Luonnon monimuotoisuus turvaa elämän edellytykset maapallolla
Kaikki alkaa geologiasta
Luonnon monimuotoisuuden perusta on maassa. Maa- ja kallioperä – yhdessä ilmaston kanssa – asettavat elämän reunaehdot. Ne sanelevat ympäristön fyysiset ominaisuudet ja ulottuvuudet: kivennäismaan laadun ja paksuuden tai järvialtaan syvyyden. Ne määrittävät, missä vesi seisoo ja mihin se juoksee. Eliöt jatkavat sitten tästä. Kasvit, eläimet, sienet ja pieneliöt täyttävät maan tai veden ja muokkaavat ympäristönsä elinoloja. Ne luovat ravintoverkkoja ja muita suhteita. Syntyy toimiva ekosysteemi, jossa jokaisella eliöllä on oma merkityksensä.
Satoja luontotyyppejä …
Tietty fyysinen ympäristö ja sille ominainen lajisto muodostavat yhdessä luontotyypin. Luontotyypit edustavat monimuotoisuuden ylätasoa. Ne voidaan tunnistaa kullekin luontotyypille ominaisista piirteistä, aivan kuten eliölajit tunnistetaan ominaispiirteistään. Osa luontotyypeistä, esimerkiksi kuivat kangasmetsät, ovat Suomessa hyvin yleisiä. Toiset taas ovat tuiki harvinaisia. Suomesta on tunnistettu kaikkiaan noin 400 luontotyyppiä. Niistä lähes puolet luokitellaan uhanalaisiksi.
… kymmeniä tuhansia lajeja…
Siitä lähtien, kun elämä syntyi maapallolle, se on kulkenut kohti suurempaa lajikirjoa. Matkalla on tosin ollut notkahduksia: maapallon historiasta tunnetaan viisi ajanjaksoa, jolloin lajeja on kuollut joukoittain sukupuuttoon. Tuoreimman joukkotuhon aiheutti asteroidin törmäys maahan noin 66 miljoonaa vuotta sitten. Se hävitti dinosaurukset maanpinnalta.
Tätä nykyä maapallolla elää arviolta 5–30 miljoonaa eliölajia. Suomessakin lajikirjo on mittava: noin 48 000 lajia, kun mikroskooppisen pieniä lajeja ei lasketa mukaan. Suomen lajeista yli puolet on hyönteisiä ja muita selkärangattomia eläimiä. Seuraavaksi eniten on sieniä, kasveja ja leviä. Nisäkkäät, linnut, kalat ja muut selkärankaiset ovat vähemmistössä: niitä on Suomessa vain runsaat 400 lajia.
Suomessa arvoidaan olevan noin 48 000 lajia
Suomen lajeista yli puolet on hyönteisiä ja muita selkärangattomia eläimiä. Selkärankaisia kuten nisäkkäitä ja lintuja maassamme tavataan noin 400 lajia.
… määrättömästi geeniyhdistelmiä
Lajikirjon kehittyminen ei olisi ollut mahdollista ilman perinnöllistä monimuotoisuutta. Jokaisen lajin sisällä on geneettistä vaihtelua; eri yksilöillä on hieman erilainen geeniperimä. Tämän vaihtelun ansiosta lajeilla on edellytykset muuntua ja sopeutua uusiin tilanteisiin ja ympäristöoloihin. Sopeutumisen edetessä lajeista syntyy uusia muotoja ja alalajeja sekä lopulta uusia lajeja. Kehitys estyy, jos lajin yksilömäärä käy kovin vähiin. Kun populaatio kutistuu, myös sen geenivaranto supistuu. Tämä voi olla lajin säilymiselle kohtalokasta.
Monimuotoinen luonto on mahdollisuuksien maailma
Monimuotoisuuden kaikki tasot – luontotyypit, lajit ja geeniperimä – ovat yhtä tärkeitä. Ne ovat myös sidoksissa toisiinsa. Luontotyyppien runsaus ja elinvoimaisuus pitävät yllä lajikirjoa. Geeniperimä taas turvaa yksittäisen lajin säilymisen. Ihmisellä on monta syytä vaalia luonnon monimuotoisuutta. Terve ja monimuotoinen luonto takaa meille hyvän hengitysilman ja puhtaan veden. Se tuottaa kalaa ja muita luonnonantimia ja hoitaa monien hyötykasvien pölytyksen.
Luonto luo myös edellytykset metsätaloudelle, matkailulle ja muille elinkeinoille. Se toimii virkistyksen ja inspiraation lähteenä ja on osa kulttuuriperintöämme. Luonnon merkitys hiilinieluna on mittaamattoman tärkeä. Kaikkia luonnon suomia mahdollisuuksia ei vielä tunneta. Elollinen luonto on kuin pohjaton raaka-aineiden ja oivallusten sammio. Sieltä voi ammentaa uusia lääkkeitä ja raaka-aineita tai ottaa mallia aivan uudenlaisten tuotteiden kehittämiseen.
Kuudes sukupuuttoaalto on meneillään
Ihmiskunta on kohdellut luontoa kaltoin. Noin kolmasosa maailman luonnon monimuotoisuudesta on menetetty ihmisen toiminnan vuoksi. Maapallon luonnonhistoriassa on menossa kuudes sukupuuttoaalto. Selkärankaisia eläinlajeja häviää maapallolta noin sata kertaa nopeammin kuin luontaisesti.
Sama suuntaus näkyy muissa eliöryhmissä. Suomesta on hävinnyt jo yli 300 lajia, ja joka yhdeksäs on uhanalainen. Etenevä luontokato, yhdessä ilmastonmuutoksen kanssa, vaarantaa ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin. Luontotyyppien ja lajien häviäminen haavoittaa ekosysteemejä ja heikentää luonnon kiertokulkuja. Ruoantuotanto vaikeutuu, mikä synnyttää ympäristöpakolaisuutta ja horjuttaa maailmantaloutta. Ihmiskunnan tulevaisuuden mahdollisuudet kapenevat.
Miksi monimuotoisuus vähenee?
Luontokato johtuu pääosin siitä, että ihmiskunta on ottanut käyttöönsä valtaosan planeettamme maapinta-alasta ja muokannut sitä liian rajusti. Luonnonkasvit ja -eläimet ovat joutuneet väistymään viljelykasvien ja kotieläinten tieltä. Lisäksi kalakantoja ja muita luonnonantimia hyödynnetään kestämättömästi. Luontoa myös kuormitetaan päästöillä. Suomi ei ole syrjässä kehityksestä.
Meilläkin luontokadon pääsyy on maankäyttö, ennen muuta metsätalous sekä maatalouden muutokset. Paljon luontoa jää myös rakentamisen alle. Tiet ja muu infrastruktuuri pirstovat luonnonalueita, padot estävät vaelluskalojen kulun. Rehevöityminen ja ilmastonmuutos muuttavat ekosysteemejä. Lisäuhan aiheuttavat vieraslajit, jotka valtaavat elintilaa kotimaisilta lajeilta.
Suunnanmuutos on mahdollinen
Euroopan unionin jäsenmaiden yhteinen tavoite on pysäyttää Euroopan luontokato vuoteen 2030 mennessä. Tehtävä vaatii paljon työtä, mutta se on mahdollinen. Luontoa on mahdollista hyödyntää kestävästi ja kohdella liittolaisena eikä vihollisena tai kilpailijana. Suomessa tehtävää helpottaa se, että luonnon monimuotoisuus ja sen uhat tunnetaan hyvin. Luonnon tilaa ja siinä tapahtuvia muutoksia seurataan tarkasti ja uutta tekniikkaa hyödyntäen. Arvokkaat luontoalueet on kartoitettu, ja vesistöille on laadittu hoitosuunnitelmia. Suomen lajien uhanalaisuusarviointi on maailman kattavimpia. Tieto luo edellytykset oikealle ja tehokkaalle toiminnalle.
Saadaanko kehitys kääntymään?
Luontokadon torjunta edellyttää samankaltaista laaja muutosta yhteiskunnassa kuin ilmastonmuutoksen hillitseminen. Luonnon monimuotoisuus pitää ottaa huomioon kaikissa suunnitelmissa ja hankkeissa. Jos luontohaittoja ei voida välttää, haitat hyvitetään ennallistamalla tai suojelemalla korvaavia luontoalueita toisaalla. Osa luonnosta pitää jättää kokonaan rauhaan. Euroopan unionin biodiversiteettistrategian mukaan kaikkien elinympäristöjen pinta-alasta pitää suojella 30 prosenttia. Suomessa tavoitteeseen on vielä matkaa.
Suomen maa-alueiden suojeluprosentti on nyt noin 14, ja suojelu painottuu pohjoisen puuttomille ja vähäpuustoisille maille. Meripinta-alasta on suojeltu noin 11 prosenttia. Hyvä uutinen on, että ajattelutapa on muuttumassa. Luonnon monimuotoisuuden tärkeys ymmärretään, ja monet ovat myös valmiita muuttamaan ja kehittämään toimintatapojaan. Asiassa pitäisi kuitenkin edetä paljon nykyistä nopeammin, jotta luontokato saadaan pysäytettyä.
Julkaisija
Luonnon monimuotoisuus - Keski-Suomi
Keski-Suomen maakunta sijaitsee suurelta osin eteläboreaalisen järvi-Suomen metsäkasvillisuusvyöhykkeellä. Luoteinen Keski-Suomi kuuluu kuitenkin pohjoisemman ja karumman ilmastotyypin luonnehtimaan keskiboreaaliseen vyöhykkeeseen. Tälle Suomenselän alueelle on tyypillistä soiden runsaus, metsäluonnon karuus ja vesistöjen niukempi esiintyminen. Eteläinen Keski-Suomi ja suurten järvien ympäristöt ovat niukkasoisempia alueita ja niille ovat luonteen omaisia rehevämmät metsät ja etenkin Päijänteen ympäristössä jyhkeät kalliomäet. Keski-Suomessa on lukuisia suuria järvialtaita ja niitä yhdistäviä joki- ja koskireittejä. Vaihtelevista pinnanmuodoista johtuen pienvesien runsaus on luonteenomaista.
Keski-Suomen lajisto
Metsien ja soiden maakuntana Keski-Suomen lajiston rikkaus on suurin juuri näissä elinympäristöissä. Keski-Suomesta löytyy merkittävässä määrin luonnonmetsien uhanalaisia lajeja etenkin suurten suojeluydinten kuten Pyhä-Häkin kansallispuiston alueelta. Metsäluontoamme rikastuttaa myös runsas pienvesien määrä ja etenkin suurten järvien ympäristössä kallioalueet ja lehdot. Keski-Suomen soista on ojitettu peräti yli 80 %, mutta edelleen suoluontomme on hyvin monipuolista ja lajirikasta. Etenkin suuresti uhanalaistuneet korvet ovat Keski-Suomelle tyypillisiä, sillä niitä esiintyy vaihtelevien pinnanmuotojen ja lukuisten pienvesien takia varsin runsaasti. Metsien lisäksi Keski-Suomen uhanalaisten lajien tärkeitä elinympäristöjä ovat sisävesien vesiluontotyypit mukaan lukien pienvedet, joista lajistollisesti monimuotoisimpia ovat purot ja lähteiköt.
Pitkään ihmistoiminnan piirissä olleet perinteisen maatalouden muovaamat elinympäristöt kuten laidunniityt ja hakamaat ovat ylläpitäneet monimuotoista kasvi- ja eläinlajistoa. Maatalouden rakennemuutosten myötä perinneympäristöjen määrä on romahtanut, mikä on johtanut niille tyypillisen lajiston uhanalaistumiseen. Perinneympäristömme ovat pienialaisia, mutta sellaisinakin ylläpitävät monimuotoista hyönteis- ja kasvilajistoa. Edellytyksenä on kuitenkin se, että säilyneet perinneympäristöt saadaan säilymään hoidettuina. Lisäksi on tärkeää, että tienpientareiden niittykasvillisuutta ylläpidetään sopivalla hoidolla.
Uhanalaisten lajien suojelua edistetään tehokkaimmin suojelemalla ja tarvittaessa hoitamalla niiden elinympäristöjä. Viime vuosina suojelu onkin edennyt etenkin Metso-ohjelman rahoituksella. Lisäksi soita on suojeltu myös Helmi-ohjelman myötä. Kaikkein uhanalaisimpien lajien esiintymille voidaan tehdä luonnonsuojelulain rajauspäätöksiä, mutta muiden uhanalaisten lajien osalta esiintymiä pyritään säilyttämään muun maankäytön kuten kaavoituksen ja metsätaloustoimien yhteydessä. Perinneympäristöjen taantuneita lajeja autetaan parhaiten turvaamalla laidunnuksen tai muun tarvittavan hoidon järjestäminen.
Keski-Suomen erityispiirteitä
Keski-Suomella on iso vastuu uhanalaisten lajien säilyttämisen turvaamisessa. Uhanalaisia lajeja esiintyy yli 300 ja silmälläpidettäviä lähes yhtä paljon. Keski-Suomi on keskellä kaikkea; luonnossamme kohtaavat niin eteläiset kuin pohjoiset ja toisaalta läntiset ja itäiset lajit. Kannamme vastuuta monien levinneisyysalueidensa laidalla olevien lajien esiintymistä. Esimerkiksi Vaarunvuorten pähkinäpensasesiintymä on Suomen pohjoisimpia luonnonvaraisia esiintymiä ja pahtarikolla on Vaarulla Suomen eteläisin esiintymä. Keski-Suomen pohjoisosien maakotkareviirit kuuluvat nykyisen levinneisyysalueen eteläisimpiin reviireihin. Pohjois-Suomeen painottuvaa kuukkeliakin vielä tavataan, joskin lajin säilyttäminen voi olla jatkossa vaakalaudalla elinympäristöihin kohdistuvien hakkuiden takia.
Keski-Suomessa suoluonto on poikkeuksellisen rikas. Keski-Suomi on pohjoisen aapasuoalueen ja eteläisen keidassuoalueen vaihettumisvyöhykettä. Laajojen aapa- ja keidassuoalueiden lisäksi Keski-Suomen omaleimaisinta suoluontoa ovat pienvesien ympäristöihin keskittyvät piensuot kuten korvet ja luhdat sekä mäkimaiden alarinteille tyypilliset lähteet ja lähdesuot. Kannamme erityisvastuun etenkin korpien ja niiden monimuotoisen lajiston säilymisestä. Lähteikköjä ja ravinteisia lettosoita on korpia vähemmän, mutta niiden lajistossa esiintyy vieläkin enemmän uhanalaisia lajeja. Ojitusten ja hakkuiden ulkopuolelle jääneiden korpien lahopuut tarjoavat erinomaisen elinympäristön lahopuulla kasvaville sammalille ja kääville.
Keski-Suomea luonnehtii jokireittien ja purojen runsaus. Virtavesien perkauksien ja valuma-alueilla tehtyjen ojitusten ja hakkuiden takia valtaosa puroista on luonnontilaltaan huomattavasti heikentyneitä. Purovarret ovat luontodirektiivin tiukasti suojellun lajin kirjojokikorennon elinympäristöä. Toukat kehittyvät purojen ja jokien hitaasti virtaavissa osissa ja aikuiset korennot lentelevät aurinkoisina kesäpäivinä virtavesien ympäristössä. Keski-Suomessa kirjojokikorennolla on erityisen vahva kanta.
Keski-Suomi on uhanalaisen hirvenkellon ydinesiintymisaluetta. Hirvenkello on hyötynyt perinteisestä maataloudesta ja etenkin kaskikulttuurista. Nykyisin valtaosa esiintymistä on teiden ja junaratojen pientareilla. Hirvenkello on näyttävä ilmestys kukkiessaan heinäkuussa vaaleansinisin kukinnoin. Valitettavasti Hirvenkello ei ole turvassa tienvarsillakaan. Vuosittain toistuva liian aikainen niitto estää siementen muodostumisen ja haitallisen vieraslajin lupiinin levittäytyminen uhkaa jo useita hirvenkellon kasvupaikkoja.
Miten luonnon monimuotoisuutta edistetään Keski-Suomessa?
Luonnon monimuotoisuutta turvataan suojelemalla ja hoitamalla arvokkaita luontokohteita. Lisäksi Keski-Suomen ELY-keskus ohjaa maankäytön suunnittelua erilaisissa luontoa muuttavissa hankkeissa niin, että luonnon monimuotoisuus tulisi mahdollisimman hyvin turvattua. Natura 2000 -verkoston ja kansallisten suojeluohjelmien kohteet muodostavat suojelualueverkoston, joka täydentyy koko ajan METSO-ohjelman ja Helmi-ohjelman myötä.
Helmi-ohjelmassa hoidetaan, kunnostetaan ja ennallistetaan uhanalaisia luontotyyppejä ja lajien elinympäristöjä. Toimet kohdistuvat Keski-Suomessa perinnebiotooppeihin, lintuvesiin, pienvesiin, metsiin ja soihin. METSO-ohjelman kautta turvataan metsien luontoarvoja ja Helmi-ohjelmalla soiden monimuotoisuutta vapaaehtoisuuteen perustuen korvausta vastaan.
Keski-Suomen luonnon monimuotoisuuden turvaamisen tulisi olla keskisuomalaisten yhteinen tavoite. Mahdollisimman monen tahon yhteistyöllä saadaan parhaiten luontomme helmet säilytettyä. Yhteistyö on myös Helmi-ohjelman kantava ajatus. Yksittäinen kansalainenkin voi tehdä luontotekoja esimerkiksi pihapiirissään tai vaikuttaa mielipiteillään.
Liito-oravan, viitasammakon ja kirjojokikorennon lisääntymis- ja levähdyspaikkoja turvaa luontodirektiivi
Luontodirektiivin perusteella tiukasti suojelluista lajeista etenkin liito-orava, viitasammakko ja kirjojokikorento esiintyvät Keski-Suomessa verrattain yleisinä. Lajit nousevatkin esiin erilaisten ympäristöä muuttavien ja muokkaavien hankkeiden ja toimenpiteiden kuten metsätaloustoimenpiteiden ja ruoppausten yhteydessä.
Uhanalaiselle liito-oravalle soveltuvien metsien pinta-ala on valtakunnallisesti pienentynyt ja kannan arvioidaan yhä kutistuvan tulevaisuudessa. Myös viitasammakkoa ja kirjojokikorentoa uhkaa lajille sopivien elinympäristöjen häviäminen, vaikka ne onkin luokiteltu elinvoimaiseksi Suomessa. Lajeille soveltuvia elinympäristöä on Keski-Suomessa runsaasti ja lajien esiintyminen hanke- ja toimenpidealueilla tuleekin varmistaa riittävin selvityksin, sillä lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei saa hävittää.
Lisätietoja:
Katso myös:
- Natura 2000 -alueet – Keski-Suomi
- Helmi-ohjelma – Keski-Suomi
- Metsonpolku (metsonpolku.fi)
- Laji.fi (laji.fi)
- Vieraslajit.fi (vieraslajit.fi)
Julkaisija