Lisääntynyt ympäristötietoisuus ja tuotteiden ympäristövaikutuksia koskevat kysymykset kannustavat yrityksiä selvittämään tuotteidensa ja palveluidensa kokonaisvaltaiset ympäristövaikutukset. Energiaan liittyvissä tuotteissa tähän ohjaa myös ekotuotesuunnittelusta annettu laki ja tuoteryhmäkohtaiset asetukset.
Elinkaariarviointi on perusmenetelmä, kun halutaan selvittää tuotteen tai palvelun ympäristövaikutukset kehdosta hautaan. Sen periaatteita ja käytäntöjä on hyvä seurata myös kun yleisemmin määritetään yhteiskunnan resurssitehokkuutta.
Standardin mukainen elinkaariarviointi on kuitenkin usein kallista ja aikaa vievää, eikä se aina tuo lisäarvoa verrattuna yksinkertaisempaan selvitykseen. Elinkaariarvioinnin rinnalla onkin esitetty esimerkiksi materiaali- ja energiavirtoihin liittyviä työvälineitä. Eri menetelmät saattavat kuitenkin tuottaa ristiriitaisia tuloksia, mikä voi johtaa vääriin tulkintoihin.1 Seuraavissa kappaleissa on esitetty olemassa olevia työvälineitä ympäristömyötäiseen tuotesuunnitteluun. Yhteiskunnan resurssitehokkuuden arviointiin voidaan käyttää samoja menetelmiä, ja erityisesti kansantalouden ympäristölaajennettua panos-tuotosmenetelmää. Esitetyt menetelmät eivät ole kaikenkattavia ja käytettävän menetelmän/menetelmien valinta on tehtävä aina tapauskohtaisesti.
Elinkaariarviointi (LCA)
Elinkaariarviointi eli LCA (Life Cycle Assessment) on menetelmä tuotteen tai palvelun koko elinkaaren aikaisten ympäristövaikutusten analysointiin ja arviointiin. Täydellinen elinkaari käsittää materiaalien hankinnan luonnosta, niiden prosessoinnin ja kuljetuksen sekä tuotteen valmistuksen, jakelun, käytön, uudelleenkäytön, huollon, kierrätyksen ja hylkäämisen.
Elinkaariarvioinnin toteuttamisen helpottamiseksi on laadittu kansainvälisen standardisointijärjestön ISO:n 14040-sarjan standardit. Yksityiskohtaisten elinkaariarviointien sijaan voidaan tehdä myös ns. yksinkertaistettuja elinkaariarviointeja, joissa tarkastelu kohdistetaan johonkin tiettyyn päästöön (esim. CO2-päästö) tai johonkin rajattuun tuotejärjestelmäosaan.
Kuva 1. Elinkaariarvioinnin vaiheet ISO 14040:2006 mukaan.1
Ympäristöjalanjälki
Ympäristöjalanjälki pyrkii yhdistämään elinkaariarvioinnin kuvaamat erilaiset ympäristövaikutukset ja erilaiset jalanjäljet (alla). Menetelmänä on elinkaariarviointi. EU:n komissio kehittää ympäristöjalanjäljestä tuotteiden ympäristöystävällisyyden mittaria, ja on antanut suosituksen sen käytöstä.2
Ekologinen jalanjälki
Ekologisella jalanjäljellä tarkoitetaan maa- ja vesipinta-alaa, joka tarvitaan tuottamaan tietyn yhteisön kuluttamat resurssit ja käsittelemään tuotetut jätteet. Tyypillisesti ekologinen jalanjälki lasketaan maille tai alueille, mutta se voidaan laskea myös esimerkiksi yrityksille ja tuotteille. Vertaamalla ekologista jalanjälkeä käytettävissä olevaan tuottavaan maapinta-alaan eli biokapasiteettiin, voidaan arvioida, onko toiminta kestävyyden rajoissa. Ekologinen jalanjälki ilmaistaan globaalihehtaareina, eli sinä keskimääräisenä tuottavan maan pinta-alana, joka tarvitaan resurssien tuottamiseen ja jätteiden käsittelyyn. Laajasta määrittelystään huolimatta ekologinen jalanjälki sisältää ainoastaan biomassapohjaiset resurssit ja jätteistä hiilidioksidin.1
Hiilijalanjälki
Hiilijalanjälki pohjautuu sekä elinkaariarviointiin että ekologiseen jalanjälkeen, mutta on silti näistä erillinen indikaattori. Tämän johdosta hiilijalanjäljellä on useita erilaisia määritelmiä ja rajauksia. Eroja menetelmissä on lähinnä siinä, mitkä kasvihuonekaasut huomioidaan, mihin tarkastelu rajataan (prosessi, tuote, ihminen, yritys, alue vai valtio) ja mitkä elinkaarivaiheet sisällytetään. Hiilijalanjälki ilmaistaan usein hiilidioksidiekvivalentteina, joka kertoo tarkasteltavien kasvihuonekaasujen vaikutukset ilmastonmuutokseen yhdellä luvulla. Hiilijalanjälkilaskureita on olemassa useita, jotka antavat erilaisia tuloksia. Tämän vuoksi Iso-Britannian standardiviranomainen (BSI) sekä Defran rahoittama Carbon Trust julkaisivat vuonna 2008 ja 2011 hiilijalanjäljen laskentaan ohjeistuksen ( PAS 2050:2011, PAS = Publicly Available Specification), jonka tarkoituksena on kaventaa laskureiden suuria vaihteluita.1Kansainvälinen standardisoimisjärjestö ISO julkaisi kesällä 2013 tuotteen hiilijalanjälkeä käsittelevän teknisen spesifikaation ISO/TS 14067:2013 Greenhouse gases – Carbon footprint of products – Requirements and guidelines for quantification and communication, jonka tarkoituksena on tukea hiilijalanjäljen laskentaa kaikille tuotteille ja palveluille.3
Vesijalanjälki
Vesijalanjälkilaskenta on kehitetty makean veden kulutuksen seuraamiseen, koska makea vesi on yksi ehtyvistä luonnonvaroista. Vesijalanjälki jaetaan kolmeen vedenkulutuksen komponenttiin: siniseen pinta- tai pohjavedestä suoraan otettuun veteen, vihreään haihdutettuun sadeveteen ja harmaaseen pilattuun vesivarastoon.1 Vesijalanjäljen kansainvälinen verkosto (Water Footprint Network) on julkaissut manuaalin, joka ohjeistaa vesijalanjäljen laskennassa.4
Panos-tuotosmalli
Elinkaariarvioinnissa osa järjestelmän virroista jätetään huomiotta tarkastelussa joko pienen massa- tai energiasisällön tai oletettujen alhaisten ympäristövaikutusten vuoksi. Tämä voi aiheuttaa tuloksiin merkittävän, esimerkiksi 20 %:n virheen. Panos-tuotosmalleja on kehitetty ratkaisemaan tämä ongelma. Keskeisimpänä erona elinkaariarviointiin on virtojen mittaaminen rahayksiköissä fyysisten mittojen (massa ja energia) sijasta. Esimerkiksi ENVIMAT-projektin loppuraportissa 5 on esitetty suomalaisille tuoteryhmille elinkaarinen päästöintensiteetti kasvihuonekaasujen ja luonnonvarojen kokonaiskulutuksen osalta.1
Ympäristöriskianalyysit (RA)
Ympäristöriskianalyysien eli RA (Risk Analysis) tarkoituksena on tunnistaa esimerkiksi tuotantolaitokseen tai kuljetuksiin liittyviä olosuhteita tai tilanteita, joista voi syntyä määrältään tai laadultaan poikkeuksellisia päästöjä ympäristöön. Edelleen näiden päästöjen vaikutukset ja todennäköisyydet voidaan pyrkiä arvioimaan riskienhallintaan liittyvän päätöksenteon helpottamiseksi. Ympäristöriskianalyyseissä voi käyttää päästötilanteiden tunnistamiseen samoja menetelmiä, joita on kehitetty prosessiturvallisuuden yhteydessä (esim. potentiaalisten ongelmien analyysi (POA), HAZOP, vikapuuanalyysi).
Ympäristöjärjestelmät
Ympäristöjärjestelmä on organisaation ympäristöjohtamisen väline, jonka avulla ympäristöasiat otetaan järjestelmällisesti huomioon kaikessa toiminnassa. Toimiva ympäristöjärjestelmä auttaa vähentämään palveluiden ja tuotteiden koko elinkaaren aikaisia ympäristöhaittoja sekä säästämään kustannuksia. Kun toimipaikan päästöt sekä tuotteiden ja palvelujen koko elinkaaren aikaiset vaikutukset ovat selkeästi tiedossa, on mahdollista tehostaa tuotesuunnittelua ja etsiä vähemmän ympäristöä kuormittavia raaka-aineita ja tuotantotapoja. Ympäristöä säästävät ratkaisut tuovat kilpailuetua ja edelläkävijöille imagohyötyä. Tunnetuimmat ympäristöjärjestelmät ovat EMAS- ja ISO 14001 -järjestelmät.
Lähteet
[1]
Antikainen (toim), Elinkaarimetodiikkojen nykytila, hyvät käytännöt ja kehitystarpeet. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 7/2010. http://hdl.handle.net/10138/39822
[2]
http://ec.europa.eu/environment/eussd/smgp/product_footprint.htm
[3]
http://www.sfs.fi/ajankohtaista/uutiset/ison_ohjeistus_hiilijalanjaljen_laskentaan.1599.news
[4] Water Footprint Network. http://www.waterfootprint.org/?page=files/WaterFootprintAssessmentManual
5 Seppälä et al. 2009. Suomen kansantalouden materiaalivirtojen ympäristövaikutusten arviointi ENVIMAT- mallilla. Suomen ympäristö 20/2009. http://hdl.handle.net/10138/38010
Lisätietoja
Ari Nissinen, johtava tutkija, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi