HAIKARA-AAPA-VITSIKKOAAPA
Natura 2000-skyddsområde
Områdesbeskrivning
Monipuolinen, laaja suokokonaisuus, josta löytyy edustavasti erilaisia suotyyppejä. Pohjoisosassa on pääosin karuja (rahkaisia, lyhytkortisia) soita. Katosojan varsi on rehevää ja alueella on runsaasti laho- ja maapuita, mistä johtuen myös mm. kololintuja on paljon. Vitsikkoaapa on keskimäärin rehevämpi ja aavan länsilaidalla on todella runsaasti kahlaajia. Alueen metsäsaarekkeet ja korvet ovat pääosin täysin luonnontilaisia.
Kvalitet och betydelse
Arvokas eteläisen Peräpohjolan aapasuovyöhykkeen kohde. Myös uhanalaisia lettokorpialoja. Linnuston kannalta merkittävä alue.
Poronhoitoaluetta.
Suojelutavoitteen määrittely:
Kaikki tietolomakkeen taulukoissa 3.1 ja 3.2 mainitut luontotyypit ja lajit (lukuun ottamatta edustavuudeltaan luokkaan D luokiteltuja luontotyyppejä ja populaation merkittävyyden osalta luokkaan D luokiteltuja lajeja) kuuluvat alueen suojeluperusteisiin ja kaikkien niiden suojelutavoitteena on vähintäänkin alueen merkityksen säilyttäminen osana verkostoa.
Lisäksi alueen suojelussa ja hoidossa painotetaan seuraavia tavoitteita:
• alueella vallitseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään turvaamalla luonnon omien prosessien mukainen kehitys.
Övrigt om områdets skydsstatus
Haikara-aapa-Vitsikkoaavan alue kuuluu soidensuojeluohjelmaan.
Suuri osa alueesta on toteutettu muodostamalla siitä luonnonsuojelulain mukainen suojelualue. Alue toteutetaan muiltakin osin luonnonsuojelulain keinoin.
Naturtyper som utgör grund för skydd av området
| Koodi | Nimi | Pinta-ala, ha |
|---|---|---|
| 3160 | humuspitoiset järvet ja lammet | 20 |
| 3260 | vuorten alapuoliset tasankojoet, joissa Ranunculion fluitantis ja Callitricho-Batrachium- kasvillisuutta | 20 |
| 7230 | letot | 4 |
| 7310 | aapasuot | 1560 |
| 9010 | boreaaliset luonnonmetsät | 140 |
| 91D0 | puustoiset suot | 660 |
Arter som utgör grund för skydd av området
| Koodi | Laji | Tieteellinen nimi |
|---|---|---|
| A861 | suokukko | Calidris pugnax |
| A161 | mustaviklo | Tringa erythropus |
| A217 | varpuspöllö | Glaucidium passerinum |
| A127 | kurki | Grus grus |
| A152 | jänkäkurppa | Lymnocryptes minimus |
| A098 | ampuhaukka | Falco columbarius |
| A096 | tuulihaukka | Falco tinnunculus |
| A108 | metso | Tetrao urogallus |
| A241 | pohjantikka | Picoides tridactylus |
| A140 | kapustarinta | Pluvialis apricaria |
| A456 | hiiripöllö | Surnia ulula |
| A166 | liro | Tringa glareola |
| 1355 | saukko | Lutra lutra |
| 1528 | lettorikko | Saxifraga hirculus |
| 1389 | isonuijasammal | Meesia longiseta |
| 6216 | kiiltosirppisammal | Hamatocaulis vernicosus |
| A223 | helmipöllö | Aegolius funereus |
| A104 | pyy | Bonasa bonasia |
| A039 | metsähanhi | Anser fabalis |
| A038 | laulujoutsen | Cygnus cygnus |
| A236 | palokärki | Dryocopus martius |