkuloja ei juuri enää ole. Tulen vaikutusten palauttaminen ennallistamispoltolla tai luonnonhoidollisella kulotuksella on hyvä keino hoitaa valorinteitä ja palauttaa niiden monimuotoisuusarvoja. Pohjavesien suojelu tulee ottaa hoitotoimien suunnittelussa tapauskohtaisesti huomioon.
Laajemmat tiedot luontotyypistä:
Luonnonsuojelulain luontotyyppien inventointiohje, luonnos 15.5.2024 (ei saavutettava) (pdf, 49 Mt)