Ristinvaara
Natura 2000-skyddsområde
Områdesbeskrivning
Ristinvaara sijaitsee Nurmeksen kaupungin koillisosassa, muutamia satoja metrejä Mustinvaaran vanhojen metsien suojeluohjelmakohteen pohjoispuolella. Alueella on karu aapasuo sekä edustavia boreaalisia luonnonmetsiä.
Luode-kaakko -suuntaisen rajauksen luoteispäässä on itse Ristinvaara, jolla on tuoreen kankaan runsaspuustoista havupuu- ja kuusisekametsää. Koivuja, joista osa on hyvin järeitä, on paikoin jopa 15 % puustosta. Lahopuustoa mm. koivupökkelöitä, tuulenkaatoja ja monipuolista mäntylahopuuta on runsaimmin Ristinvaaran kohtalaisen jyrkässä länteen viettävässä rinteessä. Vaaran itään viettävä rinteessä on avarampaa, puustoltaan mäntyvaltaista metsää. Naavaa ja luppoa on kauttaaltaan alueen metsissä.
Ristinvaaran kaakkoispuolella on karu aapasuo, jonka keskiosat ovat niukkaravinteista tupasvillavaltaista lyhytkorsinevaa ja rahkasammalvaltaista rimpinevaa. Suon keskellä on pieni lampi. Luoteisreunaltaan suo on hyvin niukkapuustoinen. Kaakkoisreunalla on runsaammin puustoisia rämeitä, mm. isovarpu- ja pallosarakorpirämettä sekä lyhytkorsirämettä, jolla on kitumäntyjen lisäksi runsaasti mäntykeloja. Suon keskellä on tuoreen kankaan havupuusekametsän saareke, jossa on järeitä mäntymaapuita ja muuta lahopuustoa kohtalaisesti.
Kvalitet och betydelse
Ristinvaaran alueen luonnontilainen aapasuo ja edustavat boreaaliset luonnonmetsät täydentävät Mustinvaaran seudun luonnontilaisten soiden ja metsien suojelua ja lisäävät niiden suojeluarvoa.
Alue rajautuu kaakkoisreunaltaan metsäautotiehen. Kohdetta ympäröiviä soita on ojitettu, mutta ei välittömästi aapasuon läheisyydessä.
Suojelutavoitteen määrittely:
Kaikki tietolomakkeen taulukossa 3.1 mainitut luontotyypit kuuluvat alueen suojeluperusteisiin ja kaikkien niiden suojelutavoitteena on vähintäänkin alueen merkityksen säilyttäminen osana verkostoa.
Lisäksi alueen suojelussa ja hoidossa painotetaan seuraavia tavoitteita:
• Alueella vallitseva luontotyyppien tila säilytetään turvaamalla luonnon omien prosessien mukainen kehitys
Övrigt om områdets skydsstatus
Natura-alueen toteutustapa on luonnonsuojelulaki.
Naturtyper som utgör grund för skydd av området
| Koodi | Nimi | Pinta-ala, ha |
|---|---|---|
| 3160 | humuspitoiset järvet ja lammet | 0.08 |
| 7310 | aapasuot | 30 |
| 9010 | boreaaliset luonnonmetsät | 22 |
| 91D0 | puustoiset suot | 4 |