Kangaslammin tuuli- ja aurinkovoimahanke
Hankkeen tila
Pohjan Voima Oy:n omistama hankeyhtiö Kangaslammin Energia Oy suunnittelee Parkanon ja Ikaalisten kaupunkien alueelle tuuli- ja aurinkovoimahanketta. Hankealue sijaitsee Pirkanmaan maakunnassa noin kolme kilometriä Parkanon keskustaajamasta länteen. Hankealue sijoittuu pääosin Parkanon kaupungin alueelle, mutta hankealueen eteläosassa sijaitsee myös Ikaalisten kaupunkiin kuuluva enklaavi. Hankkeen etäisyys Ikaalisten taajamaan on noin 22 kilometriä, Jämijärven taajamaan noin 16 kilometriä, Kankaanpään taajamaan noin 25 kilometriä ja Karvian taajamaan noin 17 kilometriä.
Hankealue on kooltaan noin 3 000 hehtaaria, josta Parkanon kaupungin alueella on noin 2 800 hehtaaria ja Ikaalisten kaupungin alueella noin 200 hehtaaria. Hankealueelle suunnitellaan enintään 20 uuden tuulivoimalan rakentamista. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä ja yksikköteho maksimissaan 12 MW. Hankealueelle on suunniteltu sijoitettavaksi myös aurinkovoimaa. Alustavia aurinkovoima-alueita on tunnistettu yhteensä noin 413 hehtaaria. Aurinkovoimaloiden kokonaistehoksi arvioidaan enimmillään noin 300 MW. Sähkönsiirron liityntää varten rakennetaan vaihtoehdosta riippuen 11–27 kilometriä pitkä 110 kV tai 400 kV ilmajohto Fingrid Oyj:n suunnitteilla olevaan Kristiinankaupunki-Nokia voimajohtolinjaan Kuivasjärvellä tai Luomankulmalla, tai Caruna Oy:n Teiharju-Parkano voimajohtolinjaan Paununperällä. Kaikki sähkönsiirron reittivaihtoehdot sijoittuvat Parkanon ja Ikaalisten alueille.
Hankkeen vaihtoehdot
Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkastellaan tuulivoiman osalta seuraavia vaihtoehtoja:
- Vaihtoehto VE0: Hanketta ei toteuteta.
- Vaihtoehto VE1: Hankealueelle rakennetaan enintään 20 uutta tuulivoimalaa.
- Vaihtoehto VE2: Hankealueelle rakennetaan enintään 15 uutta tuulivoimalaa.
- Vaihtoehto VE3: Hankealueelle rakennetaan enintään 8 uutta tuulivoimalaa.
Aurinkovoiman osalta tarkastellaan alustavasti seuraavia vaihtoehtoja:
- Vaihtoehto AVE0: Tuulivoimaloiden lisäksi ei toteuteta aurinkovoimaa.
- Vaihtoehto AVE1: Hankealueelle toteutetaan noin 413 hehtaaria aurinkovoima-alueita.
Tuulivoimapuiston liittämiseksi valtakunnan sähköverkkoon tarkastellaan alustavasti kolmea toteutusvaihtoehtoa:
- Vaihtoehto 1 (SVE1): Hankealueelle rakennetaan sähköasema. Sähkön siirtämiseksi rakennetaan uusi noin 27 kilometriä pitkä 110 kV:n tai 400 kV:n ilmajohto hankealueelta pohjoiseen. Voimajohto kiertää Majajärven sen pohjoispuolelta ja kääntyy kohti koillista. Voimajohto sijoittuu Pitkäjärven ja Nivusjärven väliin, jonka jälkeen kääntyy kohti pohjoista. Kuivasjärven kylän alueella voimajohto kääntyy kohti itää ja ylittää Vaasantien. Hanke liittyy kantaverkkoon Fingrid Oyj:n suunnitteilla olevalla Kristiinankaupunki-Nokia voimajohtohankkeen uudelle sähköasemalle Parkanon pohjoisella suunnittelualueella.
- Vaihtoehto 2 (SVE2): Hankealueelle rakennetaan sähköasema. Sähkön siirtämiseksi rakennetaan uusi noin 18 kilometriä pitkä 110 kV:n tai 400 kV:n ilmajohto hankealueelta itään. Lähtiessään hankealueelta voimajohto kaartaa kohti pohjoista. Vuorijärven kohdalla voimajohto kääntyy kohti itää. Voimajohto kiertää Parkanon taajaman sen pohjoispuolelta. Hanke liittyy kantaverkkoon Fingrid Oyj:n suunnitteilla olevalla Kristiinankaupunki-Nokia voimajohtohankkeen uudelle sähköasemalle Parkanon eteläisellä suunnittelualueella.
- Vaihtoehto 3 (SVE3): Hankealueelle rakennetaan sähköasema. Sähkön siirtämiseksi rakennetaan uusi noin 11 kilometriä pitkä 110 kV:n ilmajohto hankealueelta kaakkoon. Voimajohto ylittää Porintien ja kulkee kohti koillista Tampereentiehen asti. Hanke liittyy sähköverkkoon Leppäkosken sähkö Oy:n Paununperän sähköasemalla Caruna Oy:n Teiharju-Parkano 110 kV voimajohtoon.
YVA-menettelyn aikataulu
- YVA-ohjelma oli nähtävillä 30.10.–28.11.2024.
- Yhteysviranomaisen lausunto arviointiohjelmasta annettiin 30.12.2024.
Arviointiohjelma
- Arviointiohjelma, Kangaslammin tuuli- ja aurinkovoimahanke (pdf, 14 Mt)
- Kuulutus, Kangaslammin tuuli- ja aurinkovoimahanke (pdf, 102 kt)
- Tiedoksi, Kangaslammin tuuli- ja aurinkovoimahanke (pdf, 1 Mt)
- Lausuntopyyntö Kangaslammin tuuli- ja aurinkovoimahankkeen YVA-ohjelma.pdf (pdf, 1 Mt)
- Yhteysviranomaisen lausunto Kangaslammin tuuli- ja aurinkovoimahankkeesta 30.12.2024 (pdf, 2 Mt)
Katso myös:
Tämän sivun lyhytosoite on www.ymparisto.fi/Kangaslammin-tuuli-ja-aurinkovoimahanke-YVA