Vehmaanniemi

Alueen kuvaus

Yleistä:

Vehmaanniemi on Rautaveden etelärannalla, Vehmaan valtakunnallisesti merkittävällä kulttuurimaisema-alueella ja Karkku-Tyrvään valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella sijaitseva laaja (7,3 ha) ja monipuolinen, vuonna 1973 luonnonsuojelualueeksi perustettu, arvokas perinnemaisema-alue. Alueella on myös useita rautakautisia hautaröykkiöitä. Vehmaanniemessä on ollut asutusta tiettävästi ainakin 1600- ja 1800 -luvuilla. 1700 -luvun lopulle asti Vehmaanniemi on ollut saari. Tuolloin aluetta ympäröivän Rautaveden pinta laski Vammaskosken perkauksen vuoksi ja saaresta muodostui niemi. Myöhemmin alue on ollut peltona sekä lehmä- ja hevoslaitumena aina vuoteen 1953 asti, jolloin laidunnus loppui. 1980-luvulla Maailman Luonnon Säätiön kunnostustalkoissa aluetta niitettiin ja pensastoa raivattiin useana vuonna peräkkäin. Myös Museovirasto on niittänyt ja raivannut umpeen kasvaneita pelto-, niitty- ja haka-alueita vuosina 1995 - 1998. Lampaat ovat laiduntaneet alueella vuodesta 1991 lähtien ja osaa niityistä niitetään säännöllisesti. Hoidon tavoitteena on säilyttää Vehmaanniemen hakamaaluonne. Niemeä kiertää luontopolku.



Topografia:

Maasto Vehmaanniemessä on kumpuilevaa ja paikoin kivistä. Niemen rannat viettävät paikoin melko jyrkästi rantaan.



Luontotyypit:

Noin 2/3 osaa Vehmaanniemen pinta-alasta on erilaisia hakamaita. Valtaosa niistä on edustavia, kumpuilevia ja kivisiä, katajaa kasvavia koivuhakoja, joita on mm. alueen pohjois- ja keskiosassa. Valtalajeja ovat hietakastikka, sananjalka, ahomatara ja metsäkurjenpolvi. Haka-alueilla on jonkin verran lahopuustoa, sekä maapuita että pystypökkelöitä. Luoteisosassa, keskiosassa ja etelärajalla on mesiangervon, nokkosen ja metsäkurjenpolven vallitsemia harmaaleppähakoja. Pieniä haapahakoja on lähinnä alueen pohjoisosassa ja länsireunalla.



Runsaslajisten kuivien ja tuoreiden niittyjen luontotyyppiin lukeutuvia alueita sijaitsee mm. rantaan jyrkästi viettävillä rinteillä Vehmaanniemen eteläpäässä ja itärannan tuntumassa. Niityt ovat pensoittuneita. Kasvillisuuden valtalajeja ovat ahomatara, nuokkuhelmikkä, nurmirölli ja lehtonurmikka. Huomionarvoisia lajeja ovat mäkikaura, keltamatara, kesämaksaruoho ja mäkivirvilä. Lisäksi tähän luontotyyppiin kuuluvia alueita on Vehmaanniemen eteläpäässä kolmella kasvillisuudeltaan edustavalla kallioketokumpareella. Suurimmilla niistä kasvaa mm. keltamaksaruohoa, kylänurmikkaa, keto-orvokkia, hopeahanhikkia, ketoneilikkaa, tuoksusimaketta, kesämaksaruohoa, mäkikauraa ja keltamataraa. Pienimmillä, sammaleisilla kalliokedoilla kasvaa mm. metsäimarretta, haurasloikkoa ja pölkkyruohoa. Lisäksi alueelta on löydetty litteänurmikka, aholeinikki, hietalemmikki ja hakarasara. Lehto-luontotyyppiä on niemen tyvellä.



Lisäksi Vehmaanniemessä on luontotyyppien ulkopuolelle jääviä erilaisia tuoreita niittyjä, mm. heinäniittyjä ja suurruohoniittyjä. Osa niistä on kasvillisuudeltaan vaatimattomia, entisiä peltoja, osa taas varsin edustavia.



Eläimistö:

Vehmaanniemen alueella pesii runsaat 20 lintulajia, mm. peippoja, pajulintuja, ruokokerttusia. Tyypillisitä hakaniittyjen lajeja niemellä ovat punavarpunen ja lehtokerttu. Petolinnuille Vehmaanniemi on tärkeä ruokailualue, sillä myyriä ja hiiriä on runsaasti. Vehmaanniemen vanhoilla koivuilla elää koivunlasisiipi -perhonen. Niemi on myös seuraavien nisäkäslajien elinpiiriä: rusakko, hirvi, valkohäntäpeura. Keko- eli punamuurahaisten pesiä niemessä on noin 160.

Alueen luonne ja merkitys

Vehmaanniemi on edustava ja monipuolinen kokonaisuus, josta löytyy hakamaiden, runsaslajisten kuivien ja tuoreiden niittyjen sekä lehto-luontotyyppejä.



Vehmaanniemi on valtakunnallisesti arvokas perinnemaisemakohde (V; perinnemaisemien inventointi 1993), jonka arvoon vaikuttavat mm. edustavuus, monipuolisuus, koko, maisemallinen merkittävyys, kiinteät muinaisjäännökset, huomionarvoiset kasvilajit ja uhanalaiset lajit. Ilman hoitoa alue kasvaisi umpeen.



Suojelutavoitteen määrittely:

Kaikki tietolomakkeen taulukossa 3.1 mainitut luontotyypit kuuluvat alueen suojeluperusteisiin ja kaikkien niiden suojelutavoitteena on vähintäänkin alueen merkityksen säilyttäminen osana verkostoa.



Lisäksi alueen suojelussa ja hoidossa painotetaan seuraavia tavoitteita:

-alueella vallitseva luontotyyppien tila säilytetään turvaamalla luonnon omien prosessien mukainen kehitys,

-alueella vallitseva luontotyyppien tila säilytetään hoitotoimenpiteillä.

Suojelutilanteen tarkennus ja toteutuskeinot

Alue rauhoitettu yksityismaan suojelualueeksi vuonna 1973.



Suojelun toteuttamiskeinona luonnonsuojelulaki.

Suojelun perusteena olevat luontotyypit