Luonnon monimuotoisuus turvaa elämän edellytykset maapallolla
Kaikki alkaa geologiasta
Luonnon monimuotoisuuden perusta on maassa. Maa- ja kallioperä – yhdessä ilmaston kanssa – asettavat elämän reunaehdot. Ne sanelevat ympäristön fyysiset ominaisuudet ja ulottuvuudet: kivennäismaan laadun ja paksuuden tai järvialtaan syvyyden. Ne määrittävät, missä vesi seisoo ja mihin se juoksee. Eliöt jatkavat sitten tästä. Kasvit, eläimet, sienet ja pieneliöt täyttävät maan tai veden ja muokkaavat ympäristönsä elinoloja. Ne luovat ravintoverkkoja ja muita suhteita. Syntyy toimiva ekosysteemi, jossa jokaisella eliöllä on oma merkityksensä.
Satoja luontotyyppejä …
Tietty fyysinen ympäristö ja sille ominainen lajisto muodostavat yhdessä luontotyypin. Luontotyypit edustavat monimuotoisuuden ylätasoa. Ne voidaan tunnistaa kullekin luontotyypille ominaisista piirteistä, aivan kuten eliölajit tunnistetaan ominaispiirteistään. Osa luontotyypeistä, esimerkiksi kuivat kangasmetsät, ovat Suomessa hyvin yleisiä. Toiset taas ovat tuiki harvinaisia. Suomesta on tunnistettu kaikkiaan noin 400 luontotyyppiä. Niistä lähes puolet luokitellaan uhanalaisiksi.
… kymmeniä tuhansia lajeja…
Siitä lähtien, kun elämä syntyi maapallolle, se on kulkenut kohti suurempaa lajikirjoa. Matkalla on tosin ollut notkahduksia: maapallon historiasta tunnetaan viisi ajanjaksoa, jolloin lajeja on kuollut joukoittain sukupuuttoon. Tuoreimman joukkotuhon aiheutti asteroidin törmäys maahan noin 66 miljoonaa vuotta sitten. Se hävitti dinosaurukset maanpinnalta.
Tätä nykyä maapallolla elää arviolta 5–30 miljoonaa eliölajia. Suomessakin lajikirjo on mittava: noin 48 000 lajia, kun mikroskooppisen pieniä lajeja ei lasketa mukaan. Suomen lajeista yli puolet on hyönteisiä ja muita selkärangattomia eläimiä. Seuraavaksi eniten on sieniä, kasveja ja leviä. Nisäkkäät, linnut, kalat ja muut selkärankaiset ovat vähemmistössä: niitä on Suomessa vain runsaat 400 lajia.
Suomessa arvoidaan olevan noin 48 000 lajia
Suomen lajeista yli puolet on hyönteisiä ja muita selkärangattomia eläimiä. Selkärankaisia kuten nisäkkäitä ja lintuja maassamme tavataan noin 400 lajia.
… määrättömästi geeniyhdistelmiä
Lajikirjon kehittyminen ei olisi ollut mahdollista ilman perinnöllistä monimuotoisuutta. Jokaisen lajin sisällä on geneettistä vaihtelua; eri yksilöillä on hieman erilainen geeniperimä. Tämän vaihtelun ansiosta lajeilla on edellytykset muuntua ja sopeutua uusiin tilanteisiin ja ympäristöoloihin. Sopeutumisen edetessä lajeista syntyy uusia muotoja ja alalajeja sekä lopulta uusia lajeja. Kehitys estyy, jos lajin yksilömäärä käy kovin vähiin. Kun populaatio kutistuu, myös sen geenivaranto supistuu. Tämä voi olla lajin säilymiselle kohtalokasta.
Monimuotoinen luonto on mahdollisuuksien maailma
Monimuotoisuuden kaikki tasot – luontotyypit, lajit ja geeniperimä – ovat yhtä tärkeitä. Ne ovat myös sidoksissa toisiinsa. Luontotyyppien runsaus ja elinvoimaisuus pitävät yllä lajikirjoa. Geeniperimä taas turvaa yksittäisen lajin säilymisen. Ihmisellä on monta syytä vaalia luonnon monimuotoisuutta. Terve ja monimuotoinen luonto takaa meille hyvän hengitysilman ja puhtaan veden. Se tuottaa kalaa ja muita luonnonantimia ja hoitaa monien hyötykasvien pölytyksen.
Luonto luo myös edellytykset metsätaloudelle, matkailulle ja muille elinkeinoille. Se toimii virkistyksen ja inspiraation lähteenä ja on osa kulttuuriperintöämme. Luonnon merkitys hiilinieluna on mittaamattoman tärkeä. Kaikkia luonnon suomia mahdollisuuksia ei vielä tunneta. Elollinen luonto on kuin pohjaton raaka-aineiden ja oivallusten sammio. Sieltä voi ammentaa uusia lääkkeitä ja raaka-aineita tai ottaa mallia aivan uudenlaisten tuotteiden kehittämiseen.
Kuudes sukupuuttoaalto on meneillään
Ihmiskunta on kohdellut luontoa kaltoin. Noin kolmasosa maailman luonnon monimuotoisuudesta on menetetty ihmisen toiminnan vuoksi. Maapallon luonnonhistoriassa on menossa kuudes sukupuuttoaalto. Selkärankaisia eläinlajeja häviää maapallolta noin sata kertaa nopeammin kuin luontaisesti.
Sama suuntaus näkyy muissa eliöryhmissä. Suomesta on hävinnyt jo yli 300 lajia, ja joka yhdeksäs on uhanalainen. Etenevä luontokato, yhdessä ilmastonmuutoksen kanssa, vaarantaa ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin. Luontotyyppien ja lajien häviäminen haavoittaa ekosysteemejä ja heikentää luonnon kiertokulkuja. Ruoantuotanto vaikeutuu, mikä synnyttää ympäristöpakolaisuutta ja horjuttaa maailmantaloutta. Ihmiskunnan tulevaisuuden mahdollisuudet kapenevat.
Miksi monimuotoisuus vähenee?
Luontokato johtuu pääosin siitä, että ihmiskunta on ottanut käyttöönsä valtaosan planeettamme maapinta-alasta ja muokannut sitä liian rajusti. Luonnonkasvit ja -eläimet ovat joutuneet väistymään viljelykasvien ja kotieläinten tieltä. Lisäksi kalakantoja ja muita luonnonantimia hyödynnetään kestämättömästi. Luontoa myös kuormitetaan päästöillä. Suomi ei ole syrjässä kehityksestä.
Meilläkin luontokadon pääsyy on maankäyttö, ennen muuta metsätalous sekä maatalouden muutokset. Paljon luontoa jää myös rakentamisen alle. Tiet ja muu infrastruktuuri pirstovat luonnonalueita, padot estävät vaelluskalojen kulun. Rehevöityminen ja ilmastonmuutos muuttavat ekosysteemejä. Lisäuhan aiheuttavat vieraslajit, jotka valtaavat elintilaa kotimaisilta lajeilta.
Suunnanmuutos on mahdollinen
Euroopan unionin jäsenmaiden yhteinen tavoite on pysäyttää Euroopan luontokato vuoteen 2030 mennessä. Tehtävä vaatii paljon työtä, mutta se on mahdollinen. Luontoa on mahdollista hyödyntää kestävästi ja kohdella liittolaisena eikä vihollisena tai kilpailijana. Suomessa tehtävää helpottaa se, että luonnon monimuotoisuus ja sen uhat tunnetaan hyvin. Luonnon tilaa ja siinä tapahtuvia muutoksia seurataan tarkasti ja uutta tekniikkaa hyödyntäen. Arvokkaat luontoalueet on kartoitettu, ja vesistöille on laadittu hoitosuunnitelmia. Suomen lajien uhanalaisuusarviointi on maailman kattavimpia. Tieto luo edellytykset oikealle ja tehokkaalle toiminnalle.
Saadaanko kehitys kääntymään?
Luontokadon torjunta edellyttää samankaltaista laaja muutosta yhteiskunnassa kuin ilmastonmuutoksen hillitseminen. Luonnon monimuotoisuus pitää ottaa huomioon kaikissa suunnitelmissa ja hankkeissa. Jos luontohaittoja ei voida välttää, haitat hyvitetään ennallistamalla tai suojelemalla korvaavia luontoalueita toisaalla. Osa luonnosta pitää jättää kokonaan rauhaan. Euroopan unionin biodiversiteettistrategian mukaan kaikkien elinympäristöjen pinta-alasta pitää suojella 30 prosenttia. Suomessa tavoitteeseen on vielä matkaa.
Suomen maa-alueiden suojeluprosentti on nyt noin 14, ja suojelu painottuu pohjoisen puuttomille ja vähäpuustoisille maille. Meripinta-alasta on suojeltu noin 11 prosenttia. Hyvä uutinen on, että ajattelutapa on muuttumassa. Luonnon monimuotoisuuden tärkeys ymmärretään, ja monet ovat myös valmiita muuttamaan ja kehittämään toimintatapojaan. Asiassa pitäisi kuitenkin edetä paljon nykyistä nopeammin, jotta luontokato saadaan pysäytettyä.
Julkaisija
Luonnon monimuotoisuus - Pirkanmaa
Pirkanmaa sijoittuu kolmen metsäkasvillisuusvyöhykkeen risteyskohtaan. Alueen luonnonoloissa kohtaavat eteläboreaalisen Lounaismaan ja Pohjanmaan rannikon, eteläboreaalisen Järvi- Suomen sekä keskiboreaalisen Pohjanmaan -vyöhykkeen piirteet. Maakuntaa luonnehtivat runsaat metsäalueet. Metsät muodostavatkin merkittävän elinympäristön maakunnan uhanalaiselle eliölajistolle. Metsien lisäksi suuri osa uhanalaisesta eliölajistosta esiintyy perinneympäristöissä ja muissa ihmisen muuttamissa elinympäristöissä. Pirkanmaan kaakkoisosissa sijaitseva Hämeen lehtokeskus ja alueen lukuisat järvet tuovat oman lisänsä luonnon monimuotoisuuteen.
Pirkanmaan lajisto
Pirkanmaan lajikirjo on monipuolinen. Metsät ovat Pirkanmaan uhanalaisen eliölajiston merkittävin elinympäristö. Maakunnasta on tavattu yli 180 uhanalaista tai silmälläpidettävää metsälajia. Näistä suurharvinaisuuksiin kuuluu mm. äärimmäisen uhanalainen, vanhoissa haapapuissa elävä punainen kovakuoriainen, punahärö.
Metsien lisäksi Pirkanmaan uhanalaisten lajien tärkeitä elinympäristöjä ovat sisävesien vesiluontotyypit. Pirkanmaan vastuulajeiksi on nimetty yli 30 vesistöissä tai niiden rannoilla elävää lajia. Yksi Pirkanmaan erityislajeista on yli 100-vuotiaaksi elävä, erittäin uhanalainen jokihelmisimpukka eli raakku, jonka viimeisimmät Etelä-Suomen lisääntyvät populaatiot löytyvät Pirkanmaalta.
Maakuntamme niityillä, kedoilla ja hakamailla elää yli 60 uhanalaista tai silmälläpidettävää lajia. Nämä voimakkaasti taantuvat elinympäristöt ylläpitävät monimuotoista eliölajistoa, joista Pirkanmaan vastuulajeiksi ovat nousseet mm. erittäin uhanalainen ketokatkero, ahosilmäruoho, idänverijuuri sekä perhosmaailman suurharvinaisuus, tummaverkkoperhonen. Erilaisten perinneympäristöjen lajistoa hoidetaan mm. talkootöinä yhteistyössä alueiden maanomistajien kanssa.
Pirkanmaan erikoispiirteitä
Pirkanmaa on erittäin merkittävä maakunta Suomen uhanalaisten lajien säilymisen kannalta. Pirkanmaalla esiintyy yli 320 valtakunnallisesti uhanalaista ja noin 370 silmälläpidettävää lajia.
-
320valtakunnallisesti uhanalaista lajia esiintyy Pirkanmaalla
Kymmenkunta lajia elää nykytietojen mukaan ainoastaan tai lähes ainoastaan Pirkanmaalla. Yli sata uhanalaista tai silmälläpidettävää lajia määriteltiin Pirkanmaan vastuulajeiksi, joiden säilymisen kannalta pirkanmaalaiset esiintymät ovat erityisen merkittäviä.
Uhanalaisten lajien lisäksi Pirkanmaalla esiintyy noin 110 uhanalaista luontotyyppiä. Uhanalaisen metsäluonnon kannalta erityisen edustavia aluekokonaisuuksia Pirkanmaalla ovat esimerkiksi Seitsemisen, Helvetinjärven ja Isojärven kansallispuistot sekä Sinivuoren luonnonpuisto. Luontotyyppien kannalta erittäin arvokasta pirkanmaalaista luontoa edustavat myös etenkin etelässä vesistöjen liepeiltä löytyvät kynäjalavalehdot, harjut paahderinteineen sekä harju- ja deltamuodostumiin liittyvät lähteiköt.
Pirkanmaalla on myös kirkasvetisiä ja samalla melko runsasravinteisia järviä, jotka ovat vesikasvilajistoltaan poikkeuksellisen rikkaita. Maakunnan laajin yhtenäinen suoalue Siikaneva on eteläsuomalaisten soiden joukossa helmi. Uhanalaisia suoluontotyyppejä Pirkanmaalla esiintyy suuri joukko, kaikkiaan noin 40 erilaista.
Tummaverkkoperhosen suojelu etenee yhteistyöllä
Koko Pohjois-Euroopassa harvinaisen ja uhanalaisen tummaverkkoperhosen (Melitaea diamina) esiintymiä tunnetaan Suomessa nykyään pääosin Pirkanmaalla Tampereen Teiskossa, Kangasalla ja Orivedellä sekä Pohjanmaalla Kristiinankaupungissa. Viime vuosikymmeninä laji on taantunut voimakkaasti maataloudessa tapahtuneiden muutoksen vuoksi. Maaseudun rakennemuutoksen jälkeen perhosen asuttamat kosteat ja rehevät niityt ja pellot on suurelta osin hylätty, joten niitä uhkaa kasvillisuuden umpeenkasvu.
Tummaverkkoperhonen hyödyntää Suomen oloissa yhtä ainoaa isäntäkasvilajia, lehtovirmajuurta, jota toukat käyttävät ravintokasvinaan. Tummaverkkoperhosen säilymisen kannalta on ongelmallista, että sille sopivat elinympäristöt ovat harvassa ja eristyksissä toisistaan. Jos yhden alueen kanta kuolee sukupuuttoon, eivät sen alueen niityt tule uudelleen asutetuksi.
Tummaverkkoperhonen on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu ja se on luokiteltu erityisesti suojeltavaksi lajiksi. Tummaverkkoperhosen esiintymäalueille on Pirkanmaalla tehty erityisesti suojeltavan lajin rajauspäätöksiä. Lisäksi perhosen asuttamien niittyjen pitäminen avoimena erillisillä niittyjen hoitotoimenpiteillä on tärkeä suojelumenetelmä.
Vastuu suojelusta on Pirkanmaan ELY-keskuksella, mutta lajin suojelussa on tehty yhteistyötä eri viranomaisten, hyönteisharrastajien ja maanomistajien kesken. Elinympäristöjen hoidolla on päästy Pirkanmaalla kannustaviin tuloksiin, sillä lajin kantojen on havaittu olevan selvästi runsaampia hoidetuilla kuin hoitamattomilla perhosniityillä.
Raakkujokia kunnostetaan laajassa kansainvälisessä EU- hankkeessa
Erittäin uhanalainen jokihelmisimpukka eli raakku (Margaritifera margaritifera) on Suomen luonnon pitkäikäisin eläinlaji. Jopa yli satavuotiaaksi elävä raakku voi hyvin vain muutamassa joessa Suomessa. Pirkanmaalle sijoittuu kolme raakun esiintymäaluetta; Hämeekyrössä sijaitseva Turkimusoja, Hämeenkyrössä ja Ylöjärvellä sijaitseva Ruonanjoki ja Hämeenkyrössä, Ylöjärvellä ja Nokialla sijaitseva Pinsiön-Matalusjoki. Pinsiön-Matalusjoki ja Ruonanjoki kuuluvat EU:n Natura 2000 -verkostoon. Turkimusoja on suojeltu erityisesti suojeltavan lajin rajauspäätöksellä vuonna 2017.
Nämä raakkuesiintymät ovat kooltaan eteläisen Suomen merkittävimpiä osittain lisääntymiskykyisiä populaatioita, joita uhkaavat nykyisellään mm. mm. valuma-alueelta tuleva kuormitus, taimenen elinolosuhteiden huonontuminen sekä jokiuoman muuttunut tila.
Pirkanmaan ELY-keskus on saanut vuonna 2021 EU:n LIFE rahaston tukea raakkujokien tilan parantamiseen. LIFE Revives -hankkeessa kunnostetaan ja elvytetään Pirkanmaan raakkujokia ja hanketta koordinoi Jyväskylän yliopisto. Hanke toteuttaa vuoden 2021 alussa valmistunutta kansallista raakun suojelun strategiaa ja toimenpidesuunnitelmaa vuosille 2020-2030. Kuusivuotisen kansainvälisen hankkeen kohteena on yhteensä 14 suurempaa jokialuetta, joilla on 69 pienempää jokea. Niistä 32 sijaitsee Pohjois- ja Länsi-Suomessa, 36 Pohjois-Ruotsissa ja yksi Virossa.
- Jokihelmisimpukka saa miljoona euroa EU-rahoitusta Pirkanmaalla (tiedote 22.9.2021, stt.fi)
- Jokihelmisimpukan eli raakun suojelun strategia ja toimenpidesuunnitelma 2020-2030 (julkaisuarkisto VALTO)
- LIFE Revives: Jokihelmisimpukan ja sen elinympäristöjen elvytys (jyu.fi)
Liito-oravan ja viitasammakon lisääntymis- ja levähdyspaikkoja turvaa luontodirektiivi
Luontodirektiviin perusteella tiukasti suojelluista lajeista etenkin liito-orava (Pteromys volans) ja viitasammakko (Rana arvalis) ovat Pirkanmaalla muuhun maahan verrattuna yleisiä. Lajit nousevatkin esiin erilaisten ympäristöä muuttavien ja muokkaavien hankkeiden ja toimenpiteiden kuten metsätaloustoimenpiteiden ja ruoppausten yhteydessä.
Uhanalaiselle liito-oravalle soveltuvien metsien pinta-ala on valtakunnallisesti pienentynyt ja kannan arvioidaan yhä kutistuvan tulevaisuudessa. Myös viitasammakkoa uhkaa lajille sopivien elinympäristöjen häviäminen, vaikka laji onkin luokiteltu elinvoimaiseksi Suomessa. Lajeille soveltuvia elinympäristöä on Pirkanmaalla runsaasti ja lajien esiintyminen hanke- ja toimenpidealueilla tuleekin varmistaa riittävin selvityksin, sillä lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei saa hävittää.
Miten luonnon monimuotoisuutta edistetään Pirkanmaalla?
Pirkanmaalla luonnon monimuotoisuutta edistetään mm. Pirkanmaan lumo -ohjelman sekä HELMI-elinympäristöohjelman ja METSO-ohjelman avulla.
Pirkanmaan lumo -ohjelmassa ja siihen liittyvässä toimenpidesuunnitelmassa pyritään torjumaan luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä maakunnassa. Pirkanmaan lumo -ohjelma on laadittu maakunnallisena pilottina osallistavaa suunnittelua hyödyntäen.
Helmi-ohjelmassa hoidetaan, kunnostetaan ja ennallistetaan uhanalaisia luontotyyppejä ja lajien elinympäristöjä. Toimet kohdistuvat Pirkanmaalla perinnebiotooppeihin, lintuvesiin, pienvesiin, metsiin ja soihin.
METSO-ohjelman kautta turvataan metsien monimuotoisuutta suojelemalla monimuotoisten metsien luontoarvoja vapaaehtoisuuteen perustuen korvausta vastaan.
Katso myös:
Julkaisija