Hyppää pääsisältöön

Louhikon Korsika Oy, sikalatoimintojen rakentamishanke, Seinäjoki

Louhikon Korsika Oy - Sikalatoimintojen rakentamishanke Seinäjoelle. Suunniteltu rakentamiskiinteistö sijoittuu noin 600 metrin etäisyydelle Valtatiestä 18, noin 11 kilometrin päähän Seinäjoen kaupungin ja<br>
Ylistaron keskustan taajamista.
Hankkeen tila
Tila: Päättynyt / perusteltu päätelmä annettu
Alueet: Seinäjoki, Etelä-Pohjanmaa
Aihealue: Eläintenpito ja kalankasvatus, Sikalat

Hankkeen kuvaus

Hankkeessa suunnitellaan uuden lihasikalayksikön rakentamista Seinäjoelle. Nykyisin sikatilakokonaisuuteen kuuluvat Latvalan Maatila Oy ja Louhikon Sikako Oy. Latvalan Maatila Oy:n sikalassa on luvitettu paikat 791 emakolle porsaineen, 251 siitossikaa ja 6 karjua. Latvalan Maatila Oy:n sikaloita ovat emakkosikala välikasvatuspaikkoineen sekä uudempi välikasvattamo. Louhikon Sikako Oy:n sikalassa on 3000 lihasikapaikkaa. Suunniteltu rakentamiskiinteistö sijoittuu noin 600 metrin etäisyydelle Valtatiestä 18, noin 11 kilometrin päähän Seinäjoen kaupungin ja Ylistaron keskustan taajamista.

Hankkeen vaihtoehdot

Hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä tarkastellaan kahta vaihtoehtoa sekä ns. 0-vaihtoehtoa, jossa hanketta ei toteuteta.

  • Vaihtoehto 0. Hanketta ei toteuteta, jolloin Louhikon Korsika Oy:n lihasikalaa ei rakenneta. Latvalan Maatila Oy ja Louhikon Sikako Oy jatkavat toimintaansa normaalisti.
  • Vaihtoehto 1. Alueelle perustetaan Louhikon Korsika Oy:n 3 000 lihasian sikala. Alueella toimivat jo Louhikon Sikako Oy ja Latvalan Maatila Oy. Alueen lihasikojen lukumäärä nousisi yhteensä 6 000 sikaan ja emakkojen määrä 1000:een porsaineen.
  • Vaihtoehto 2. Alueelle perustetaan yhteensä 9 000 uutta lihasikapaikkaa nykytilanteeseen nähden. Lihasikojen yhteismääräksi tulisi 12 000 lihasikaa, emakkosikalaa laajennetaan ja emakkojen määräksi 2000 porsaineen ja välikasvattamoa laajennettaisiin yhteensä 7860 paikkaiseksi.

Arviointiohjelma

Arviointiselostus

Hankkeen yhteystiedot
Hankkeesta vastaava: Louhikon Korsika Oy, Louhikonmäentie 4, 60560 Halkosaari, Vesa Latvala, p. 040 5507 694, vesa.k.latvala@netikka.fi
Konsultti: Thermopolis Oy, Lassilantie 12, 62100 Lapua, Johanna Hanhila, p. 044 738 0022, etunimi.sukunimi@thermopolis.fi, Mika Yli-Petäys, p. 044 438 4200, etunimi.sukunimi@thermopolis.fi
Yhteysviranomainen: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, PL 77, 67101 Kokkola, Päivi Saari, p. 0295 028 031, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Diaarinumero: EPOELY/1336/2015

Julkaisija