Puolangan biokaasulaitos, Puolanka
Hankkeen tila
Hankkeen kuvaus
Honkainfra Oy, joka on Puolangan kunnan omistama osakeyhtiö, suunnittelee biokaasulaitoksen laajennusta Puolangalle. Hankealue sijoittuu Puolangan jäteveden puhdistamon läheisyyteen Kirkonkylän pohjoispuolelle. Laitoksessa on tarkoitus hyödyntää tuotettavan biokaasun raaka-aineena yhdyskunnan jätevesilietteitä ja erilaisia biosyötteitä esim. karjanlantaa, vihermassoja, kalasivuvirtoja jne.
Suunniteltu maksimikapasiteetti raaka-aineiden osalta on 180 000 tonnia vuodessa. Tuotettava biokaasu jalostetaan ja nesteytetään biometaaniksi. Biokaasun tuotannossa syntyvää sivutuotetta, ravinnerikasta mädätysjäännöstä, on tarkoitus hyödyntää maataloudessa biolannoitteina ja maanparannusaineina. Biokaasun tuotannossa sivutuotteena syntyvä hiilidioksidi on tarkoitus ottaa talteen ja hyödyntää paikan päällä tai kuljettaa muualla hyödynnettäväksi.
Hankevastaavalla on toiminnassa hankealueella tällä hetkellä biokaasulaitos, jossa saa käsitellä jätteitä enintään 19 500 tonnia vuodessa. Laitoksella on Puolangan teknisen lautakunnan 22.12.2020 myöntämä ympäristölupa.
Laitoshankkeesta ja YVA-menettelystä on vastannut Honkainfra Oy. YVA-menettelyn konsulttina on toiminut Macon Oy. Yhteysviranomaisena on toiminut Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja 1.1.2026 alkaen Lupa- ja valvontavirasto.
Hankkeen vaihtoehdot
YVA-arvioinnissa tarkastellaan kolmea eri hankevaihtoehtoa:
- VE0 - Hanketta ei toteuteta. Hankealueella sijaitseva pilottibiokaasulaitos jatkaa toimintaansa ympäristölupansa mukaisesti.
- VE1 - Hanke toteutetaan 85 000 tonnin raaka-aineen käsittelykapasiteetilla. Raaka-aineiden energiantuotantopotentiaali on tässä vaihtoehdossa n. 37 GWh.
- VE2 - hanke toteutetaan 180 000 tonnin raaka-aineen käsittelykapasiteetilla. Raaka-aineiden energiantuotantopotentiaali on tässä vaihtoehdossa n. 78 GWh.
YVA-menettelyn eteneminen
- YVA-ohjelma kuultavana 15.5.-16.6.2025 välisenä aikana.
- Hanketta ja arviointiohjelmaa esittelevä yleisötilaisuus 4.6.2025 Puolankajärven koululla + Teams-yhteydellä.
- Yhteysviranomaisen lausunto YVA-ohjelmasta on annettu 30.6.2025.
- YVA-selostuksen kuulemisaika oli 22.1.-22.2.2026 ja yleisötilaisuus 4.2.2026.
- Yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä YVA-selostuksesta 20.4.2026
Arviointiohjelma
- Puolangan biokaasulaitoksen YVA-ohjelma (pdf, 6.19 Mt)
- Lausunto, Puolangan Biokaasulaitos, Puolanka, YVA-arviointiohjelma.pdf (pdf, 1.08 Mt)
- Liite 1, Puolangan Biokaasulaitos, YVA-arviointiohjelma, annetut lausunnot.pdf (pdf, 37.81 kt)
Arviointiselostus
- Puolangan biokaasulaitoksen YVA-selostus.pdf (pdf, 11.4 Mt)
- Liite 1. Alustava hulevesisuunnitelma.pdf (pdf, 3.4 Mt)
- Liite 2. Asukaskysely (pdf, 788.81 kt)
- Liite 3. Päästövähennyslaskelma (pdf, 166.06 kt)
- Liite 4. Luontoselvitys (pdf, 2.63 Mt)
- Liite 5. Natura-tarvearviointi (pdf, 1.91 Mt)
- Liite 6. Liikenneselvitys (pdf, 2.24 Mt)
- Liite 7. Melumallinnus (pdf, 4.1 Mt)
- Liite 8. Hajumallinnus (pdf, 3.67 Mt)
- Liite 9. ELYn lausunnon huomioiminen YVA-selostukesssa (pdf, 69.84 kt)
- Yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä YVA-selostuksesta, Puolangan biokaasulaitos, Puolanka, 20.4.2026 (pdf, 327.76 kt)
- Lausunnot ja mielipiteet, Puolangan biokaasulaitos, Puolanka (pdf, 1.94 Mt)
- Kuulutus, perusteltu päätelmä, Puolangan biokaasulaitos, Puolanka (pdf, 59.28 kt)
Katso myös: Hankkeiden ympäristövaikutusten arviointimenettely YVA
Tämän sivun lyhytosoite on www.ymparisto.fi/puolanka-biokaasulaitos-YVA