Miksi Itämeri on heikossa tilassa?
Suomen meriympäristön tila 2024 -työn johtopäätelmä on se, että kaikista tarkastelluista osatekijöistä liiallisten ravinteiden aiheuttama rehevöityminen on merialueemme laajin ongelma. Vaikka työtä ravinnekuormituksen hillitsemiseksi on tehty vuosikymmeniä, rehevöityminen on edelleen useiden indikaattorien mukaan voimakasta. Rehevöityminen ei ole vähentynyt juurikaan ja erityisesti sinileväkukintojen laajentuminen kertoo siitä, että asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta ollaan kaukana. Ihmisen aiheuttaman ravinnekuormituksen hillitsemisessä ei ole edetty, sillä jokien tuoma ravinnekuormitus ei ole vähentynyt 20 vuoteen. Nykyisellä kehitysvauhdilla seuraavat sukupolvet kamppailevat saman ongelman parissa.
Ihmisen toiminta rannikolla ja merellä on laajentunut, kun teknologinen kehitys on mahdollistanut kaukaisempienkin merialueiden hyötykäytön. Kalastus, energiantuotanto ja vesiviljely eivät rajoitu vain rannikkoalueille, ja erityisesti tuulivoimarakentaminen tulee laajentumaan lähivuosina yhä uusille alueille vihreän siirtymän myötä. Yhdessä rannikon maankäytön kanssa nämä tulevat aiheuttamaan lisäpaineita meri- ja rannikkoalueiden ekosysteemeille. Tämä voi tarkoittaamuun muassa merenpohjan elinympäristöjen menettämistä ja heikkenemistä, hydrografisia muutoksia, melua, mahdollista pilaantumista. Talousvyöhykkeellä tuotettu energia on tuotava maihin kantaverkkoon, ja siksi merituulivoiman vaikutusketju on pitkä, kattaen avomeren merituulivoimalat, kaapeloinnit, näiden huoltoon tarvittavat asennukset satamineen ja kantaverkon energiasiirtojärjestelmät mantereella.
Merenhoidon tavoitteena on löytää ekologisesti kestävä meren käytön taso, joka on sosiaalisesti hyväksyttyä ja mahdollistaa taloudellisen hyödyntämisen, mutta ei vaaranna ekosysteemin toimintaa. Tämä toteutuu parhaiten merialuesuunnittelun avulla. Hyvin suunniteltu, ekosysteemilähestymistapaa noudattava ohjaus merituulivoimaloiden sijoittamiselle on välttämätöntä, jotta merituulivoimalat eivät lisää luontokatoa tai meriympäristön pilaantumista.
Mitkä painetekijät estävät hyvän tilan saavuttamisen?
Suomen meriympäristön merkittävimmät paineet kohdistuvat sekä meriekosysteemin huippupetoihin että ravintoverkon perustuottajiin. Rehevöityminen on perustuottajien ja ympäristömyrkyt huippupetojen suurin uhka ja yhdessä nämä vaikuttavat ravintoverkon ja elinympäristömuutosten kautta koko ekosysteemiin. Myös metsästys, kalastus ja kalastuksen sivusaaliit aiheuttavat kuolleisuutta merinisäkkäille, linnuille ja kaloille.
Rehevöityminen vaikuttaa erityisesti ravintoverkon perustuottajiin – kasviplanktoniin ja pohjakasvillisuuteen – ja sitä kautta vaikutukset kertautuvat ravintoverkossa. Rehevöitymisen kerrannaisvaikutukset ovat tällä hetkellä suurin syy meriekosysteemin heikkoon tilaan. Ravinteiden lisääntymisen myötä kasviplanktonin, makrolevien ja vesikasvien biomassa kasvaa ja lajikoostumus muuttuu. Tämä vaikuttaa kasvinsyöjäeläinten runsauteen ja lajikoostumukseen. Lisääntynyt biomassa kerääntyy pohjalle ja lisääntynyt hajotustoiminta taas kuluttaa pohjan happea. Happipitoisuuden väheneminen karkottaa herkemmät eläinlajit alueelta, ja hapettomilta pohjilta löydetäänkin vain anaerobisia bakteereja.
Vaikka rehevöitymisvaikutuksia voi olla vaikea erottaa muista paineista ravintoverkon korkeammilla tasoilla, tutkimukset ovat selvästi osoittaneet, että eläinten elinympäristöissä rehevöitymisestä johtuvat muutokset, ovat vahingollisia merinisäkkäiden, lintujen ja kalojen populaatioille.
Ympäristömyrkkyjen pitoisuudet ovat pääosin laskeneet ja niiden kertyminen ravintoverkossa ei enää tällä hetkellä aiheuta petoeläinten merkittävää kuolleisuutta. Ympäristömyrkyt, kuten rehevöityminenkin, ovat kuitenkin meriympäristössä laajalle levinneitä ongelmia ja siten niiden vaikutus on krooninen koko merialueella. Ne kerääntyvät ajan myötä myös merenpohjan syvänteisiin, joissa pohjaeläimistö voi häiriintyä. Pohjasyvänteiden myrkkyjen vaikutuksia ei ole pystytty tässä tila-arviossa erottamaan hapen puutteen vaikutuksista.
Metsästys ei ole tällä hetkellä hylje- tai lintukantojen merkittävin uhkatekijä. Kalastus sen sijaan – joko tarkoituksellisesti tai tahattoman sivusaaliskuolleisuuden takia – on vaellussiian, kilohailin ja Itämeren pääaltaan silakkakannan kohdalla liian suurta, jotta hyvä tila voidaan saavuttaa. Lisäksi Saaristomeren kuha vielä toipuu voimakkaasta kalastuksesta. Sivusaaliskuolleisuuden epäillään aiheuttavan liiallista kuolleisuutta pyöriäiselle ja norpan eteläiselle kannalle, mutta tähän liittyy suurta epävarmuutta.
Vaelluskalojen – lohen, meritaimenen ja ankeriaan – suurimpana uhkana edelleen ovat lukuisat vaellusesteet sekä vesivoimaturbiinien aiheuttama kuolleisuus. Jokien esteet ja turbiinit ovat merkittävin syy näiden kolmen lajin heikkoon tilaan. Todistusaineisto vaellusesteiden purkamisen ja kalateiden rakentamisen myönteisistä vaikutuksista vaelluskalakannoille on selkeä.
Lukuisat ihmisen toiminnat merellä aiheuttavat häiriötä merenpohjaan, ja ääritapauksissa merenpohjan elinympäristön katsotaan tuhoutuneen. Merenpohjan tila-arvion mukaan Suomenlahden ranta-alueiden ja erityisesti suojaisten lahtien rantojen maankäyttö ja muokkaukset estävät hyvän tilan saavuttamisen tyrskyvyöhykkeen elinympäristöissä. Vedenalaisten elinympäristöjen tila riippuu kuitenkin myös mekaanisten häiriöiden yhteisvaikutuksesta rehevöitymisen ja ympäristömyrkkyjen kanssa ja näistä syntyvä vahingollinen häiriö onkin merkittävin syy monen merenpohjan elinympäristön heikkoon tilaan. Tämä näkyy erityisesti vesikasvi- ja pohjaeläinyhteisöjen tilassa.