Luonnon monimuotoisuus turvaa elämän edellytykset maapallolla
Kaikki alkaa geologiasta
Luonnon monimuotoisuuden perusta on maassa. Maa- ja kallioperä – yhdessä ilmaston kanssa – asettavat elämän reunaehdot. Ne sanelevat ympäristön fyysiset ominaisuudet ja ulottuvuudet: kivennäismaan laadun ja paksuuden tai järvialtaan syvyyden. Ne määrittävät, missä vesi seisoo ja mihin se juoksee. Eliöt jatkavat sitten tästä. Kasvit, eläimet, sienet ja pieneliöt täyttävät maan tai veden ja muokkaavat ympäristönsä elinoloja. Ne luovat ravintoverkkoja ja muita suhteita. Syntyy toimiva ekosysteemi, jossa jokaisella eliöllä on oma merkityksensä.
Satoja luontotyyppejä …
Tietty fyysinen ympäristö ja sille ominainen lajisto muodostavat yhdessä luontotyypin. Luontotyypit edustavat monimuotoisuuden ylätasoa. Ne voidaan tunnistaa kullekin luontotyypille ominaisista piirteistä, aivan kuten eliölajit tunnistetaan ominaispiirteistään. Osa luontotyypeistä, esimerkiksi kuivat kangasmetsät, ovat Suomessa hyvin yleisiä. Toiset taas ovat tuiki harvinaisia. Suomesta on tunnistettu kaikkiaan noin 400 luontotyyppiä. Niistä lähes puolet luokitellaan uhanalaisiksi.
… kymmeniä tuhansia lajeja…
Siitä lähtien, kun elämä syntyi maapallolle, se on kulkenut kohti suurempaa lajikirjoa. Matkalla on tosin ollut notkahduksia: maapallon historiasta tunnetaan viisi ajanjaksoa, jolloin lajeja on kuollut joukoittain sukupuuttoon. Tuoreimman joukkotuhon aiheutti asteroidin törmäys maahan noin 66 miljoonaa vuotta sitten. Se hävitti dinosaurukset maanpinnalta.
Tätä nykyä maapallolla elää arviolta 5–30 miljoonaa eliölajia. Suomessakin lajikirjo on mittava: noin 48 000 lajia, kun mikroskooppisen pieniä lajeja ei lasketa mukaan. Suomen lajeista yli puolet on hyönteisiä ja muita selkärangattomia eläimiä. Seuraavaksi eniten on sieniä, kasveja ja leviä. Nisäkkäät, linnut, kalat ja muut selkärankaiset ovat vähemmistössä: niitä on Suomessa vain runsaat 400 lajia.
Suomessa arvoidaan olevan noin 48 000 lajia
Suomen lajeista yli puolet on hyönteisiä ja muita selkärangattomia eläimiä. Selkärankaisia kuten nisäkkäitä ja lintuja maassamme tavataan noin 400 lajia.
… määrättömästi geeniyhdistelmiä
Lajikirjon kehittyminen ei olisi ollut mahdollista ilman perinnöllistä monimuotoisuutta. Jokaisen lajin sisällä on geneettistä vaihtelua; eri yksilöillä on hieman erilainen geeniperimä. Tämän vaihtelun ansiosta lajeilla on edellytykset muuntua ja sopeutua uusiin tilanteisiin ja ympäristöoloihin. Sopeutumisen edetessä lajeista syntyy uusia muotoja ja alalajeja sekä lopulta uusia lajeja. Kehitys estyy, jos lajin yksilömäärä käy kovin vähiin. Kun populaatio kutistuu, myös sen geenivaranto supistuu. Tämä voi olla lajin säilymiselle kohtalokasta.
Monimuotoinen luonto on mahdollisuuksien maailma
Monimuotoisuuden kaikki tasot – luontotyypit, lajit ja geeniperimä – ovat yhtä tärkeitä. Ne ovat myös sidoksissa toisiinsa. Luontotyyppien runsaus ja elinvoimaisuus pitävät yllä lajikirjoa. Geeniperimä taas turvaa yksittäisen lajin säilymisen. Ihmisellä on monta syytä vaalia luonnon monimuotoisuutta. Terve ja monimuotoinen luonto takaa meille hyvän hengitysilman ja puhtaan veden. Se tuottaa kalaa ja muita luonnonantimia ja hoitaa monien hyötykasvien pölytyksen.
Luonto luo myös edellytykset metsätaloudelle, matkailulle ja muille elinkeinoille. Se toimii virkistyksen ja inspiraation lähteenä ja on osa kulttuuriperintöämme. Luonnon merkitys hiilinieluna on mittaamattoman tärkeä. Kaikkia luonnon suomia mahdollisuuksia ei vielä tunneta. Elollinen luonto on kuin pohjaton raaka-aineiden ja oivallusten sammio. Sieltä voi ammentaa uusia lääkkeitä ja raaka-aineita tai ottaa mallia aivan uudenlaisten tuotteiden kehittämiseen.
Kuudes sukupuuttoaalto on meneillään
Ihmiskunta on kohdellut luontoa kaltoin. Noin kolmasosa maailman luonnon monimuotoisuudesta on menetetty ihmisen toiminnan vuoksi. Maapallon luonnonhistoriassa on menossa kuudes sukupuuttoaalto. Selkärankaisia eläinlajeja häviää maapallolta noin sata kertaa nopeammin kuin luontaisesti.
Sama suuntaus näkyy muissa eliöryhmissä. Suomesta on hävinnyt jo yli 300 lajia, ja joka yhdeksäs on uhanalainen. Etenevä luontokato, yhdessä ilmastonmuutoksen kanssa, vaarantaa ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin. Luontotyyppien ja lajien häviäminen haavoittaa ekosysteemejä ja heikentää luonnon kiertokulkuja. Ruoantuotanto vaikeutuu, mikä synnyttää ympäristöpakolaisuutta ja horjuttaa maailmantaloutta. Ihmiskunnan tulevaisuuden mahdollisuudet kapenevat.
Miksi monimuotoisuus vähenee?
Luontokato johtuu pääosin siitä, että ihmiskunta on ottanut käyttöönsä valtaosan planeettamme maapinta-alasta ja muokannut sitä liian rajusti. Luonnonkasvit ja -eläimet ovat joutuneet väistymään viljelykasvien ja kotieläinten tieltä. Lisäksi kalakantoja ja muita luonnonantimia hyödynnetään kestämättömästi. Luontoa myös kuormitetaan päästöillä. Suomi ei ole syrjässä kehityksestä.
Meilläkin luontokadon pääsyy on maankäyttö, ennen muuta metsätalous sekä maatalouden muutokset. Paljon luontoa jää myös rakentamisen alle. Tiet ja muu infrastruktuuri pirstovat luonnonalueita, padot estävät vaelluskalojen kulun. Rehevöityminen ja ilmastonmuutos muuttavat ekosysteemejä. Lisäuhan aiheuttavat vieraslajit, jotka valtaavat elintilaa kotimaisilta lajeilta.
Suunnanmuutos on mahdollinen
Euroopan unionin jäsenmaiden yhteinen tavoite on pysäyttää Euroopan luontokato vuoteen 2030 mennessä. Tehtävä vaatii paljon työtä, mutta se on mahdollinen. Luontoa on mahdollista hyödyntää kestävästi ja kohdella liittolaisena eikä vihollisena tai kilpailijana. Suomessa tehtävää helpottaa se, että luonnon monimuotoisuus ja sen uhat tunnetaan hyvin. Luonnon tilaa ja siinä tapahtuvia muutoksia seurataan tarkasti ja uutta tekniikkaa hyödyntäen. Arvokkaat luontoalueet on kartoitettu, ja vesistöille on laadittu hoitosuunnitelmia. Suomen lajien uhanalaisuusarviointi on maailman kattavimpia. Tieto luo edellytykset oikealle ja tehokkaalle toiminnalle.
Saadaanko kehitys kääntymään?
Luontokadon torjunta edellyttää samankaltaista laaja muutosta yhteiskunnassa kuin ilmastonmuutoksen hillitseminen. Luonnon monimuotoisuus pitää ottaa huomioon kaikissa suunnitelmissa ja hankkeissa. Jos luontohaittoja ei voida välttää, haitat hyvitetään ennallistamalla tai suojelemalla korvaavia luontoalueita toisaalla. Osa luonnosta pitää jättää kokonaan rauhaan. Euroopan unionin biodiversiteettistrategian mukaan kaikkien elinympäristöjen pinta-alasta pitää suojella 30 prosenttia. Suomessa tavoitteeseen on vielä matkaa.
Suomen maa-alueiden suojeluprosentti on nyt noin 14, ja suojelu painottuu pohjoisen puuttomille ja vähäpuustoisille maille. Meripinta-alasta on suojeltu noin 11 prosenttia. Hyvä uutinen on, että ajattelutapa on muuttumassa. Luonnon monimuotoisuuden tärkeys ymmärretään, ja monet ovat myös valmiita muuttamaan ja kehittämään toimintatapojaan. Asiassa pitäisi kuitenkin edetä paljon nykyistä nopeammin, jotta luontokato saadaan pysäytettyä.
Julkaisija
Luonnon monimuotoisuus - Uusimaa
Uusimaa sijoittuu kahdelle metsäkasvillisuusvyöhykkeelle. Alueen lounaisosa on hemiboreaalista tammivyöhykettä ja koillisosa eteläboreaalista vuokkovyöhykettä. Eteläisen sijainnin vuoksi Uudenmaan laji- ja luontotyyppikirjo on monipuolista verrattuna pohjoisempaan Suomeen. Maapinta-alasta metsää on noin 60 prosenttia. Kovan maankäyttöpaineen vuoksi Uudenmaan metsät ovat pirstaleisia. Laajimpia yhtenäisiä metsämantereita Natura 2000 –verkostossa ovat Pohjan-Kiskon järvialue, Nuuksion ja Sipoonkorven kansallispuistot sekä Meiko-Lappträskin ja Kytäjä-Usmin alueet. Maakuntaan kuuluu myös merkittävä saaristo- ja merialue, jolla sijaitsee useita arvokkaita meriluontokohteita.
Uudenmaan lajisto
Uudenmaan lajisto on monipuolista ja rikasta koostuen niin rannikon kuin metsäalueiden lajistosta. Oman leimansa antaa myös kalkkia suosivien lajien runsaus kallioilla, kedoilla sekä lehdoissa.
Kolmannes Suomen uhanalaisista lajeista on metsälajeja. Suomen mittakaavassa Uudenmaan metsäluonnon lajisto on rikasta ja lukumääräisesti eniten uhanalaisia lajeja esiintyy Etelä-Suomessa, jossa lajikirjo on suurin. Uudenmaan metsäluontoon kuuluu erikoisuutena jalopuumetsiköt sekä pähkinäpuusto, joka keskittyy läntiselle Uudellemaalle Raaseporin suunnalle ja Lohjanjärven ympäristöön.
Eritoten Länsi-Uudellamaalla on reilusti perinteisen karjatalouden muovaamia perinnebiotooppeja, joilla esiintyy arvokasta perinnebiotooppien kasvilajistoa. Näihin nykyisin uhanalaisiin elinympäristöihin lukeutuu esimerkiksi niityt, kedot ja hakamaat. Uudellamaalla esiintyy myös ihmistoiminnan muokkaamia uuselinympäristöjä, joille on kehittynyt arvokas perinnebiotooppien tai paahdealueiden eliölajisto. Näitä alueita ovat esimerkiksi teiden ja ratojen pientareet, lentokentät sekä hiekanottoalueet.
Merenrantoja on 1950–60-luvulle asti tyypillisesti hyödynnetty karjan rehuksi joko laiduntamalla alueita tai niittämällä niitä. Laidunnuksen vähennettyä ja vesistön rehevöidyttyä on moni entinen laidunalue kasvanut umpeen ruovikosta. Tästä huolimatta ranta-alueilla sinnittelee rantaniittyjä, joiden lajisto koostuu esimerkiksi matalakasvuisista vihvilä-, heinä- ja saramerenrantaniityistä. Tyypillistä lajistoa Uudenmaan merenrantaniityillä ovat esimerkiksi merisara ja isosappi.
Uudenmaan erikoispiirteitä
Salpausselkien harjut ovat yksi Uudenmaan erikoisuuksista. Näistä jääkauden tuloksena syntyneistä reunamuodostumista kaksi sijaitsee Uudellamaalla. Ensimmäinen Salpausselkä kulkee Hangosta aina Laatokan pohjoispuolelle saakka. Toinen, matalampi ja rikkonaisempi selkä sijaitsee noin 20 km ensimmäisen Salpausselän pohjoispuolella. Harjujen jyrkät paisterinteet ovat monimuotoisuuden kannalta erityisen merkittäviä, koska niillä elävien kasvi- ja hyönteislajien menestyminen riippuu runsaasta valosta ja lämmöstä sekä kivennäismaapaljastumista.
Hankoniemi sijaitsee ensimmäisen Salpausselän eteläisimmällä alueella. Hankoniemen omaleimaisuus näkyy pitkinä hiekkarantoina sekä eri kehitysvaiheessa olevina avoimina ja mäntyvaltaisina dyyneinä. Nämä ainutlaatuiset luontotyypit ovat elinympäristöjä monille harvinaisille ja uhanalaisille hyönteis- ja kasvilajille. Hiekkarantojen lajisto on sopeutunut vedenkorkeuden vaihteluihin, suolaisen meriveden pärskeisiin sekä vähäravinteiseen ja liikkuvaan hiekkaan. Rantadyynit ovat useiden harvinaisten ja uhanalaisten hyönteislajien elinympäristö. Näiden lajien menestyminen riippuu ravintokasvien (mm. hietikkonata, ketomaruna, kangasajuruoho ja rantavehnä) menestymisestä.
Uudenmaan merialueet ovat osa Suomenlahden länsiosan merialuetta. Saaret ovat kallioisia ja meren pohja jyrkkäpiirteistä ja vaihtelevaa. Alue sisältää pienistä saarista muodostuneita sisäsaaristoalueita sekä avointa luotojen ja pienten saarten täplittämää ulkosaaristoa. Uudenmaan itä- ja länsiosissa saaristoa jakavat ruhjevyöhykkeet. Näitä pitkiä ja kapeita, syvälle mantereeseen ulottuvia merenlahtia ovat Pernajanlahti ja Pohjanpitäjänlahti. Tuhannet saaret, luodot, salmet, poukamat, laguunit, kivikot, hiekkarannat, vedenalaiset kalliot ja harjumuodostumat muodostavat poikkeuksellisen monimuotoisen elinympäristön kasveille ja eläimille. Merialueen näkyvin lajiryhmä lienevät linnut. Uudenmaan erikoisuutena voidaan pitää alueella pesivää etelänkiislaa.
Uudenmaan putkilokasvien esiintymäalueena edukseen nousee Lohjanjärven ympärillä olevat lehdot sekä alueen maaperän kalkkipitoisuus, mikä osaltaan suosii vaateliaampaakin lajistoa. Kalkkikalliot ovat monen vaateliaan lajin elinympäristöjä ja melkein puolet arvioiduista kalkkikalliolajeista on uhanalaisia. Kalliokedoilla esiintyy runsaasti lajeja, kuten esimerkkinä kalliorikko, jänönapila, ahopellava sekä sisämaassa myös ruoholaukka. Eritoten kalkkia suosivaa vaateliasta lajistoa on esimerkiksi neidonvaipat, punavalkku ja tikankontti. Näistä punavalkun esiintymäalue keskittyy lähes yksinomaan Uudellemaalle.
Miten luonnon monimuotoisuutta edistetään Uudellamaalla?
ELY-keskuksen tehtävänä on mm. huolehtia luonnon monimuotoisuuden suojelusta ja kestävästä käytöstä sekä edistää ja valvoa luonnon- ja maisemansuojelua alueellaan. Tehtävää hoidetaan ensisijaisesti kehittämällä suojelualueverkostoa, ohjaamalla maankäytön suunnittelua eri kaavaprosesseissa sekä vaikuttamalla ympäristöä muuttaviin hankkeisiin. Työn perustana on luonnonsuojelulaki sekä EU:n luonto- ja lintudirektiivit.
Uudenmaan luonnon monimuotoisuutta edistetään myös muun muassa HELMI-elinympäristöohjelman, METSO-ohjelman ja Lumovoimaa! -hankkeen avulla.
Helmi-ohjelmassa vahvistetaan Suomen luonnon monimuotoisuutta ja turvataan luonnon tarjoamia elintärkeitä ekosysteemipalveluja. Samalla hillitään ilmastonmuutosta ja edistetään siihen sopeutumista. Toimenpiteet kohdistuvat viidelle eri teemalle:
- Soiden suojelu ja ennallistaminen
- Lintuvesien ja kosteikkojen kunnostaminen
- Perinnebiotooppien hoito
- Metsäisten elinympäristöjen hoito
- Pienvesien ja rantaluonnon kunnostus
Lisätietoa:
Valtakunnallisen Kunta- ja Järjestö-Helmi –avustuksen tavoitteena on Helmi-ohjelman toimijajoukon laajentaminen ja ohjelman vaikuttavuuden kasvattaminen. Avustushaku on suunnattu kunnille ja järjestöille ja avustukset myönnetään tavoitteiden mukaisiin konkreettisiin ennallistamis-, kunnostus- ja hoitohankkeisiin sekä niitä kiinteästi tukevaan inventointi- ja suunnittelutyöhön Helmi-elinympäristöjen tilan parantamiseksi. Avustushaku on keskitetty Uudenmaan ELY-keskukselle.
Lisätietoa:
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma - METSO on vapaaehtoisuuteen perustuva luonnon monimuotoisuutta edistävä ohjelma. Ohjelman kautta voi suojella ja hoitaa metsiensä luontoarvoja ja näin turvata niiden säilyminen. Maanomistajan tarjottua kohdetta suojeluun, selvitetään suojeltavan alueen luontoarvot. Mikäli ohjelmassa määritetyt monimuotoisuuskriteerit täyttyvät, aloitetaan neuvottelut suojelualueen perustamiseksi. Kun suojelualueella sallituista ja kielletyistä toimista sekä korvauksesta on sovittu, voidaan alueelle perustaa luonnonsuojelualue.
Lisätietoa:
Lumovoimaa Uudenmaan maaseutuyrittäjille -hankkeessa edistetään luonnonsuojelualueiden perinnebiotooppien tilaa ja ideoidaan Länsi-Uudenmaan maaseutuyrittäjille kestäviä ja luonnon monimuotoisuutta edistäviä keinoja kehittää yritystoimintaansa.
Lisätietoja:
Katso myös
Julkaisija