Hyppää sisältöön

Usein kysytyt kysymykset sinilevästä

Arkistokuvaa sinilevästä © Pirjo Ferin/SYKE

Mistä sinilevän tunnistaa?

Sinilevät eli sinibakteerit (syanobakteerit) ovat bakteereita, joilla on kasviplanktonlevien tapaan kyky tuottaa happea. Tämän vuoksi niitä kutsutaan sinileviksi. Joillakin sinilevillä on lisäksi kaasurakkuloita, joiden avulla ne voivat nousta lähelle veden pintaa ja muodostaa pintakukintoja. Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta tai tikkusilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rannoille. Erittäin runsaana sinilevä voi näyttää hernerokkamaiselta tai maalimaiselta ja sinilevää voi kerääntyä runsaasti rannoille.

Levämassaa voi kokeilla tikulla. Jos massa hajoaa hippusina veteen, kyseessä on todennäköisesti sinilevä. Jos levä taas jää roikkumaan pitkinä rihmoina keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Toinen keino on ottaa vettä lasiin, ja antaa sen seistä noin tunnin ajan. Sinilevät nousevat veden pinnalle vihertävinä hiukkasina.

Usein alkukesästä veden pinnalla voi esiintyä sinilevää muistuttavia kellertäviä hiukkasia, joka ovat havupuiden siitepölyä. Siitepöly on väriltään kellertävää, mutta ei koskaan vihreää, koska siitepölyissä ei ole vihreää klorofylli a -pigmenttiä. Itämerellä tavattavat Nodularia-sinilevän kukinnat voivat näyttää samalta kuin kellertävä siitepöly. Siitepölyä on yleensä veden lisäksi myös mm. laitureiden ja rantakalusteiden päällä. Siitepölyä esiintyy etenkin alkukesästä, kun taas sinilevää esiintyy yleensä runsaammin vasta kesäkuun loppupuolelta elokuuhun.

Etenkin syksyisin kuolleista sinileväsoluista vapautuva fykosyaniinipigmentti voi värjätä vettä ja rantoja turkoosin siniseksi.

Kaikkia sinilevien tuottamia myrkyllisiä tai terveydelle muulla tavalla haitallisia yhdisteitä ei pystytä mittaamaan vedestä kuin kalliilla laboratorioanalyyseillä.

Miten sinilevämyrkytyksen voi saada? Mitkä ovat oireet?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeiden mukaan sinileväiseen veteen tulee suhtautua aina siten, että se voi aiheuttaa terveyshaittaa. Sinilevät voivat tuottaa suuren määrän erilaisia oireita aiheuttavia yhdisteitä. Osa sinilevistä tuottaa maksa- tai hermomyrkkyjä. Myrkyt ovat aiheuttaneet jopa eläinten kuolemia. Osa uimareille aiheutuneista oireista voi johtua myös sinilevien tuottamista muista yhdisteistä kuin em. myrkyistä. Juomavetenä tai ruoanvalmistuksessa ei saa käyttää suoraan pintavedestä otettua sinilevää sisältävää vettä, koska se voi sisältää terveydelle haitallisen määrän myrkkyjä tai muita haitallisia yhdisteitä, jotka eivät hajoa vettä keittäessä. Sinileväistä vettä ei saa käyttää pesuvetenä tai heittää kiukaalle eikä sillä saa kastella syötäviä vihanneksia tai kasviksia.

Ihmisten herkkyys sinilevien aiheuttamille oireille vaihtelee suuresti. Sinileviä sisältävä vesi voi aiheuttaa uimareille allergisia iho-oireita, pahoinvointia, vatsavaivoja, silmä- ja korvatulehduksia, nuhaa tai yleisoireita kuten kuumetta ja päänsärkyä. Oireet ilmenevät yleensä muutaman tunnin sisällä sinilevälle altistumisesta.

Mitä tulee tehdä, jos oireita ilmenee?

Myrkytysepäilyissä tulee hakeutua lääkäriin. Myrkytystietokeskus vastaa puhelinnumerossa 0800 147 111 ympäri vuorokauden myrkytysten ehkäisyyn ja hoitoon liittyviin kysymyksiin. Jos epäilee, että on uinut sinileväisessä vedessä, kannattaa uinnin jälkeen peseytyä puhtaalla vedellä. Jos oireita ilmenee, iho ja silmät pestään huolellisesti runsaalla puhtaalla vedellä.

Voiko koira uida vedessä, jossa sinilevää on havaittu?

Lemmikkiä ei pidä päästää uimaan sinileväiseen veteen. Koira juo usein vettä uidessaan ja altistuu helposti suurille määrille myrkkyjä. Ruokaviraston mukaan koiralla sinilevämyrkytyksen oireita voivat olla ripuli, oksentelu, kuolaaminen, heikkous, lihastärinä, jäykkyys ja halvausoireet. Jos eläin on päässyt juomaan vettä, tulee ottaa välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin. Vastalääkettä sinilevämyrkytykseen ei ole. Jos lemmikki on päässyt uimaan, kannattaa se vedestä nousemisen jälkeen pestä, ettei se turkkiaan nuollessaan saa myrkkyjä elimistöönsä.

Voiko sinileväisestä vedestä pyydettyjä kaloja, rapuja, simpukoita tai kotiloita syödä?

Ruokaviraston ohjeiden mukaan sinileväisestä vedestä pyydettyjen kalojen syöminen ei ole vaarallista, mutta kalan sisäelinten käyttöä tulee välttää, sillä levän myrkyt kerääntyvät niihin. Kalat tulee myös pestä huolellisesti puhtaalla vedellä ennen käsittelyä.

Rapujen ei ole todettu aiheuttaneen oireita ihmisillä. Rapu ei myöskään viihdy runsasravinteisissa vesistöissä, joille on ominaista leväkukinnot. Leväkukinnot tukkisivat rapujen kidukset aiheuttaen eläimen kuoleman. Jos rapu kuitenkin pyydystetään sinileväisestä vedestä, se tulee huuhdella erittäin hyvin tai mieluummin jättää syömättä.

Simpukoiden ja kotiloiden syömistä on syytä välttää, sillä niihin levässä olevat maksamyrkyt kertyvät voimakkaasti. Ne siivilöivät vedestä ravinteita ja niihin kulkeutuu myös sinileviä, joita voi olla suuriakin määriä niiden haimamaksassa ja suolistossa, jotka sitten päätyvät kokonaisuudessa ihmisten syötäväksi. Simpukoihin ja kotiloihin kertyy maksamyrkkyjen lisäksi myös hermomyrkkyjä ja muita taudinaiheuttajia.

Miksi sinilevän määrä vaihtelee kesästä toiseen?

Ravinne- ja sääolosuhteiden vaihteluiden vuoksi sinileviä esiintyy samallakin alueella joinain kesinä enemmän kuin toisina.

Mitä enemmän ravinteita on tarjolla, sitä paremmat kasvumahdollisuudet sinilevillä on. Eri sinilevälajeilla on erilaisia tarpeita ravinteiden suhteen. Esimerkiksi Itämerellä laajoja sinileväkukintoja muodostavat sinilevälajit pystyvät hyödyntämään suoraan veteen liuennutta ilmakehän typpeä, minkä vuoksi niiden kasvuun vaikuttaa erityisesti vedessä olevan fosforiravinteen määrä. Etenkin järvillä runsaita sinileväkukintoja voivat muodostaa myös sellaiset sinilevälajit, jotka eivät samanlaiseen typensidontaan kykene.

Lisäksi lämpötila vaikuttaa sinilevien määrän vaihteluihin vuosien välillä, sillä sinilevien kasvunopeudet kiihtyvät lämpimämmässä vedessä. Lämmin sää siis lisää sinilevien määrää.

Tyyni sääjakso puolestaan mahdollistaa sinilevien nousemisen veden pintaan niin sanotuiksi sinileväkukinnoiksi tai sinilevälautoiksi. Pintaan nousevat sinileväsolut ovat yleensä jo pääosin heikkokuntoisia, kuolemassa olevia soluja, jotka eivät enää kykene säätelemään kaasurakkuloidensa avulla sijaintiaan vesipatsaassa. Tuulen suunta vaikuttaa siihen, mihin suuntaan sinilevien pintakukinnat ajautuvat. Kovin tuulisella säällä pintakukinnat voivat myös sekoittua veteen, jolloin sinilevien esiintymistä vedessä voi olla vaikea havaita.

Mikäli ravinteiden saatavuus ei rajoita sinileväkukintojen muodostumista, esimerkiksi Suomen eteläisillä ja lounaisilla merialueilla, näillä alueilla kunkin kesän lopullisen sinileväkukintatilanteen ratkaisevat lopulta kesän sääolot.

Vuosien väliset vaihtelut voivat olla suuria eikä yksittäisten vuosien perusteella voi vetää johtopäätöksiä vesistön tai merialueen tilan kehityksestä suuntaan tai toiseen. Varsinainen sinilevien määrän ja lajiston pitkäaikaismuutosten seuranta perustuu vesinäytteistä tehtäviin mikroskooppisiin analyyseihin.

Miten sinilevän esiintymistä voi hillitä? 

Samalla tavoin kaikkialla, eli vähentämällä ravinnekuormitusta, eritoten fosforikuormitusta. Kerran pahasti rehevöityneen järven toipuminen on kuitenkin työlästä ja saattaa kestää vuosikymmeniä.

Sama koskee Itämerta. Fosforikuorma on alentunut 60 % 1980-luvulta, lähinnä jätevesien puhdistuksen ansiosta. Vuosikymmeniä jatkuneesta liiallisesta ravinnekuormituksesta toipumista hidastaa eniten syvänteiden hapeton ja hyvin fosforipitoinen vesimassa.

Yksittäinen kansalainenkin voi vaikuttaa: Ruoantuotanto aiheuttaa noin 60 % suomalaisen keskimääräisestä rehevöittävästä Itämeri-jalanjäljestä. Tällä hetkellä eläinpohjaisen ravinnon tuotannon käytössä on noin 70 % Suomen peltoalasta. Tehokkaimmin omaa Itämerijalanjälkeään pystyy pienentämään vähentämällä liha- ja maitotuotteiden kulutusta ja korvaamalla niitä Itämerestä tai mökkijärvestä pyydetyllä luonnonkalalla. Mökillä tärkeintä on huolehtia siitä, että jätevesiä ei pääse järveen tai mereen. Paras ratkaisu on kuivakäymälä.

Vaikuttaako ilmastonmuutos sinilevän esiintymiseen Itämerellä?

Maailman merialueilla hapettoman vesimassan tilavuus on nelinkertaistunut vuoden 1950 jälkeen tammikuussa 2018 Science-tiedelehdessä julkaistun artikkelin mukaan. Pääasialliset syyt ovat ihmisen aiheuttama ravinnekuormitus ja ilmaston lämpeneminen. Sama kehitys on nähtävissä Itämerellä, vaikka täällä hapettomuuden syntymistä edistävät myös Itämeren ominaisuudet, kuten vesimassan kerrostuminen suolapitoisuuden mukaan.

Myös Itämeren alueen lämpeneminen lisää tulevaisuudessa sinileväkukintojen riskiä. Vesimassan voimistuva kerrostuminen voi aiheuttaa hapettomien alueiden laajenemista, mikä puolestaan kiihdyttää fosforin vapautumista pohjilta. Yleistyvät talviset vesisateet huuhtovat enemmän ravinteita mereen valuma-alueelta. Sama koskee myös rehevöitymiselle alttiita, tai jo rehevöityneitä järviä.

Julkaistu 24.6.2020 klo 16.25, päivitetty 24.6.2020 klo 16.25