Kalastuksen vaikutukset kalakannoille
Kaupallinen kalastus ja sitä aiheutuneet muutokset lajien välisissä vuorovaikutussuhteissa ovat merkittävin paine Itämeren kalakannoille. Kalastus muokkaa kalastettavien lajien koko- ja ikäjakaumaa ja vaikuttaa niiden kannan kokoon sekä epäsuorasti muihin lajeihin. Kalastuksen ohella myös ilmastonmuutos ja rehevöityminen vaikuttavat merkittävästi kalakantoihin.
Suomen avomerialueilla kalastetaan pääasiassa silakkaa ja kilohailia. Siian, lohen ja kuoreen kalastus painottuu rannikkoalueille. Rannikkoalueilla lisäksi kuha ja ahven ovat tärkeitä kaupallisen kalastuksen kohdelajeja. Kalastuksen yhteydessä pyydyksiin jää sivusaaliina myös muita lajeja. Kaupallisen kalastuksen lisäksi Suomessa on paljon vapaa-ajankalastusta, jonka saaliit voivat joillain alueilla olla rannikkolajien osalta suuremmat kuin kaupallisen kalastuksen vastaavat saaliit.
Kaupallinen kalastus merialueella
Merialueella kaupallisen kalastuksen tärkeimmät lajit ovat silakka ja kilohaili. Näiden kahden lajin kalastusta säädellään Itämerellä maakohtaisilla saaliskiintiöillä. Suomen kaupalliset silakkasaaliit ovat olleet 2010-luvulla yleensä 100–140 miljoonaa kiloa vuodessa, mutta vuosina 2020–2022 vuosisaaliit jäivät selvästi alle 100 miljoonan kilon. Saaliit ovat vähentyneet erityisesti Selkämerellä ja Saaristomerellä. Kilohailisaaliit ovat olleet noin 10–16 miljoonaa kiloa vuodessa ja saalistasossa ei ole tapahtunut vuosina 2017–2022 merkittäviä muutoksia verrattuna vuosiin 2011–2016. Turska on myös kiintiöity laji, mutta sen saaliit Suomen merialueella ovat olleet ainoastaan muutamia kymmeniä tonneja vuodessa.
Rannikkolajien kaupallinen kalastus
Myös muille arvioiduille lajeille kalastus on merkittävä paine. Kaupallisen kalastuksen kuhasaalis on ollut vuosina 2017–2022 yleensä alle 200 tonnia vuodessa eli pienempi kuin edellisellä kuusivuotiskaudella. Kuhan osalta merkittävä muutos on ollut alamitan nosto vuonna 2016 ja alamittasäännösten ulottaminen koskemaan myös päätoimisia kaupallisia kalastajia vuoden 2019 alusta. Kuhan alamitan noston tavoitteena on kasvattaa erityisesti Saaristomeren kuhan saaliskokoa, hyödyntää tehokkaammin kuhien kasvupotentiaalia ja estää kuhien keskikoon pienentyminen eli varmistaa kuhakantojen suotuisa kehitys.
Ahvenen kaupalliset saaliit ovat pysytelleet pitkään suunnilleen samalla tasolla eli ne ovat olleet useimpina vuosina 600–1 000 tonnia.
Pohjanlahden kaupalliset siikasaaliit olivat vuosina 2017–2022 enimmillään noin 350 tonnia vuodessa ja hienoisessa laskussa edelliseen kuusivuotisjaksoon verrattuna. Siiankalastusta säädellään vuonna 2013 voimaan tulleilla verkkojen solmuvälirajoituksilla, jossa Pohjanlahdella vaellussiian pyynnissä pienin sallittu solmuväli on 43 mm lukuun ottamatta Merenkurkkua, missä pyynti on sallittu 40 mm solmuvälillä. Vuonna 2022 hyväksyttiin asetus, jonka perusteella siiankalastuksessa käytettävien verkkojen pienin sallittu solmuväli kasvaa 45 mm:iin vuonna 2024 koko Pohjanlahdella.
Iso osa rannikkokalastuksen saaliista – erityisesti kuhan, ahvenen ja siian – pyydetään verkoilla. Verkkokalastus on jo pitkään tasaisesti vähentynyt sekä kaupallisessa kalastuksessa että vapaa-ajankalastuksessa ja esimerkiksi siian kaupallisen kalastuksen pyyntiponnistus eli kalastukseen käytetty aika on nykyään vain noin kolmannes 1990-luvun kalastuksesta.
Vaelluskalalajien kalastus
Pääosa Suomen lohisaaliista pyydetään Pohjanlahdelta, jonne kalat palaavat enimmäkseen Itämeren pääaltaalle suuntautuvalta syönnösvaellukselta. Pohjanlahden lohisaaliista valtaosa perustuu nykyisin luonnonpoikastuotantoon. Kaupallisen kalastuksen lohisaaliit olivat vuosina 2017–2022 noin 200 tonnin tuntumassa eli suunnilleen samalla tasolle kuin edellisellä kaudellakin. Vapaa-ajankalastajien merestä ja joesta pyytämä lohisaaliis on samaa suuruusluokkaa kuin kaupallinen saalis. Lohen kalastus on jo pitkään ollut tarkoin säädeltyä ja tavoitteena on ollut luonnonkantojen suojelu ja kestävä käyttö. Tärkeänä elementtinä säätelyssä ovat olleet Itämeren maakohtaiset kaupallisen kalastuksen saaliskiintiöt, joita toteutetaan kalastajakohtaisilla kiintiöillä. Vapaa-ajankalastusta säädellään muun muassa päiväkohtaisilla saaliskiintiöillä. Lohelle on lisäksi asetettu alamittoja ja rauhoitusaikoja. Vapaa-ajankalastukseen vaikuttavat myös vuonna 2022 voimaan astuneet EU:n uudet rajoitukset, joiden perusteella rasvaevällinen lohi on avomerialueilla kokonaan rauhoitettu Suomenlahtea lukuun ottamatta.
Meritaimenella ei ole enää mainittavaa merkitystä kaupallisen kalastuksen kohdelajina ja myös vapaa-ajankalastus on pyritty kohdistamaan istutuksista peräisin oleviin rasvaeväleikattuihin yksilöihin. Verkkokalastuksessa menehtyy edelleenkin sivusaaliina jonkin verran myös luonnonkantaa olevia taimenia siihen kohdistuvista paikallisista säätelytoimista huolimatta.
Jokiin kutemaan nousevien vaelluskalojen kuten lohen, taimenen ja vaellussiian monin paikoin heikentyneen tilan historiallisena taustana on jokirakentaminen. Saalismenetyksiä on pitkään kompensoitu istutuksilla, jotka ovat toisaalta ylläpitäneet voimakasta kalastuspainetta. Nykyisin jokirakentamisen aiheuttamia ongelmia pyritään korjaamaan vesienhoitoon liittyvillä toimenpiteillä, kuten kalatiehankkeilla ja muilla kalojen kulkua helpottavilla ratkaisuilla.
Ankeriaan kannan pitkään jatkuneen heikkenemisen syyt ovat osin epäselviä, mutta ainakin kalastus, jokien patoamiset ja vaellusesteet sekä mahdollisesti myös ilmastonmuutos ovat vaikuttaneet haitallisesti Euroopan ankeriaskantaan. Nykyisin ankeriaaseen kohdistuva kalastus on Suomessa hyvin vähäistä. Ankeriaan kalastus on elokuussa 2022 voimaan tulleen asetuksen perusteella sallittua vuosittain vain heinäkuun aikana. Lisäksi EU:n neuvoston asetuksen (EU) 2023/194 perusteella ankeriaan kalastus on kokonaan kielletty merialueella vapaa-ajankalastukselta vuonna 2023.