Elohopea ja muut metallit

Metalleja esiintyy luonnostaan kallioperässä, maaperässä, kasveissa ja eläimissä. Metallit voivat olla eri muodoissa: mineraaleina, veteen liuenneina ioneina, suoloina sekä kaasuina. Koska metallit ovat alkuaineita, ne eivät häviä ympäristöstä mutta ne voivat muuttaa muotoaan. 

Metallit – biosaatava muoto myrkyllistä

Metallien olomuotoon vaikuttavat ympäristön olosuhteet, kuten happamuus. Ne voivat olla sitoutuneena epäorgaanisiin tai orgaanisiin yhdisteisiin tai olla vapaana, ionisoituneena metallina. Pääasiassa vain ionisoitunut metalli-ioni on eliöille biosaatavaa ja siten haitallista. Biosaatava osuus on merkityksellinen metallin riskinarvioinnin kannalta. Perinteisesti ympäristöseurannoissa on tarkasteltu näytteistä liukoista eli suodatettua metallifraktiota, joka ei erottele biosaatavaa osuutta. Tarkempaan riskinarviointiin tarvitaankin tietoa siitä missä olomuodoissa metalli ympäristössä esiintyy.

Kaikille metalleille ei vielä ole olemassa biosaatavuuteen perustuvia raja-arvoja, mutta mm. nikkelille, lyijylle, kuparille ja sinkille niitä on olemassa. Nikkelin ja lyijyn ympäristönlaatunormit perustuvat biosaatavaan pitoisuuteen.

Metalleilla on useita kuormituslähteitä

Metallien päästöt vesiympäristöön ovat vähentyneet. Teollisuuden aiheuttama metallien kuormitus vesiin väheni erittäin merkittävästi 1970-luvulta 2000-luvun alkuun tultaessa, minkä jälkeen kuormitus on pysynyt samalla tasolla. Eniten metalleja päätyy vesistöihin massa- ja paperiteollisuudesta, kaivostoiminnasta, metallien valmistuksesta ja eräiltä kemianteollisuuden laitoksilta. 

Yhdyskuntien päästöt eivät ole vähentyneet samalla tavalla kuin teollisuuden. On huomattava, että vuosien saatossa yhdyskuntajätevedenpuhdistamojen viemäriverkostoon on liittynyt yhä enemmän teollisuuslaitoksia, joiden päästöt ovat lisänneet osaltaan puhdistamolle tulevaa kuormitusta, ja niiden päästöt lasketaan yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden päästöiksi. Samaan aikaan suurten yhdyskuntajätevedenpuhdistamojen viemäriverkosto on laajentunut jatkuvasti siten, että pienempiä puhdistamoita on suljettu ja niiden jätevedet on johdettu suurille puhdistamoille. Tästä johtuen puhdistamoiden metallien poistotehokkuus on parantunut. 

Jokien Itämereen kuljettama raskas¬metallivirtaama on tällä hetkellä selvästi suurempaa kuin teollisuuden ja yhdyskuntien suorat päästöt rannikkovesiin. Erityisen haasteellisia metallihuuhtoumien kannalta ovat Pohjan¬maan rannikon happamat sulfaattimaat, joiden maaperästä liuenneita metalleja kuten alumiinia, kuparia, sinkkiä, kadmiumia ja nikkeliä päätyy runsaasti vesistöihin. 

Metalleja joutuu ilmakehään ihmisen toiminnan seurauksena fossiilisten polttoaineiden kuten kivihiilen, turpeen ja raskaan polttoöljyn poltosta, jätteiden poltosta, metallien tuotannosta ja renkaiden kulumisesta tieliikenteessä. Metallien päästöt ilmaan vähenivät merkittävästi Suomessa 1980- ja 1990-luvuilla. Muualta kuin Suomesta peräisin oleva ilmalaskeuma on merkittävä lähde kaukokulkeutuville aineille, kuten elohopealle ja kadmiumille. 

Elohopean pitoisuuksia seurataan

Elohopeaa päätyy ilmakehään etenkin kivihiilen, mutta myös muun orgaanisen aineen poltossa. Kaasuuntunut elohopea voi pysyä ilmakehässä kauan ja levitä hyvin laajalle. Valtaosa elohopealaskeumasta Pohjois-Euroopassa on peräisin muista kuin Euroopan maista, esim. Kiinasta ja Intiasta. Ihmistoiminnan vaikutuksesta elohopealaskeuma on kasvanut esiteolliseen aikaan verrattuna. Viimeisen parin sadan vuoden aikana maaperään ja pintavesiin on ehtinyt kertyä merkittävät elohopeavarastot. Elohopean käyttörajoituksista huolimatta sen pitoisuudet ylittävät suositukset yhä monin paikoin. Sen päästöt ja pitoisuudet ovat kuitenkin onneksi laskussa.  

Vesistöjen elohopeapitoisuuksia seurataan kalojen avulla. Elohopean pitoisuus kalassa vaihtelee riippuen esimerkiksi kalan lajista, iästä, ravinnosta sekä valuma-alueen ominaisuuksista. Elohopean pitoisuudet kalassa ovat laskeneet 1960-luvulta lähtien, mutta ympäristönlaatunormit ylittyvät silti monin paikoin. Elohopean vuoksi kalan syönnille onkin laadittu suosituksia. 

• Kalaa vaihdellen kaksi kertaa viikossa (ruokavirasto.fi)

Lisätietoja