Kalastuksen säätelyn kohteena olevien lajien tila

Silakkakannan tila on heikentynyt Suomenlahdella ja Pohjois-Itämerellä

Itämeren silakka on jaettu kannanarviointia ja saaliskiintiöitä varten useampaan silakkakantaan, joista suomalaiset alukset kalastavat pääosin kahta. Pääaltaan ja Suomenlahden silakkakantaan kuuluvat Suomenlahden, Saaristomeren, Ahvenanmeren ja Pohjoisen Itämeren silakat. Pohjanlahden silakkakantaan taas kuuluvat Perämeren, Merenkurkun ja Selkämeren silakat.

Vuosina 2017-2022 Pääaltaan ja Suomenlahden silakkakannan kalastuskuolevuus ylitti sille määritetyn hyvän tilan kynnysarvon viitenä vuotena, ainoastaan vuonna 2022 kalastuskuolevuus oli kestävällä tasolla. Silakan kutukannan koko onkin ollut alueella jo pitkään heikossa tilassa.

Pohjanlahden silakkakannan tila oli hyvä sekä kalastuskuolevuuden että kutukannan koon perusteella, vaikkakin isompien silakoiden heikentyneen kunnon vuoksi kutukannan koko (biomassa) on laskenut tarkastelujakson aikana. Vuoden 2024 kalastuskiintiöön onkin tulossa tuntuva vähennys. 

Kuva

Kilohaili hyötyy heikoista silakka- ja turskakannoista

Kilohailia on esiintynyt Itämerellä runsaasti jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien johtuen ainakin osittain Itämeren turskakantojen heikosta tilasta. Itämerellä katsotaan olevan vain yksi kilohailikanta, jota kalastetaan Suomen eteläisillä merialueilla ja Selkämerellä. Vuosina 2017–2022 kilohailin kalastuskuolevuus on useimpina vuosina ylittänyt sille määrätyn hyvän tilan kynnysarvon, mutta toisaalta kutukannan koko on ollut kalastuspaineesta huolimatta suurempi kuin mikä vaaditaan kestävään enimmäistuottoon. Tästä huolimatta kilohailikannan tila luokiteltiin heikoksi liian suuren kalastuskuolevuuden takia. Samaan tulokseen päädyttiin myös vuosina 2011–2016.  

Kuva

Suuret kilohailivuosiluokat ovat aiheuttaneet ainakin lohelle ajoittain M74-ilmiön eli tiamiininpuutteen, joka puolestaan on johtanut emolohien kunnon heikkenemiseen ja lisääntymisongelmiin. Kilohaili kilpailee myös tehokkaasti silakan kanssa, joten Itämeren tilaa ajatellen ei ehkä ole syytäkään pyrkiä hyvin runsaaseen kilohailikantaan, joka ylipäätäänkin on mahdollinen vain turskakannan heikkouden vuoksi. 

Turskan kutukanta on edelleen hyvin pieni

Itämeren itäisen turskakannan tila on edelleen heikko. Kutukannan koko on liian pieni hyvän turskakannan ylläpitämiseksi, minkä vuoksi kantaan ei tulisi kohdistaa lainkaan kalastusta ja kalastuskuolevuuden tasoa ei ole määritetty (ICES 2023).  

Molemmat Perämeren lohikannat ovat nyt hyvässä tilassa

Pääosa Suomen lohisaaliista pyydetään Pohjanlahdelta, jonne kalat palaavat enimmäkseen Itämeren pääaltaalle suuntautuvalta syönnösvaellukselta. Alueen lohisaaliista valtaosa perustuu nykyisin luonnonpoikastuotantoon.

Lohen kohdalla tila-arvio perustuu ensisijaisesti siihen, kuinka paljon lohijokien poikastuotantokapasiteetista toteutuu. Kapasiteetilla tarkoitetaan jokien poikastuotantoa tilanteessa, jossa lohikantaa ei kalastettaisi lainkaan. Suomen merialueiden kaksi merkittävintä lohikantaa, Tornion- ja Simojoki, sijaitsevat Perämerellä. Lisäksi seurataan samoihin jokiin nousevien emolohien määriä.

Lohen luonnonpoikastuotanto Tornion- ja Simojoessa on kasvanut voimakkaasti viimeisten 25 vuoden aikana. Jokien yhteenlaskettu poikastuotanto ylitti vuosina 2017–2022 hyvän tilan tavoitteena olevan rajan, eli 75 % poikastuotannon arvioidusta kokonaispotentiaalista. 

Kuva

Lohen tilaa arvioidessa seurataan myös Itämereen vaeltaneiden poikasten kuolleisuutta (post-smolttikuolleisuus) sekä kalastuskuolevuutta. Nämä ilmaistaan kalastettujen yksilöiden osuutena kaikista kalastuksen kohteena olevista lohista, mutta niille ei kuitenkaan ole toistaiseksi asetettu hyvän tilan kynnysarvoja. Mereen vaeltaneiden poikasten kuolleisuus on huomattavasti suurempaa kuin 30 vuotta sitten, mutta silti maltillista verrattuna lohen kuolleisuustasoon muualla sen levinneisyysalueella. Kalastuskuolevuus on ollut jo vuosikymmeniä laskussa. Sekä post-smolttikuolleisuus että kalastuskuolevuus ovatkin riittävän alhaisia Tornion- ja Simojoen lohikantojen hyvän tilan ylläpitämiseksi. 

Kokonaisuudessaan Perämeren lohikannan tila on siis hyvä kaikilla mittareilla mitattuina. Tornionjoen lisäksi nyt myös Simojoen lohikannan katsotaan olevan hyvässä tilassa. Edellisellä tila-arviokaudella Simojoen lohikanta oli vielä heikossa tilassa.

Perämeren lohen syönnösvaellusalueet kattavat ison osan Itämerestä, joten Perämeren lohen tila-arvion tulokset yleistettiin koskemaan kaikkia Suomen merialueita Suomenlahtea lukuun ottamatta. Suomenlahdella vaelluspoikastuotantoa on seurattu Kymijoella, mutta perusteltua tila-arviota on vaikea tehdä. Kymijoessa on edelleen merkittäviä ongelmia lohen runsaalle lisääntymiselle johtuen ennen kaikkea vaellusesteistä. Ongelmat eivät siis suoranaisesti johdu merialueen tilasta.

Ankerias on erittäin uhanalainen

Koko Euroopan rannikolle tulevien ankeriaan poikasten eli lasiankeriaiden määrät ovat romahtaneet jo 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä murto-osaan aiemmista määristä. Nuorten kasvu- eli kelta-ankeriaiden runsaudessa on havaittu sama kehitys. Euroopan ankeriaskannan katsotaankin olevan heikossa tilassa ja laji luokitellaan Euroopassa erittäin uhanalaiseksi. Suurimmat tiedossa olevat syyt ovat voimakas kalastus sekä nuoruus- että aikuisvaiheessa, vaellusesteet sekä kuolleisuus vesivoimaloiden turbiineissa.