Luonnon monimuotoisuus turvaa elämän edellytykset maapallolla
Kaikki alkaa geologiasta
Luonnon monimuotoisuuden perusta on maassa. Maa- ja kallioperä – yhdessä ilmaston kanssa – asettavat elämän reunaehdot. Ne sanelevat ympäristön fyysiset ominaisuudet ja ulottuvuudet: kivennäismaan laadun ja paksuuden tai järvialtaan syvyyden. Ne määrittävät, missä vesi seisoo ja mihin se juoksee. Eliöt jatkavat sitten tästä. Kasvit, eläimet, sienet ja pieneliöt täyttävät maan tai veden ja muokkaavat ympäristönsä elinoloja. Ne luovat ravintoverkkoja ja muita suhteita. Syntyy toimiva ekosysteemi, jossa jokaisella eliöllä on oma merkityksensä.
Satoja luontotyyppejä …
Tietty fyysinen ympäristö ja sille ominainen lajisto muodostavat yhdessä luontotyypin. Luontotyypit edustavat monimuotoisuuden ylätasoa. Ne voidaan tunnistaa kullekin luontotyypille ominaisista piirteistä, aivan kuten eliölajit tunnistetaan ominaispiirteistään. Osa luontotyypeistä, esimerkiksi kuivat kangasmetsät, ovat Suomessa hyvin yleisiä. Toiset taas ovat tuiki harvinaisia. Suomesta on tunnistettu kaikkiaan noin 400 luontotyyppiä. Niistä lähes puolet luokitellaan uhanalaisiksi.
… kymmeniä tuhansia lajeja…
Siitä lähtien, kun elämä syntyi maapallolle, se on kulkenut kohti suurempaa lajikirjoa. Matkalla on tosin ollut notkahduksia: maapallon historiasta tunnetaan viisi ajanjaksoa, jolloin lajeja on kuollut joukoittain sukupuuttoon. Tuoreimman joukkotuhon aiheutti asteroidin törmäys maahan noin 66 miljoonaa vuotta sitten. Se hävitti dinosaurukset maanpinnalta.
Tätä nykyä maapallolla elää arviolta 5–30 miljoonaa eliölajia. Suomessakin lajikirjo on mittava: noin 48 000 lajia, kun mikroskooppisen pieniä lajeja ei lasketa mukaan. Suomen lajeista yli puolet on hyönteisiä ja muita selkärangattomia eläimiä. Seuraavaksi eniten on sieniä, kasveja ja leviä. Nisäkkäät, linnut, kalat ja muut selkärankaiset ovat vähemmistössä: niitä on Suomessa vain runsaat 400 lajia.
Suomessa arvoidaan olevan noin 48 000 lajia
Suomen lajeista yli puolet on hyönteisiä ja muita selkärangattomia eläimiä. Selkärankaisia kuten nisäkkäitä ja lintuja maassamme tavataan noin 400 lajia.
… määrättömästi geeniyhdistelmiä
Lajikirjon kehittyminen ei olisi ollut mahdollista ilman perinnöllistä monimuotoisuutta. Jokaisen lajin sisällä on geneettistä vaihtelua; eri yksilöillä on hieman erilainen geeniperimä. Tämän vaihtelun ansiosta lajeilla on edellytykset muuntua ja sopeutua uusiin tilanteisiin ja ympäristöoloihin. Sopeutumisen edetessä lajeista syntyy uusia muotoja ja alalajeja sekä lopulta uusia lajeja. Kehitys estyy, jos lajin yksilömäärä käy kovin vähiin. Kun populaatio kutistuu, myös sen geenivaranto supistuu. Tämä voi olla lajin säilymiselle kohtalokasta.
Monimuotoinen luonto on mahdollisuuksien maailma
Monimuotoisuuden kaikki tasot – luontotyypit, lajit ja geeniperimä – ovat yhtä tärkeitä. Ne ovat myös sidoksissa toisiinsa. Luontotyyppien runsaus ja elinvoimaisuus pitävät yllä lajikirjoa. Geeniperimä taas turvaa yksittäisen lajin säilymisen. Ihmisellä on monta syytä vaalia luonnon monimuotoisuutta. Terve ja monimuotoinen luonto takaa meille hyvän hengitysilman ja puhtaan veden. Se tuottaa kalaa ja muita luonnonantimia ja hoitaa monien hyötykasvien pölytyksen.
Luonto luo myös edellytykset metsätaloudelle, matkailulle ja muille elinkeinoille. Se toimii virkistyksen ja inspiraation lähteenä ja on osa kulttuuriperintöämme. Luonnon merkitys hiilinieluna on mittaamattoman tärkeä. Kaikkia luonnon suomia mahdollisuuksia ei vielä tunneta. Elollinen luonto on kuin pohjaton raaka-aineiden ja oivallusten sammio. Sieltä voi ammentaa uusia lääkkeitä ja raaka-aineita tai ottaa mallia aivan uudenlaisten tuotteiden kehittämiseen.
Kuudes sukupuuttoaalto on meneillään
Ihmiskunta on kohdellut luontoa kaltoin. Noin kolmasosa maailman luonnon monimuotoisuudesta on menetetty ihmisen toiminnan vuoksi. Maapallon luonnonhistoriassa on menossa kuudes sukupuuttoaalto. Selkärankaisia eläinlajeja häviää maapallolta noin sata kertaa nopeammin kuin luontaisesti.
Sama suuntaus näkyy muissa eliöryhmissä. Suomesta on hävinnyt jo yli 300 lajia, ja joka yhdeksäs on uhanalainen. Etenevä luontokato, yhdessä ilmastonmuutoksen kanssa, vaarantaa ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin. Luontotyyppien ja lajien häviäminen haavoittaa ekosysteemejä ja heikentää luonnon kiertokulkuja. Ruoantuotanto vaikeutuu, mikä synnyttää ympäristöpakolaisuutta ja horjuttaa maailmantaloutta. Ihmiskunnan tulevaisuuden mahdollisuudet kapenevat.
Miksi monimuotoisuus vähenee?
Luontokato johtuu pääosin siitä, että ihmiskunta on ottanut käyttöönsä valtaosan planeettamme maapinta-alasta ja muokannut sitä liian rajusti. Luonnonkasvit ja -eläimet ovat joutuneet väistymään viljelykasvien ja kotieläinten tieltä. Lisäksi kalakantoja ja muita luonnonantimia hyödynnetään kestämättömästi. Luontoa myös kuormitetaan päästöillä. Suomi ei ole syrjässä kehityksestä.
Meilläkin luontokadon pääsyy on maankäyttö, ennen muuta metsätalous sekä maatalouden muutokset. Paljon luontoa jää myös rakentamisen alle. Tiet ja muu infrastruktuuri pirstovat luonnonalueita, padot estävät vaelluskalojen kulun. Rehevöityminen ja ilmastonmuutos muuttavat ekosysteemejä. Lisäuhan aiheuttavat vieraslajit, jotka valtaavat elintilaa kotimaisilta lajeilta.
Suunnanmuutos on mahdollinen
Euroopan unionin jäsenmaiden yhteinen tavoite on pysäyttää Euroopan luontokato vuoteen 2030 mennessä. Tehtävä vaatii paljon työtä, mutta se on mahdollinen. Luontoa on mahdollista hyödyntää kestävästi ja kohdella liittolaisena eikä vihollisena tai kilpailijana. Suomessa tehtävää helpottaa se, että luonnon monimuotoisuus ja sen uhat tunnetaan hyvin. Luonnon tilaa ja siinä tapahtuvia muutoksia seurataan tarkasti ja uutta tekniikkaa hyödyntäen. Arvokkaat luontoalueet on kartoitettu, ja vesistöille on laadittu hoitosuunnitelmia. Suomen lajien uhanalaisuusarviointi on maailman kattavimpia. Tieto luo edellytykset oikealle ja tehokkaalle toiminnalle.
Saadaanko kehitys kääntymään?
Luontokadon torjunta edellyttää samankaltaista laaja muutosta yhteiskunnassa kuin ilmastonmuutoksen hillitseminen. Luonnon monimuotoisuus pitää ottaa huomioon kaikissa suunnitelmissa ja hankkeissa. Jos luontohaittoja ei voida välttää, haitat hyvitetään ennallistamalla tai suojelemalla korvaavia luontoalueita toisaalla. Osa luonnosta pitää jättää kokonaan rauhaan. Euroopan unionin biodiversiteettistrategian mukaan kaikkien elinympäristöjen pinta-alasta pitää suojella 30 prosenttia. Suomessa tavoitteeseen on vielä matkaa.
Suomen maa-alueiden suojeluprosentti on nyt noin 14, ja suojelu painottuu pohjoisen puuttomille ja vähäpuustoisille maille. Meripinta-alasta on suojeltu noin 11 prosenttia. Hyvä uutinen on, että ajattelutapa on muuttumassa. Luonnon monimuotoisuuden tärkeys ymmärretään, ja monet ovat myös valmiita muuttamaan ja kehittämään toimintatapojaan. Asiassa pitäisi kuitenkin edetä paljon nykyistä nopeammin, jotta luontokato saadaan pysäytettyä.
Julkaisija
Luonnon monimuotoisuus - Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Pohjanmaa
Kolmen pohjalaismaakunnan elinympäristöjen ja lajiston erityispiirteitä
Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueella luonto on maamme oloissa erityislaatuinen ja monimuotoinen. Maan kohoaminen sekä meren ja jään vaikutukset muuttavat alituisesti elinoloja etenkin rannikolla ja saaristossa. Alueen luonnonmaisemaan kuuluvat lisäksi suuret joet sivuhaaroineen, laajat suot ja karunpuoleiset metsät. Rannikolle nousee Eteläboreaalinen metsäkasvillisuusvyöhyke ja sisämaassa kasvillisuus kuuluu Keskiboreaaliseen vyöhykkeeseen. Etelä-Pohjanmaalla vallitsevia ovat keidassuoyhdistymät ja Keski-Pohjanmaalla laajat aapasuoyhdistymät. Järviä on vähän ja seudulle tyypillisiä ovat jokilaaksojen laajat viljelyalueet, joiden alueella on säilynyt niukasti perinnebiotooppeja.
Pohjanmaan rannikon erityispiirre maankohoamiseen ja murtoveteen sopeutunut lajisto ja luontotyypit. Merenkurkun saaristo on valittu UNESCO:n maailmanperintöluetteloon nimenomaan ainutlaatuisena esimerkkinä mannerjään muokkaamasta alueesta. Endeemisiä eli kotoperäisiä lajeja, esimerkiksi pohjanlahdenlauha ja perämerensilmäruoho, tavataan erityisesti rannoilla ja merialueilla. Glasiaali- eli jäämerenreliktilajit muodostavat puolestaan suuren osan Merenkurkun merialueen lajistosta. Hiekkarantoja ja -dyynejä tavataan erityisesti Uudenkaarlepyyn ja Pietarsaaren alueella. Näistä edustavimmat on suojeltu joko luonnonsuojelualueina tai luonnonsuojelulain mukaisen luontotyypin rajauspäätöksin.
Pohjanmaan alueella on erityisvastuu maankohoamisrannikon primaarisukkessiometsien suojelusta. Arvokkaimpia ovat kohteet, joissa sukkessiosarja ulottuu pensaikosta, harmaa- tai tervaleppälehtoon ja mahdollisten muiden lehtipuuvaiheiden, kuten koivun ja pihlajan kautta havupuuvaiheeseen, jossa valtapuuna on useimmiten kuusi ja karuimmilla alueilla mänty. Uhanalaisia metsälajeja, erityisesti sieniä ja jäkäliä, tavataan erityisesti vanhoissa kuusimetsissä. Aivan olennaisessa roolissa uhanalaisen lajiston kannalta on haapa. Haavikoissa tavataan esimerkiksi liito-oravaa ja erityisesti rannikolla myös uhanalaisia hyytelöjäkäliä, haapariippusammalta ja lännenmunuaisjäkälää.
Suot ovat pohjalaismaakunnissa keskeinen elementti. Soiden ojitusaste on kuitenkin korkea, 66–88 % seutukuntien suoalasta on ojitettua. Laajimmat ja arvokkaimmat keidas- ja aapasuoyhdistymät on suojeltu soidensuojeluohjelman ja Natura-verkoston myötä. Soidensuojelun täydennysohjelman myötä on tunnistettu muita arvokkaita avosuovaltaisia kokonaisuuksia sekä maankohoamisrannikon kehittyviä soita, joiusta viimeksi mainituilla on valtakunnallista ja kansainvälistäkin merkitystä. Ravinteisempia lettosoita ei alueella juuri tavata. Uhanalaisia suolajeja löytyykin enemmän selkärangattomista: vaarantuneet perhoslajit suovenhokas ja luumittari sekä erittäin uhanalainen vahakeltasiipi sekä vaarantunut rämäristihämähäkki. Aivan erityinen vastuu Pohjanmaalla nummirahkasammalen (erittäin uhanalainen) esiintymisestä, sillä tämän mereisen lajin esiintymät keskittyvät Etelä-Pohjanmaalle.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueen arvokkaimmat lintukosteikot sijaitsevat rannikolla ja niillä on valtakunnallista merkitystä monien uhanalisten kahlaajien, esimerkiksi etenlänsuosirrin, suojelussa. Sisämaan lintujärvillä on taas merkitystä erityisesti uhanalisten ja taantuneiden vesilintujen suojelussa. Arvokkaimmat kohteet on suojeltu osana lintuvesien suojeluohjelmaa ja Natura 2000-verkostoa.
Pohjalaismaakuntien arvokkaimpia pienvesiä ovat Suomenselän alueen tammukkapurot, suurten soiden allikkoalueet sekä rannikon jatkuvasti muotoaan muuttavat fladat ja kluuvijärvet. Pienvesien tilaa parannetaan HELMI-ohjelmassa kunnostuksin.
Edustavimmat perinteisen maankäytön muokkaamat elinympäristöt ja sitä myötä runsain uhanalainen lajisto tavataan Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan rannikolta ja saaristosta. Näillä alueilla lajisto on monimuotoisin ja siihen kuuluu myös uhanalaisia lajeja, kuten suolayrttiä (erittäin uhanalainen). Sisämaassa perinnebiotoopit ovat tehokkaan maatalouden myötä käyneet harvinaisiksi.
Uhanalaisia lajeja
Kolmessa pohjalaismaakunnassa esiintyy 447 valtakunnallisesti uhanalaisia ja noin 468 silmälläpidettävää lajia. Niistä kiireellisesti suojeltavia on 95 lajia.
Kiireellisesti suojeltavien lajien toimintaohjelma raamittaa esiintymisen seurannan, hoidon ja suojelun toimeenpanoa. Sen perusteella haetaan vuosittain ympäristöministeriöltä rahaa toimeenpanoon. Käytettävissä oleva raha on noussut vuodesta 2020 aiemmalta n. 20 000 euron vuositasolta noin 100 000 euroon.
Vimpelin Huosianmaankallion kalkkilouhoksen lähiympäristö on erityinen uhanalaisten lajien keskittymä, siellä tavataan noin 15 uhanalaiseksi ja noin 20 silmälläpidettäväksi sekä noin 20 alueellisesti uhanalaiseksi luokiteltua lajia (jotkut lajit ovat sekä silmälläpidettäväksi että alueellisesti uhanalaiseksi luokiteltua). Koska alueella on lainvoimainen kaivoslupa, pyritään lajien suojelua yhteensovittamaan kaivostoiminnan kanssa. Alueelle ollaan laatimassa vuonna 2022 hoitosuunnitelmaa.
Raakkujokien suojeluun lisää voimaa EU:n Life-hankkeista
Erittäin uhanalainen jokihelmisimpukka eli raakku (Margaritifera margaritifera) on Suomen luonnon pitkäikäisin eläinlaji. Jopa yli satavuotiaaksi elävä raakku voi hyvin vain muutamassa joessa Suomessa. Etelä-Pohjanmaalle sijoittuu kaksi raakun esiintymäaluetta Ähtävänjoelle ja Lapväärtinjoelle. Ne kuuluvat myös EU:n Natura 2000 -verkostoon.
Nämä raakkuesiintymät ovat osittain lisääntymiskykyisiä populaatioita, joita uhkaavat nykyisellään mm. mm. valuma-alueelta tuleva kuormitus, taimenen elinolosuhteiden huonontuminen sekä jokiuoman muuttunut tila.
FRESHABIT LIFE IP -hankkeessa siirrettiin huonokuntoisia simpukkavanhuksia Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalle elpymään. Syksyinä 2016–2017 Ähtävänjoesta siirrettiin yhteensä 200 simpukkaa ja Lapväärtin-Isojoesta yhteensä 47 simpukkaa tutkimusaseman puhdasvetisiin altaisiin. Raakkuja myös ruokittiin oikeanlaisella ravinnolla. Molempien jokien simpukoiden lisääntyminen onnistui optimaalisissa olosuhteissa ja sen jälkeen kasvatusta jatkettiin Norjan Bergenin kasvatuslaitoksella.
Työ raakkujen pelastamiseksi jatkuu: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on saanut vuonna 2021 EU:n LIFE rahaston tukea Lapväärtinjoen tilan parantamiseen. LIFE Revives -hankkeessa kunnostetaan ja elvytetään Pirkanmaan raakkujokia ja hanketta koordinoi Jyväskylän yliopisto. Hanke toteuttaa vuoden 2021 alussa valmistunutta kansallista raakun suojelun strategiaa ja toimenpidesuunnitelmaa vuosille 2020–2030.
Lue lisää:
- FRESHABIT LIFE IP -hanke päättymässä - vesistökunnostuksista on saatu lupaavia tuloksia (tiedote 22.6.2022, sttinfo.fi)
- Uusi LIFE-hanke parantaa uhanalaisen jokihelmisimpukan tilaa: Lapväärtin-Isojoella kunnostetaan jokihelmisimpukan elinympäristöjä ja perustetaan pikkuraakkujen lastentarhoja (tiedote 21.9.2021, sttinfo.fi)
- Erittäin uhanalaisen jokihelmisimpukan määrät tuplaantuvat: poikasten palautus kotijokiin alkaa (tiedote 14.6.2021, sttinfo.fi)
- Jokihelmisimpukoita toivotaan takaisin Pohjanmaan jokivesistöihin (blogikirjoitus, wordpress.com)
- Jokihelmisimpukan eli raakun suojelun strategia ja toimenpidesuunnitelma 2020-2030 (valto.fi)
- LIFE Revives: Jokihelmisimpukan ja sen elinympäristöjen elvytys (jyu.fi)
Punasuolayrtti hyötyy laidunnuksesta
Punasuolayrtti on yksivuotinen, ehdoton suolakkokasvi, jolla on möyheä ja nivelikäs varsi. Laji kasvaa hiekkaisilla ja hiesuisilla alavilla merenrannoilla vähäkasvisissa laikuissa. Punasuolayrtti on harvinaistunut, sillä aikaisemmin avoimet rannat ovat monin paikoin kasvaneet umpeen rantalaidunnuksen loputtua. Uusimman uhanalaisarvioinnin perusteella laji on luokiteltu erittäin uhanlaiseksi. Olemassa oleviksi tulkittuja esiintymispaikkoja on vain 37. Niistä suurin osa Ahvenanmaalla. Lisäksi lajia tavataan Porissa, Pietarsaaressa, Siikajoella ja Uudessakaarlepyyssä.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueen esiintymispaikkoja on seurattu, lajia on siirretty ja elinympäristöjä hoidettu useiden vuosien ajan. Viimeksi HELMI-toiminta-ohjelman puitteissa on laadittu hoitosuunnitelma, jonka pohjalta olemassa olevaa laidunaluetta on laajennettu.
Nummirahkasammal
Nummirahkasammal on erittäin uhanalainen laji ja erityisesti suojeltu laji, joka viihtyy mereisillä alueilla epävakaissa kasvuympäristöissä. Nummirahkasammal kasvaa tyypillisesti tiiviinä muutaman neliödesimetrin suuruisina laikkuina. Nummirahkasammalelle sopivat elinympäristöt ovat vähentyneet voimakkaasti ojitusten, turpeennoston ja vesistöjen säännöstelyn takia. Merkittävä osa nummirahkasammalen suomen esiintymistä sijaitsee Etelä-Pohjanmaan alueella, ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksella onkin erityisvastuuta lajin suojelusta. Osa esiintymistä sijaitsee soidensuojelun täydennysehdotuksen kohteilla ja niitä pyritään suojelemaan ensisijaisesti pysyvän suojelun keinoin. Tarvittaessa nummirahkasammalen esiintymiä voidaan suojella myös tekemällä erityisesti suojellun lajin rajauspäätös.
Tummaverkkoperhonen
Koko Pohjois-Euroopassa harvinaisen ja uhanalaisen tummaverkkoperhosen (Melitaea diamina) esiintymiä tunnetaan Suomessa nykyään pääosin Pirkanmaalla Tampereen Teiskossa, Kangasalla ja Orivedellä sekä Pohjanmaalla Kristiinankaupungissa. Viime vuosikymmeninä laji on taantunut voimakkaasti maataloudessa tapahtuneiden muutoksen vuoksi. Maaseudun rakennemuutoksen jälkeen perhosen asuttamat kosteat ja rehevät niityt ja pellot on suurelta osin hylätty, joten niitä uhkaa kasvillisuuden umpeenkasvu.
Tummaverkkoperhonen hyödyntää Suomen oloissa yhtä ainoaa isäntäkasvilajia, lehtovirmajuurta, jota toukat käyttävät ravintokasvinaan. Tummaverkkoperhosen säilymisen kannalta on ongelmallista, että sille sopivat elinympäristöt ovat harvassa ja eristyksissä toisistaan. Jos yhden alueen kanta kuolee sukupuuttoon, eivät sen alueen niityt tule uudelleen asutetuksi.
Tummaverkkoperhonen on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu ja se on luokiteltu erityisesti suojeltavaksi lajiksi. Tummaverkkoperhosen esiintymiä on Etelä-Pohjanmaalla pyritty turvaamaan lähinnä tiedottamalla maanomistajia lajista ja sen elinympäristövaatimuksista sekä järjestämällä hoitoa arvokkaimmille tummaverkkoperhosniityille. Perhosen asuttamien niittyjen pitäminen avoimena erillisillä niittyjen hoitotoimenpiteillä on tärkeä suojelumenetelmä. Työn pohjaksi on tilattu Helsingin yliopistolta analyysi yksittäisten niittyjen merkityksestä populaation säilymisen kannalta. Arviointia on tarkoitus päivittää lähivuosina.
Liito-oravan ja viitasammakon lisääntymis- ja levähdyspaikkoja turvaa luontodirektiivi
Luontodirektiviin perusteella tiukasti suojelluista lajeista etenkin liito-orava (Pteromys volans) ja viitasammakko (Rana arvalis) ovat Etelä-Pohjanmaalla muuhun maahan verrattuna yleisiä. Lajit nousevatkin esiin erilaisten ympäristöä muuttavien ja muokkaavien hankkeiden ja toimenpiteiden kuten metsätaloustoimenpiteiden, rakentamisen ja ruoppausten yhteydessä.
Uhanalaiselle liito-oravalle soveltuvien metsien pinta-ala on valtakunnallisesti pienentynyt ja kannan arvioidaan yhä kutistuvan tulevaisuudessa. Myös viitasammakkoa uhkaa lajille sopivien elinympäristöjen häviäminen, vaikka laji onkin luokiteltu elinvoimaiseksi Suomessa. Lajeille soveltuvia elinympäristöä on Pohjanmaan maakunnissa runsaasti ja lajien esiintyminen hanke- ja toimenpidealueilla tuleekin varmistaa riittävin selvityksin, sillä lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei saa hävittää.
Lisätietoja:
Miten luonnon monimuotoisuutta edistetään Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella?
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella luonnon monimuotoisuutta edistetään mm. HELMI-elinympäristöohjelman ja METSO- ohjelman avulla. Valtioneuvostojen hyväksymät suojeluohjelmat ja Natura 2000 -verkosto ovat pääsääntöisesti toteutettu.
Helmi-ohjelmassa hoidetaan, kunnostetaan ja ennallistetaan uhanalaisia luontotyyppejä ja lajien elinympäristöjä sekä suojellaan soidensuojelun täydennysehdotuksen ja muita arvokkaita soita. Toimet kohdistuvat perinnebiotooppeihin, lintuvesiin, pienvesiin, metsiin ja soihin.
METSO-ohjelman kautta turvataan metsien monimuotoisuutta suojelemalla monimuotoisten metsien luontoarvoja vapaaehtoisuuteen perustuen korvausta vastaan.
Katso myös:
- Helmi-ohjelman toimeenpano - Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Pohjanmaa
- Natura-alueet - Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Pohjanmaa
- Metsonpolku (metsonpolku.fi)
- Suomen lajitietokeskus (laji.fi)
- Vieraslajit (vieraslajit.fi)
Julkaisija