Meiko-Lappträsk

Alueen kuvaus

Natura-alue on Kirkkonummen ja Siuntion rajalla sijaitseva moniosainen luontokokonaisuus, jonka perustan muodostavat useisiin valtakunnallisiin luonnonsuojeluohjelmiin kuuluvat alueet. Kirkkonummen puolella suojeluohjelmien kohteita on yhdistetty toisiinsa siten, että yleiskaavan suojelualueet on otettu mukaan Natura-alueeseen.



Suurin osa-alue ulottuu pohjoisessa Kirkkonummen Nydalsvikenin rantaan, etelässä Slätmossenin eteläpuolelle ja Siuntiossa Lappträskin länsipuolelle. Pienempinä, erillisinä osa-alueina ovat mukana Kirkkonummen Volsissa sijaitsevat seitsemän lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvaa lehtoa sekä Siuntiossa vanhojen metsien suojeluohjelmaan kuuluva Långträskin etelärannan metsä.Kokonaisuuteen kuuluu useita yksityismaan luonnonsuojelualueita sekä asetuksella rauhoitettu valtionmaan luonnonsuojelualue.



Alueen vesistöille on ominaista vedenjakaja-alueille tyypillinen karuus ja valuma-alueiden pienuus. Järvien veden laatu on säilynyt erinomaisena, sillä alue on asumatonta ja hajakuormitus hyvin vähäistä.

Alueen metsissä esiintyy useita vanhojen metsien indikaattorikääpiä sekä muuta merkittävää vanhojen metsien lajistoa. Alueella on useita Saaristo-Suomen keidassuovyöhykkeen soita, jotka kuuluvat soidensuojeluohjelmaan. Suurimmat yhtenäiset suot ovat Slätmossen ja Grenomossen. Suot edustavat geologisesti nuoria keidassoita ja ovat hyvin luonnontilaisia.



Kallioperä on pääasiassa graniittia, mutta myös ravinteisempia, kasvillisuutta monipuolistavia kivilajeja kuten amfiboliittia ja kalkkikiveä esiintyy pienillä alueilla. Kallioperän topografia on voimakas, sillä useat murroslinjat muodostavat jyrkkäpiirteisiä laaksoja. Alueella on paljon kalliopaljastumia, ja useat notkelmat ovat soistuneet.



Luonto on hyvin monipuolinen karujen vesistöjen ja kallioiden, soiden, vanhojen metsien ja rehevien lehtojen mosaiikki. Alueen erityispiirre on Suomen itäisin tammimetsien keskittymä. Järvet ja lammet ovat luonnontilaisuutensa vuoksi erittäin merkittäviä.



Alue on hyvin luonnontilainen lukuun ottamatta metsänkäsittelyä. Tammilehdoissa on vanhan laidunnuksen jäljiltä hakamaapiirteitä, jotka monipuolistavat kasvillisuutta. Hakamaat ovat umpeutumassa ja ainakin osaa näistä hoidetaan laiduntamalla.



Alue on myös luonnonmaisemaltaan merkittävä. Etenkin Mustjärven jylhät rantakalliot muodostavat kauniin maisemakuvan. Alue on maisemaltaan hyvin erämainen kokonaisuus, johon tammimetsät tuovat paikoin eteläistä leimaa. Alueella on vanhoja linnoituslaitteita ja muita jäännöksiä merkkinä Porkkalan vuokra-ajalta 1944-1956. Aluetta käytetään runsaasti paikallisena virkistysalueena. Käyttö keskittyy Meiko-järven rannoille.

Alueen luonne ja merkitys

Alue on erittäin tärkeä useiden luontodirektiivin luontotyyppien ja lintudirektiivin lajien suojelulle. Alueella on myös liito-oravan, luontodirektiivin ensisijaisen tärkeän lajin, esiintymiskeskittymä.



Vesistöt



Alueen vesistöille on ominaista vedenjakaja-alueille tyypillinen karuus ja valuma-alueiden pienuus. Esimerkiksi Meikon valuma-alueen pinta-ala on vain kolminkertainen järven pinta-alaan verrattuna. Veden laatu on säilynyt erinomaisena, sillä alue on asumatonta ja hajakuormitus hyvin vähäistä.Yksi alueen erityisistä arvoista järvien ja lampien luonnontilaisuuden suhteen on, että se on lähes rakentamaton ja että järviä ei rasita maataloudesta aiheutuva hajakuormitus. Ilman kautta kulkeutuva hapan laskeuma sen sijaan voi muuttaa järvien luonnontilaa.



Alueen järvistä ainakin Meiko ja Vitträsk edustavat niukkaravinteisia järviä, joissa on runsaasti pohjaversoiskasvillisuutta. Ne ovat hyvin kirkasvetisinä luettavissa nuottaruohojärviin. Hieman tummempivetinen Lappträsk puolestaan kuuluu kortejärviin, jotka luetaan luontodirektiivin tyyppiin humuspitoiset lammet ja järvet. Järvet ovat säilyneet rannoiltaan täysin rakentamattomina, ja ne todennäköisesti ovat näiden luontotyyppien luonnontilaisimmat edustajat Uudellamaalla.



Alueeseen sisältyy lisäksi 12 pienempää rakentamatonta (poikkeuksena Korsolampi) järveä ja lampea, joista usean rannat ovat soistuneet. Ne edustavat luontotyyppiä humuspitoiset lammet ja järvet.



Alueen puroista varsin luonnontilaisena lienee säilynyt ainakin Vaipobäcken, joten se voidaan lukea luontotyyppiin pikkujokien ja purojen vesikasvillisuus.



Metsät



Alueeseen kuuluu kaksi vanhojen metsien suojeluohjelman kohdetta, jotka ovat uusmaalaisiksi kohtalaisen kookkaita.



Siuntion Långträskin etelärannan metsä koostuu kuusivaltaisesta, lahopuustoisesta lehtomaisesta metsästä sekä vanhasta, erirakenteisesta karusta kalliomänniköstä. Kilpikaarnaisia vanhoja mäntyjä ja keloja on varsin runsaasti. Itäosassa on myös pieni lehtipuuvaltainen lehto. Länsiosa ei ole yhtä luonnontilainen kuin itäpää. Vanhojen metsien indikaattoreista esiintyvät mm. Rustikka (Protomerulius caryae, valtakunnallisesti Sh), pikireunakääpä (Phellinus lundellii), riukukääpä (Phellinus viticola) ja männynkääpä (Phellinus pini).



Myös Kirkkonummen Nydalsvikenin lounaisrannan vanhassa metsässä on tuoretta kangasmetsää, kallioista kuivahkoa kangasta sekä puronotkoissa lehtoa. Alueella oleva suo kuuluu myös soidensuojeluohjelmaan ja lehto lehtojensuojeluohjelmaan.

Vanhan metsän lajistoa on tutkittu vain vähän, mutta tiedossa on, että metsä on tärkeä ainakin linnustolle.



Alueeseen kuuluvat myös valtakunnallisesti arvokkaat Volsin lehdot, jotka koostuvat useasta erillisestä osasta, sekä niin ikään lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvat Meikon-Trehörningenin lehto ja Siuntion puolella sijaitseva Lappträskin lehto.



Volsin lehdot muodostavat Suomen itäisimmän lähekkäisten erityyppisten tammivyöhykkeen lehtojen kokonaisuuden. Lehdot ovat tärkeitä liito-oravan ja pähkinähakin suojelulle. Kasvillisuus on pääosin tuoretta ja kuivaa pähkinä- ja tammivaltaista kallionalus-, ranta- ja rinnelehtoa. Vaateliaita lehtolajeja edustavat jalopuuston lisäksi mm. lehtopensaat sekä imikkä, lehtopähkämö, lehtoleinikki ja soikkokaksikko. Lehtolinnustosta mainittakoon idänuunilintu, pikkusieppo, pikkutikka ja harmaapäätikka.



Meikon-Trehörningenin lehdon puusto taas on pääosin kuusivaltaista, joukossa on lehmusta ja pähkinää. Muun vaateliaan lehtolajiston lisäksi alueelta on löydetty lehtoneidonvaippa ja uhanalainen lehtonoidanlukko.



Pienialaisen Lappträskin lehdon puusto on kuusivaltaista, ja pensaskerros on pähkinävaltainen. Kenttäkerroksen kasvilajisto on poikkeuksellisen rikas: mm. Suomukkaa (Sh) esiintyy neljä kasvustoa. Muita harvinaisehkoja lehtolajeja edustavat hammasjuuri ja lehtosinijuuri, ja myös kartioakankaalia tavataan.



Suot



Alueella on useita Saaristo-Suomen keidassuovyöhykkeen soita, jotka kuuluvat soidensuojeluohjelmaan. Suurimmat yhtenäiset suot ovat Slätmossen ja Grenomossen. Suot edustavat geologisesti nuoria keidassoita ja ovat hyvin luonnontilaisia. Vain Grenomossenin laidalla on muutama oja. Suot koostuvat pääasiassa eri neva- ja rämetyypeistä, joiden kasvillisuus on tyypillistä ja edustavaa.



Eläimistö



Alue on tärkeä myös linnustollisesti. Maasto on pääosin karua, joten lintutiheydet eivät ole erityisen suuria, mutta lajisto on monipuolinen. Järvissä pesii kuikkia, ja lukuisat pienemmät lammet tarjoavat pesimäpaikkoja etenkin sorsalinnuille. Metsälinnuston kuten metsäkanalintujen, pöllöjen, haukkojen ja tikkojen esiintyminen kertoo laajan, erämaisena säilyneen alueen merkityksestä. Myös avoimilla kallioilla pesivät kehrääjä ja kangaskiuru esiintyvät täällä.



Alueen laajuus ja rakentamattomuus tekee siitä tärkeän myös useille nisäkkäille. Esimerkiksi näätäkanta on vahva, ja alueella on liito-oravan esiintymiskeskittymä.



Alueen suojelutavoite:

Kaikki tietolomakkeen taulukoissa 3.1 ja 3.2 mainitut luontotyypit ja lajit (lukuun ottamatta edustavuudeltaan luokkaan D luokiteltuja lajeja) kuuluvat alueen suojeluperusteisiin ja kaikkien niiden suojeluperusteena on vähintäänkin alueen merkittävyyden säilyttäminen osana verkostoa.



Lisäksi alueen suojelussa ja hoidossa painotetaan seuraavia tavoitteita:

* alueella vallitseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään turvaamalla luonnon omien prosessien mukainen kehitys

* alueella vallitseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään alueen käyttöä ohjaamalla

* alueella vallitseva luontotyyppien ja lajien sekä niiden elinympäristöjen tila säilytetään hoitotoimenpiteillä

* luontotyypin, lajin elinympäristön laatua tai populaation määrää lisätään ennallistamis- ja hoitotoimenpitein

* luontotyypin ja lajin elinympäristön laatua tai lajin populaation elinvoimaisuutta parannetaan ennallistamis- ja hoitotoimenpitein

Suojelutilanteen tarkennus ja toteutuskeinot

Alueella on useita perustettuja yksityisen maan suojelualueita. Lisäksi alueeseen kuuluu 265 hehtaarin suuruinen Meikon luonnonsuojelulaue, joka on asetuksella rauhoitettua valtionmaata.

Natura-alueeseen kuuluminen ei muuta alueiden rauhoitusmääräyksiä.





Valtakunnallisiin luonnonsuojeluohjelmiin kuuluvat alueet rauhoitetaan luonnonsuojelulain nojalla.

Suojelun perusteena olevat luontotyypit

Suojelun perusteena olevat lajit