Luonnon monimuotoisuus turvaa elämän edellytykset maapallolla

Lapin maantieteellinen alue kattaa alueet aina Perämeren pohjukasta Lapin suurtuntureille saakka. Lappia leimaavat keski- ja pohjoisboreaaliset metsäkasvillisuusvyöhykkeet, alue koostuu tarkemmin Lapin kolmion, Koillismaan kulmauksen, Perä-Pohjolan, Metsä-Lapin ja Tunturi-Lapin metsäkasvillisuusvyöhykkeistä.

Maakunta on vaihtelevapiirteinen ja luonnonoloiltaan varsin monipuolinen. Sitä luonnehtivat pohjoisen boreaaliset havu- ja sekametsät, Lapille ominaiset laajat aapasuoalueet, suuret joet, tunturikoivikot, puuttomat tunturiylängöt sekä Perämeren pohjukan rannikkoalue. Nämä kaikki yhdessä muodostavat merkittävän elinympäristöverkoston maakunnan uhanalaiselle eliölajistolle. Lisäksi osa uhanalaisesta eliölajistosta esiintyy perinneympäristöissä ja muissa ihmisen muokkaamissa elinympäristöissä. 

Kun vertaa Lappia muuhun Suomeen, Lapin harvaan asutun maakunnan alueet eivät ole kauttaaltaan niin pirstoutuneita kuin eteläisemmän Suomen ja maa-alasta mittava osa on valtion omistuksessa. Lapin yhtenä erityispiirteenä on, että sen lähes koko ala kuuluu poronhoidon ja porojen laidunnuksen piiriin. Tämä luo oman leimansa maisemaan ja lajistosuhteisiin.

Lapin lajisto

Lapin lajikirjo on varsin monipuolinen. Lounais-Lapin eli Lapin kolmion lehto- ja lettokeskuksen alueella esiintyy useita vaateliaita kasvilajeja, jotka suosivat tai vaativat maaperältään kalkkia. Näihin lukeutuvat mm. useimmiten lehtometsiä ja ravinteisuutta suosivat, vaarantuneeksi luokiteltu neidonkenkä (Calypso bulbosa), sekä silmälläpidettäväksi luokiteltu tikankontti (Cypripedium calceolus). Värikkäinä kämmekkäkasveina kyseiset lajit luovat varsin näyttävän ja kauniin lisän Lapin metsälajistoon.

Kuva

Alkukesällä kukkiva, luonnonsuojelulailla rauhoitettu, vaaleanpunaisena hehkuva neidonkenkä on EU-direktiivillä Suomen vastuulajiksi määritelty laji. Merkittävä osa Euroopan kannasta sijaitsee näin ollen Suomessa ja maallamme on erityisvelvollisuus seurata, tutkia ja suojella lajia. Neidonkenkää kutsutaan ns. avainlajiksi. Suojelemalla lajin elinympäristöä, autetaan monia muitakin uhanalaisia lajeja, kuten lahottajasieniä, sammalia, kovakuoriaisia ja jopa kolopesijöitä, selviytymään.



Lapin metsät ovat havupuuvaltaisia. Lapin aihkipetäjiköt ja kelohongikot tulevat ensimmäisenä mieleen ajatellessa Lapin metsiä. Kasvukaudet pohjoisessa luonnossa ovat lyhyitä ja puut usein varsin pitkäikäisiä. Kuusen (Picea subsp.) levinneisuus ei ulotu niin pohjoiseen kuin männyn.

Mänty (Pinus sylvestris) saattaa elää ja kasvaa sopivissa olosuhteissa satoja vuosia ja pysyä pystyssä vielä kuolleena kelohonkanakin kauan.

Elinkaarensa aikana se tarjoaa kodin monille lajeille, kuten erilaisille hyönteisille, naavoille ja lupoille, linnuille ja elämänsä loppuvaiheessa myös kääville. Vanhoilta jo kaatuneilta ja osin lahonneilta rungoilta voi tavata esimerkiksi silmällä pidettäväksi luokitellun (NT) riekonkäävän (Anthoporia alpobrunnea).

Kuva

Varjoisissa ja usein ryteikköisissä korpiympäristöissä sekä lähdepurojen varsilla voi tavata lapinleinikin (Coptidium lapponicum). Se on luokiteltu elinvoimaiseksi mutta on myös direktiivilajimme ja sen esiintymien pääpainotus on Lapin alueella. Kuljettaessa avonaisemmille, ravinteisille letoille ja tihkupinnoille voi onnekas kulkija törmätä mm. vaarantuneeksi (VU) luokiteltuun, kauniin keltaisena ja jopa mattomaisena kukkivaan lettorikkoon (Saxifraga hirculus). Lapin laajat suoalueet tarjoavat elinympäristön kasvilajiston lisäksi myös pesintä-, levähdys-, ja ruokailupaikkoina monille lintulajeille, kuten esimerkiksi taantuneelle ja nykyään erittäin uhanalaiseksi (CR) luokitellulle suokukolle (Philomachus pugnax). Saattaapa Lapin soilla pulputella keväisin myös suhteellisen yleinen direktiivilajimme viitasammakko (Rana arvalis) tai soilla liikkuessa törmätä silmällä pidettäväksi luokiteltuun (NT) kiiltosirppisammaleeseen (Hamatocaulis vernicosus).

Kuva

Perinnebiotoopit ja kulttuuriympäristöt tarjoavat elinympäristön monelle ketoympäristöjä tarvitsevalle lajille. Myös somerikot, tunturiniityt ja ihmisen muokkaamat uusalueet, kuten kenttien laidat ja soramonttujen reunamat tarjoavat kodin useille lajeille. Harvinainen ja rauhoitettu, kiireellisesti suojeltava ja erittäin uhanalaiseksi luokiteltu perhoslajimme, luhtakultasiipi (Lycaena helle) tavataan Lapin alueelta mm. Lounais-Lapissa. Lajille soveliaita ympäristöjä on nykyisin eniten teiden pientareilla, mutta luhtakultasiipeä tavataan myös kosteapohjaisilta niityiltä ja lettosoilta.

Lapin luonnon erityispiirteitä

Lapin maa-alasta on suojeltu suurehko osa, mutta vaikka Lapin metsistä on suojeltu suhteellisesti enemmän kuin Etelä-Suomen, silti metsätyypeistä suurin osa on uhanalaisia Lapissakin. Metsät ovat uhanalaisen eliöstön merkittävin elinympäristö määrällisesti mitaten. Metsiä on muuttanut ja uhkaa eniten järjestelmällinen metsätaloustoiminta.

Vanhojen metsien osuus on heikentynyt pinta-alallisesti ja kaikissa metsätyypeissä lahopuuston ja järeiden puiden osuus on pienentynyt merkittävästi verrattuna myrskytuhon tai palon jälkeen luontaisesti uudistuneisiin metsiin.

Metsien lisäksi Lapin uhanalaisten lajien tärkeitä elinympäristöjä ovat mm. sisävesien luontotyypit, suot, kalliokot ja kivikot, perinnebiotoopit sekä tunturit.

Lapissa on useita merkittäviä jokia, joista suurimmat ovat Kemijoki, Tornionjoki ja Tenojoki. Ihmistoiminta on muuttanut merkittävästi koko maan sisävesien luontotyyppejä mm. patoamalla, vesien säännöstelyllä, rantarakentamisella, uittoperkauksilla, metsäojituksilla ja vesistöjen lähiympäristöjen hakkuilla. Kemihaaran soilta alkunsa saava ja Perämereen laskeva, maamme pisin joki, Kemijoki on padottu sähköntuotantoon sotien jälkeen. Lapissa on sähköntuotannon seurauksena kaksi merkittävän kokoista tekoallasta, Lokka ja Porttipahta. Maatalous, lannoitus ja turvetuotanto ovat myös osaltaan lisänneet ravinne-, kiintoaines- ja humuskuormitusta vesistöihin. Ylä-Lapin kirkasvetiset järvet, joet ja purot ovat kuitenkin säästyneet enimmiltä ihmistoiminnan vaikutuksilta.

Suotyypeistä yli puolet on arvioitu maassamme uhanalaisiksi - myös Lapissa. Merkittävin soita uhanalaistanut tekijä on takavuosikymmenien rankka ja laajalle ulottunut metsäojitus. Nykyään soita ennallistetaan erilaisin hankkein tukkimalla vanhoja ojia ja palauttamalla soita luonnontilaan. Kaivostoiminta on kasvava uhka etenkin Keski-Lapin aapasoille ja letoille. Suot ovat tärkeitä ekosysteemejä paitsi lajien kannalta, ne myös sitovat ilmakehän hiiltä turpeeseen ja toimivat näin hiilinieluina ilmastonmuutosta hilliten. Suot vaimentavat myös kevättulvia varastoidessaan sulamisvesiä. Suotyypeistä Ylä-Lapin erikoisuus ovat palsasuot, joissa jääkauden tuotoksena turpeen alle on jäänyt sulamatonta jäätä, ikiroutaa, muodostaen ympäristöään ylempänä kohoavia turvekumpareita. Ilmaston lämpeneminen uhkaa palsasoita ja ne onkin luokiteltu äärimmäisen uhanalaisiksi (CR) luontotyypeiksi. Turvekummut ovat vaarassa romahtaa ikiroudan sulamisen seurauksena.

Kalliokoista mainittakoon Keski-Lapin ultraemäksiset serpentiinikalliokot ja -kivikot, joilla kasvaa omaleimaista ns. serpentiinikasvilajistoa. Serpentiinikalliot sijaitsevat usein malmipotentiaalisilla alueilla. Lounais-Lapissa eli ns. kalkkikolmion alueella sijaitsee kalkkipitoista kallioperää ja kalkkia on vanhastaan louhittu tarvekäyttöön ja kaupalliseen toimintaan, suurimpana louhoksena Tornion Kalkkimaan kaivos.

Perinnebiotoopit ovat rikastuttaneet maatamme vuosisatoja ja niille on kehittynyt omaleimainen ja rikas eliöstö. Kaikki perinnebiotooppien eri luontotyypit on luokiteltu uhanalaisiksi. Niiden laatua on heikentänyt merkittävimmin umpeenkasvu laidunnuksen tai niiton päätyttyä. Perinnebiotooppeja ovat esimerkiksi kedot, tulvaniityt, hakamaat ja metsälaitumet. Erilaisin hankkein ja tuin perinnebiotooppeja elvytetään niittylajiston hyväksi aina Ylä-Lappia myöten.

Pohjoisimman Lapin luontoa leimaavat tunturiylängöt. Ilmastonmuutos on merkittävin uhka tunturiluonnollemme. Kun ilmasto lämpenee, havumetsän raja siirtyy pohjoisemmas ja korkeussuunnassa ylemmäs, tunturimittarituhot lisääntyvät tunturikoivikoissa, lumeton aika pitenee sekä routaantuminen vähenee. Yli kolmannes tunturiluontotyypeistämme on uhanalaisia, uhanalaisimpana lumenviipymäalueet. Tunturiluontotyyppien tilaa heikentää myös voimakas porojen laidunpaine varsinkin jäkäläisillä alueilla. Lisäksi voimakas kesälaidunnus vaikuttaa heikentävästi tunturikoivikoiden uusiutumiseen porojen syödessä ja talloessa taimet. Ilmastonmuutoksella ja laidunpaineella on todettu olevan tunturiluontoa heikentäviä yhteisvaikutuksia. Toisinaan yhteisvaikutus voi olla myös suotuista, sillä laidunnus voi poistaa lämpenemisen aikaan saamaa pensoittumista ja pitää avoimena tiettyjä luontotyyppejä - näin monimuotoisuutta lisäten.

Kuva

Monimuotoisuus pyritään säilyttämään - Työtä vaskisukkulakoin elinympäristön hyväksi

Työtä monimuotoisuuden säilyttämiseksi Lapissa tehdään monin tavoin, mm. uhanalaisten perhoslajien elinympäristöjä hoitamalla. Suomen ja koko Pohjois-Euroopan ainoa varmuudella tunnettu vaskisukkulakoin esiintymä (Scyhtris productella) tunnetaan Lapista, Ajoksen kupeessa sijaitsevasta Kemin Kraaselista. Vaskisukkulakoi on määritetty erittäin uhanalaiseksi (EN), se on luonnonsuojelulailla rauhoitettu ja se on erityisesti ja kiireellisesti suojeltava laji.

Vaskisukkulakoin elinympäristöä ovat merenrannan ketomaiset niittyalueet sekä ihmisen muokkaamat paahdemaiset, ketomaisia piirteitä omaavat rudereettimaiset uusalueet, kuten kentät, tien vierukset ja ratapenkereet. Toukan ravintokasvia ei toistaiseksi tunneta, mutta lajin on todettu hyötyvän edellä kuvatuista biotoopeista.

Kuva

Kemin Kraaselissa sijaitsevaa vaskisukkulakoin elinympäristöä hoidetaan Lapin ELY-keskuksen toimesta. Hoito- ja kunnostustyö kattaa niittymäisten ympäristöjen avoimena pitämisen raivaamalla ja poistamalla kasvualaa vieviä ja niittylajeja varjostavia puiden taimia sekä pensaita. Lisäksi elinympäristöä hoidetaan esim. tiivistynyttä maanpintaa rikkomalla, jotta ketomaiset lajit pääsevät levittäytymään ja niiden elinolosuhteet pysyvät yllä. Myös alueita uhkaavia ja kasvualaa valtaavia vieraslajeja, kuten jättipalsamia ja kurtturuusua pyritään torjumaan.

Muita Lapissa hoito- ja kunnostustoimien piirissä olevia uhanalaisiksi luokiteltuja perhoslajeja ovat mm. äärimmäisen uhanalaiset (CR), kiireellisesti suojeltavat kallioissulkanen (Oidaematophorus rogenhoferi) sekä Kemijoen varressa vain yhdellä niityllä tavattu apilakirjokääriäinen (Capricornia boisduvaliana). Kallioissulkasta tavataan maassamme Lounais-Lapin alueella vain muutamilta havaintopaikoilta. Laji suosii valoisia, kuivia ja paahteisia ympäristöjä, kuten tien pientareiden matalakasvuisia laitoja sekä ratapenkkoja. Lapin ELY-keskus tekee yhteistyötä kohteilla maanomistajien, hyönteisharrastajien sekä erilaisten järjestöjen ja yhdistysten kanssa lajien havaintopaikkojen ja elinympäristöjen säilymiseksi suotuisina lajeille.

Vesistöjä kunnostetaan laajassa kansainvälisessä EU-hankkeessa 

Raakku eli jokihelmisimpukka (Margaritifera margaritifera) kuuluu niveljalkaisiin ja voi elää jopa 200-vuotiaaksi. Vanhin tunnettu yksilö on iältään 280-vuotias. IUCN-luokituksessa erittäin uhanalaiseksi (EN) luokiteltu raakku elää harvoissa jokiympäristöissä ja puroissa Lapissa ja koko Suomessa. Laji rauhoitettiin Suomessa luonnonsuojelulailla jo vuonna 1955, kun se helmenpyynnin seurauksena oli vaarassa kuolla sukupuuttoon. Raakku on luokiteltu myös maailmanlaajuisesti uhanalaiseksi lajiksi.

Kuva

Raakku tarvitsee lisääntyäkseen puhdasta virtaavaa vettä sekä elinvoimaisen taimen- tai lohikannan. Lapissa taimenen ja luonnonvaraisen lohen kannat ovat taantuneet voimakkaasti Metsä-Lapin alueella. Raakun elinoloja heikentää mm. valuma-alueilta virtavesiin tuleva kiintoaineskuormitus sekä taimenen ja lohen elinolosuhteiden huonontuminen. Ojituksilla ja jokien patoamisilla on ollut iso rooli vaelluskalojen ja raakun elinolosuhteiden heikentymisessä.

Raakku on elinympäristönsä ns. avainlaji. Se ylläpitää ympäröivää ekosysteemiä mm. suodattamalla ja puhdistamalla vettä.

Lapissa on tutkittu viime vuosina raakkujen tunnettujen populaatioiden tilaa ja lisääntymiskykyä, sekä löydetty myös muutama uusi esiintymä uusilta havaintopaikoilta. Lappi on saanut tukea raakkujokien inventointiin ja niiden tilan parantamiseen vuonna 2021 EU:n LIFE -rahastosta. LIFE Revives -hankkeessa inventoidaan, kunnostetaan ja elvytetään Lapin raakkujokia. Tavoitteena joki- ja pienvesikunnostuksilla on parantaa raakkujokien ekologista tilaa taimenen elinympäristöjä kunnostamalla, turvata raakkujen riittävä lisääntyminen ja saavuttaa näin ollen suotuisa suojelutaso. Hanke toteuttaa vuoden 2021 alussa valmistunutta kansallista raakun suojelun strategiaa ja toimenpidesuunnitelmaa vuosille 2020-2030. Kansainvälisen, kuusivuotisen hankkeen kohteena on yhteensä 14 suurempaa jokialuetta, joilla on 69 pienempää jokea. Niistä 32 sijaitsee Pohjois- ja Länsi-Suomessa, 36 Pohjois-Ruotsissa ja yksi Virossa. 

Rahoitusta luontotyyppien ja lajien suojeluun 

Lapissa on maa-alaltaan laajoja suojelualuekokonaisuuksia, mm. Suomen suurimmat kansallispuistot ja luonnonpuistot, sekä erämaa-alueet. Natura 2000-verkosto ylläpitää osaltaan luonnon monimuotoisuutta. Lajikirjoa ja luontotyyppejä turvataan lisäksi Helmi-elinympäristöohjelmalla, jossa maanomistajien vapaaehtoisuuteen perustuen mm. ennallistetaan soita, kunnostetaan lintuvesiä ja -kosteikoita, hoidetaan perinnebiotooppeja sekä lehtoja ja paahdealueita. Helmi-ohjelmalla kunnostetaan myös pienvesiä ja rantaluontoa, kuten hiekkarantoja.

Helmi-ohjelmaa toteuttavat ympäristöministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalat, kuten ELY-keskukset, mutta lisäksi kunnat ja erilaiset järjestöt. Vanhojen metsien suojelun toteutuksessa metsäisten alueiden suojelu perustuu yhtä lailla maanomistajien vapaaehtoisuuteen. Yksityisten suojelualueiden perustaminen korvausta vastaan tapahtuu joko määräajaksi tai pysyvästi. Metsien monimuotoisuus -ohjelman tavoitteena on pysäyttää metsäluonnon köyhtyminen sekä lajien että luontotyyppien osalta.