Kaivostoiminta Suomessa
Suomi on EU-jäsenmaista merkittävin platinametallien ja nikkelin tuottaja, mutta myös merkittävä kullan, kuparin ja sinkin sekä talkin tuottaja. Lisäksi Suomi on ainoa EU-jäsenmaa, jossa on koboltin ja kromin sekä apatiitin tuotantoa.
Suomessa louhittiin malmia ja hyötykiveä vuonna 2021 toiminnassa olleista 10 metallimalmikaivoksesta yhteensä 32,1 Mt ja 28 teollisuusmineraalikaivoksesta yhteensä 15,6 Mt. Lisäksi louhittiin vuolukiveä neljästä louhoksesta ja korukiviä kahdesta louhoksesta.
Toiminnassa olevien kaivosten ja louhosten lisäksi Suomessa on metallimalmikaivoksia, joissa toiminta on keskeytyneenä ja teollisuusmineraalikaivoksia, joissa louhinta ei ole vuosittaista. Useita metallimalmi- ja teollisuusmineraalikaivoshankkeita on myös suunnitteilla.
Kaivostoiminnan kestävyys ja muuttuva ympäristö
Kestävyysmurros kaivostoiminnassa tarkoittaa sitä, että lisätään kiertotalousratkaisuja, tavoitellaan hiilineutraaliutta sekä ehkäistään luontokatoa ja muita toiminnan haitallisia ympäristövaikutuksia. Kestävässä kaivostoiminnassa yritykset arvioivat omaa toimintaansa jatkuvasti esimerkiksi vastuullisuusjärjestelmien avulla. Kaivosten on pystyttävä muokkaamaan toimintaansa ympäristön ja maailmantilanteiden muuttuessa.
Euroopan unioni haluaa kasvattaa omavaraisuusastettaan ja vähentää riippuvuutta EU:n ulkopuolisista maista. Tämä voi luoda paineita kaivostoiminnan lisäämiseen EU:n alueella. Kiertotaloudesta etsitään ratkaisuja metallien tarpeen tyydyttämiseen. Vaikka metallien kierrätystä edistetään Suomessa ja maailmalla, on metallien käyttötarve yhteiskunnassa suurempi kuin kierrätyksestä tällä hetkellä saatavat metallit. Siksi kaivostoimintaa tullaan tarvitsemaan jatkossakin.
Myös kaivannaisjätteet halutaan hyödyntää, mikäli se vain on mahdollista. Kaivannaisjätteiden hyödyntämismahdollisuuksien lähtökohtana ovat kemialliset, fysikaaliset ja tekniset ominaisuudet, joista riippuu niiden soveltuvuus eri käyttökohteisiin kaivosalueella tai sen ulkopuolella. Tällä hetkellä kaivannaisjätteitä hyödynnetään ennen kaikkea kaivosalueen rakentamis- ja kunnostustöissä. Kaivoksilla käyttämättä jääneet sivuvirrat pyritään tuotteistamaan.
Yhteiskunnan siirtyminen pois fossiilisista polttoaineista lisää osaltaan kaivoksista saatavien mineraalien tarvetta. Vihreässä siirtymässä muun muassa sähköistetään liikkumista, edistetään digitaalisuutta ja hyödynnetään uusiutuvaa energiaa, kuten tuuli- ja aurinkovoimaa. Metalleja tarvitaan siten entistä enemmän energian tuotantoon, varastointiin ja siirtoon sekä liikkumiseen ja kaupungistuvan tietoyhteiskunnan tarpeisiin.
Muutokset geopolitiikassa, kuten erilaiset konfliktit, määrittävät sitä, onko kaivostoiminta mahdollista tietyllä alueella. Monet kaivosten rikastus- ja vesienkäsittelymenetelmät ovat riippuvaisia maailmanlaajuisista kemikaalien toimitusketjuista, joiden vakaus vaikuttaa esimerkiksi vesienkäsittelyn onnistumiseen ja siten kestävän kaivoksen toiminnan edellytyksiin. Metallien maailmanmarkkinahinnat vaikuttavat kaivostoiminnan kannattavuuteen ja laskiessaan saattavat aiheuttaa kaivostoiminnan keskeytymisen.
Myös muuttuva ilmasto voi vaatia muutoksia kaivosten toiminnoissa. Esimerkiksi sään ääri-ilmiöiden ja tulvien yleistyminen muinakin vuodenaikoina kuin keväällä vaikuttaa kaivosten vesienhallintaan.
Kaivostoiminnan ympäristövaikutukset
Kaivostoiminta vaikuttaa aina ympäristöönsä. Kaivostoiminnan elinkaaren aikana yhteiskuntaan ja ympäristöön kohdistuu sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia. Kaivostoiminta muuttaa maisemaa ja vaikuttaa alueen ilman laatuun ja ilmastoon, maa- ja kallioperään, pinta- ja pohjavesiin, luonnonvarojen käyttöön, luonnonolosuhteisiin ja luonnon monimuotoisuuteen. Toiminnalla on myös sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia.
Kaivostoiminnassa louhinnasta ja mineraalien käsittelystä, kuljetuksesta sekä jätteiden läjittämisestä voi aiheutua melua, tärinää sekä haju-, pöly-, hiukkas- ja kaasupäästöjä sekä kuormitusta jätevesistä. Malmien murskauksessa ja rikastuksessa käytetään vettä, erilaisia kemikaaleja ja energiaa. Kuljetukset voivat vaikuttaa laajemmallekin ympäröivään alueeseen muun muassa kasvattamalla liikennemääriä, kuluttamalla väyliä tai edellyttämällä uuden infrastruktuurin kuten rautatien rakentamista.
Jätealueiden suotovesistä, louhosten kuivanapitovesistä ja prosessin ylijäämävesistä aiheutuu kuormitusta pinta- ja pohjavesiin. Pitkäaikaista vesistökuormitusta voivat aiheuttaa erityisesti jätealueiden suotovesikuormitus sekä louhosten ylivuotovedet. Kaivoksen käyttöveden otto ja kaivosalueen alapuolisiin vesistöihin kohdistuva kuormitus voivat vaikuttaa luonnonvesien määrään, laatuun sekä vesieliöihin ja -kasveihin.
Toiminnasta aiheutuvien päästöjen ja ympäristövaikutusten laatu ja laajuus vaihtelevat toiminnan elinkaaren eri vaiheissa ja riippuvat etenkin esiintymän geologiasta ja ominaispiireistä, louhinta- ja rikastustekniikoista, jätteiden ja vesien hallinnan menetelmistä sekä paikallisista ympäristöolosuhteista.
Kaivostoimintaa ohjaava sääntely ja lupajärjestelmä
Kaivostoimintaa sääntelevät parikymmentä lakia ja asetusta. Kaivoslaki sääntelee suoraan elinkeinon harjoittamista. Kaivoslain (621/2011) uudistusta on valmisteltu vuodesta 2020. Eduskunta hyväksyi lakiehdotuksen kaivoslain muuttamisesta 20.2.2023. Kaivoslain muutos toi parannusta kaivosten ympäristöturvallisuuteen sekä kuntien ja maanomistajien vaikutusmahdollisuuksiin. Kuitenkin esimerkiksi ympäristönsuojelulaki (527/2014) ja -asetus (713/2014) ovat kaivostoiminnan ympäristövaikutusten vähentämisen kannalta kaivoslakia merkittävämpiä ohjauskeinoja.
Ympäristön- ja luonnonsuojelun näkökulmasta merkittäviä ovat myös vesilaki (2011/587), luonnonsuojelulaki (1096/1996), ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annettu laki (525/2017) ja -asetus (277/2017) sekä valtioneuvoston asetus kaivannaisjätteistä (190/2013). Lisäksi useilla hallinnollisilla menettelyillä parannetaan esimerkiksi tiedon saatavuutta, ympäristönsuojelun tasoa ja ympäristövaikutusten hallintaa kaivostoiminnassa koko kaivoksen elinkaaren ajan.
Kaivostoimintaa koskeva ympäristösääntely on muutoksessa niin EU-tasolla kuin kansallisestikin. Esimerkiksi Euroopan komission teollisuuden päästöistä annettua direktiiviä uusitaan parhaillaan Euroopan vihreän kehityksen ohjelman mukaisesti. Yhtenä vaihtoehtona on laajentaa direktiivin soveltamista koskemaan myös kaivosteollisuutta, mistä seuraisi muutoksia myös kaivoksia koskevaan kansalliseen lainsäädäntöön.
Ympäristöministeriössä on käynnissä myös lakihanke kaivosten koko elinkaaren aikaisen ympäristönsuojelun tason parantamiseksi. Sen tavoitteena on täydentää kaivannaisjätehuoltoa ja kaivosten ympäristönsuojelua ohjaavia suunnitelmia sekä kaivoksilta ympäristönsuojelulain nojalla vaadittavia vakuuksia koskevaa sääntelyä.
Malminetsinnän tai kaivostoiminnan harjoittamiseksi on haettava useita lupia, kuten esimerkiksi malminetsintälupa, kaivoslupa, kemikaaliturvallisuuslupa, ympäristölupa ja vesitalouslupa. Lupiin kirjattavilla lupamääräyksillä rajoitetaan toiminnasta aiheutuvia vaikutuksia.
Kaivosluvassa määrätään kaivoslain mukaisesta vakuudesta, jolla katetaan toiminnan lopettamiseen liittyviä toimia yleisen turvallisuuden varmistamiseksi. Ympäristöluvassa määrätään jätteen käsittelytoiminnan vakuudesta, joka toiminnanharjoittajan on asetettava kaivoksen asianmukaisen jätehuollon, jätealueiden sulkemisen ja sen jälkeisen suotovesien käsittelyn sekä seurannan ja tarkkailun, varmistamiseksi. Kyseisellä vakuudella katetaan myös kaivannaisjätteen jätealueen vaikutusalueen maan kunnostaminen tyydyttävään tilaan.
Vakuuksilla katettavien toimien kustannukset suoritetaan vakuudesta, jos toiminnanharjoittaja ei esim. maksukyvyttömyyden vuoksi kykene niistä huolehtimaan. Toiminnanharjoittajan on asetettava vakuudet ennen toiminnan aloittamista. Toissijaiseksi vastuujärjestelmäksi kehitetään ympäristövahinkorahastoa, jonka rahoitusjärjestelmä perustuu toiminnanharjoittajilta perittäviin maksuihin. Laki ympäristövahinkorahastosta tulee voimaan vuonna 2025.
Ympäristöluvan kaivostoimintaan myöntää Aluehallintovirasto (AVI) ja lupaa valvoo alueen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY). Kaivosviranomaisena toimii Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes). Suomen ympäristökeskus koordinoi BAT-tiedonvaihtoa Suomessa ja Kainuun ELY-keskus vastaa valtakunnallisesti kaivannaistoiminnan ympäristöturvallisuuden asiantuntija- ja kehittämistehtävistä sekä uusimman tiedon viemisestä käytäntöön. Myös kaivospatojen valvontaviranomaistehtävistä vastaa Kainuun ELY-keskus.
Lue lisää:
Ympäristövaikutusten hallinta
Kaivostoiminnanharjoittaja vastaa toimintansa ympäristövaikutuksista ja mahdollisista ympäristövahingoista kaivoksen koko elinkaaren ajan. Lainsäädännöllä ohjataan kaivostoimintaa ja pyritään ehkäisemään sen negatiivisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Kaivosten on hyödynnettävä parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa (BAT) negatiivisten ympäristövaikutusten ehkäisemiseksi tai vähentämiseksi. Kestävän kaivostoiminnan edellytys on, että toiminnasta sen elinkaaren aikana aiheutuvat ympäristöriskit ja -vaikutukset tunnistetaan sekä ennalta ehkäistään ja minimoidaan. Oleellista on toiminnanharjoittajan sitoutuminen ympäristöön kohdistuvien vaikutusten selvittämiseen, niiden hallinnan jatkuvaan kehittämiseen sekä toimintaa ohjaavien suunnitelmien säännölliseen päivittämiseen.
Kaivostoiminnan ympäristövaikutusten arviointiin ja hallintaan on laadittu ohjeistusta parhaista käytännöistä ja tekniikoista sekä EU-tasolla että kansallisesti. Myös kestävän kaivostoiminnan verkosto on laatinut kaivosvastuujärjestelmän edistämään kaivostoiminnan kestävyyttä ja vastuullisuutta.
Keskeisiä kaivosten koko elinkaaren aikaisten ympäristövaikutusten hallintaa ohjaavia erillissuunnitelmia ovat kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelma, sulkemissuunnitelma, vesienhallintasuunnitelma sekä tarkkailusuunnitelma.
Lue lisää:
Julkaisija