Vuonajärvi
Natura 2000-skyddsområde
Områdesbeskrivning
Kohde koostuu luonnontilaisten korpien ja kallioiden sekä kangasmaiden mosaiikista. Suotyypit vaihtelevat rämeistä ruoho- ja heinäkorpiin. Puusto on varsinkin itäosassa monin paikoin luonnontilaista, ja metsänhoitotoimenpiteistä on vain vähän merkkejä. Metsässä on jonkin verran lahopuuta koivupökkelöitä ja keloja. Länsiosan yhtenäisen vesitaloudellisen kokonaisuuden muodostavat korpilaikut ovat hajanaisempia ja pienialaisempia sekä niiden väliset metsät jossain määrin käsiteltyjä. Länsiosassakin on kuitenkin paikoin nuorta tiheää metsää, jonka nykyinen puustosukupolvi on luonnontilaista.
Kvalitet och betydelse
Alue on monipuolinen kangasmaiden ja niiden välisten korpien ja leton kokonaisuus. Aluetta ympäröivät talousmetsät.
Alueella vallitseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään turvaamalla luonnon omien prosessien mukainen kehitys.
Kaikki tietolomakkeen taulukossa 3.1 mainitut luontotyypit kuuluvat alueen suojeluperusteisiin ja kaikkien näiden osalta suojelutavoitteena on vähintäänkin alueen merkityksen säilyttäminen.
Övrigt om områdets skydsstatus
Alueen suojelu toteutetaan luonnonsuojelulailla.
Naturtyper som utgör grund för skydd av området
| Koodi | Nimi | Pinta-ala, ha |
|---|---|---|
| 7230 | letot | 0.9 |
| 9010 | boreaaliset luonnonmetsät | 8.4 |
| 91D0 | puustoiset suot | 2.2 |