Primära flikar

Heponiemen metsät

Natura 2000-skyddsområde
Områdeskod
FI0500092
Areal
51 ha
Områden
Heinola
Områdestyp
SAC/SPA

Områdesbeskrivning

Heponiemi koostuu kahdesta erillisestä alueesta. Ne ovat pinnanmuodoiltaan loivapiirteisiä lukuunottamatta pieniä avokalliokumpareita. Alueilta löytyy myös pienialaisia korpimaisia soistumia, mutta valtaosa pinta-alasta on lehtomaista kangasta. Heponiemen alueella vallitsevat vanhat, luonnontilaiset kaskikoivikot. Lahopuita ja maapuita alueelta löytyy runsaammin vain paikoitellen. Heponiemen maisemassa aikoinaan harjoitettu kaskiviljely näkyy kivikasoina. Itse Heponiemessä on aikoinaan laidunnettu, minkä seurauksena kenttäkerroksen kasvillisuus on paikoitellen voimakkaasti heinittynyttä, metsäkastikkavaltaista. Enimmäkseen kenttäkerros on kuitenkin runsaslajinen, ja vaateliaitakin lehtolajeja esiintyy runsaasti.

Kvalitet och betydelse

Suurialaisista lehtipuuvaltaisista metsistä johtuen Heponiemen alue muodostaa tärkeän elinympäristön monipuoliselle eliölajistolle. Alue on mm. tärkeä erittäin uhanalaisen lintulajin elinalue. Kohteen pesimälinnusto on muutenkin hyvin rikasta. Alueen lehtomaisesta kasvillisuudesta löytyy vaateliaita lehtokasveja.



Aluetta on osittain hoidettu talousmetsänä, minkä vuoksi laho- ja maapuita on syntynyt niukasti.



Alueelle on muodostettu yksityisiä luonnonsuojelualueita. Heponiemen länsiosa on hankittu valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin.



Suojelutavoitteen määrittely:



Kaikki tietolomakkeen taulukoissa 3.1 ja 3.2 mainitut luontotyypit ja lajit kuuluvat alueen suojeluperusteisiin ja kaikkien niiden suojelutavoitteena on vähintäänkin alueen merkityksen säilyttäminen osana verkostoa.



Lisäksi alueen suojelussa ja hoidossa painotetaan seuraavia tavoitteita:



Luontotyypin tai lajin elinympäristön laatua tai lajin populaation elinvoimaisuutta parannetaan ennallistamis- ja hoitotoimenpitein.

Övrigt om områdets skydsstatus

Heponiemi kuuluu uhanalaisen lajin suojelusuunnitelman mukaisiin I-alueisiin. Alueelle on muodostettu yksityiset luonnonsuojelualueet ja Heponiemen länsiosa on hankittu valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin.



Alue on osoitettu Päijät-Hämeen maakuntakaavassa SL- ja nat -merkinnöin.

Naturtyper som utgör grund för skydd av området

Koodi Nimi Pinta-ala, ha
7140 vaihettumissuot ja rantasuot 0.98
9010 boreaaliset luonnonmetsät 13
9050 boreaaliset lehdot 5.34
91D0 puustoiset suot 1.93

Arter som utgör grund för skydd av området

Koodi Laji Tieteellinen nimi
A099 nuolihaukka Falco subbuteo
A320 pikkusieppo Ficedula parva
A217 varpuspöllö Glaucidium passerinum
A002 kuikka Gavia arctica
A241 pohjantikka Picoides tridactylus
A234 harmaapäätikka Picus canus
A220 viirupöllö Strix uralensis
A006 härkälintu Podiceps grisegena
A087 hiirihaukka Buteo buteo
A236 palokärki Dryocopus martius

Dessutom finns det 1 hotade art i området.

Utgivare

ELY-keskukset