Hyppää pääsisältöön
Ymparisto.fi – Etusivu

Ympäristöhallinnon verkkopalvelu

Päätökset YVA-menettelystä

YVA-laissa on määritelty hankkeet, joihin on aina sovellettava YVA-menettelyä. Menettelyä voidaan soveltaa myös tätä pienempiin tai muihinkin kuin asetuksessa mainittuihin hankkeisiin, jos niistä katsotaan aiheutuvan merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. 

Aloite YVA-menettelyn käynnistämiseen voi tulla keneltä tahansa, kuten kansalaiselta, kansalaisjärjestöltä, hankkeesta vastaavalta tai muulta viranomaiselta. Aloite täytyy tehdä kirjallisessa muodossa.



Kun vaikutusten merkittävyyttä harkitaan, otetaan huomioon hankkeen ominaisuudet, sijainti ja vaikutusten luonne. 

ELY-keskus päättää menettelyn tarpeellisuudesta

Alueellinen ELY-keskus tekee päätöksen siitä, tuleeko hankkeesta käynnistää ympäristövaikutusten arviointimenettely. ELY-keskuksen on tehtävä päätös kuukauden kuluessa saatuaan asiasta riittävät tiedot. Hankkeesta vastaava saa tilaisuuden tulla kuulluksi ennen kuin päätös tehdään. Ydinenergialaissa tarkoitettuja ydinlaitoksia koskevat päätökset tekee työ- ja elinkeinoministeriö.



YVA-päätös on nähtävillä vaikutusalueen kuntien ilmoitustauluilla 14 päivää. Hankkeesta vastaava voi valittaa päätöksestä hallinto-oikeuteen. Muut voivat hakea muutosta ELY-keskuksen päätökseen lupapäätöksen yhteydessä. 

Alueellisten ELY-keskusten tekemät päätökset löydät alla olevan valikon kautta.

Julkaisija

ELY-keskukset

YVA-päätökset - Etelä-Savo

Etelä-Savon ELY-keskus tekee alueellaan päätökset YVA-menettelyn soveltamisesta.

Tältä sivulta löydät Etelä-Savon ELY-keskuksen tekemät YVA-päätökset 16.5.2017 lähtien. Päätökset on listattu alle toimialoittain. Vanhemmat päätökset saa ELY-keskuksen kirjaamosta.

Eläintenpito

Sovelletaan YVA-menettelyä:

  • ei päätöksiä

Ei sovelleta YVA-menettelyä:

 

Luonnonvarojen otto ja käsittely

  • ei julkaistuja päätöksiä

Vesistön rakentaminen ja säännöstely

  • ei julkaistuja päätöksiä

Metalliteollisuus

  • ei julkaistuja päätöksiä

Metsäteollisuus

  • ei julkaistuja päätöksiä

Kemianteollisuus ja mineraalituotteiden valmistus

  • ei julkaistuja päätöksiä

Energian tuotanto

  • ei julkaistuja päätöksiä

Energian ja aineiden siirto sekä varastointi

Sovelletaan YVA-menettelyä:

  • ei päätöksiä

Ei sovelleta YVA-menettelyä:

Liikenne

Sovelletaan YVA-menettelyä:

Ei sovelleta YVA-menettelyä:

  • ei päätöksiä

Vesihuolto

  • ei julkaistuja päätöksiä

Jätehuolto

Sovelletaan YVA-menettelyä:

  • ei päätöksiä

Ei sovelleta YVA-menettelyä:

Muut hankkeet

  • ei julkaistuja päätöksiä

Katso myös

Julkaisija

Etelä-Savon ELY-keskus