Pahamaailma

Alueen kuvaus

Alue on edustava harjun, pienvesistöjen, soiden ja metsien muodostama kokonaisuus. Täällä ovat monirakenteisimmat Kainuusta tunnetut männiköt, joissa ylimpänä on yli 300-vuotiasta aihkia paikoin runsaasti. Kuollutta järeää mäntyä on sekä pystyssä keloutuneena että maahan kaatuneena. Myös harjun ulkopuolelle sijoittuvat sekametsät ja kuusikot ovat iäkkäitä ja aarniomaisia. Alueella on toisaalta tehty metsätaloustoimia, ja erittäin arvokkaiden metsäkuvioiden lomassa on selviä talousmetsän kuvioita.



Eteläisin osa alueesta on geomorfologisesti omalaatuista kame-maastoa. Jysmänkankaan pitkittäisharju, joka on osa Hossan retkeilyalueen halki kulkevaa harjujaksoa, hajaantuu idässä supraglasiaaliseksi deltaksi, joka pinnanmuotoja rikkonainen kallioperä vielä monipuolistaa. Supat, kummut ja harjanteet sekä niihin liittyvät kalliokumpareet ja -jyrkänteet muodostavat monipuolisen kokonaisuuden.



Alueen metsistä pääosa on kuivahkoa mäntyvaltaista kangasta. Väliin jää rinteitä ja notkoja, joissa on tuoretta kangasta ja erilaisia korpia. Rämeet ja nevat kattavat noin puolet maa-alasta. Eteläosan glasifluviaalisella maa-aineksella on tyypillisesti kuivan kankaan kasvillisuutta. Suppalampien reunoilla on lähteisyyttä ja jopa lehtomaisen kankaan ja kuivan lehdon kasvillisuutta. Lähteisiä ja luhtaisia ruoho- ja heinäkorpia esiintyy koko alueella pienialaisesti. Näissä ja lehtomaisen kankaan kuvioilla ovat mm. tuomi, tesma ja nuokkuhelmikkä monin paikoin runsaat. Myös myyränporrasta kasvaa yhdessä paikassa.



Suot ovat jokseenkin kaikkialla luonnontilaisia. Nevoista ja rämeistä suuri osa on mesotrofisia, ja lähteisyyttä esiintyy monin paikoin. Lettoa on ainakin Pyöreä-Hoiluan etelärannalla sekä Ölkynvaaran ja Hirvasvaaran välissä.



Puustoltaan alue jakautuu selkeästi osa-alueisiin. Eteläisimmät metsät ovat varpu-jäkälätyypin lähes puhtaita monijaksoisia männiköitä. Suppien pohjilla on paikoin reheviäkin kuusikkolaikkuja, ja niiden reunoilla on yleisesti vanhoja haapoja ja raitoja. Metsien erirakenteisuus on sekä metsäpalojen että hakkuiden aikaansaannosta. Aihkeja on kuitenkin jokapuolella ja kuollutta pysty- ja maapuuta on kaikkialla näkyvästi.



Honkasensuon eteläpuoliset kankaat ovat kasvillisuudeltaan tyypillisiä kuivia kankaita, joilla kasvaa erirakenteinen männikkö. Koivua ja kuusta on useimmiten sekapuuna ja rinteissä sekä notkelmissa on kuusivaltaista metsää. Aihkeja on joka puolella yleensä joitakin kymmeniä hehtaarilla, paikoin valtapuustonakin. Keloja on runsaasti ja maapuusto on edustavaa.



Muilla osilla aluetta metsät ovat yleensä suhteellisen tasaikäisiä ja mäntyvaltaisia. Usein edellisen sukupolven männyt ovat kuitenkin runsaita ja paikoin koivua on runsaasti. Männiköt ovat eriasteisesti kuusettumassa. Ylispuiden ja lahopuuston määrä vaihtelevat, paikoin on runsaastikin haapaa ja haapalahopuuta. Erityisesti vanhan järeän mäntymaapuun määrä ja sen jatkumo myös tulevaisuudessa on arvokas piirre alueen metsille.

Alueen luonne ja merkitys

Kaikki tietolomakkeen taulukoissa 3.1 ja 3.2 mainitut luontotyypit ja lajit (lukuun ottamatta edustavuudeltaan luokkaan D luokiteltuja luontotyyppejä ja populaation merkittävyyden osalta luokkaan D luokiteltuja lajeja) kuuluvat alueen suojeluperusteisiin ja kaikkien niiden suojelutavoitteena on vähintäänkin alueen merkityksen säilyttäminen osana verkostoa.



Lisäksi alueen suojelussa ja hoidossa painotetaan seuraavia tavoitteita:



Alueella vallitseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään turvaamalla luonnon omien prosessien mukainen kehitys.



Luontotyypin, lajin elinympäristön tai populaation määrää lisätään ennallistamis- ja hoitotoimenpitein,

Suojelutilanteen tarkennus ja toteutuskeinot

Vanhojen metsien suojeluohjelman kohde. Toteutetaan luonnonsuojelulain ja vesilain nojalla.

Alueella olevat kaivoslain mukaiset valtausoikeudet jäävät voimaan.

Suojelun perusteena olevat luontotyypit

Suojelun perusteena olevat lajit