Ympäristönsuojelulain mukainen yleinen ilmoitusmenettely

Yleistä toiminnan ilmoitusmenettelystä

Ympäristönsuojelulain mukainen yleinen ilmoitusmenettely on lupamenettelyn kaltainen menettely, joka koskee tiettyjä, vähäisiä ympäristövaikutuksia aiheuttavia toimintoja. Toiminnan ilmoitusvelvollisuudesta säädetään ympäristönsuojelulain 115 a §:ssä ja ilmoituksenvaraiset toiminnat on lueteltu lain liitteessä 4.

Yleisessä ilmoitusmenettelyssä viranomainen antaa valituskelpoisen päätöksen toiminnanharjoittajan jättämän ilmoituksen tietojen perusteella. Ilmoitettavat tiedot vastaavat pääpiirteissään ympäristölupahakemuksessa vaadittavia tietoja.

Ilmoitus on jätettävä toimivaltaiselle viranomaiselle viimeistään 120 päivää ennen toiminnan suunniteltua aloittamista.

Jos viranomainen ei ole antanut päätöstä määräajan kuluessa, toiminnan voi siitä huolimatta aloittaa omalla vastuulla. Myöhemmin annettavaa päätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Päätöksen noudattamista valvotaan samoin kuin ympäristölupaa.

Asian nopeaa käsittelyä viranomaisessa edesauttaa selkeä ja mahdollisimman täydellinen ilmoitus.

Milloin toimintaan sovelletaan ilmoitusmenettelyä?

Toiminnan voi ilmoittaa, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

  • toiminta ei sijaitse tärkeällä tai muulla vedenhankintakäyttöön soveltuvalla pohjavesialueella
  • toiminnasta ei aiheudu kohtuutonta rasitusta naapurustolle (laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920) 17 § 1 momentti)
  • toiminnasta ei aiheudu vesistön pilaantumista eikä kyse ole vesilain (587/2011) mukaan luvanvaraisesta hankkeesta
  • toiminnan jätevesien johtamisesta ei aiheudu ojan, lähteen tai vesilain 1 luvun 3 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitetun noron pilaantumista ja
  • toiminta ei ole osa YSL:n liitteen 1 taulukossa 1 tarkoitettua direktiivilaitoksen toimintaa
  • toimintaan ei sovelleta arviointimenettelyä ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (252/2017) 3 §:n 2 momentin perusteella.

Jos jokin edellä mainituista seikoista ei täyty, toiminnalle on haettava ympäristölupa.

Miten toimia, jos toiminnalla on voimassaoleva ympäristölupa?

Jos aiemmin ympäristöluvanvarainen toiminta on siirretty ilmoitusmenettelyyn, toiminnan ympäristölupa jää sellaisenaan voimaan.

Jos lupaa on tarpeen muuttaa toiminnan olennaisen muutoksen perusteella tai YSL:n 89 §:ssä säädetystä syystä, muutoksesta on jätettävä ilmoitus ja asiassa annettava ilmoituspäätös korvaa voimassa olevan ympäristöluvan.

Toimivaltainen viranomainen

Ilmoitus toimitetaan toimivaltaiselle viranomaiselle, joka on yleisessä ilmoitusmenettelyssä lähes aina kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Aluehallintovirasto käsittelee ainoastaan suurempien kemikaalivarastojen (varastointitilavuus vähintään 1 000 m3 mutta alle 50 000 m3) ja pienimuotoisen koneellisen kullankaivuun ilmoitukset. Viranomaisten toimivaltajaosta on säädetty YSL:n 115 a §:n 3 ja 4 momentissa.

Ilmoituksen tekeminen

Ilmoitus tehdään valtion ympäristöhallinnon lomakkeilla, jotka löytyvät vasemman palstan kautta toimialoittain.

Ilmoitus toimitetaan yllä mainitulle toimivaltaiselle viranomaiselle.

Ilmoituksen täydentäminen ja ilmoituspäätös

Jos ilmoitus on puutteellinen, sitä voi täydentää yhden kerran viranomaisen asettamassa määräajassa. Jos ilmoitusta ei täydennetä asetetussa määräajassa tai ilmoitus on edelleen puutteellinen täydentämisen jälkeen, ilmoitus jätetään tutkimatta eikä toimintaa saa aloittaa. Toiminnanharjoittaja voi tarvittaessa jättää uuden, edelleen täydennetyn ilmoituksen viranomaiselle, jolloin 120 vuorokauden määräaika alkaa kulua alusta.

Viranomainen perii ilmoituspäätöksestä maksun.

Julkaistu 30.1.2019 klo 15.51, päivitetty 31.1.2019 klo 20.11