Luonnon monimuotoisuus turvaa elämän edellytykset maapallolla
Kaikki alkaa geologiasta
Luonnon monimuotoisuuden perusta on maassa. Maa- ja kallioperä – yhdessä ilmaston kanssa – asettavat elämän reunaehdot. Ne sanelevat ympäristön fyysiset ominaisuudet ja ulottuvuudet: kivennäismaan laadun ja paksuuden tai järvialtaan syvyyden. Ne määrittävät, missä vesi seisoo ja mihin se juoksee. Eliöt jatkavat sitten tästä. Kasvit, eläimet, sienet ja pieneliöt täyttävät maan tai veden ja muokkaavat ympäristönsä elinoloja. Ne luovat ravintoverkkoja ja muita suhteita. Syntyy toimiva ekosysteemi, jossa jokaisella eliöllä on oma merkityksensä.
Satoja luontotyyppejä …
Tietty fyysinen ympäristö ja sille ominainen lajisto muodostavat yhdessä luontotyypin. Luontotyypit edustavat monimuotoisuuden ylätasoa. Ne voidaan tunnistaa kullekin luontotyypille ominaisista piirteistä, aivan kuten eliölajit tunnistetaan ominaispiirteistään. Osa luontotyypeistä, esimerkiksi kuivat kangasmetsät, ovat Suomessa hyvin yleisiä. Toiset taas ovat tuiki harvinaisia. Suomesta on tunnistettu kaikkiaan noin 400 luontotyyppiä. Niistä lähes puolet luokitellaan uhanalaisiksi.
… kymmeniä tuhansia lajeja…
Siitä lähtien, kun elämä syntyi maapallolle, se on kulkenut kohti suurempaa lajikirjoa. Matkalla on tosin ollut notkahduksia: maapallon historiasta tunnetaan viisi ajanjaksoa, jolloin lajeja on kuollut joukoittain sukupuuttoon. Tuoreimman joukkotuhon aiheutti asteroidin törmäys maahan noin 66 miljoonaa vuotta sitten. Se hävitti dinosaurukset maanpinnalta.
Tätä nykyä maapallolla elää arviolta 5–30 miljoonaa eliölajia. Suomessakin lajikirjo on mittava: noin 48 000 lajia, kun mikroskooppisen pieniä lajeja ei lasketa mukaan. Suomen lajeista yli puolet on hyönteisiä ja muita selkärangattomia eläimiä. Seuraavaksi eniten on sieniä, kasveja ja leviä. Nisäkkäät, linnut, kalat ja muut selkärankaiset ovat vähemmistössä: niitä on Suomessa vain runsaat 400 lajia.
Suomessa arvoidaan olevan noin 48 000 lajia
Suomen lajeista yli puolet on hyönteisiä ja muita selkärangattomia eläimiä. Selkärankaisia kuten nisäkkäitä ja lintuja maassamme tavataan noin 400 lajia.
… määrättömästi geeniyhdistelmiä
Lajikirjon kehittyminen ei olisi ollut mahdollista ilman perinnöllistä monimuotoisuutta. Jokaisen lajin sisällä on geneettistä vaihtelua; eri yksilöillä on hieman erilainen geeniperimä. Tämän vaihtelun ansiosta lajeilla on edellytykset muuntua ja sopeutua uusiin tilanteisiin ja ympäristöoloihin. Sopeutumisen edetessä lajeista syntyy uusia muotoja ja alalajeja sekä lopulta uusia lajeja. Kehitys estyy, jos lajin yksilömäärä käy kovin vähiin. Kun populaatio kutistuu, myös sen geenivaranto supistuu. Tämä voi olla lajin säilymiselle kohtalokasta.
Monimuotoinen luonto on mahdollisuuksien maailma
Monimuotoisuuden kaikki tasot – luontotyypit, lajit ja geeniperimä – ovat yhtä tärkeitä. Ne ovat myös sidoksissa toisiinsa. Luontotyyppien runsaus ja elinvoimaisuus pitävät yllä lajikirjoa. Geeniperimä taas turvaa yksittäisen lajin säilymisen. Ihmisellä on monta syytä vaalia luonnon monimuotoisuutta. Terve ja monimuotoinen luonto takaa meille hyvän hengitysilman ja puhtaan veden. Se tuottaa kalaa ja muita luonnonantimia ja hoitaa monien hyötykasvien pölytyksen.
Luonto luo myös edellytykset metsätaloudelle, matkailulle ja muille elinkeinoille. Se toimii virkistyksen ja inspiraation lähteenä ja on osa kulttuuriperintöämme. Luonnon merkitys hiilinieluna on mittaamattoman tärkeä. Kaikkia luonnon suomia mahdollisuuksia ei vielä tunneta. Elollinen luonto on kuin pohjaton raaka-aineiden ja oivallusten sammio. Sieltä voi ammentaa uusia lääkkeitä ja raaka-aineita tai ottaa mallia aivan uudenlaisten tuotteiden kehittämiseen.
Kuudes sukupuuttoaalto on meneillään
Ihmiskunta on kohdellut luontoa kaltoin. Noin kolmasosa maailman luonnon monimuotoisuudesta on menetetty ihmisen toiminnan vuoksi. Maapallon luonnonhistoriassa on menossa kuudes sukupuuttoaalto. Selkärankaisia eläinlajeja häviää maapallolta noin sata kertaa nopeammin kuin luontaisesti.
Sama suuntaus näkyy muissa eliöryhmissä. Suomesta on hävinnyt jo yli 300 lajia, ja joka yhdeksäs on uhanalainen. Etenevä luontokato, yhdessä ilmastonmuutoksen kanssa, vaarantaa ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin. Luontotyyppien ja lajien häviäminen haavoittaa ekosysteemejä ja heikentää luonnon kiertokulkuja. Ruoantuotanto vaikeutuu, mikä synnyttää ympäristöpakolaisuutta ja horjuttaa maailmantaloutta. Ihmiskunnan tulevaisuuden mahdollisuudet kapenevat.
Miksi monimuotoisuus vähenee?
Luontokato johtuu pääosin siitä, että ihmiskunta on ottanut käyttöönsä valtaosan planeettamme maapinta-alasta ja muokannut sitä liian rajusti. Luonnonkasvit ja -eläimet ovat joutuneet väistymään viljelykasvien ja kotieläinten tieltä. Lisäksi kalakantoja ja muita luonnonantimia hyödynnetään kestämättömästi. Luontoa myös kuormitetaan päästöillä. Suomi ei ole syrjässä kehityksestä.
Meilläkin luontokadon pääsyy on maankäyttö, ennen muuta metsätalous sekä maatalouden muutokset. Paljon luontoa jää myös rakentamisen alle. Tiet ja muu infrastruktuuri pirstovat luonnonalueita, padot estävät vaelluskalojen kulun. Rehevöityminen ja ilmastonmuutos muuttavat ekosysteemejä. Lisäuhan aiheuttavat vieraslajit, jotka valtaavat elintilaa kotimaisilta lajeilta.
Suunnanmuutos on mahdollinen
Euroopan unionin jäsenmaiden yhteinen tavoite on pysäyttää Euroopan luontokato vuoteen 2030 mennessä. Tehtävä vaatii paljon työtä, mutta se on mahdollinen. Luontoa on mahdollista hyödyntää kestävästi ja kohdella liittolaisena eikä vihollisena tai kilpailijana. Suomessa tehtävää helpottaa se, että luonnon monimuotoisuus ja sen uhat tunnetaan hyvin. Luonnon tilaa ja siinä tapahtuvia muutoksia seurataan tarkasti ja uutta tekniikkaa hyödyntäen. Arvokkaat luontoalueet on kartoitettu, ja vesistöille on laadittu hoitosuunnitelmia. Suomen lajien uhanalaisuusarviointi on maailman kattavimpia. Tieto luo edellytykset oikealle ja tehokkaalle toiminnalle.
Saadaanko kehitys kääntymään?
Luontokadon torjunta edellyttää samankaltaista laaja muutosta yhteiskunnassa kuin ilmastonmuutoksen hillitseminen. Luonnon monimuotoisuus pitää ottaa huomioon kaikissa suunnitelmissa ja hankkeissa. Jos luontohaittoja ei voida välttää, haitat hyvitetään ennallistamalla tai suojelemalla korvaavia luontoalueita toisaalla. Osa luonnosta pitää jättää kokonaan rauhaan. Euroopan unionin biodiversiteettistrategian mukaan kaikkien elinympäristöjen pinta-alasta pitää suojella 30 prosenttia. Suomessa tavoitteeseen on vielä matkaa.
Suomen maa-alueiden suojeluprosentti on nyt noin 14, ja suojelu painottuu pohjoisen puuttomille ja vähäpuustoisille maille. Meripinta-alasta on suojeltu noin 11 prosenttia. Hyvä uutinen on, että ajattelutapa on muuttumassa. Luonnon monimuotoisuuden tärkeys ymmärretään, ja monet ovat myös valmiita muuttamaan ja kehittämään toimintatapojaan. Asiassa pitäisi kuitenkin edetä paljon nykyistä nopeammin, jotta luontokato saadaan pysäytettyä.
Julkaisija
Luonnon monimuotoisuus - Pohjois-Karjala
Pohjois-Karjala on luonnonympäristöltään rikas ja monimuotoinen metsien ja järvien maakunta, jossa mantereinen ja merellinen ilmasto kohtaavat. Sijainti sekä keskiboreaalisen Pohjanmaan että eteläboreaalisen Järvi-Suomen metsäkasvillisuusvyöhykkeillä ilmenee luontotyyppien ja lajien monipuolisuutena. Alueella esiintyy sekä pohjoisia että eteläisiä luontotyyppejä ja lajeja, lisäksi oman leimansa luonnolle antavat levinneisyydeltään itäiset lajit. Maakunnan kaakkoisosaan Laatokan Karjalasta ulottuva Keski-Karjalan lehtokeskusvyöhyke on kasvillisuudeltaan erityisen rehevää ja monimuotoista aluetta. Suuret järvet, kuten Pielinen, Koitere ja Karjalan Pyhäjärvi ovat leimaa antavia maisemakuvalle.
Pohjois-Karjalan lajisto
Metsät ja perinnebiotoopit ovat uhanalaisen eliölajiston merkittävimpiä elinympäristöjä Pohjois-Karjalassa. Maakunnassa on havaittu yli 600 uhanalaista tai silmälläpidettävää eliölajia (tilanne 8/2022). Lajien uhanalaisuuden merkittävimpiä syitä on sopivien elinympäristöjen häviäminen. Metsätalouden harjoittamisesta seuranneet metsien rakennemuutokset ja maatalouden perinteisten maankäyttömuotojen (niitto, laidunnus) päättymisen myötä tapahtunut avointen alueiden umpeenkasvu ovat hävittäneet monien lajien elinympäristöjä.
Pohjois-Karjalan uhanalaisista eläinlajeista tunnetuimpia ovat mm. rupilisko, saimaannorppa ja valkoselkätikka. Uhanalaiseen hyönteislajistoon lukeutuvat monet vanhojen metsien kovakuoriaiset ja niittyjen perhoset. Viime vuosina aktiivisten suojelutoimien kohteena olevia perhoslajeja ovat olleet maakunnassa mm. pikkusinisiipi, muurahaissinisiipi ja lehtohopeatäplä, joiden esiintymien suojelussa Pohjois-Karjalalla on huomattava vastuu. Uhanalaisia ja levinneisyydeltään itäisiä kasvilajeja ovat mm. juurtokaisla ja lehtoukonhattu, joiden esiintymistä merkittävä osa maassamme sijaitsee Pohjois-Karjalassa.
Pohjois-Karjalan luonnon erikoispiirteitä
Pohjois-Karjala tunnetaan metsäisenä maakuntana ja maakunnan pinta-alasta metsiä onkin lähes 90 %. Metsät ovat maakunnan merkittävin luonnonvara, mutta pitkään jatkuneen tehokkaan metsätalouden seurauksena luonnontilaisten metsien osuus on jo vähäinen. Vanhoja, luonnontilaisia metsiä on säilynyt pääosin vain luonnonsuojelualueilla ja metsät ovatkin uhanalaisten lajien tärkein elinympäristö maakunnassa. Kestävän metsävarojen käytön haasteena on metsätalouden ja metsien muiden käyttömuotojen ja suojelun yhteensovittaminen sekä metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen.
Uhanalaisten lajien suojelun ohella on tärkeää suojella myös uhanalaisia luontotyyppejä. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus on arvioitu toistamiseen vuonna 2018. Pohjois-Karjalan alueella esiintyviä uhanalaisimpia luontotyyppejä ovat mm. korpi- ja lettosuot, lähteet ja lähteiköt, lehdot sekä perinnebiotoopit kuten niityt, hakamaat ja metsälaitumet.
Kolin, Patvinsuon ja Petkeljärven kansallispuistot sekä Koivusuon luonnonpuisto ovat erittäin merkittäviä, laajoja aluekokonaisuuksia, joiden suojelun yhtenä tavoitteena on uhanalaisen metsäluonnon säilyttäminen. Luontotyyppien suojelun kannalta erityisen tärkeitä alueita ovat myös Keski-Karjalan lehtokeskusalueen rehevät lehdot sekä pääosin maakunnan pohjoisosiin sijoittuvat lettosuot, joita on pyritty saamaan suojelun piiriin.
Pohjois-Karjalalla on erityinen vastuu erittäin uhanalaisen, Suomen harvinaisimman sammakkoeläimen ja salamantereihin kuuluvan rupiliskon suojelussa. Rupilisko esiintyy Suomessa vain Ahvenanmaalla ja Itä-Suomessa. Rupiliskon elinympäristöä ovat pienet metsälammet lähiympäristöineen. Tunnettuja rupiliskolampia on suojeltu Natura-alueina ja erityisesti suojeltavien lajien rajauspäätöksillä.
Joensuun kaupungin nimikkoeläimeksikin nimetyn rupiliskon suojelua on edistetty mm. EU-rahoitteisen Rupilisko-Life -hankkeen (Protection of Triturus cristatus in Eastern Baltic Region) puitteissa vuosina 2004-2008. Hankkeessa kartoitettiin rupiliskon esiintymiä ja kunnostettiin lajin elinympäristöjä. Lajin suojelutoimia on toteutettu myös Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen koordinoimassa METSO-yhteistoimintaverkostohankkeessa vuosina 2010-2013, jolloin jatkettiin lisääntymislampien ja niiden lähiympäristöjen kunnostamista ja kaivettiin lajille sopivia uusia lampia.
Pohjois-Karjalan alueella elää myös erittäin uhanalainen saimaannorppa, jonka elinalueeseen sisältyy Suur-Saimaan alueeseen kuuluva Orivesi maakunnan eteläosassa. Norpan suojelua on edistetty EU-rahoitteisessa Saimaannorppa-Life -hankkeessa vuosina 2013-2018, jota koordinoi Metsähallituksen Luontopalvelut.
Parhaillaan on käynnissä Yhteinen saimaannorppamme -Life -hanke (2020-2025), jossa Pohjois-Karjalan ELY-keskus on mukana. Hankkeessa pyritään mm. parantamaan tietoisuutta saimaannorpan suojelusta sekä kehittämään norpalle turvallisia kalanpyydyksiä. Saimaannorpan suojelua pyritään edistämään jatkuvasti paikallistasolla esim. kaavoitusta ja muuta alueidenkäytön suunnittelua ohjaamalla.
Valkoselkätikka on yksi uhanalaisista lintulajeista, johon kohdistuneet suojelutoimet ovat vahvistaneet merkittävästi lajin kantaa maakunnassa. Valkoselkätikan esiintyminen painottuu maassamme Itä-Suomeen. Laji oli joitakin vuosikymmeniä sitten lähes katoamassa maastamme, mutta aktiivisilla suojelutoimilla sukupuuttouhka saatiin torjutuksi.
Pahin uhka kannan elpymiselle on edelleen sopivien elinympäristöjen tuhoutuminen metsänhakkuiden seurauksena. Pohjois-Karjalassa on vielä jäljellä vanhoja lehtipuuvaltaisa kaskimetsiä, jotka ovat lajille tärkeitä elinympäristöjä. Metsien suojelu- ja luonnonhoitotoimet sekä Metsähallituksen ja lintuharrastajien toteuttamat talviruokinnat ovat mahdollistaneet valkoselkätikan kannan vahvistumisen.
Valkoselkätikan suojelua on edistetty mm. Pohjois-Karjalan lehdot, tikkametsät ja luonnonmetsät -Life -hankkeessa vuosina 2001-2004. Hankkeen jälkeen Pohjois-Karjalan ELY-keskus ja Metsähallituksen Luontopalvelut ovat jatkaneet valkoselkätikan suojelutyötä maakunnassa mm. suojelualueita hoitamalla ja uusia suojelualueita perustamalla.
Maakunnan eräs kasviharvinaisuus on erittäin uhanalainen, levinneisyydeltään itäinen juurtokaisla, jonka esiintymistä huomattava osa on Pohjois-Karjalassa. Järvien ja jokien tulvarannoilla esiintyvän lajin säilymistä uhkaavat kasvupaikkojen umpeenkasvu ja toisaalta vesistöön rakentaminen. Pohjois-Karjalan ELY-keskus seuraa juurtokaislan kasvupaikkoja säännöllisesti ja ohjaa maankäyttöä niin, että lajin esiintymät tulevat otetuiksi huomioon esim. rantarakentamisessa ja rantojen ruoppauksissa.
Katso myös
- Rupilisko: Suomen uhanalaisia lajeja, Rupilisko (PDF, core.ac.uk)
- Yhteinen saimaannorppamme -Life (metsa.fi)
- Valkoselkätikka (laji.fi)
- Juurtokaisla (laji.fi)
Miten luonnon monimuotoisuutta edistetään Pohjois-Karjalassa?
Luonnon monimuotoisuuden väheneminen on merkittävä uhka ja suuri haaste myös Pohjois-Karjalassa. Luonnonsuojelua edistetään viranomaistoimin esim. suojelualueita perustamalla ja hoitamalla sekä maankäyttöä ohjaamalla (kaavoitus, metsänkäytön ohjaus, vesiensuojelun suunnittelu ja neuvonta).
Luonnon monimuotoisuutta pyritään turvaamaan Pohjois-Karjalassa mm. Metso-ohjelman (Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma) ja HELMI-elinympäristöohjelman avulla.
METSO-ohjelman toteutus on edennyt Pohjois-Karjalassa erittäin hyvin. Vapaaehtoisuuteen perustuvan ohjelman puitteissa perustetaan joko yksityisiä luonnonsuojelualueita tai ostetaan alueita valtiolle luonnonsuojelualueiksi.
Helmi-ohjelmassa hoidetaan, kunnostetaan ja ennallistetaan uhanalaisia luontotyyppejä ja lajien elinympäristöjä. Pohjois-Karjalassa toimenpiteet painottuvat erityisesti lintuvesien kunnostuksiin ja perinnebiotooppien hoitoon. Myös Helmi-ohjelman toimet perustuvat maanomistajien vapaaehtoisuuteen.
Katso myös
Julkaisija