Yleistietoa Kymijoesta

Kymijoen reitin syntyhistoria

Kokemäenjoen, Kymijoen ja Vuoksen vesistöt muodostavat maamme niin sanotun järvialueen. Aikoinaan näiden kaikkien kolmen vesistön pääjärvet Näsijärvi, Päijänne ja Saimaa laskivat vedet Pohjanlahteen.

Maan kohoamisnopeus, joka Pohjanlahden rannalla on suurempi kuin maan etelä- ja kaakkoisosissa, aiheutti sen, että Päijänne puhkaisi noin 6 000 vuotta sitten itselleen uuden purkautumistien. Tämä purkautuminen tapahtui Räävelin reitin kautta Vuohijärveen ja edelleen Iitin Pyhäjärveen, josta vedet puhkaisivat uoman Salpausselän läpi nykyiseen Kymijokeen. Näin syntynyttä Päijänteen allasta nimitettiin Suur-Päijänteeksi. Maan kohoamisnopeuksien erilaisuudesta johtuen Suur-Päijänne kallistui etelään ja tarvitsi uuden purkautumistien. Noin 3 000 vuotta sitten Suur-Päijänteen vedet puhkaisivat sisemmän Salpausselän Konniveden eteläpäästä ja näin syntyi Vuolenkoski. Ulompi Salpausselkä sen sijaan kesti veden paineen pakottaen vedet virtaamaan itään päin, jolloin syntyivät Mankalankosket, tavoittaen entisen uoman Pyhäjärvessä.

Saimaan vedet alkoivat purkautua Vuoksea pitkin noin 4 000 vuotta sitten, mitä ennen ne purkautuivat eri reittejä pitkin Kymijoen vesistöön.

Yleistä

Kymijoen vesistön valuma- eli sadealue on 37 107 neliökilometriä eli noin 11 prosenttia koko Suomen pinta-alasta ja sen järvisyysprosentti on 19,7 prosenttia.

Valuma-alueen pohjoisimmat osat ovat Keski-Suomessa Kinnulan ja Pihtiputaan kunnat ja Pohjois-Savossa Keiteleen ja Pielaveden kunnat.

Valuma-alueen keskimääräinen vuosisadanta on alueen pohjoisosissa noin 570 millimetriä ja sen eteläosissa noin 610 millimetriä. Valuma-alueen korkeimmat osat ovat yli 200 metriä merenpinnan yläpuolella, muun muassa Jyväskylän Laajavuori 228 metriä. Korkein järvi, Petäjävedellä sijaitseva Ylä-Kintaudenjärvi, sijaitsee 154 metriä merenpinnan yläpuolella. Alueen keskimääräinen korkeustaso on 120 metriä merenpinnan yläpuolella.

Varsinainen Kymijoki alkaa Päijänteen kaakkoisosasta, Asikkalan kunnassa sijaitsevasta Kalkkisesta, josta matkaa merelle Ahvenkosken lahteen kertyy noin 203 kilometriä ja putouskorkeutta noin 78,5 metriä. Kalkkisiin asti on Kymijoelle kertynyt valuma-aluetta 26 480 neliökilometriä. Kalkkisista Kymijoki virtaa monihaaraisena Iitin Pyhäjärveen. Mäntyharjun reitin vedet laskevat Pyhäjärven koillisosaan. Reitin valuma-alue on 5 470 neliökilometriä ja järvisyysprosentti 22,4. Noin viisi kilometriä Voikkaan alapuolella laskevat Kymijokeen valuma-alueeltaan 1 250 neliökilometrin suuruisen ja 15,1 prosentin järvisyvyyden omaavan Kivijärven eli Valkealan reitin vedet. Sieltä Kymijoki virtaa mereen lähes järvettömänä eikä siihen liity myöskään merkittäviä sivuhaaroja. Ennen mereen saapumistaan, Pernoon yläpuolella, joki haarautuu kahteen päähaaraan, joista itäinen eli Pernoon haara laskee mereen Kotkan kaupungin kohdalla ja läntien Hirvikosken haara Pyhtään ja Ruotsinpyhtään rajalla Ahvenkosken lahteen.

Itäinen päähaara jakautuu vielä Parikan kohdalla kahteen osaan, Korkeakosken ja Langinkosken haaroihin, joista Langinkosken haarasta eroaa vielä Kokon- eli Ränninkoskessa pienehkö Hovinjoki eli Huumanhaara. Läntiseen päähaaraan laskee Tammijärven kohdalla Tallusjoki, ja päähaarasta eroaa Klåsarön alapuolella pienehkö Pyhtään eli Stockforsin haara, joka laskee mereen Munapirtin kohdalla. Vedenjako päähaarojen välillä hoidetaan Hirvivuolteen automaattisella säännöstelypadolla.

Kymijoessa, Pernoon haarautumispaikassa, virtaava vesimäärä on keskimäärin 283 kuutiometriä sekunnissa. Havaittuja ääriarvoja ovat ylivirtaama 816 metriä sekunnissa (1899) ja alivirtaama 65 metriä sekunnissa (1942).

Vesivoiman käyttö

Vesistön eri käyttömuodoista voidaan ensimmäisenä ja tärkeimpänä mainita vesivoiman käyttö. Kymijoen varrella on yhteensä 13 vesivoimalaitosta, joista ensimmäiset rakennettiin jo 1800-luvun lopulla. Huomattavimmat vapaana virtaavat kosket ovat noin 4,5 km haarautumispaikan yläpuolella sijaitsevat Ahvionkosket, joiden putouskorkeus vuonna 1933 suoritettujen perkausten jälkeen on noin 1,90 metriä, sekä itäisessä päähaarassa noin 1,5 kilometriä haarautumispaikan alapuolella sijaitsevat Pernoonkosket, joiden putouskorkeus on keskiveden aikana noin 4 metriä.

Kymijoen perkaukset

Vesistössä on suoritettu tulvien torjumiseksi perkauksia Kymijoen yläosissa vuosivälillä 1820 - 1832, jolloin muun muassa Pyhäjärven pinta laski noin 1,5 metriä ja huomattavia alueita saatiin viljelyskelpoisiksi. Kymijoen alaosan kuntien maanviljelijät tekivät vuonna 1826 aloitteen Susikosken ja sen alapuolella sijaitsevien koskien perkauksesta. Aloitteen johdosta laadittiin muutamia suunnitelmia, mutta ne jäivät erinäisistä syistä toteutumatta, kunnes professori P. Kokkoselle annettiin vuonna 1925 tehtäväksi Kymijoen perkauksesta aiheutuvan hyödyn arvioiminen. Suunnitelman mukainen perkaus aloitettiin vuonna 1829 Laajakoskessa ja sitä jatkettiin sittemmin päähaaran Susikoskessa, Ahvionkoskessa ja Kultainkoskessa.

Kymijoen läntisestä haarasta perattiin Hirvikoskea, Suomenkylän koskea, Strömforsin haaraa, Paaskoskea, Hattarinvirtaa ja Klåsarönkoskea. Sittemmin perattiin vielä Hirvivuolletta ja itäisen haaran Pernoonkoskia. Näiden perkauksien hyötyalue oli noin 6 840 hehtaaria. Viimeisin loppuun saatettu tulvienestotyömaa oli keväällä 1983 valmistunut Ahvion alanteen pengerrys, jonka hyötyalue on noin 240 hehtaaria.

Uitto

Uittoa on Kymijoessa harjoitettu jo yli kahdensadan vuoden ajan. Kymijoen itäisen haaran Korkeakosken saha on ollut toiminnassa jo ennen isoavihaa ja se uusittiin 1720-luvulla. Kymijokivarressa oli 1700-luvun lopussa useita sahoja ja tällöin oli myös Kymijoessa tapahtuva uitto huomattavan vilkasta. Valtiovalta alkoi suhtautua uittoihin tiukemmin 1800-luvun lopulla, ja vuonna 1880 vahvistettiin ensimmäinen lauttaussääntö ja valtion lauttauslaitteet luovutettiin vuonna 1873 perustetun Kymin lauttausyhtiön haltuun. Lauttausyhtiö lopetti toimintansa vuonna 1907 ja puutavaran omistajat perustivat uuden yhdistyksen nimeltä Kymijoen Uittoyhdistys. Yhdistyksen säännöt vahvistettiin vuonna 1945 ja se jatkaa edelleen toimintaansa. Joen Kuusankosken yläpuolisessa osassa uitto loppui vuonna 2002 ja välillä Kuusankoski - meri jo vuonna 1966.

Mäntyharjun ja Valkealan reiteillä on virkistyskäyttökohteena huomattavasti suurempi merkitys kuin itse pääuomalla. Näiden reittien varrelle on rakennettu loma-asutusta ja muuta vesistön virkistyskäyttöä palvelevaa toimintaa.

Puunjalostusteollisuus

Päijänteen sekä varsinaisen Kymijoen rannoille Kuusankoskelta Kotkaan on aikojen myötä sijoittunut merkittävästi puunjalostusteollisuutta, jonka prosessivesilähteenä vesistö toimii.

Raakaveden otto

Päijänne, josta Kymijoki saa alkunsa, on merkittävä raakavesilähde pääkaupunkiseudulle. Myös Kouvolan Kuusankoski käyttää Kymijoen vettä talousvetenään.

Julkaistu 9.1.2014 klo 11.20, päivitetty 8.12.2017 klo 13.24