Rannikkolajien tila
Kuhakannan tila alkaa parantua säätelytoimien myötä
Kuhan tärkein kalastusalue on Saaristomeri. Kuhakannalle ei ole toistaiseksi säännöllisesti laskettu kalastuskuolevuutta tai kutukannan kokoa. Saaristomeren kuhakannan tilaa on kuitenkin seurattu 1980-luvun alusta alkaen ja yksittäisissä tutkimuksissa on todettu, että kalastus on kohdistunut liian voimakkaana liian pieniin yksilöihin. Tämä on aiheuttanut kantaan geneettisiä muutoksia, jotka näkyvät mm. kasvun heikkenemisenä ja sukukypsyyden saavuttamiskokoon alenemisena.
Edellisellä tarkastelukaudella 2011–2016 Saaristomeren kuhakannan tila luokiteltiin heikoksi. Sen jälkeen kalastuspaine on kuitenkin pienentynyt huomattavasti ja kuhan alamittaa nostettiin kaupallisessa kalastuksessa Saaristomerellä 40 cm:iin vuonna 2019. Näiden takia kuhakannan tila onkin alkanut parantua: kuhien keskipaino on kasvanut ja kannan biomassa on nousussa. Toisaalta Saaristomerellä isokokoisten kuhien osuus kalakannassa on tuntuvasti pienempi kuin Suomenlahdella. Saaristomeren kuhakannan katsottiin olevan edelleen heikossa tilassa. Luotettavaa tila-arviota Saaristomeren kuhakannasta on toistaiseksi vaikea tehdä ja tilaindikaattoreita kehitetään seuraavaa arviointikautta varten. '
Ahvensaaliit ja kannan tila ovat pysyneet ennallaan
Ahvenen tärkeimpiä kalastusalueita ovat sekä Saaristomeren alue että Selkämeren rannikkovedet. Kuten kuhalle, myöskään rannikon ahvenkannoille ei ole säännöllisesti laskettu kalastuskuolevuutta tai kutukannan kokoa.
Kalastuksen vähenemisestä huolimatta kaupalliset ahvensaaliit ovat rannikkoalueilla pysytelleet suunnilleen samalla tasolla yli 20 vuoden ajan, vaikka kalastuksen alueellisissa painotuksissa on tapahtunut muutoksia. Kaupallinen kalastus ja vapaa-ajan verkkokalastus kohdistuvat yli 20 cm:n pituisiin yksilöihin, jotka ovat ehtineet kutea jo muutaman kerran ennen pyydyksiin joutumista. Siksi kalastuksella ei todennäköisesti aiheuteta ahvenkantoihin samansuuntaisia geneettisiä muutoksia kuin on aiheutettu Saaristomeren kuhakantaan. Näillä perusteilla ahvenkannan tilan katsotaan olevan hyvä koko rannikkoalueella. Arvioon sisältyy kuitenkin epävarmuutta, ja indikaattoreita ahvenkannan tilan arviointiin kehitetään seuraavaa arviointikautta varten.
Siian keskikoko on pienentynyt ja kanta on edelleen heikossa tilassa
Suurin osa Suomen vaellussiikasaaliista perustuu istutuksiin, vain Perämeren joissa on hyvin poikasia tuottavia luonnonkantoja. Useissa joissa on kuitenkin heikommin tuottavia siikakantoja.
Perämeren vaellussiikakantojen tilan arviointi on käytännössä perustunut kutujokiin nousevien emokalojen kasvun, koon ja ikärakenteen seuraamiseen. Jokiin kudulle nousevien siikojen keski-ikä on voimakkaan kalastuksen takia nuorentunut 1980-luvulta alkaen, eikä nykyisissä emokalapyynneissä juuri enää saada uudelleen kudulle tulevia 7- tai 8-vuotiaita siikoja. Samasta syystä siikojen keskikoko on myös pienentynyt.
Jokiin kutemaan nousevien siikojen kasvu hidastui 1980-luvun alussa pitkäksi aikaa. 2000-luvun vaihteessa keskikoon lasku pysähtyi, ja se on säilynyt viimeiset runsaat kymmenen vuotta suunnilleen vakiotasolla tai enintään hiukan laskenut. Seuranta-aineistojen perusteella vaellussiian kasvu ennen sukukypsyyden ja kalastuskoon saavuttamista on nopeutunut vesien lämpenemisen myötä, mutta vanhemmilla, yli kuusivuotiailla yksilöillä, keskimääräinen kasvu taas on hidastunut.
Myös Tornionjoelta lippoamalla pyydettyjen emokalojen keskikoko on kehittynyt vastaavalla tavalla, mutta siellä saaliissa on yhä enemmän pienikokoisia yksilöitä. Muutosten katsotaan johtuvan voimakkaasta valikoivasta kalastuksesta sekä mahdollisesti ympäristöolosuhteiden muutoksesta.
Käytössä olevien indikaattorien perusteella Perämeren vaellussiian tilanne tarkastelukaudella 2017–2022 on siis edelleen heikko, kuten edellisellä arviointikaudellakin. Arvio ulotettiin koskemaan kantojen tärkeimpiä syönnösalueita eli Perämeren ohella myös Merenkurkkua ja Selkämerta. Siiankin kohdalla tila-arviot ovat epävarmoja ja indikaattoreita on syytä kehittää seuraavaa arviointikautta varten.
Meritaimenen tila on kohentunut hiukan, mutta tilanne on edelleen heikko
Alkuperäisiä meritaimenkantoja on jäljellä enää kahdessatoista Suomen puolelta Itämereen laskevassa joessa. Meritaimenen levinneisyys kattaa kaikki Suomen merialueet, mutta jäljellä olevien kutujokien lukumäärä on alhainen.
Meritaimenkantojen tilan tarkempi arviointi perustuu muutamien luonnonkantajokien poikastiheyksiin. Suomenlahden alueella on kaksi meritaimenen luonnonkantajokea, Mustajoki ja Ingarskilanjoki, joiden meritaimenkannoista on pitkäaikaisia seurantatuloksia. Molemmissa joissa meritaimenien poikastiheydet ovat kasvaneet 2000-luvun alkuvuosista lähtien. Hyvästä kehityksestä huolimatta tilanne on heikko, sillä poikastiheydet ovat yleisesti alle puolet arvioidusta maksimipotentiaalista. Myös Selkämeren alueella seurantakohteena olleessa Lapväärtin-Isojoessa poikastiheydet ovat kasvaneet hitaasti, mutta tilanne on edelleen heikko. Tärkeimpinä syinä ovat todennäköisesti edelleen kalastuskuolleisuus meressä ja vaellusesteet joissa. Muille merialueille tila-arviota ei tehty.
Poikastiheyksien kasvun myötä meritaimenkantojen tilan arvioitiin kohentuneen ”äärimmäisen uhanalaisesta” ”erittäin uhanalaiseen” vuoden 2019 uhanalaisuusarvioinnissa. Heikon tilanteen takia meritaimenen kalastuspainetta tulisi Pohjanlahdella ja Saaristomerellä vähentää. Luonnonkannasta peräisin olevien yksilöiden joutumisesta verkkokalastuksen sivusaaliiksi ei ole tällä hetkellä käytettävissä luotettavaa tietoa.