Avomerialueiden ja rannikkovesien rehevöityminen

Avomerialueilla ravinteiden määrä vedessä on edelleen liian korkea ja a-klorofyllipitoisuudet ovat nousseet monella alueella. Rehevöitymisen vuoksi pohjan happitilanne on heikko Pohjoisella Itämerellä ja Suomenlahdella. Myös kaikki rannikkovedet ovat heikossa tilassa rehevöitymisen suhteen.

Kalliorantaa, kaislikkoa ja vihertävää levää veden pinnalla. — Rannikkovesissä varsinkin kasviplanktonin määrää ja biomassaa kuvaavat indikaattorit osoittavat huonoa tilaa. © Riku Lumiaro

Avomerialueiden ravinnetaso on edelleen liian korkea

Kaikilla avomerialueilla pintaveden typpi- ja fosforipitoisuus ylittävät hyvälle tilalle määritetyt kynnysarvot. Tilanne on vähiten huolestuttava Perämerellä, jossa indikaattorit ovat lähellä kynnysarvoja, mutta osoittavat silti heikkoa tilaa.

Fosforin pitoisuus on kasvanut – eli tila heikentynyt – suurimmassa osassa avomerialueitamme vuosiin 2011–2016 verrattuna. Typen pitoisuuksissadet ei ole tapahtunut muutoksia samalla aikavälillä. Pitkällä aikavälillä (1990–2021) mitattuna liuenneen epäorgaanisen fosforin pitoisuus on kasvanut kaikilla merialueilla. Typen pitoisuudet ovat kuitenkin pysyneet ennallaan tai vähentyneet pitkällä aikavälillä eli tila on typen suhteen parantunut kaikilla muilla alueilla paitsi Pohjois-Itämeren, Läntisen Suomenlahden ja Ahvenanmaan avomerialueilla.

Palloja ja viivoja, jotka kuvaavat fosforipitoisuuden nousseen viimeisen 45 vuoden aikana sekä Itä-Suomenlahdella että Selkämerellä ja pitoisuudet ovat loittonemassa hyvän tilan kynnysarvosta. — Epäorgaanisen liuenneen fosforin (DIP) keskimääräiset pitoisuudet Itä-Suomenlahden ja Selkämeren avomerialueilla talvikaudella 1976–2021. Pystyjanat kuvaavat mittausten keskihajontaa ja pisteviivalla on kuvattu fosforipitoisuuden viiden vuoden liukuva keskiarvo. Vihreä vaakaviiva kuvaa hyvälle tilalle asetettua kynnysarvoa, eli avomerialueiden fosforipitoisuus on edelleen kynnysarvoa korkeammalla. Tilastollisesti merkitsevät nousevat trendit on korostettu oranssilla. © HELCOM

Palloja ja viivoja, jotka näyttävät typpipitoisuuden laskeneen hieman 1990-luvulta alken sekä Itä-Suomenlahdella että Selkämerellä. Selkämerellä typpipitoisuus on jo lähellä hyvän tilan kynnysarvoa, Suomenlahdella siitä ollaan vielä kauempana. — Epäorgaanisen liuenneen typen (DIN) keskimääräiset pitoisuudet Itä-Suomenlahden ja Selkämeren avomerialueilla talvikaudella 1976–2021. Pystyjanat kuvaavat mittausten keskihajontaa ja pisteviivalla on kuvattu typpipitoisuuden viiden vuoden liukuva keskiarvo. Vihreä vaakaviiva kuvaa hyvälle tilalle asetettua kynnysarvoa, eli avomerialueiden typpipitoisuus on edelleen kynnysarvoa korkeammalla. Tilastollisesti merkitsevät laskevat trendit on korostettu sinisellä. © HELCOM

Korkeat ravinnetasot ylläpitävät kasviplanktonin runsautta. Kasviplanktonin määrää kuvaavan a-klorofylli-pitoisuuden, sinileväkukintojen runsauden ja näkösyvyyden osalta kaikki avomerialueet ovat heikossa tilassa. A-klorofyllipitoisuudet ovat kasvaneet edelliseltä luokittelukaudelta Ahvenanmerellä, Merenkurkussa ja Perämerellä, eli tila on heikentynyt. Typpeä sitovien sinilevien kukinnat ovat runsastuneet tai laajentuneet Selkämerellä, Ahvenanmerellä, Pohjois-Itämerellä ja läntisellä Suomenlahdella. Parantumista on kuitenkin tapahtunut Selkämeren avomerialueiden näkösyvyydessä.

Syvien pohjien happitilanne on heikentynyt eteläisillä merialueilla

Monille merenpohjan lajeille elintärkeä pohjan happitilanne on rehevöitymisen vuoksi heikko Pohjois-Itämerellä ja Suomenlahdella, ja alueiden happitilanne on edelleen heikentynyt. Tämä näkyy myös näiden avomerialueiden pohjaeläinyhteisöjen heikkona tilana. Pohjan happitilanne ja pohjaeläinyhteisöt ovat sen sijaan hyvässä tilassa Ahvenanmerellä, Selkämerellä, Merenkurkussa ja Perämerellä. Huolestuttavaa on kuitenkin Merenkurkun ja Selkämeren avomerialueiden happitilanteen hidas heikkeneminen.

Pohjan happitilannetta kuvataan kahdella indikaattorilla: happivelka- ja happipitoisuusindikaattori. Happivelkaindikaattoria käytetään niillä avomerialueilla, joiden vesipatsas on pohjaveden korkean suolapitoisuuden vuoksi kerrostunutta ja pohjanläheinen vesi hapetonta. Yksinkertaistettuna happivelkaindikaattori ilmaisee sitä määrää happea, jolla pohja pääsisi pois hapettomasta tilasta. Happipitoisuuden indikaattoria käytetään matalammilla vesialueilla. Pysyvästi hapettomilla merialueilla se ilmaisee hapettomien pohjien levinneisyyttä, kun taas hapekkailla alueilla mitataan pohjan happipitoisuutta.

Happivelka halokliinin alapuolisessa vedessä on kasvanut 1900-luvun alusta, erityisen voimakkaasti 1990-luvulta alkaen. Pohjan happitilanne ja pohjaeläinyhteisöt ovat sen sijaan hyvässä tilassa Ahvenanmerellä, Selkämerellä, Merenkurkussa ja Perämerellä.

pistekuvaaja, jossa pisteitä kuvaten Itämeren pohjan läheisen veden happivelkaa. 1900-1980 lukujen välissä hyvin lievästi nousevia pisteitä ja 1990-luvulta alkaen jyrkemmin nousevia pisteitä. — Happivelan pitkäaikaismuutokset halokliinin alapuolisessa vedessä varsinaisella Itämerellä vuosina 1900-2020. Katkoviiva osoittaa viiden vuoden liikkuvan keskiarvon. 1990-luvulta lähtien nähdään happivelassa nousua (oranssi), joka tarkoittaa pohjan happiolosuhteiden heikkenemistä. © HELCOM

Rannikkovesityyppien rehevöitymistila on heikko kaikkialla muualla paitsi Merenkurkussa

Rannikkovesityypit ovat rehevöitymisen osalta heikossa tilassa. Rannikon vesityyppien tila arvioitiin vesimuodostumien kautta; näiden tila vesityyppien sisällä saattoi vaihdella merkittävästikin.

Kotilo kiven päällä rihmalevien ympäröimänä. — Limakotilo rihmalevien keskellä Suomenlahdella. © Maiju Lanki, Metsähallitus

Perämeren sisemmät ja ulommat rannikkovedet sekä Merenkurkun ulkosaariston vesityypit ovat keskimäärin hyvässä tilassa veden ravinnepitoisuuden osalta. Molemmilla ravinneindikaattoreilla, kokonaisfosforilla ja kokonaistypellä, vaihtelu on kuitenkin suurta rannikon sisemmissä vesimuodostumissa. Suomenlahden ja Saaristomeren rannikkovesityypeissä näiden indikaattorien tila on enimmäkseen heikko.

Rannikkovesissä kasviplanktonin määrää (a-klorofylli) ja biomassaa kuvaavat indikaattorit näyttävät muita indikaattoreita huonompaa meren tilaa. Selkämeren, Saaristomeren ja Suomenlahden rannikkovesityyppien vesimuodostumat ovat kauttaaltaan heikossa tilassa; Merenkurkun ja Perämeren vesityypeissä vaihtelu on suurempaa.