Hyppää pääsisältöön

Kolmisopen esiintymän hyödyntäminen ja kaivospiirin laajennus, Sotkamo

Hankkeen tila
Tila: Päättynyt / perusteltu päätelmä annettu
Alueet: Kajaani, Sotkamo
Aihealue: Luonnonvarojen otto ja käsittely, Metallimalmien ja muiden kaivoskivennäisten louhinta, rikastaminen ja käsittely

Hankkeen kuvaus

Terrafame Oy on akkukemikaalien tuottaja, jonka metallien tuotantoprosessi perustuu bioliuotukseen. Yhtiön päätuotteet ovat nikkeli- ja kobolttisulfaatit, joiden lisäksi yhtiö tuottaa myös sinkkiä. Terrafame Oy osti Talvivaara Sotkamo Oy:n liiketoiminnan ja omaisuuserät Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesältä vuonna 2015. Terrafamen kaivospiiri sijaitsee Kajaanin kaupungin ja Sotkamon kunnan rajalla. Suurin osa alueesta sijaitsee Sotkamon puolella. Alue on Oulujoen ja Vuoksen vedenjakaja-alueella. Se osa kaivosalueen vesistä, jota ei hyödynnetä tuotannossa, johdetaan käsiteltynä purkuputkea pitkin Nuasjärveen. Lisäksi kaivosalueelta johdetaan vesiä niin sanottuja vanhoja purkureittejä pitkin Oulujoen ja Vuoksen vesistöihin.

Terrafamen kaivoksella on kaksi erillistä malmiesiintymää, Kuusilampi ja Kolmisoppi. Kuusilammen esiintymän louhinta alkoi vuonna 2008. Terrafame Oy suunnittelee aloittavansa myös Kolmisopen esiintymän hyödyntämisen sekä laajentavansa kaivospiiriä. Kolmisopen esiintymän hyödyntäminen ja toiminta laajennetulla kaivospiirillä edellyttävät ympäristölupaa. Ympäristöluvan myöntäminen edellyttää, että esiintymän hyödyntämisen sekä siihen liittyvien toimintojen vaikutukset on arvioitu ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain 252/2017 mukaisessa ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä eli YVA-menettelyssä.

Kolmisoppi-YVAssa arvioidaan Kolmisopen malmion hyödyntämisen, Kolmisopen malmion hyödyntämisen edellyttämien vesistöjärjestelyn ja kaivostoiminnan jatkuessa rakennettavien uusien tuotanto- ja jätealueiden sekä kaivospiirin laajentamisen ympäristövaikutukset. Lisäksi arvioidaan ympäristövaikutuksia tilanteessa, jossa Kuusilammen avolouhokseen sijoitetaan sivukiveä.

Hankkeen vaihtoehdot

VE0: Tuotanto jatkuu nykyisten ympäristölupien mukaisesti. Malmin louhintaa tehdään ainoastaan Kuusilammen alueella. Kolmisoppea ei tällöin hyödynnetä eikä kaivospiiriä laajenneta.

VE0+: Tuotanto jatkuu nykyisten ympäristölupien mukaisesti, minkä lisäksi huomioidaan seuraavat rakenteilla ja lupamenettelyssä olevat hankkeet uraanin talteenottolaitos, sekundääriliuotusalueen laajennus (lohkot 5–8), primääriliuotusalueen laajennus (lohko 5 sekä lohkojen 2 ja 3 jatkaminen), kipsisakka-altaat 3, ja 4 ja 5, sivukiven läjitysalue KL1 sekä Viitasuon allas.

VE1: Kuusilammen esiintymän lisäksi Kolmisopen esiintymä hyödynnetään vain osittain ja kaikki toiminnat sijoittuvat nykyisen kaivospiirin alueelle. Kolmisopen louhinnan kesto on arviolta 8 vuotta ja tuolloin Terrafamen tuotanto voisi jatkua 2040-luvun alkuun saakka.

VE2: Kuusilammen esiintymän lisäksi Kolmisopen esiintymä hyödynnetään ja kaivospiiri laajennetaan. Kolmisopen louhinnan kesto on vähintään 13 vuotta, jolloin koko Terrafamen tuotanto voisi jatkua 2050-luvulle asti (nykyisillä malmivaroilla) ja 2080-luvulle mahdollisilla mineraalivarannoilla.

Kummassakin hankevaihtoehdossa (VE1 ja VE2) tarkastellaan lisäksi Kolmisoppijärven patoamiselle kahta eri alavaihtoehtoa:

a.    Kolmisoppijärveen rakennetaan pato louhosta varten Hovinlahden kohdalle

b.    Kolmisoppijärveen rakennetaan pato Niskalanlahden ja Aittolahden kohdalle

Lisäksi VE0+, VE1 ja VE2 -vaihtoehdoissa tarkastellaan tilannetta, jossa Kuusilammen avolouhokseen sijoitetaan sivukiveä.

Arviointiohjelma

Arviointiohjelma on saapunut 30.3.2020

Arviointiohjelmasta on voinut esittää mielipiteitä ja antaa lausuntoja kirjallisesti toimittamalla ne Kainuun ELY-keskukseen 11.5.2020 mennessä.

Yleisötilaisuus

Arviointiohjelmaa ja hanketta käsittelevä yleisötilaisuus järjestettiin sähköisesti 15.4.2020.

Yhteysviranomaisen lausunto arviointiohjelmasta

Arviointiselostus

Arviointiselostus on saapunut 13.7.2021.

Kuulutus

Mielipiteiden ja lausuntojen esittäminen

Arviointiselostuksesta on voinut esittää mielipiteitä ja antaa lausuntoja kirjallisesti toimittamalla ne Kainuun ELY-keskukseen 20.9.2021 mennessä. 

Yleisötilaisuus

YVA-selostusta ja hanketta käsittelevä yleisötilaisuus on järjestetty sähköisesti 18.8.2021.

Yleisötilaisuudessa ELY-keskus kertoi YVA-menettelyyn osallistumisesta, Terrafame esitteli YVA-hankkeen taustaa ja YVA-konsultti kertoi ympäristövaikutusten arvioinnin päätuloksia. Yleisötilaisuudessa oli mahdollista esittää kysymyksiä kirjoittamalla viestikenttään esitysten aikana sekä suullisesti esitysten jälkeen.

Tapahtuma oli Teams-webinaari, jossa oli esittäjien lisäksi noin 50 osallistujaa eri puolilta Suomea.

Yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä

 

Hankkeen yhteystiedot
Hankkeesta vastaava: Terrafame Oy, Talvivaarantie 66, 88120 Tuhkakylä, Veli-Matti Hilla, puh. 020 7130 800, etunimi.sukunimi(at)terrafame.fi
Konsultti: Ramboll Finland Oy, Joonas Hokkanen, puh. 040 035 5260, etunimi.sukunimi(at)ramboll.fi
Yhteysviranomainen: Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Riina Päätalo, puh. 0295 023 668, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Diaarinumero: KAIELY/160/2020

Julkaisija